Salmion kartanon juuret 1648-1860

Lopella Salonkylän nykyisellä alueella oli 1500-luvulla kuusi taloa ja viljeltyä maata yhteensä noin 25 hehtaaria. Vuonna 1607 talollinen Tuomas Jussinpoika yhdisti tiloja ja toimi itse näin syntyneen ratsutilan ratsumiehenä Ruotsin kuninkaan joukoissa. Kymmenen vuoden kuluttua tila siirtyi 1617 linnanvouti Antti Eerikinpoika Haran omistukseen. Antti oli edelleen kylän ainoa maanomistaja ja verotusarvo tuolloin koko tilalle oli 12 äyriä.

Vuonna 1639 Antin tila siirtyi perintönä hänen pojalleen Esko Antinpojalle. Tila joutui syystä tai toisesta kruunulle ja vuonna 1645 omistajaksi tuli Helsingin pormestari Lorens Håkansson, joka toimi tuolloin lääninsihteerinä. Håkanssonin etunimi muuttui myöhemmin sukunimeksi Laurenz.

Ruotsin kuningatar Kristiina (kuva1) myönsi Salolle säterivapauden 30.11.1648 ja tämän vahvisti myöhemmin kuninkaaksi tullut Kaarle XI (kuva2). Salo oli näin muuttunut rälssitilaksi. Säterivapauden myöntö tapahtui samana vuonna kuin 30-vuotinen sota loppui. Ehkäpä lääninsihteeri oli jäänyt pitkään ilman palkanmaksua tai palkankorotusta. Säterivapaus oli tuon aikainen bonus virkamiehen kapeaan leipään. 

Kuningatar_Kristiina.jpgKaarle_XI.jpg
Kristiinan toimet johtivat vähitellen merkittävään valtion verotulojen vähenemiseen, joka puolestaan aiheutti myöhemmin paineita peruuttaa myönnettyjä vapauksia, Niinpä Salonkin rälssi peruttiin vuonna 1682 ja siitä tuli ratsuvelvollinen säteri. Säterivapausaikaa kesti näin vain 34 vuotta.

Laurentzien suvun kornetti Carl Gustav Laurenz,( kuoli 1811) ja vaimonsa Elisabeth jättivät Salon perinnöksi pojalleen Carl Gustav Laurenz nuoremmalle, joka oli naimisissa Maria os Ålander kanssa. Heidän aikanaan rakennettiin vuonna 1800 Salon tilan päärakennus, joka edelleen on pystyssä ollen Lopen vanhimpia asuinrakennuksia. Siinä oli alussa neljä kamaria, sali, keittiö ja eteinen. Rakennus oli tehty hirsistä. Kuvassa Salon kartano 1930-luvulla.

1930-40_luvulta.jpg

Vääpeli Carl Gustaf Laurentz 1777-1850 myi Salon säteriratsutilan ja kirkonkylässä olleen Taarilan ratsutilan vävylleen, lippujunkkari (aliupseerin arvo) Adolf Fredrik Sohlmanille ja tämän puolisolle Fredrika Amalia Laurenzille (kuvassa).

 

A_F_ja_Fredrika_Sohlman.jpg

 

Tämän jälkeen päärakennus vuorattiin laudoilla ja maalattiin punaiseksi. Huoneet olivat sisältä tapetoituja. C. G Laurentz jätti elinikäisen nautintaoikeuden ja isännyyden ajan tavan mukaan omistusjärjestelyistä huolimatta itselleen ja hallitsi Saloa kuolemaansa vuoteen 1850 asti ja asui Salon kartanossa 73 vuotta.

Sohlmanin suku oli lähtöisin Hauholta, jossa esi-isä Juho Martinpoika toimi seppänä. Hänen pojanpoikansa Daniel otti käyttöön nimen Sohlman. Daniel toimi Lopella nimismiehenä vuosina 1798-1815 17 vuotta ollen sekä Ruotsin kuninkaan että Venäjän tsaarin edustaja viranhoidossa.

