4. Kanan suvun sotatoimet

 

Tässä yhteydessä on käsitelty tieodda olevia sota-ajan tapahtumia Mamman ja lasten osalta. 

Aatu

Aatu ja Matti olivat vielä ennen talvisotaa merillä Itämeren alueella. Laivoilla oltiin osa merialueen levottomuuksia saksalaisten pyrkiessä hallitsemaan Etelä - Itämeren alueella kulkevia aluksia.

Aatu nauhoitti vuonna 1980 kokemuksiaan mereltä vuosilta 1936-1939, joista tässä tiivistelmä. Talvisodan loppuvaiheesta Aatu siirtyi laivoista armeijaan ja oli koulutettavana rannikkotykistössä. Kuvassa merimieskortti.

Venus_Lenkkerin_arkisto.jpgMerimieskirja.jpg

"Olin  Venus nimisessä laivassa 1936, kuva yllä, haettiin liitulasti Tanskasta.  Lähdettiin tulemaan Riikaan ja oli kova pohjoismyrsky. Se oli vanha puulaiva ja  alkoi vuotaa. Pumput eivät  jaksaneet ja pumppasimme käsipumpuilla ja päästiin Rönneen. Tulli ei ottanut laituriin ja meillä oli otettu jo sikelit auki. Antoivat  makeaa vettä, mutta piti lähteä heti pois satamasta. Oltiin Bornholmin suojassa ankkurissa muutama vuorokausi. Ruumassa oli  vettä niin paljon, että se ulottui täkille. Laiva oli uppoamispisteessä. Jatkettiin Riikaan ja selvittiin.  Venus oli  vain  kesän  liikenteessä.

Olin talven kotona ja seuraavana keväänä 1937 Seppinen soitti jungmanniksi Elseen. Seilattiin toista vuotta. (kuvassa Aatu istuu oikealla) Ei käyty Suomessa. Itämeren satamissa Dyynia oli paska paikka. Jouduttiin aina sotasataman puolelle ja puolalaisten merisotilaat tulivat niskaan. Pidettiin puolemme porukassa.
Else_seppinen.jpgElsen_miehistoa_1938_Sundsvall_2.jpg
 
 
Elsen jälkeen seuraavana kesänä 1938 tulin kotiin ja Satakunta- laivassa Haminassa kysyttiin,  tuletko mukaan. Meitä lähti kolme koivistolaista poikaa samaan laivaan. Pyörimme  Satakunnan kanssa Pohjanmerella: Englanti. Belgia ja Hollanti. Syksyllä 1939 tultiin Englannista ja Saksa hyökkäsi Puolaan. Me olimme tulossa Viipuriin hiililastissa. Olin vahdissa 4-8 vuorossa ja huomasin, että Tanskan salmen jälkeen peräämme tuli luotsimoottori. Heilutti valkoista lippua. Perämies pysäytti koneet ja luotsista huudettiin, että sakemannit laskivat siihen miinakentän ja ottakaa pakkia heti. Menkää Walsterbyn majakkalaivan viereen ankkuriin odottamaan ohjeita. Näimme, kun pohjoisesta tuli iso ja pieni laiva ja sakemannit ampuivat tykkiveneellä kohti niitä. Kolmannen luukun kohdalla tömähti isoon laivaan. Pieni laiva tuli läpi ja pelasti ison laivan  miehistön, joka oli kreikkalainen. Ajoivat meidän ohi. Iso laiva hajosi miinaan.

Satakunta.jpg

 Oltiin päivä ankkurissa. Miinakenttä oli kiireessä laskettu pohjaan. Walsterbyyn majakkalaivalle tuli kreikalainen alus ja luotsit pistivät ankkurit mereen. Laivassa oli sikoja, kanoja ym propsilastin lisäksi. Luotsit ampuivat elukoita. Tulivat sanomaan, että huomenna tulee miinaluotsit. Me lähdimme aamuhämärissä hakemaan miinaluotsia ja päästiin läpi Viipuriin. Lossattiin hiililasti. Olimme Tervaniemen sivussa muutaman päivän varttumassa ja sitten Koiviston Koivusaaresta otettiin propsilasti Hollantiin.

 Olimme menossa Itämerellä, niin saksalainen sukellusvene nousi sivulle ja kysyi, mihin menossa. Hollantiin. Kapteeni kysyi, pääseekö Kiilin kautta ajamaan. Menkää vaan. Saavuttiin Kiiliin ja päästiin kanavan läpi. Toisessa päässä tuli armeijan porukkaa ja sanoivat, että mennään Hampuriin. Vartija tuli ja internoi meidät kahdeksi viikoksi. Sitten tuli määräys, että päästään lähtemään. Tuli miinaluotsi mukaan Hollantiin ja edessä oli Englannin ja Saksan miinakentät.

 Olimme jonossa aika viimeisenä. Yksi suomalainen alus oli  edessämme kapeassa aukossa.  Miinat näkyi kahta puolta laivaa. Oli menossa Belgiaan pitkätavaralastissa. Ajoi miinaan. Näkyi hyvin, kun ruokavarasto räjähti ja lihatiinu lensi korkealle. Pysähtyä ei voinut, vaan suomalaiset laskeutuivat pelastusveneeseen. Kaksi vain kuoli, lämmittäjä ja konemestari. Laiva hinattiin Hollantiin puutavaralastissa.

 Me olimme  Hollannissa. Käytiin kapakassa.  Oltiin JT-tykkejä katsomassa ja lähettiin menemään Liverpoolista hakemaan hiililastia. Matkalla kun olin vahtivuorossa, ei ollut näkyväisyyttä. Saksalaiset pommittivat Englantia. Näin miinan keulan edessä, en ehtinyt hälyttämään. Se ei jyrähtänyt.

