1.7 Koivisto 1900-luvullaVuosisata oli suurten murrosten aikaa koko Euroopassa. Muutoksen laineet löivät myös Koiviston rannoille. Purjelaivojen aika alkoi painua mailleen, teollisuus kehittyä ja ennen kaikkea Venäjän poliittinen järjestelmä muuttua. Vuosisadan alkuUuden kirkon rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1900. Suunnittelijana toimi arkkitehti Josef Stenbäck. Kirkko nousi samalle kirkkoniemelle kuin kaksi aikaisempaa kirkkoakin. Kirkossa oli 1800 istuinpaikkaa. Käyttöön se vihittiin joulukuussa 1904. Vanha kirkkorakennus siirrettiin Koivistolta Viipuriin, Talikkalaan, jossa se tunnettiin Mikaelin kirkkona. Tänne suuntasivat nyt Kanan suvun jäsenet perhejuhliinsa, mikäli niitä ei pidetty kotona Saarenpäässä, joka pikeminkin oli tapana.
Nikolai II, kuva1, jota kansa kutsui Nikoksi, vieraili myös usein Koivistolla. Vuonna 1901 hän osallistui siellä Venäjän laivaston harjoituksiin. Keisarillinen perhe, kuva 2. Koiviston salmessa nähtiin vuonna 1905 myös poikkeuksellisia aluksia, joissa riitti rannalla olijoille ihmettelemistä. Saksan keisari Wilhelm II:n, kuva1, huvijahti ” Hohenzollern”, kuva 2 kahden risteilijän saattamana ja Venäjän keisarin huvipursi ” Poljarnaja Svesda”, kuva 3 seuranaan risteilijöitä ja torpedoveneitä. Paikalla oli myös Suomen Suuriruhtinaskunnan luotsilaiva ” Eläköön”kuva.
Mukanana olivat kenraalikuvernööri Obolenski, kuva 1 ja kenraali Nikolai Sjöman, kuva 2.
25.7.1905 serkukset Venäjän keisari Nikolai II ja Saksan keisari Vilhelm II allekirjoittavat Viipurin lähellä Koivistossa sopimuksen, jonka mukaan jonkin Euroopan maan hyökätessä Venäjälle tai Saksaan toinen sopijapuoli tulee apuun. Sopimus kuitenkin raukeaa jo lokakuussa 1905. Myöhemmin siirryttiin juhlimaan sopimusta Wilhelmin purrelle Hohenzollernille. Maanantaina iltapäivällä nostettiin ankkurit ja purjehdittiin Koiviston salmea etelään. Luotsilaiva Eläköön seurasi vieraita Verkkomatalan majakkalaivalle saakka. Perheesä kanssa Nikolai II tuli ensimmäiselle käynnille samana vuonna 1905 metsästysretkelle. Kaksi viikkoa kestänyt matka tehtiin Poljarnaja Zvezdalla, (suomeksi Pohjantähti), joka oli leskikeisarinna Maria Feodorovnan huvipursi. Yleensä lomamatkat tehtiin Štandartilla, kuva1. Se oli paljon suurempi kuin Poljarnaja Zvezda ja muistutti uivaa palatsia. Yläkerran isoon ruokasaliin mahtui hyvinkin 40 illallisvierasta. Štandartin miehistöön kuului jopa 200 henkeä. Laivalla oli aina suomalainen luotsi ja yleensä myös suomalainen luotsikapteeni Lybeck. Olihan näissä aluksissa paljon nähtävää Koiviston laivanrakennusmestareille. Nähtyään retkellään uudessa kirkossa Kustaa III:n lahjoittaman ehtoolliskalkin, halusi Nikolai II myös tehdä kirkolle lahjoituksen. Koivistolaiset saivat kirkkoonsa komeat urut n 35 vuoden ajaksi. Talvisodan aikana venäläiset purkivat ja poistivat keisarilliset urut kirkosta eikä niiden nykyistä sijaintia tiedetä. Heinäkuussa 1909 Tanskan kuningas Fredrik VIII puolisonsa Louise Bernadotten kanssa saapui Koiviston salmeen Danneborg-aluksellaan Saarenpään kohdalle. Kuninkaalliset olisivat mielellään käyneet maissa, mutta eivät uskaltaneet koleran pelossa. Muutama upseeri haki maista sähkösanomat ja kuninkaallinen alus lähti seuraavana päivänä risteilijän saattamana kohti Pietarhovia.
