Blogin arkisto

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:192454 kpl
Share

Salonkylän historiaa

Vuoden 2007 Lopen Joulussa ( Suomen Punaisen Ristin vuosittainen julkaisu) on Maritan kirjoittama artikkeli Lopen Salonkylän kartanohistoriasta.

 

Salonkylän  elämää 1800-luvulta tähän päivään 

Salonkylä, joka vieläkin on pinta-alaltaan suurin Lopen  kylistä, oli   1800-luvun loppuun saakka pitäjän vilkkain teollisuuspaikka. Kylän toimeliaisuus keskittyi Salon kartanon ympärille. Sen  alun perin 10 000 hehtaarin maa-alue oli jakautunut tuolloin kolmen kartanon ja ruukin maihin: Salo, Salmio ja Leppäniemi sekä Rautakosken ruukki. Ruukin raaka-aineet kerättiin lähijärvistä ja tuotteina syntyi kaikenlaista maataloudessa tarvittavaa metalliesineistöä. Ruukin töihin tuli ammattiväkeä  Saksasta, Ruotsista ja ympäri Suomea.   Kartanoiden toimesta harjoitettiin voimakasta maa- ja metsätaloutta, ja työtä varten tarvittiin tuolloin paljon torppareita huolehtimaan arjen sujumisesta.  Salonkylän toimeliaisuuden juuret ulottuvat 1500-luvulle, jolloin Salon alueella tiedetään olleen jo kuusi taloa ja viljelymaatakin yli 25 hehtaaria. Ruotsin kuningatar Kristiina edesauttoi alueen kehitystä 1600-luvun loppupuoliskolla antamalla Salon alueen lääninsihteeri Lorens Håkanssonille metsästysalueeksi. Tämän jälkeläiset rakennuttivat 1800-luvun alussa Salon kartanon päärakennuksen,  joka edelleen on pystyssä ollen Lopen vanhimpia asuinrakennuksia.  

Salon kartano 

Laurentsien sukuun tuli vävyksi 1850-luvulla lippujunkkari Adolf Sohlman, joka laajensi Salon alueita sekä käynnisti laajamittaiset raivaustyöt.  Tuolloin Salon torppien lukumäärä oli noussut yli neljänkymmenen. Päärakennusta laajennettiin niin että siihen kuului sali, kahdeksan kamaria, keittiö, kaksi eteistä, ja kaksi vinttikamaria. Sohlman sai vuonna 1849 valtauskirjan   useisiin Lopen ja lähipitäjien järviin ja vuonna 1850  hän sai luvan perustaa Lopen Rautakoskeen  rautatehtaan, Rautakosken ruukin. Lopen vaakunassa oleva raudan merkki kuvaa edelleen hyvin näitä aikoja.   Salon ympäristöstä oli tullut Sohlmanien aikana merkittävä asutuskeskus. Sohlmanin vävylle erotettiin vuonna 1860 Salosta kolmannes mukaan lukien ruukki laitoksineen sekä 12 torppaa. Näin syntyi Salmion kartano, jonka rakennukset ovat edelleen pääosin olemassa.   Vähän myöhemmin Sohlman erotti toisen kolmanneksen, josta syntyi nykyinen Leppäniemen kartano.  Adolfin kuoltua Salo siirtyi hänen pojalleen Karl Frederikille, joka oli hyvin aktiivinen Lopen kunnallisissa tehtävissä.  Hänen toimestaan perustettiin Salonkylään poikakoulu jo 1870-luvulla. Nyt koulurakennuksen paikalla toimii Laakasalon motelli. Karlin jälkeen Salon kartanon isännäksi tuli 1900-luvun alussa Matti Helle, josta yleisesti käytettiin nimitystä Salon Herra. Salon Herralla  oli isänsä tavoin Lopella  lukuisia kunnallisia luottamustoimia. Vuonna 1909 hän meni naimisiin   Lyyli  Kilpisen kanssa, joka oli  tuolloisen Salmion kartanon omistajan Carl Johan Olssonin tyttärentytär  Helteiden aikana kartanon päärakennus uusittiin perusteellisesti vuonna 1926.    Helteillä ei ollut lapsia ja  kartano siirtyi välikäsien kautta ensin Finlayson Oy:lle ja myöhemmin Riihimäen kaupungille, jonka omistamana se tunnetaan Riihisalon nimellä. Kartanon metsämaat olivat jo aiemmin siirtyneet pääosin UPM:n omistukseen.