Päästiin Liverpoolin ulkopuolelle, kun saksalaiset pommittivat kaupunkia ja luotsit eivät uskaltaneet tulla. Vasta myöhemmin hakivat satamaan. Pieniä häirintäpommituksia, muutamia tulipaloja vaan tuli. Saatiin lasti Kotkaan ja tultiin Tanskansalmien kautta. Itämerellä nousi saksalainen sukellusvene ylös ja kysyi, mihin menossa. Mitä lastia? Hiiltä. Hyvää matkaa. Meidän kippari sanoi että nyt tuli lähtö, kun ovat torpedoineet niin paljon.

Selvittiin Kotkaan ihan hyvin. Lossattiin ja jouduttiin Hietalahden telakalle. Kaksi viikkoa. Piti lähteä Amerikkaan, mutta sitten tuli määräys Saksan välille edestakasin. Kaikki jotka haluavat, saa lähteä pois. Kukaan ei tahtonut jatkaa. Tulin Viipuriin. Menin kotona Koivistolla käymään. Kun tulin Käremäen sillalle ,niin ryssä pommitti Viipuria ja linja auto palasi Koivistolle. Sitten ei päässyt enää mihinkään.

Jouduin kenttätykistöön koulutettavaksi ja olin siellä talvisodan ajan. 

Muistelusta selviää, että Mamma oli vielä Koivistolla Saarenpäässä ennen talvisodan syttymistä. Nähtävästi Mamma on tällöin lähtenyt evakkoon muiden koivistolaisten mukana.

Talvisota ja Välirauha

Aatun sotilaskortissa on maininta vuodelta 1939: Humaljoki, haav. Eli hän on jo talvisodan aikana siviilinä ollessaan haavoittunut Koiviston Humaljoella jalkaansa, jota hän lievästi ontui loppuikänsä.  Luultavasti tuo varhainen haavoittuminen luokitteli hänet sotilasaikana  BI mieheksi.

Talvisodan alkaessa Kanan Mamma oli sijoitettuna Korialle Moision kylään. Sinne sekä Aatu että Matti tulivat lomillaan häntä tapaamaan. Tyttäret eivät enää nähtävästi olleet Mamman mukana vaan kukin eli omassa taloudessaan. Aukusti ja Valde olivat molemmat naimisissa.Samaan aikaan Valkjärveltä evakkoon lähtenyt Helli Vidgren, äitini suuntasi keväällä 1940  Elimäelle Raussilan kylään. Hänen kotinsa oli ollut Salmenkaidan Jokisuussa ja siellä oli ollut sijoitettuna Raussilassa olevan Ollilan tilan isäntä. Tämä oli kirjoittanut vaimolleen, että hän tietäisi näppärän aputytön tilan töihin. Näin sitten Helli tapasi Aatu Kanan, tulevan isäni, kun Mamma oli lähettänyt tämän hakemaan Ollilasta kananmunia. Aatu oli tarjonnut hänelle kyytiä pyörän tangollaan, mutta Helli oli vastannut, että häntä ei sotapojat kiinnosta. 

 Mamman olosta Elimäellä ei tiedetä. Hänet on sotaoloissa rokotettu Korian aikana isorokkoon:

Rokotustodistus.jpg

Hän joka tapauksessa palasi Viipuriin Hiekkaan heti, kun sai matkaluvan asemasotavaiheen aikana. Tyttäret perheineen asuivat siellä lähellä. Aatu ja Matti olivat kirjoilla samassa vuokrahellahuoneessa Anttilankadulla Mamman kanssa. Kanan sukua asui Palokunnankadun ja sen kanssa samansuuntaisen Anttilankadun varrella vuokrapuutaloissa. Oikeassa kuvassa Helli sahaa keittiöpuita talon pihalla.

Vanha_kartta.JPG

Hiekassa_puita_sahaamassa.jpg

  

Kuvassa Hiekan yleinen sauna, jossa suku lienee viikottain tavannut toisiaan. 

Hiekan_sauna.png

Mamman kaikki neljä poikaa olivat rintamalla myös jatkosodassa, joten jännitystä lasten puolesta varmaan riitti vuodet 1941-1945.  

Kuvassa 1 Aatu oikealla alokasaikanaan tykistössä. Oikealla Mamman kolme poikaa; vasemmalta Matti, Valde ja Aatu armeija-aikana, Aukusti ei yhteiskuvaan ole ehtinyt. Ajankohdasta ei tiedetä. 

kanan_veljekset.jpg

Alokkaana_Viipurissa.jpg

 

Aatu siirtyi alokasaikana tykistön koulutuskeskuksesta Kouvolasta Hämeenlinnaan sotakoirakouluun koulutettavaksi huhtikuun alusta 1940. Aatu kuvassa 5.s vasemmalla. Sotilasvalan Aatu vannoi Kouvolassa 26.4.1940.

Sotilaspassi.jpg

Sotakoirakoulu_Hameenlinna_1941.jpg

 

Tämän jälkeen Aatu oli  tykkimiehenä yhteensä vähän yli vuoden ja 1.3.1941 hän sai siirron konepistoolimieheksi Rajavartiosto numero 3:een, jossa hän palveli Rautjärven ja Simpeleen maastossa. Tänä aikana hän on tavannut tulevan vaimonsa Korialla. Nähtävästi hän kihlautui  juuri ennen jatkosodan alkua talvella 1941-1042 Forssassa. Kartassa Jatkosodan taistelualueet yläreunassa Simpeleen ympärillä. Tässä vaiheessa ulkomaanmatkailu jäi aika pieneksi. 

kihlakuva.jpgSimpele.jpg

 

 

Aatun omien muisteluiden mukaan: 

 "Talvisodan jälkeen jouduin sotakoirakouluun ja olin tarhan vanhimpana 1941 talvella. Anoin Rajavartioston rajakouluun kaverini Immon kanssa. Eivät huolineet, sanoivat että kaikki miehet rajalle koirien kanssa. Miekin jouduin Miettilän komppaniaan Laikon varikolle kevättalveksi 1941,  sitten Immolaan rajakouluun kuukaudeksi. Vääpeli soitti, mutta sanoin, että mie lähden siviiliin. Rajakoulu oli hullujen huone paremminkin kuin koulu."