Arjen juhlaa ja aherrustaHerätystoiminta jatkui innolla ja uusia rakennuksia seurojen käyttöön syntyi. Saarenpään seurat pidettiin paikallisella nuorisoseuran talolla, josta myöhemmin tuli suojelukunnan talo. Kuvassa oikealla väkeä poistumassa seuroista vuonna 1932 Saarenpään laiturilla.
Kansakoulujen rakentaminen Koivusaaren eri kyliin vireytyi. Saarenpään koulu aloitti vuonna 1903. Lapsia ilmoittautui jo heti alussa yli 60, kuva 1920-luvulta, jossa lasten joukossa lienee myös Kanan pesuetta. Pitkäaikaisia koulun opettajia olivat Rosa Hietanen, Maria Jahnukainen, kuva ja Eino Loive. Rannikkomerenkulun tueksi vuonna 1907 käynnistyi Koiviston merimieskoulu. Koulu lopetti toimintansa 1918. Poikia oli edelleen vaikea saada pysymään pitkään koulussa, vaan veri veti merille ja unelmat liittyivät pitkiin matkoihin Etelä-Amerikkaa myöten. Ohessa Aukusti Pullin kuvaus omasta lapsuudestaan Saarenpäässä. Hän oli syntynyt vuonna 1896 ja oli Aatun vanhimman veljen Aukustin ikätoveri.
"miul jo pienest pojast kiintymys laivoi ...pikkupoikan tehtii niitä. monelaista mallii ...ja seilattii rannaas...kymmänä vanhan piti sit jo männä si ...mie oon seilant Venukses (kuvat yllä) kaheksatoist kuukautta...kerra mie sen pelastin...Pulli Voltu ol kipparin...lähettii tuolt Saksast Kiili kaupungist...Suomee tulemaa, ...no se oli kippari vahti enstäi...mie olin perämiehe vahis...eilaammaa...enstäi olla keittämäs...sit ko alko kirves kestää kääjees ni sitvaa vestämää lastui... 0l kova myotätuul ja se tuli siin kymmänä yhtätoista tyhjänä...no...mietin ruorivahis...mie huomasin et vähä siel majakkalaiva valo vilahtel...ja täl oikijal puolel näky punane valo...sillo mie näin et nyt ollaa reunas...mie juoksin ahterii ja nostin kailettii ja huusin sinne alas et nyt sukkelaa ylös...nyt männää metsää...sit ko lasettii sivutuulta ni mie aattelin et nyt männää nuri...no sit vähennettii seilii ja kaks vahtii seilattii ennekö oltii siin majakkalaiva luon...siint otettii uus suunta...se oli Gedseri majakkalaiva..." Ne jotka eivät itse halunneet merille, kehittivät taitojaan laivanrakentajina maissa. Saarenpäässä asui monia eteviä laivamestareita, joista kuuluisin oli Pärttyli Matikka, kuva 1, s. 1860, joka rakensi laivoja lähes talvisotaan saakka. Kuvassa yksi Matikan laivoista Sampo. Laivarakentajat eivät kaikki olleet Matikan veroisia. Sanottiin, että…"Rakkola Ville teki laivan…siint tuli toispuoleina…se aina kallallaa…vaik oli tyyni ilma ni se vaa oli kallallaa.." Koivistolaisten kielen käyttöön liittyi tapa, missä sanat lyhennettiin tehokkaasti. Tämä koski myös nimiä. Näin Kanojenkin kohdalla Aleksanteri oli Aleks, Helena Hele...
