Puu kaatuu!

Maanantai 21.9.2015 klo 18.38 - Marita

Salmiontien pitkäikäinen koivu on viime vuodet alkanut lahota latvasta ja pudotellut vaarallisesti oksiaan ajotielle. Tänään oli aika jättää koivuvanhukselle jäähyväiset. Tuloksena saunahalkoja moneksi vuodeksi. Rungosta löytyi mädäntynyttä osaa, joten ei yhtään turhab aikaisin kaadettu. Nyt on siis siivousurakka jäljellä!

Koivu10.jpg

Syksyä ilmassa

Perjantai 18.9.2015 klo 21.50 - Marita

Kesä eteni Salmiossa nopeasti. Pojan perhe muutti Seattleen, joten lapsenlapsi on aika kaukana. Samoihin aikoihin palautettiin kani eläinkauppaan ja kanat talvikotiinsa. Maisema hiljenee. Ensi viikolla on suuren koivuvanhuksen kaato- eiköhän ole aloittanut kasvunsa jo 1900-luvun alussa. Marita on löytänyt uuden harrastuksen- suplautailun Punelialla. Loppukesä ooli erinomaista lautailuaikaa, toivottavasti ensi kesäkin suosii kulkuvälinettä. Metsät olivat marjarikkaita, mutta sieniä on nyt jouduttu odottamaan. 

11998205_10200985057266750_392409817_n.jpg

24280248