Jatkosota

Jatkosota alkoi 25.6.1941.  Heinäkuun 19.s tämä 23.s Rajakomppanian yksikkö yhdistettiin muiden vastaavien kanssa Erilliseen jääkäripataljoona 2:een, jossa Aatu palveli kiväärimiehenä. 18 D:n hyökkäys alkoi heinäkuun 31 p:nä klo 12.30. JR 27 mursi helposti vihollisen vastarinnan välirauhan rajan tuntumassa, mutta joutui sitten varsinkin Peussanmäen alueella ankariin taisteluihin.  Aatu osallistui 5.s elokuuta 1941 taisteluun Rautjärven Syvänorossa. Taistelu oli kova ja hän joutui seuraavana päivänä turvautumaan P 10:n sotasairaalan palveluihin. Tämä tietona sotapäiväkirjoista. Mitä sen jälkeen tapahtui ei ole vielä tiedossa. 

Aatun omin sanoin muisteluissa Jatkosodan alkuvaiheesta Rautjärvi, Parikkala, Simpele kohti Eilisenvaaraa kesällä 1941: tosin voi olla että tapahtumien ajallinen järjestys ei aina ole kohdallaan. Joka tapauksessa Jatkosodan aikana tapahtunutta Aatun muistikuvissa noin vuonna 1980 eli 40 vuotta tapahtuneen jälkeen. 

 "Ei siinä ehtinyt, kun sota alkoi ja jouduin partioporukkaan tiedusteluun heti sodan alettua kesäkuussa 1941. Meidät yhdistettiin Erilliseen Rajajääkärikomppaniaan. Meitä oli yli 500 miestä. Käytiin väkivaltaisissa tiedustelupartioissa. Oltiin alkuvaiheessa komppaniana  Pajarille alistettu ja hän olisi pitänyt meidät, kun  oli syntyisin Rautjärveltä. Korkealta tuli  käsky, että Pajarin tulee luovuttaa meidät Pataljoonalle. Meillä kaikilla oli pyörät ja lähdettiin niillä menemään uutta tietä, jonka nostomiehet olivat rakentaneet. Oli  hienoa hiekkaa, ei voitu  polkea, vaan talutettiin täysillä taistelupakkauksilla. Mie olin konepistoolimiehenä täynnä täysinäisiä lippaita. Päästiin lopulta Ilmeelle., kuvassa.

Ilmeen_hovi.jpg

Sieltä ajettiin pyörien selässä kohti pohjoista. Venäläiset koneet ajoivat takaa ja mentiin tien poskeen aina suojaan. Ruokatauoilla levättiin ja lähdettiin eteenpäin. Mentiin läpi jostain kylästä ja pysähdyttiin majoitukseen. Siellä meidät  jaettiin auttamaan muita komppanioita. 

Kun sota syttyi, venäläiset tiedustelukoneet teki lentoja meidän yli. Niiden jälkeen maanviljelijöillä oli määrä, että saavat käydä viljelemässä maata rajan pinnassa. Oltiin tansseissa suojelukuntatalolla ja seuraavana aamuna kuultiin että Aspin pojan kanssa joudutaan valvomaan kylvöhommia. Kun väki meni omiin hommiinsa, oli talo joka oli jäänyt vyöhykkeelle. Siinä oli potero pihalla kuin patan pohja. Käytiin pitkälleen ja nukahdettiin auringossa.

Näin unen, että lähdin yksin Venäjän puolelle kevättalvella konepistoolin kanssa. Hankikanto potkukelkalla ja tuli talo vastaan, missä venäläisiä sotilaita ja menin navetan nurkalle kytikselle. Talosta alkoi tulla sotilaita ja minä ammuin ja minulla oli vain yksi lipas. Peräännyin potkurilla takaisin ja tulin rajalle, niin Venäjän puolella naiskomppania, jossa pitkä sarrain pääty Suomeen päin. Mie menin vartiolle ja Asp tuli ja pyysi konepistoolin. Mie jäin yksin vartioon ja katsoin, kun naiskomppania lähti kohti pohjoista. Venäjän politrukki tuli vartiotuvasta sisään ja tuntematon mies tuli. Pyysin siltä konepistoolin ja kun menin ulos, niin heräsin. Asp kuunteli unen ja sanoi, että sie et tässä sodassa kaadu. Pääset aiemmin pois.

Yhden aikana tuli lähetti sanomaan että kaikki pois rajalta ja klo 8 tulee reserviläiset. Mentiin vartiolle, niin illalla alkoi ukkoja työntyä sisään ja tuli sama mies jonka näin unessa. Sanoin Aspille että tuo oli se vanhempi mies. En koskaan ollut nähnyt. Seuraavan aamuna oli jaot, kuka kenenkin kanssa joutuu kulkemaan. Mie jouduin saman henkilön kanssa pariksi. Oli paljon vanhempi poikamies. Roihan, joka oli vanha mies ja minä sen poika. Jussi oli suojeluskuntalainen.

Oltiin usein kahdestaan kulkemassa. Kerran oltiin Peussanmäen vastapäätä yöllä partiossa jalkaväen ja ryssän välissä. Ryssät alkoivat ampumaan. Juostiin tietä pitkin ja ryssät aina pidensi sihtiä. Mentiin tukkikasan alle. Toinen puoli mahtui ja loput jäi ulos. Roiha makasi minun edessäni. Siltä meni sirpale läpi pusakasta. Kysyin sattuiko. Ei sattunut.  Ihoon ei osunut. Roiha oli nostomiehiä ja ent vääpeli oli niiden päänä. Linjat oli meidän takana ja Vääpeli sanoi, että jos kahinaa kuuluu, niin kohti ammutaan. Viljapellosta tuli joku ja röhki. Tunnussana? ÖhÖh. Viljat lakosi ja tähtäsin. Se oli iso sika, joka ammuttiin. Saatiin osa lihoista. Tuli ohje, että kun ÖHöh niin heti ammutaan.