Merenkulun kehitysSuurten laivojen sijaan Koivistolle alkoi tulla vuosisadan alussa rannikkoa ja satamaliikennettä palvelevia proomuja sekä lotjia. Lisäksi hankittiin höyryhinaajia. Varustajat myivät pois viimeiset suuret purjelaivat. Vuonna 1900 pitäjään hankittiin kaksi puurunkoista höyryalusta: Alku sekä Pielinen. Höyryalusten lukumäärä kasvoi vuoteen 1916 mennessä 16 laivaan. Ne ostettiin useimmiten käytettyinä Saksasta, Englannista ja Ruotsista. Toisessa taulukossa näkyy 1900-luvun alun laivanvarustajia ja heille tulleita aluksia. Koko Koiviston alusten määrä oli tuolloin 250 kpl. Luku oli suurin Suomen pitäjistä. Tonnimäärältään Koivisto ei tosin pärjännyt Suomen suurille kaupungeille. Rannikon matkustajaliikenne kehittyi. Vuonna 1906 hankittiin siipialus ”Pohjola”, joka liikennöi Koiviston kirkolta Viipuriin poiketen matkalla saariin. Parin vuoden kuluttua alus vaihtui ”Ainamoksi”, joka liikennöi 1920-luvulle saakka. Sen jälkeen yhteys Viipuriin sujui sekä junalla että bussilla. Venäjän vallankumouksella oli suuri vaikutus elämälle Koivistolla. Pitkä, perinteinen Pietarin purjehdus loppui. Merenkulku pysähtyi vähäksi aikaa lähes kokonaan. Ainoa Venäjälle purjehtinut alus oli Matti Mannosen Karhu, jonka punaiset kaappasivat ja jolla he pakenivat Suomesta. Vuonna 1920 laivoja oli enää vain noin 80. Vähitellen rahaa ohjautui merenkulkuun ja tonnisto siirtyi kasvuun. Tosin vieläkin Koivistolla uskottiin purjealuksiin ja niitä rakennettiin eri kylissä. Uusien kolmimastoisten lukumäärä nousi kolmeentoista ja kantavuus 2900 nettotonniin. Varustajat pyrkivät taas kansainvälisille rahtimarkkinoille. Englantiin purjehtivat Venus, Polaris, Laura ja Pohjantähti. Halkoja vietiin Tukholmaan ja Helsinkiin. Kilpailun höyryliikenteen kanssa kuristaessa rahteja, ei uudellakaan kalustolla saatu elinkeinoa kukoistamaan. Koivistolaiset ajautuivat paikalliseen jakeluliikenteeseen, matalille väylille ja puutteellisille lastauspaikoille. ”Jätkän lehmä ammui” yhä harvemmin koivistolaisille. Vuosina 1928-36 ei rakennettu yhtään uutta laivaa. Juuri ennen talvisotaa valmistui muutama perinteinen alus apumoottoreilla varustettuna. Huomattavin näistä oli Pullin Saarentähti, kuva 1. Koiviston Itämeren purjehdus oli asteittain hiipumassa pois. Kun vuonna 1920 pitäjässä oli vain viisi koneilla varustettua laivaa, niin perinteisiä tervahöyryjä ryhdyttiin hankkimaan lisää.Koivisto siirtyi teräsrunkoiseen höyryaluskantaan. Varustamotoiminta keskittyi ammattimaiseksi toiminimi Seppinen& Kemppi ympärille. Kuvassa 2, laivuri Aukusti Seppinen, joka palkkasi Kanan Aatun ensimmäiselle perheen ulkopuoliselle laivamatkalle. Englannin purjehdus yleistyi jälleen. Laivat siirtyivät ympärivuotiseen liikenteeseen. Koiviston Meriliike Oy hankki 1928 vanhan rautarunkoisen höyryaluksen ja kastoi sen Merenneidoksi, kuva 3. Tällä harjoitettiin hakurahtiliikennettä Englantiin ja Hollantiin.