  

Rautakoski

 

Sohlmanin vävy nimismies Lindberg toimi Rautakosken ruukin ensimmäisenä isännöitsijänä sen perustamisesta lähtien. Vuonna 1874   Lindberg teki ruukista kolmen muun omistajan kanssa   osakeyhtiön, jota varten hänen omistamansa Salmion maista lohkaistiin osa uuden yhtiön tarpeisiin.  Hyväksytyn yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön tarkoitus oli valmistaa rautaa ja rautatakeita sekä öljynpuristamosta tuotettavia öljyjä ja öljykakkuja. Ruukin toiminnan piiriin kuului myös tiiliruukki, joka sijaitsi pari kilometriä Rautajokea alaspäin. Täällä valmistettiin ruukin jatkuvasti tarvitsemat tulenkestävät tiilet, jotka hyvälaatuisina kelpasivat kaikkialla lähiympäristössä uunin muurauksen käyttöön. Ensimmäisenä ruukin patruunana aloitti Ruotsissa syntynyt Lars Schultz, jota pian seurasi hänen poikansa Victor Schultz. Rautakosken ruukin toiminta sammui vuonna 1905, kun Venäjän rautateollisuus kehittyi kilpailukykyiseksi liikenneolojen parantumisen myötä.  

 

 Salmio

 

Lindberg rakensi oman perheensä käyttöön Salmion kartanon nykyiset rakennukset 1860-75, raivasi pellot sekä ohessa kasvatti suurperheen, yksitoista lasta.  Lindbergin ajalle osuivat suuret nälkävuodet. Salmion   puuropadat olivat kaikille tarjolla ja pitkät nälkäisten jonot täyttivät  tien. Lindberg toimi  myös  Lopen kuntakokouksen puheenjohtajana nälkävuosien ajan. Luultavasti ainakin osa kartanon alueen pitkistä kiviaidoista on peräsin tältä ajalta, kun ruuan vastineeksi ihmiset tekivät vastapalveluna kiviaitoja. Lasten tultua opiskeluikään Lindberg muutti perheineen Helsinkiin ja myi Salmion kartanon Ruotsissa syntyneelle Carl Johan Olssonille, joka oli aiemmin omistanut Launosista Kerolan tilan ja toiminut Pilpalan sahan pehtorina.   C J Olssonista tuli  Salmion kartanon uusi isäntä 55-vuoden iässä vuoden 1877 keväällä.  Hänellä ja puolisollaan Antoinettella oli yhdeksän lasta. Näistä vanhin poika Sixtus tunnettiin myöhemmin Räisälän rovastina, jonka tytär oli kirjailija Hagar Olsson ja poika Martti taas toimi Risto Rytin asianajajana sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Tytär Bertha löysi puolisonsa Rautakosken ruukin silloisesta patruunasta Victor Schultzista, jonka kanssa hän perusti suurperheen, 12 lasta.   Olssonin tytär Marian tyttäret menivät naimisiin 1900-luvun alkupuolella lähikartanoihin; Lyyli Saloon ja Saara Leppäniemeen.   Olssonit  asuivat Salmiossa loppuelämänsä eli yli 30 vuotta. Perheen kotikieli oli ruotsi, mutta tiedetään Salmion isännän oppineen myös suomea; perimätietona tokaisu verkon soutajalle:  Soutatat, huopatat, saattanat phärkkelet, minä heitätän sinut järven. 1800-luvun lopussa Salmio oli vilkas talouskeskittymä. Torppia oli vuosisadan vaihteessa kolmisenkymmentä ja  Salmion mailla sai elantonsa lähes  viisisataa henkilöä.    Suuri kehitysaskel tapahtui vuonna 1903, kun Salmioon saatiin puhelin ensimmäisten joukossa Lopella.  (Sähköjä pitikin odottaa aina vuoteen 1938 ja laajakaistaa vuoden 2006 syksyyn.) Olssonien kuoltua vuoden 1910 paikkeilla Salmio kuului kymmenen vuotta  Kytäjän kartanon Hjalmar Linderin valtakuntaan. Hänen aikanaan Salmion metsiin tehtiin merkittäviä istutuksia ja rakennettiin kiinalaisen työvoiman avulla tukinuittokanava, joka yhdisti Keritty-järven ja Myllylammen.   Tämä  Linderin kanava on vieläkin, tosin ruohottuneena  olemassa ja ansaitsisi tulla uudestaan aktiiviseen retkeilykäyttöön. Linder muistettiin pitkään Salonkylässä autostaan, jota ajoi ranskalainen kuljettaja kartanon herran  istuessa penkillään kärpännahkatakissaan.  Linderin jälkeen kansalaissodan mainingeissa Salmion omistus siirtyi yhtiöiden tase-eränä fuusiosta toiseen ja päärakennus ympäristöineen päätyi 1980-luvulla  Nokia-yhtiön omistukseen, josta se 2000-luvun alkupuolella palasi takaisin Olssonin suvun jälkeläisille. 