Murros oli kaadettu tien yli. Se oli ansoitettu ja lampaita meni lankoihin ja saatiin lammaspaistia. Olin vimmattu, kun hyljätyissä taloissa oli kanoja, niin etsin kananmunia pesistä. Jalkaväen miehet vartioi kananmuniaan. Yksi talo oli välimaastossa, jonne vantja näki. Menin aamuyöstä ryömimään sinne. Oli kesäkuu. Ryömin pihan poikki ja pääsin navetalle. Sain kypärän täyteen munia ja ryömin takaisin. Keitin niitä metsässä, kun löysin peltitonkan ja söin.

Sodan alkuvaiheessa meidät lähetettiin  heinätöihin ja jouduin kokiksi laittamaan ruokaa muille. Aamuisin  ratsastin hevosella komppaniasta ja tein kaalikeittoa. Pojat sai lampaan kiinni ja lihat pistettiin keittoon. Venäläisten tiedustelukoneita ajoi joka päivä retkillään, mutta niistä ei ollut vaaraa eivätkä ne  ampuneet. Ei Suomestakaan ollut IT-tulta,  vaan ne saivat lennellä rauhassa.

Oltiin majoitettuna yhteen torppaan, jonka  aiemman oli vantka ampunut hajalle. Menin torppaan. Läksin aikaisin aamulla ulos pissalle, kun menin ovesta ulos, näin että yksi ukko juoksi perunamaan poikki. En herättänyt ketään, mutta puhuin joukuejohtajalle- että mies ei ollut meikäläisiä. Siirryttiin toiseen majapaikkaan illaksi ja mentiin toiseen torppaan. Minulla ei ollut partiovuoroa ja heräsin kovaan tömäykseen ja aiempaan torppaan tuli täyskeskitys. Siinä olisi joukkue mennyt, onneksi miul oli kusihätä.

Aamusta lähdettiin ja taas määräpaikka, mistä palataan rajan yli. Kierrettiin Peussamäki ja oltiin tulossa takaisin. Tuli tietä pitkin kova kolina ja mentiin tienposkeen. Nähtiin parivaljakko 2 miestä kärryillä ja yksi ratsumies. Me ammuttiin ne.  Ei hevosia, ne juoksi pois. Rajaltapäin kuului merkkilaukauksia ja mentiin sinne. Ennen rajaa oli metsänreunan pusikkoa, missä venäläiset asemat. Päästiin niistä ohi pellolle. Sitten ne huomasi meidät. Lähdettiin juoksemaan. Rautjärven poika sai osuman, yksi vartiomies oli Pohjanmaalta. Kävi katsomassa ja varmisti kuolleeksi. Me kaverin kanssa juostiin ja venäläiset perässä. Päästiin rajalle, missä omat vastassa.

Toisen kerran 4.7.1941 Rautjärvellä partiossa piti saada vanki, meitä oli vähän isompi porukka, saatiin tulikosketus, tiedettiin missä linjat, mentiin aamuhämärissa. Luultiin että ei valvontaa, mutta ne huomasi heti meidät. Yksi vanki saatiin, venäläisiä kaatui paljon asemiin ja juoksi mäkeä ylös. Meidän kersantti Moisio kaatui siinä mäellä, sanottiin nakuksi pikkukranatinheittimiä. Moisio sai Nakusta osuman ja ehti saada minut varmistamaan, etteivät venäläiset pääse takaa yllättämään. Sen jälkeen Moisioon osui. Peräännnyttiin. Sitten tuli tykistökeskitys suomaastoon. 6 tuumainen tuli ja puut kääntyi tyvipuolelleen. Oli katsottava tarkkaan, ettei puu tule niskaan. Vanki tuotiin, Moisio jäi.

 Käytiin monta reissua. Roihan kanssa kuljettiin paljon. Kerran kävin eteläpuolen partiossa. Kohtauspaikka oli kolmentien risteys, klo 12 yöllä. Tuli yksi mies pohjoisesta. Roiha lähti vastaan, minä valvoin sivusta. Vastaantulija ampui pistoolilla, Roiha meni maahan. Harjanne tuli väliin. Me painuttiin takaisin ja annettiin hälytys, mutta ei sitä enää löytynyt.

 Kerran oltiin koiran kanssa, joka vainusi oikealta jotain. Mennään suoraan ja kierretään mäki. Mentiin laaksoa pitkin ja kierrettiin. Sanoin koiralle, että hae. Löydettiin makuujälki, jossa joku oli ollut ja koira lähti perään remmissä. Tuli pelto ja venäläinen toisella puolella. Se ehti sinne. Oli ollut kärrytie ja nähtiin Intin saappaan jäljet kurassa. Sillä oli siis suomalaiset vehkeet päällä

Roiha joutui pois porukastani. Matti oli nuori reserviläinen kanssani partiossa. Matti sanoi, että hänellä on kotona juhannusviinoja. Mennäänkö hakemaan ne pois? Meillä oli vapaavuoro, haetaan pois. Haettiin Matin viinat. Oltiin kerran partiossa Matin kanssa ja oli iltayötä ja jalkaväen porukasta oli myös vartiot rajalla. Ne sanoi, että olkaa te tässä, me haetaan tupakkaa. Me ei Matin kanssa poltettu. Vartiopaika oli korkealla mäellä. Mie menin mäen päälle. Matti jäi kiven viereen. Näin kun venäläiset vilahti rajan suunnalta ja vieressä näin, kun jonossa meni miehiä rajan yli. Huusin tunnussanaa. Alikessu sanoi, ei oltais voitu pehmittää. Vartiot vaihtui ja palattiin omalle vartiopaikalle jalkaväen ja venäläisten väliin. Jalkaväen puolelta tuli hälytys, että venäläinen partio liikkeellä. Olin pellon reunassa kytiksellä ja muut meni metsään. Kaikki ryssät pääsi läpi, kun oli niin pimeä metsä.