Kerrotaan, että vuonna 1915 Aukusti Pullin kaljaasin lykkäjäisissä "Mäkise Ale laulo…Virki Saskal ol sellasii rokuttommii laului ja se anto voimaa…ukot aina nauroit ja naiset oli vihasii…ne laulut oli enimmäst pääst sielt Venäjält kotosii…" Saarenpäässä rakennettiin vuonna 1930 Kalle Pullin ym. omistama 3-mastokaljaasi, joka kuvassa odottaa kuvassa vesille laskua Saarenpään rannassa. Koska Pullit olivat sukua, niin eiköhän Kanan suvun miehet ole olleet mukana laivaa rakentamassa. Talvisodan syttyessä koivistolaiset puuveneet olivat jo talvehtimissatamissa. Näin ne jäivät venäläisten sotasaaliiksi. Vielä välirauhan aikana rakennettiin Kaarlo Pullin johdolla kuunari Koivisto, joka laskettiin vesille keväällä 1944. Kesäkuussa oli edessä evakkotaival ja kuunari, josta puuttuivat takilat sekä peräsin, hinattiin keskellä sotatoimia aluksi Kotkaan ja sieltä Särkisaloon. Kuunari Koivisto Koivusaaren Eistilän rannassa rakenteilla ja myöhemmin valmiina. Nykyään 2000-luvulla se on museoitu sukeltajien käyttöön Luvian vesillä.
Elinkeinojen kehitysKalastuksen oheen kehittyi kalanjalostusteollisuutta. Saarenpäässä osuuskaupalla oli kalasuolaamo. Kalastusseuroja perustettiin. Saarenpään kalastuseuralla oli Kiilissä oma kahvila- ja tallirakennus. Tämän rakennusryhmän yhteydessä olevassa asunnossa Aleksanteri Kanan perhe asui 1920-luvulla. Kuvassa valkoisessa esiliinassa oleva keittäjä on luultavasti Elisa tai Kerttu Kana.
Kalastusseurat alkoivat kehittää myös pelastustoimintaa. Kiiliin sijoitettiin jäissä kulkemiseen soveltuva moottorivene. Lisäksi sinne nousi 28 metriä korkea tähystysasema sekä kalastajaloisto sekä talli kalastajien hevosille. Talvikalastusperinne jäillä jatkui ja esi-isällä Kanan Aleksanterilla oli vielä 1900-luvun alkupuolella oma putki, jääkahvila, missä tarjottiin kahvia ja virvokkeita kalastajille. Siellä myös perheen nuoret joutuivat talvisin auttamaan. Näitä kojuja oli ulkomeren puolella ja niillä kulkeminen railojen takia oli pelonsekaista toimintaa. Maatalous kehittyi uudisraivauksen myötä. Lisää peltoalaa syntyi kuivaamalla. Saarenpäässä kuivattiin Suursuo ja peltoala kasvoi yli 300 hehtaarilla. Saarenpäässä oli 1939 jo 62 taloa, joilla peltoala ylitti 2 ha. Saarenpäähän perustettiin osuuskauppa vuonna 1906. Kylän halki kulki kaksi tietä, jotka yhtyivät Osuuskaupan lähellä. Talot sijaitsivat joko teiden varsilla tai rannalla. Osuuskauppa perusti vuonna 1934 silakkasuolaamon ja savustamon. Samaan Osuuskauppaan Aleksanteri Kana myös omalla jahdillaan kuljetti tavaroita ja postia. Osuuskauppa hankki vuonna 1936 matkustajalaiva ”Saarenpään”, jolla saarelaiset pääsivät päivittäin kirkonkylälle.