Daniel Sohlmanin kolmanneksi vanhin poika lippujunkkari Adolf Fredrik meni siis naimisiin vuonna 1834 Fredrika Amalia Laurentzin kanssa. Fredrika oli miestään 13 vuotta nuorempi. Aviopari muutti aluksi asumaan Joentaan Konkalan perintötilalle. Vuonna 1844 heistä tuli Salon kartanon omistajia.  A.F. Sohlman laajensi maaomaisuuttaan jo seuraavana vuonna ostaen Rengon pitäjästä puolet Nygårdin maista.  Tila oli Salon rajanaapuri.   Salon maa-alue oli nyt noin 10 000 ha. Tämän jälkeen Sohlman käynnisti ajan oloissa poikkeuksellisen laajamittaisen raivausohjelman Salon tilan pohjoisissa osissa.   

Sohlmanin perhe asui tuolloin Vanajan pitäjästä vuokratusta Harvialan kartanossa. Nähtävästi tarkoitus oli rakentaa Salon maille toinen kartanokeskittymä oman perheen käyttöön.

Carl Gustav Laurenzin kuoltua Sohlmanin perhe muutti Saloon.  Salon päärakennusta laajennettiin niin että siihen kuului sali, kahdeksan kamaria, keittiö, kaksi eteistä, ja kaksi vinttikamaria. Sohlman sai vuonna 1849 valtauskirjan Kaartjärveen, Puneliaan ja Kerittyyn sekä useisiin Janakkalan ja Tammelan järviin. Ennen kuvernöörin antamaa virallista lupaa hän aloitti rakennustyöt Keritystä Puneliaan laskevan joen rannalle Rautakoskeen.

 Sohlman sai vuonna 1850 luvan perustaa Lopen Rautakoskeen kaksi harkkohyttiä, 20-leiviskäisen vasaran sekä kaksi ahjoa käsittävän rautatehtaan, Rautakosken ruukin. Hän laajensi sen toimintaa vuonna 1859 käsittämään myös raudan jatkojalostuksen mukaan lukien pyörörauta- ja naulapajat. Lisäksi hän siirsi Lopelle vuonna 1851 Hämeenlinnassa sijainneen öljynpuristamon. Alueelle perustettiin myös tärpätti - ja tervatehdas. Näihin aikoihin Salonkylä oli Lopen teollisin alue. Lopen vaakunassa oleva raudan merkki kuvannee näitä aikoja. 

Sohlman myi vuonna 1860 Salon maa-alueesta kolmanneksen 7 000 tynnyrinalaa eli 3500 ha vävylleen nimismies Johan August Lindbergille. Tämä oli naimisissa perheen vanhimman tyttären Amanda Amalian kanssa. Hinta oli 12 000 hopearahaa, nykyrahassa   lähes 200.000 euroa. Kauppaan sisältyivät Rautakosken ruukki, öljymylly, Röykän jauhomylly ja 12 torppaa.   Tämä maa-alue nimettiin Salmioksi. Näin nykyisen Salmion tilan synty ajoittuu 160 vuoden taakse. 

Adolf Fredrik kuoli Lopella vuonna 1868 ollessaan 67 vuoden iässä. Puoliso Fredrika Amalia kuoli viisi vuotta myöhemmin. Heillä oli yhteensä 4 lasta: Amanda Amalia, Sofia Fredrika, Karl Fredrik ja Gustaf Adolf.

Salon kartano periytyi lapsista Karl Fredrikille (kuva1), joka myi Salon vuonna 1904 kuudenneksi vanhimmalle lapselleen Solmu Toivo Matias Helteelle (Salon Matti),(kuva2).  Tämä meni myöhemmin naimisiin Salmion isäntäparin tyttärentyttären Lyyli Kilpisen kanssa. Samoihin aikoihin toinen tyttärentytär Saara Höglund avioitui Salosta erotetun Leppäniemen kartanon omistajan Paavo Kassarin kanssa.

 

Fred_Sohlman.jpg


 

24280248