Käytiin Venäjän puolella. Sinne jäi monta poikaa. Yhdelle olin velkaakin. Partioreissuilla meni aina monta poikaa. Meillä oli koirat, mutta niin oli venäläisilläkin. Ne jäljitti meitä ja me niiitä. Suon kohdalla oli ainoa paikka, kun pääsi niistä eroon. Monta kikkaa opin. Jouduttiin rajajääkärikomppaniaan, mikä oli tullut Ensosta.  Jouduttiin ottamaan niiden asemat. Vertan Olli oli tuttu. Olli sanoi, että yrittivät monta kertaa linjoista Ensossa läpi, mutta aina joutuivat perääntymään. Niiltä jouduttiin ottamaan asemat vastaan. Autot meidät vei. Pellonaukeen reunasta meni auto. Venäläiset sai siihen osuman. Yksi Miettilän poika kuoli. Meihin ei osunut. Oltiin muutama vuorokausi. Pimeään aikaan jouduttiin asemiin ja oli tuulta. Valvontalinjat oli hakattu ja kataja huojui tuulessa. Meillä oli pikakiväärit. Sitten vasta aamulla huomattiin, että se olikin puu eikä ryssä. Venäläiset antoivat tykistökeskityksiä. Meidän kanssa oli nostomiehiä ja ne lähtivät aina juoksemaan ja haavoittuivat. Sitten tuli komennus, että muutetaan paikkaa. Nostomiehet eivät suostuneet.

Meidän kaksi joukkuetta lähti ja mentiin illalla järven rantaan. Ajateltiin mennä ampumaan kasapanoksilla kalakeittotarpeet. Soudettiin saaren rantaan suojaan, kun venäläiset alkoivat ampumaan. Saatiin me kalaakin. Oltiin siinä pitkän aikaa koivikossa. Oltiin saunassa keskellä päivää. Vantka ampui aina aamulla klo 4, kun kävivät kusella. Pellon reunassa oli talon sauna. Päivällä oltiin saunassa ja siruja alkoi tulla seinien läpi. Maattiin lauteiden alla ja valeltiin vain vedellä, ei pesty. Sitten lähdettiin hyökkäykseen. Vantkat tuli. Mäki oli taistelulähettinä ja nousi seisomaan vetämään tapsia ja sitä ammuttiin polveen. Ei kauaa, niin hyökkäsivät sivulta ja jouduttiin mottiin. Oltiin päivästä puoleen yöhön. Kaksi rajajääkärijoukkuetta ja muutama nostomies. Tuli meidän komppaniasta lisäjoukkoja apuun ja päästiin pois. Venäläisiä kaatui paljon. Taskut tyhjennettiin ja valokuvat pistettiin puiden kaarnojen väliin.Sen jälkeen oltiin muutama vuorokausi siinä ja lähdettiin hyökkäämään eteenpäin. Sama poika Matti  ei uskonut, vaan lähti menemään ja kaatui asemien eteen. Yritettiin paksua lankaa laittaa ja saada vedettyä pois, mutta se mätäni siihen. Hyökkäyksessä venäläinen oli mäen alla ja me päällä ja oltiin helppo kohde ammuttaviksi. 

Jouduttiin tiedustelupartioihin. Koirista oli harmia. Kun me päästiin yli, niin koirat nuuhki jäljet ja ne lähti meidän perässä. Kerran oli Ilmeen tiellä valvonta määrännyt, että me menemme Ilmeen kasvatuslaitokselle ylhäällä mäellä. Meillä oli valvontapaikka rakennuksen lähellä Simpeleen tien suuntaan. Kuutiin kun venäläiset koirat alkoivat haukkua meidän perässä. Katsottiin kartasta ja löydettiin suo. Mentiin, mutta ne seurasi. Otettiin ne suolla vastaan. Meitä oli 3 , oltiin melkein yli. Ne alkoi perääntymään ja kun marssitiin vedessä, koirat ei löytäneet. Päästiin määräpaikkaan. Oltiin yön yli. Nähtiin paljon miehiä, hyökkäysvaunuja ja autoja.

Kuvassa Ilmeen kasvatuslaitos taistelujen jälkeen 4.8.1941. "Ilmeen hyökkäyksestä komppanian saama sotasaalis koko päivän kestäneestä taistelusta oli: 1 kuorma-auto ja 120 mm kranaatinheitin veto- ja ammusvaunuineen, 1 amfibiovaunu, 2 panssariautoa ja 2 täysin kunnossa olevaa 120 mm heitintä veto- ja ammusvaunuineen, 1 henkilöauto ja 7 kuorma-autoa.” 

Ilmeen_kasvatuslaitos_4.8.1941.jpg

 

Olimme koko komppania liikkeellä välimaastossa ja  joukkuejohtajat ja komppanianpäällikö Mauno Puolakka lähtivät neuvotteluun mukanaan asiantuntija, joka oli ollut ennenkin maastossa. He menivät omiin ansoihin ja kaikki muut haavoittuvat, paitsi meidän joukkueen luutnantti  jäi ehjäksi. Joukkosidontapaikan miehet vei haavoittuneet ja me muut lähdettiin eteenpäin. Joukkuejohtaja sanoi, että jos hän kuolee ja ketään muuta upseeria ei ole nyt matkassa, niin käännytte sitten takaisin. 

 Saatiin taistelukosketus venäläisiin, otettiin yhteen niiden kanssa ja ja ne lähti perääntymään. Saatiin yksi vanki.  Me läksimme vangin kanssa takaisin, koska tarkoitus oli hankkia tietoa ja aukon alueella ei venäläisiä ollut. Tultiin aamuyöstä pois ja meistä ei kukaan ollut kaatunut. Oli vain haavoittuneita. Erkki haavoittui vaikeimmin. Meni pahiten, oli meidän ryhmän vänrikki.  Ammus meni keuhkoon. Tapasin Lahdessa sodan jälkeen. Hänen ei tarvinnut palata enää rintamalle. 

Kun palasimme, niin meidät siirrettiin aika kauas selustaan telttamajoitukseen. Käytiin sieltä käsin partiossa. Nähtiin usein venäläisiä partioita Suomen puolella ja jahdattiin niitä. Erään kerran minulle tultiin sanomaan, että voisin noutaa kenttäpostista paketin. Kun menin esikuntaan hakemaan pakettia, niin siihen oli osunut venäläisten keskitys ja se paloi. Posti kyllä pelastui ja olin saanut siskolta paketin

Kerran oltiin partiossa jonkun järven takana.  Kaksi pojista lähti hakemaan kasapanoksia  kalakeittoa varten. Tapahtui niin, että kasapanos räjähti veneessä ja molemmat kuolivat.   