Laivan kulkuun liittyvä muistelu on lainattu kotisivulta: https://sites.google.com/site/koivusaari1939/ "Saarenpää yhteysalus oli puolipasinser. Kuljetti lastia ja matkustajia linjalla Koiviston kauppala - Patala - Hyttölä - Harilainen - Saarenpää. Kaikkein pahin tuuli Koivistolla on luodetuuli pitkin Koiviston salmea. Silloin vyöryivät aallot kolmen - kolmen ja puolen metrin nurkilla. Vanhat ihmiset sanoivat, että nyt tuuloo länsipohjast. Olihan tuuli lännen ja pohjosen väliltä. Pojannaskalit sanoivat, että tuulee Tuppurast päi. Tällä tuulella tuli yhteysalus Saarenpään täkille vettä. Syksyllä kävi monta kertaa luodemyrskyllä, että kun laiva lähti kauppalasta, pysähtyi vasta Saarenpäässä Kuusikkoniemen suojassa. Laiva oli ensimmäinen hitsaamalla tehty laiva maailmassa. Amerikkalaiset rupesivat laivoja hitsaamaan sota-aikana 1943-44. Suomen telakoilla joskus 50-luvulla. Näin paljon olivat Koiviston miehet edellä tässäkin asiassa. Koivistolla tehtiin, eikä tuumattu ja kokeiltu turhan takia. Mikä merkittävintä, Saarenpää oli ainut laiva, joka meni jäissä. Syksyllä auttoi hinaajana muut huonommat talvipaikoilleen. Saarenpää jäi pyörimään jääkilikoitten sekaan niin kauaksi kuin yksikään onkari oli satamassa. Väliajat pyöri satamassa jään kimpussa ja kaksi kertaa päivässä ajoi vuoron Möllikkä - Patalan Kuninkaanniemen kärki. Vedettyään viimeiset onkarit ulos satamasta meni Saarenpää talvehtimaan Virtaniemeen armeijan laivan Tuppuran viereen. Noin joulukuun puolivälistä huhtikuun alkuun laiva makasi Virtaniemessä. Huhtikuun alkupuolella alkoi Saarenpään piipusta tupruta mustaa savua. Pian alkoivat kevätjäät murtua rautakyljissä. Linja alkoi samasta mihin syksyllä jäi: Patalan Kuninkaanniemen kärki - Möllikkä. Muutaman päivän perästä jo laituriin saakka ja viikon, puolentoista perästä Saarenpäähän saakka. Meillä oli jo siihen aikaan laiva, vaikkakin ainut Koivistolla joka ei jäitä pelännyt. Laiva otti 30 tonnia lastia ja 99 matkustajaa. Ilman lastia 150 matkustajaa. Monasti laivan lastiruuma sekä etutäkki oli täynnä tavaraa. Varsinkin lauantaisin tuli 12.15 vuorolle matkustajia ylä- sekä alakansi täyteen. Patalassa saattoi jäädä usein 2-30 henkeä ja osa muuta lastia pois laivasta. Kauppalasta lähdettäessä kapteeni hihkasi; “kaikki laivaan, kenenkään ei huoli jäähä laiturille, seuraava laiva lähtöö vast varttii yli neljä”. Saaressa kaupat yleensä tilasivat tavaransa vasta 8-9 aikaan. Tavarat tulivat 12,15 lähtevään laivaan ja yleensä matkustajat samoin. Silloin oli laivalla suhinaa - mihin kukakin mahtui. Aamulla ensimmäinen lähtö aikaisin kauppalasta oli tyhjää menoa. Joskus joku meni Patalassa maihin. Laivassa oli viiden hengen miehistö ja kioski, josta sai kahvit. Perällä alhaalla oli putka. Vain kerran sitä tarvittiin kauppalan ja Saarenpään välillä." Lisäksi Saarenpäässä toimi Viipurin osuusliikkeen sivumyymälä. Raha-asioita hoiti Saarenpään osuuskassa, joka oli perustettu 1924. Posti saapui iltapäivävuorolla Osuuskaupalle, josta asukkaat sen noutivat.Talvella kuljettiin jään yli hevosella, suksilla ja potkukelkalla. Saarenpäässä toimi myös oma urheiluseura ”Saarenpojat”. Marttayhdistys käynnistyi Saarenpäässä 1938 ja Lehtiniemeen rakennettiin tanssilava 1937.