 

Leppäniemen kartano 

 

Salon kartanon Sohlman myi 1860-luvulla Aleksanteri Hemmolle Storgårdin kartanon, jota myöhemmin  alettiin kutsua Leppäniemeksi. Leppäniemen vanha päärakennus oli peräisin 1840-luvulta.   Nykyiselle omistajalle Kassarin suvulle Leppäniemi siirtyi 1879.     Erland Kassari perusti Leppäniemeen vuosisadan alussa   höyrysahan.   Erland Kassarin  jälkeen vuonna 1914 omistajaksi tuli  hänen poikansa Paavo Kassari, joka toimi isänsä tavoin vilkkaasti kunnan eri toimielimissä.  1920-luvulla rakennettiin Leppäniemeen uusi edelleen käytössä oleva päärakennus.Salonkylässä Punelian rannalla sijaitseva Marskin Maja on lohkaistu Paavo Kassarin  aikana Leppäniemen maista.   Marski halusi käydä itse tutustumassa kohteeseen paikan päällä. Paavo Kassarilta oli ajo-ohje: " ajatte sitten Nurmijärven - Lopen maantietä, kunnes tulee kilometripylväs, jossa on kieltolakiajalta tuttu numero 96, sen jälkeen käännytte". Marski saapui Leppäniemeen jouluviikolla 1944. Ruokapöydässä   nautittiin Saara-emännän tarjoama kahviaamiainen.   Saara Kassarin syntymäpäivä heinäkuussa merkitsi  Lopella kesän huipputapahtumaa. Leppäniemen pihaan keräytyivät lukuisat kesävieraat ja pitäjäläiset. Yhteisessä lipunnostossa soitti suojeluskunnan soittokunta.  Saara Kassarin 50-vuotispäivillä vuonna 1947 havisivat myös Suomen historian lehdet, kun kenraali Erkki Raappana pidätettiin Valpon toimesta kesken juhlinnan. Pidätystilanteessa juhlaväki lauloi yhdessä spontaanisti Maamme-laulun.   

 

Menneisyydestä nykyaikaan

 

Salonkylän menneisyys on siis teollista osaamista, metsäomaisuuden hoitoa sekä karjataloutta. Metsätalous on edelleen kylällä vahvasti esillä. Peltoviljely on vähitellen siirtynyt viljasta perunalle. Vilkas matkailuelinkeino sen sijaan on menneisyyteen verrattuna uutta ellei lasketa sen juurien olevan kartanoiden lukuisissa kesävieraissa, Leppäniemestä erotetussa Marskin Majan alueessa, suurissa metsäalueissa retkeily - ja moottoriurheilukäyttöön sekä Salon kartanon rakennuksien hyödyntämisessä. Oma lukunsa on kesäasukkaiden runsaus, joista monien lomapaikkojen tausta löytyy kartanoiden entisten torppien  piiristä.      

 


      

24280248