Oltiin päivällä vartiossa ja oli ruispelto ja nähtiin että tähkät liikkui. Sieltä nousi suomalaisessa jalkaväen puvussa oleva sotilas. Me kysyttiin tunnusta. Lähdettiin perään. Saatiin se kiinni. Sillä oli kaikki suomalaiset varusteet. Vietiin se vartiolle komppaniaan. Kaikenlaista siellä näki.

Kerran tuli iltapäivällä yksi kapteeni korohorosta ja sanoi, että antavat Peussamäkeen keskityksen. Me oltais jouduttu eteläpuolen partioon. Ei mennä, vaan mennään pohjoispuolelle seuraamaan, mitä tapahtuu. Seurattiin ruljanssia ja aamulla mentiin klo 8 katsomaan paikkoja. Toisen korohoron jalusta oli jäänyt. Hevoset olivat puissa kiinni ja kuori oli puista pois. Toiseen korohoroon oli tullut täysosuma. Seuraavana päivänä tulivat hakemaann jalustan pois. Pojat sanoivat, että oli kuuma paikka. Peussamäestä siihen oli suora suunta, korohoron paikka oli väärin valittu. Upseerit eivät olleet talvisodassa eikä tunteneet maastoa. Pistivät miehet kuin näyttämölle.

Kuvassa venäläinen korsu Peussanmäessa valtauksen jälkeen 1.8.41.

Peussanmaki_venalainen_korsu2.jpg

Tehtiin niin että piti saada 40 vapaaehtoista partioon, me rajamiehet aina lähdettiin, eivät saaneet täyteen...."

Aatun jatkosodan alku päättyi Rautjärven Syväoron taisteluun 5.8.1941, jonka jälkeen hän kävi Sotasairaalassa. Kuvassa 1 korsu Syväorolla ja kuva 2 risteys nykyasussaan Venäjän puolella rajaa.

korsuja_Syvaorolla.jpgSyvaoron_risteys.jpg

 Elokuun alku sotahistorian mukaan:

Simpeleelle ryhmittynyt 15.D aloitti etenemisen 31.07.1941 yleissuuntana Laatokka. Divisioonaa oli vahvistettu Erillisellä Rajajääkäripataljoonalla(Er.RajaJP)(koment. ev.l. Y.V. Sora kuvassa), joka toimi keskellä.  Er.RajaJP saavutti 06.08.1941 Sorjon ja (komentajana nyt maj. E.Polón) 09.08.1941 neuvostojoukkojen pahasti hävittämän Elisenvaaran yhdessä JR57:n osastojen kanssa. Vastarinta oli nyt varsin kovaa, ja kenttälinnoitettujen asemien tuhoaminen aiheutti suomalaistappioita. Vihollisen Jaakkiman alueelta, Lahdenpohja oli vallattu 08.08.1941, etelään, Kilpolaan, vetäytyvät NL:n joukot tekivät voimakasta  vastarintaa pitääkseen perääntymistien auki, kriittisen pullonkaulan ollessa Opistonsilta Kurkijoen Lopotissa. Er.RajaJP saavutti 10.08.1941 hävittämättömän Lopotin yhdessä JR57:n osastojen kanssa. Kuvassa Lopottia vuonna 1942 kyläläisten palatessa asemasodan aikana.

Kurkojoki_Lopotti.jpgEversti_Sora.jpg

 

 Asemasota ja Jatkodan loppuvaihe

Jatkosodan muuttuessa 19.s syyskuuta 1941 asemasodaksi,  Aatu sai siirron Ouluun venäläisten vankien vartijaksi sotavankileiri 19:lle lokakuun alkupuolella, kuvassa keskellä Merikosken padolla. Oulussa hän oli 4 kk ja oli lopuksi kuukauden 32.s sotasairaalassa punataudin heikentämänä. Sotavankileireillä nähtiin tuolloin nälkää sekä vartijoiden että vartioitavien keskuudessa ja erilaiset taudit levisivät. Aatun arkistoissa näkyy valokuvista, että sotavankien kanssa oleiltiin  ystävällismielisesti yhdessä ja jaettiin mm tupakat.

Oulu_Merikosken_pato.jpg

sotavankileiri_19_sa-arkisto.jpg

 

 

"Jouduin viemään Kiestinkiin, kuva, koiria, kun pääsin pois Oulusta. Kiestinki yli 100 km rajasta. Kyse oli enimmäkseen autokuljetuksista kovilla pakkasilla. Meinasi lavalla jäätyä. Välillä käveltiin auton perässä, että saatiin lämmintä. Yöaikana ei voinut ajaa täysillä valoilla. Tiet oli aurattu, mutta lunta oli paljon. Vastaan tuli autokolonioita ja piti tehdä lumitöitä. Minä jaottelin koiria. Kylät oli ihan alkeellisia. Siellä oli vessat ja asumus samassa rakennuksessa, vaikka tuuli puhalsi nurkista sisään. Jouduin kuljettamaan koiria muuallakin Pohjoisessa."

410808Kiestinki.jpg

sotakoira.jpg


 

 

 

Aatu sai seuraavaksi komennuksen Viipuriin Elintarvikevarikko 9:lle maaliskuussa 1942, joka sijaitsi hänelle tutussa Hiekan kaupunginosassa, missä Mamma asui. Täällä hän oli palveluksessa 1 v 9 kk ja joutui uudestaan sairaalaan tällä kertaa lähes 8 kk:n ajaksi alkaen 10.12.1943. Nyt oli kyseessä 13.s sotasairaala, joka sijaitsi Viipurissa ja osa Kuusankoskella. Tytär eli minä synnyin perheeseen 21.8.1943. Äitini Helli oli apulaisena Neitsytniemen sotasairaalassa ja näin tulin syntyneeksi siellä. 