Koivusaaressa työskenteli useita käsityöläisiä, mm. 3 seppää, 4 ompelijaa, suutari ja räätäli sekä lukuisa määrä verkkojen kutojia. Verkot korjattiin lasten ja naisten toimesta talvisin ja niinpä Kanan suvun jälkeläisistä monet ovat harrastaneet verkonpaikkausta. Suomen puolustuslaitos rakensi Saarenpäähän linnakkeen keväällä 1921. Tykit tuotiin alkuun Lavansaaresta. Kasarmialueelle vei 4 kilometrin pituinen kapearaiteinen rautatie, joka lähti Lehtiniemen laiturilta. Koivisto kytkeytyi muuhun Suomeen myös rautatieverkoston avulla. Alunperin kyse oli Venäjän tarkoituksesta rakentaa Koivistosta sotasatama. Keisari Nikolai II määräsi vuonna 1914 rakennettavaksi rautatien Terijoelta Koivistolle. Rata valmistui 1916. Suomen itsenäisyyden aikana käynnistettiin vuonna 1923 Viipuri- Koivisto radan rakennustyöt. Junaliikenteen lisäksi Koivistolta olivat hyvät linja-autoyhteydet Viipuriin, joita hoiti Koiviston-Auto Oy. Möllikän niemeen rakennettiin 100 metrin pituinen kivinen laituri vientiliikenteen tarpeisiin. Merenkulun merkitys koivistolaisten elinkeinona ei kuitenkaan enää palannut entisenlaiseen kukoistukseen. Samoihin aikoihin myös kalastus heikkeni, kun vientiä Pietariin ei voitu harjoittaa. Tämä pakotti koivistolaiset isännät parturoimaan metsiä. Kun muualla Suomessa elintaso nousi, niin Kannaksen rannikolla elettiin lähes pula-aikaa. Valtio asetti jopa komitean tutkimaan Suomenlahden itäisen rannikon oloja. Koiviston saarten kylät kärsivät koko 1930-luvun tuntuvia muuttotappioita. Etenkin nuoret muuttivat kotoaan pois Viipuriin ja osa ulkomaille. Saarenpää arjesta saa hyvän kuvan oheisesta kertomuksesta: Aino Vartiala Koivistolaiset työtavat Koiviston viesti 19.9.1979 "Kevähel ko jäät alko olla tummii ja veen näkösii, vettä alko tulla jään pääl nii miehil tul kiire laivoi laittamaa kessää reilaa ko melkee joka talos ol jonkullaista, kel kaljassi, toisel jaala taik jahti. Jäät ko salmest läksiit ni sillo piti seilit olla valmiit nostettavaks mastii ja kaik piti olla kunnos myrskyyki vast. Naisil ol paljo työtä. Ens piti parantaa nuotat ja verkot vahvaks ens talveks. Jos kene talos ei olt noita verko korjauksii, ne alkoit jo paikata pasaski vaatteita. Ko laivat läksiit liikkeel ni lastaajat ( pasaskit ) piti olla mukan, kuka sit vei kivvii kuka hiekkaa. Sit ko tul vähä lämpimämpää, piti valita potati siemenet itämää ja juurkasvimaat ja mantsikkamaat piti laittaa kuntoo. Siit alko lanna veto pellol. Hevosmies ol mut naiset ol kuorma mättäjän. Sillo ol nii ahkerii naisii et hevosta uotellessaa neuloit sukkaa. Maa ko suli ni ens kylvettii suvikasta (kesäruista), sen peräst kaura ja sit ol potati pano aika. Sillo ol väkkee pellol, kaik naapurit ja paljo lapsii , siihe työhö kelpas lapsetkii. Miehet olllit sillo jo seilaamas. Joku vanhemp mies ol hevosta ajamas ko vaot tehtii. Ei sunkaa nuoremmat miehet ois osanneetkaa kaikkii näitä töitä, naiset olliit niihi tottuneet nuoruuvestaan ast. Oikee napakat naiset kaivoit ojatkii. No sit syksypuolel ensimmmäiseks kypsy ruis. Sillo kaik niitettii sirpil. Kylhä se aloittelijal enstäi ol vaikijaa jos sattu vanhan napakan niittäjän vieree. Sormii vällii ei sopint nii paljo ko toisel, eikä ois saant jäähä jälkee mut pakost jäi. Kaura niittämine ol paljo helpompaa ko se olki ol lyhyt ja nii paljo pehmiämpää. Selkä näis töis tahto tulla kipijäks, ilmaks miehet ei välittäneetkää tämmösist töist. Se aika ol paras näis peltotöis ko emäntä toi aina iltapuolel välipallaa. Sai istuu lyhtee pääl ja syyvä. Syksyl ko meri alko jäätyy, laivat koitti tulla kotirantaa simohkaa. Sillo ol hyvä korjata kaik talvikuntoo ja kevähel taas kessää vart. Viljat ol pellolt korjattu ainaki riiheluoks kaappunal, mist sikäli ahettii riihee. Potatit piti olla kuopas ne ei suvanneet pakkasta. Miehet vejätti polttopuita ja tekkiit kaikellaisii korjaustöitä sekä syksyl riihe lämmitys ol miehii työtä. Naiset ol riihimiehii, puivat raakoi kans. Jälkeepäi tul puimakoneet hevoskierrol, sillo miehiiki ol työs. Potati kaivamine (luomine) kuulu naisil ei miehii selkä ois kestäntkää, ko se tehtii kuokal ja potatit piti näppii käsinee. Naiset hoiti lapset ja läävätyöt, miehil kuulu hevoset. Marjat poimittii aina töije välil mikä marja millokii kypsy. Ens mustikat. Ne keitettii ja pantii putelii ja valssii talveks. Puolat valmistu syksymmäl. Niitä hillottii paljo, koko voitritteli. Ne säily oikee hyväst. Siit ostiit paljo kaalipäitä. Niist tehtii hapankaalii. Sitäkii tehtii puuastiaa niiko puolat. Eihä nyt ennää kukkaa kestä kaali haijjuu. Teurastustyöt tehtii syksyl. Sillo sai sylttyy ja keitettii saippuaa. Saunas palvattii sianlihhaa, sai männä saunaa veits kääjes. Talvel miehet sekä naiset käivät talvinuotal ja toiset kalastiit verkoil. Olliit putkil liki Seitskaartoo. Raasselit hankkiit kalat ja veivät miehil ruokaa. Näil miehil ol lumihanki jääkaappin. Kirvesmiehet tekkiit laivoi. Varvi ol aina rannas, kaks miestä sahas aina talvel laivaa tarvittavat lankut. Niil miehil ol aina työtä. Naisii talvityötä ol kankaa kutomine ja sukkalankaa keträttii. Vokki ol aina käytös ja kutojal piti tehhä käämii. Sillo ommeltii kaik koton ja äitit katso vieres ko leikattii, ettei saant tehhä liija lyhyttä hametta. Suka kutomine ol kaikil ja nuoret virkkasiit ja virkate tekkiit kintaatki. Vanhemmat tekkiit neulal. Monet kuttoit verkkoo. Lapset veivät oman aikansa, lapsiiha ol sillo joka talos. Talvielämää kuulu ompeluseurat. Meil ol merimieslähetysompeluseura, siit jälkeepäi lottii, ol laulukuoro ja näyttelijät näytti joskus taitojaan suojeluskuntatalol. Ol joskus keittokurssii ja kutomakurssii. Häitä vietettii aina talve aikaan. Talvi iltasiin ol lusti männä naapurii hämärikköö pitämää. Oikee kaipajaa noita entisii aikoi. Valot ko laitettii ol kiire juossa kottii. Iltasin aina ko väki tek töitä. Isä korjas lapsii kenkii, äiti ompel ja tytöt virkkas. Isot pojat saivat opetella kirvesvartta vuolemaa, pienemmät kiusas toisijaa." Kuvissa Aake Harilaisen muistinvaraiset näkymät 1930-luvulta: Hevosten juottoa Saarenpään edustan jäällä ja näkymä Harilaisen kylästä.
Väestön kehitysVuonna 1901 koko pitäjässä oli 750 tilaa, joilla oli yhteensä peltoa ja luonnonniittyä 3800 ha eli km 5 ha tilaa kohti. Ruokakuntia oli tuolloin 1410. Vuosisadan alussa väestön kasvu oli laantunut syntyvyyden vähentymisen myötä. Saarenpään pinta-ala oli 1820 ha, josta viljeltyä 311 ha eli 17 %. Ennen talvisodan puhkeamista Koivusaarella oli lähes 2000 asukasta, joista Saarenpäässä 1202 henkilöä ja 218 taloa. Koivusaareen oli vedetty kaapelilla sähköt juuri ennen talvisodan puhkeamista. Saarenpään satamaa osuuskaupan rannassa 1900-luvun alkupuolella Aake Harilaisen piirroksena: Sukukirja jatkuu linkissä Kanat 1900-luvulla. |