"Sitten pääsin takaisin Kannakselle. Pääsin Viipuriin, Helli tuli, mentiin naimisiin kesällä 1942. Kuljin ristiinrastiin vieden kuriiripostia. Minulla etu, kun olin ollut rajavartiostossa ja jouduin kuljettamaan luottohommat, joita ei voinut antaa muille. Äänislinnassa kävin, kivitaloja ei ollut, hirsitaloja 2-kerroksisia, 1. kerr ja 2.kerr välikerros. Olin kevättalvesta, talot lemusi joka paikkaan. Vessat oli ulkovessoja. Kuva Räisälästä talvella 1943, Aatu takana keskellä.

Hellin_ja_Aatun_haakuva.jpgRaisalassa_talvella_1943.jpg

Hiekassa Mamma asui Matin ja Aatun kanssa lähellä tyttäriä; Rauhaa, Huldaa ja Elisaa. Adele asui lähempänä Viipurin keskustaa.

Tuli kesä 1944 ja alkoi Venäjän hyökkäys kaikilla rintamaosilla, asemasota oli nyt loppu.

Osittain Saimaan kanavan kautta evakuoitiin Viipuria, mikä puolestaan vapautti kuorma-auto- ja rautatiekalustoa joukkojen siirtämiseen.
IV Armeijakunnalla oli hyvä mahdollisuus käyttaa vesikuljetuksia, koska sen alueen läpi kulki Saimaan kanava ja vastuualueen takarajana oli Saimaan vesisto.  

Sotapäiväkirjasta löytyy tarkemmin tilanne Viipurissa kesäkuussa:

18.6.1944 " lähti tervahöyry Jouko evakuoimaan varikon tavaraa päämääränä ensin Lappeenranta, saapuminen tänne 20.6 klo 24.20 ( Lauritsalaan). Matkalla kanavassa tungos. Joukollekin määrättiin suuri proomu Juntsilassa vietäväksi Lauritsalaan. Siirrettiin Jouko kaupungin rantaan. Luovutin laivan varusteluetteloineen Lappeenrannan varikko-osaston luutnantti Railolle klo 15.00. Myöhemmin Viipurin varikolla merkintä, että 4 miestä oli poissa luvusta " ehkä pelkuruuden takia". 

Selvisi, että sotamies Kaatrala oli s/s Joukon mukana Mikkelin matkalla" tämä 23.6 iltapäivällä. Eli Aatun epäiltiin muutaman päivän ajan kuuluvan niihin, jotka omavaltaisesti poistuneet paikalta. Lopulta selvisi, että vain yksi miehistä ei palannut. Aatu oli komennettu viemään evakkoja Lappeenrannasta Joukolla eteenpäin Mikkeliin. Kuvassa proomujen lastausta Viipurin evakuoinnissa ja etenemistä Saimaan kanavassa Lauritsilan kohdalla sekä kuva Viipurista evakuointipäivänä 18.6.1944-

 

Proomuja_Viipurissa_18.6.1944.jpgViipuri_18.6.1944.jpg

Evakuointi_Lauritsala_1944_kesakuu.jpg

Aatun muistelu myöhemmin koskien Lappeenrannan satamassa odottavia evakkoja:

"Tulipalot roihusivat ja räjähdykset vapisuttivat kaupunkia. ”Mie itkin, ihmettelin ja kauhistelin”. Iltapäivällä alkanut sade oli ajoin aika rankkaa. Laiturilla oli runsaasti siviilejä odottamassa poispääsyä kaupungista. Siellä oli myös ilmeisesti pommitusten uhreina joukko haavoittuneita ja joitakin kaatuneita."  

Tervahöyry Jouko kuului Enso-Gutzeitille ja se hoiti siviilissä sahatavaran kuljetusta Enson sahoilta Saimaan kanavaa pitkin Uuraan satamaan. Enso antoi kaikille tervahöyryilleen o-loppuiset viisikirjaimiset miesten nimet.

 "Vuonna 1944 kun Venäjä hyökkäsi Kannaksella, oli kovat rytinät. Helli lähti tytön ( siis minä) ja Mamman kanssa viimeisellä siviilijunalla iltajunassa, kun venäläiset pommittivat Viipurin asemaa, niin Helli oli Hiekasta jo ohi. Sen jälkeen ei olisi pystynyt juna enää lähtemään. Viikko siitä, niin me lähdettiin Viipurista tervahöyryllä tavaralastissa, kun Viipurin luovutus oli illalla klo 20.  Venäläiset olivat jo keskikaupungilla, kun ei ollut vastustusta.  Ammusvarikolta eivät saaneet suomalaiset ulos ammuksia. Suomalaiset joutuivat perääntymään Kivisillalle kaupungin ja Tienhaaran välissä.  Siitä venäläiset eivät päässeet enää läpi. Me menimme  Saimaan kanavan kautta ja jouduttiin varttumaan Juustilassa, kun yrittivät pitkiä proomuja, jotka ei mahtuneet. Kun päästiin läpi sulusta, venäläiset pommikoneet tulivat. Kolonnat varttuivat, että me päästiin läpi ja siinä kuoli miehiä paljon.

Päästiin Lappeenrantaan. Sain 3 vrk loman ja Helli oli tytön kanssa Rautjärvellä. Minä lähdin kävelemään Ensoon saakka ennenkuin ensimmäinen kuorma auto tuli, jolla pääsin Immolaan. Jäin pois autosta ja menin kuppilaan ja kuin rajakurssilla join kupin korviketta. Tuli yksi kuormuri ja pääsin lähelle Miettilää Roihankylän tienhaaraan. Helli ja Mamma oli majoitettu Roihankylään mäen päälle. Silloin venäläiset koneet tulivat Immolan kenttää pommittamaan, missä oli saksalaisia hävittäjiä. Kova jysky kävi."

Immolan_savupatsas_2.7.44.jpg

Elisa sisko oli lottana ja Miettilässä oli autokomppania. Sain kyydin Vuokselan kautta. Se haki käpykaartilaisia Vuokselasta. Aamupäivällä auto lähti ja ajettiin Vuokselaan, olin lavalla ja käpyt tuli lavalle, Lappeenrannassa pääsin pois. Oltiin majoitettuna divisioona Laguksen kanssa samassa paikassa. Se oli  joku tanssitalo.  Ne oli seinän toisella puolella. Kuultiin seinän läpi niiden kokemuksia. Lepovuorossa olivat siellä. Mie kävin parturissa. Nainen sanoi, ettei hänellä ole enää teräviä koneita, kun kaikilla on niin hiekkaset tukat kun tulee rintamalta."

Nähtävästi Mamma, äitini ja minä olimme junassa, joka on lähtenyt Viipurista 15.6,1944. Päivä, jolloin Viipuria pommitettiin rankasti. Mamman huolena oli junamatkan ajan obligaatiot, jotka olivat jääneet rahdin mukana kulkeneen keittiökaapin laatikkoon. Onneksi perillä kaappi löytyi ja myös rahanarvoiset obligaatiot olivat tallella.

Iltapäivällä 18.06. venäläiset tekivät uuden pommitusretken Viipuriin, jonka tuloksena Vektorniemen saha syttyi palamaan ja sen vieressä ollut perheemme kotikaupungin osa Hiekan esikaupunkialue tuhoutui suurelta osalta. Samana päivänä piti siviiliväestön poistua lopullisesti Viipurista klo 12,00 mennessä. Ainoa yhteys oli kävellen Tienhaaraan Suomen joukkojen uuteen rintamakohtaan ja käydä sieltä junaan. Aatun tervahöyry Jouko lähti nähtävästi Viipurista samana päivänä 18.6.44. Venäläisten joukkojen nopea eteneminen ja vaikeudet Viipurin puolustuksen järjestelyissä johtivat Viipurin menetykseen jo 20.06.1944. Suomen sotalippu laskettiin linnan tornista noin klo 16,45 ja linnansilta räjäytettiin klo 16.55. Punainen ”leninki” nostettiin puna-armeijalaisen toimesta linnan torniin noin klo 17.30.  Kuvassa Viipurin pommitettua asemanseutua kesäkuussa 1944.

Viipuri_asema.jpg

Elokuun alussa Aatu   siirtyi vielä Elintarvikevarikko 7:n palvelukseen 4 kk:n ajaksi ennen kotiuttamista 23.11.1944. Kotouttamista odotellessa viimeinen Aatun sota-ajan kuva Viipurissa, istuu vasemmalla. Aatun armeija-aika kesti alkuvuodesta 1940 1944 marraskuuhun, lähes 5 v. Hän oli tuolloin ikävuosissa välillä 20-25 vuotias. Hän palasi armeijasta korpraalina ilman mitaleita.

Rauhanteon_jalkeen_1944.jpg
Kanan perheen pojista Aukusti ehti osallistua talvisotaan ja jatkosotaan. Hän ajoi kuljetuksia häkäpönttöautolla eri puolilla sotatoimialuetta. 
Kuvassa Aukusti Karhumäessa vuonna 1943.
 
Aukusti_1943_Karhumaessa.jpg

Valden ja Matin  sota-aika odottaa vielä selvitystä.

Tyttäristä Rauhan sota-aikaisista kokemuksista on lasten muistikuvia:

Rauhan ja Topin perhe olivat välirauhan ajan Hämeenlinnassa evakkona. He palasivat Hiekkaan heti kun se oli mahdollista. Rauhalla olivat kotona Hiekassa lapset Eino,Rauni ja Anja. Hän ei koskaan suostunut lähtemään sirpalesuojaan, vaan komensi lapset Eikan, Rapen ja Anjan pöydän alle istumaan, kun pommikoneet lähestyivät. Lapsille oli vain jännittävää, kun arvailivat pommin ujelluksen kuullessaan, että osuuko vai eikö osu. Yhden kerran he olivat jo ihan varmoja, että nyt osuu ja silloin olivat poikienkin hymyt hyytyneet. Onneksi pommi  oli pudonnut lähistölle. 

Rauhan perhe sai kuljetuksen järjestymään huonekaluilleen Topin työn avulla. Hän ja veljensä olivat Satamatyömiesosuukunnan jäseniä ja heillä oli käytössään osuuskunnan kuorma-auto, jolla he saivat tuotua huonekalut mukanaan Lahteen. Niiden pohjassa oli Neuvostoliiton leimat. Samat kalusteet olivat jääneet Hiekkaan talvisodan jalkoihin, mutta löytyivät ehjinä, kun perhe palasi asemasodan aikana Hiekkaan. Topi oli toiminut jossain sodan vaiheessa armeijan lähettinä ja tunsi Viipurin kartan hyvin.

Rauhan lapsista olivat Eino ja Anja sotalapsina Tanskassa 16.6.1942- 14.1.1943 eli noin 6 kk ja toisen ajan Ruotsissa 18.7.1944- 19.9.1945 eli 14 kk. 

Muiden tyttärien sota-ajan elämä odottaa vielä selvityksiä. Ainakin Kertun ja Adelen lapsia oli sotalapsena Tanskassa. 

Sodan loppuessa Kanan Mamma oli Suomen puolella Rautjärvellä Laikon kylässä, jonne hän jäi. Helli ja minä olimme jatkaneet Rautjärveltä matkaa junalla kohti Urjalaa ja sieltä Poriin, jossa sairastin korkeaa kuumetta ja ihottumaa. Kun saivat minut kuntoon, jatkoimme evakkona seuraavaan osoitteseen Vääksyyn, josta Aatu tavoitti meidät marraskuun lopussa 1944. 

Rauhan aika oli koittanut. Ehdoissa Suomi menetti Karjalan kannaksen lopullisesti. Kanan suvun jäsenet hajosivat eri puolelle Suomea aloittamaan elämäänsä uudella seudulla. Karjalaan ei ollut jäänyt mitään muuta kuin suvun haudat.

Seuraavassa linkissä on Kanan suku sotien jälkeen

24280248