Kalle Emil, kuuluu Vidgrenin sukuun, joka on jäljitettyjen tietojen valossa lähtöisin Etelä-Hämeestä Tammelan ja Someron pitäjistä, lähinnä Letkun ja Pajulan kylistä.
Varhaisimmat esi-isät ovat olleet sotilaita. Esiäitien kautta sukuun ovat liittyneet ainakin seuraavat suvut: From, Bergstedt, Moden, Lundman sekä Holst. Vidgrenin nimi on vaihdellut kirkonkirjoissa. Vanhin versio on ollut Vigren, myöhemmin Widgre´n. Nykyinen d-kirjaimellinen muoto vakiintui käyttöön Karjalaan muuton yhteydessä. Tässä tekstissä on käytetty kulloistakin kirkonkirjoissa esiintyvää muotoa. Samoin kirkonkirjoissa esiintyneet yleensä ruotsinkieliset nimet on pyritty suomentamaan mahdollisimman lähelle alkuperäistä muotoaan. Nämä sijaitsivat peräkkäin vajaan kymmenen kilometrin etäisyydellä Hämeen Härkätien varressa. Erään 1700-luvun alun esiäidin kautta sukuun on tullut myös ruotsalaista verta.
Vidgrenin suvun jäsenet ovat viettäneet aikalaisiinsa verrattuna hyvin liikkuvaa elämää Hämeen Härkätien tuntumassa. Sotilaiden ohella suvussa on ollut pääosin maataloissa työtä tekeviä renkejä ja piikoja. Tämän seurauksena, kun vähäosaisista ei ajan tavan mukaan pidetty niin tarkasti kirjoja, ja toisaalta osa miehistä on marssinut eri sodissa sekavin nimitaustoin, ei ole ollut mahdollista laatia monen sukupolven ehyttä sukuketjua.
Seuraavassa on kuvattu hieman tarkemmin Härkätien oloja sekä pitäjien väestön yleisiä kohtaloita Vidgrenien suvun elämän taustojen kirkastamiseksi. Erityisesti on käsitelty armeijan olosuhteita varsinkin Ruotsin vallan aikana. Vidgrenit ovat matkailleet laajalti jo 1500-luvulta alkaen. Tosin jalkaisin Viipuriin, Moskovaan, läpi Balttian, Suomen ja Ruotsin rannikon. Pohjois-Saksassa Pommerissa on käyty sekä paleltu Norjan tuntureilla. Esi-isäsotilaat ovat olleet sitkeätä lajia. Poikkeuksellisesti he ovat selvinneet hengissä pitkään armeijassa saavuttaen aikalaisikseen korkean eliniän.
Tämä luku kattaa tiedot arkistoista 1500 luvulta 1800-luvun loppuun, jolloin Heikki ja Ulrika Vidgren nuorempien lastensa kanssa muuttivat Tammelasta Karjalaan Valkjärven pitäjään Vuoksen rannalle.
I.1 Härkätien historiaa
Hämeen härkätieksi kutsutaan tieosuutta, joka jo tuhat vuotta on yhdistänyt Turun ja Hämeenlinnan toisiinsa. Hämeestä ei ollut vesireittejä merelle, joten metsään syntyneet vanhat tallatut kulkuväylät muodostuivat kulkureiteiksi kauppiaille. Varhaisella keskiajalla sillä oli myös tärkeä merkitys sotilaiden siirtoreittinä Turun linnan ja Hämeen linnan välillä.
Härkätien varrelle kehittyi kukoistava kyläasutus, jossa kestikievarit huolehtivat matkailijoista. Tämä loi työpaikkoja ympäröivän maaseudun talonpoikien jälkikasvulle. Vidgrenin suvun jalanjäljet johtavat Someron pitäjän Pajulan kylään ja Tammelan pitäjässä useisiin eri kyliin, joista keskeisin on Letkun kylä.
Härkätie on ollut kulkuväylänä jo 800-luvulla viikinkiaikana. Alun perin sitä kuljettiin jalan sekä ratsain. Karttoja tien linjauksista on vasta 1600-luvulla. Tätä hämäläisten härkätietä kutsuttiin myös Suureksi Turun tieksi. Sitä pitkin käytiin kauppaa tuoden ulkomailta suolaa, aseita ja kankaita ja vieden sisämaasta turkiksia. Pysyvä asutus tien varteen muodostui vasta ristiretkien jälkeen 1300-luvulta alkaen.
Härkätien tiimoilta kehittyi myös perinteinen suomalaisten käytössä oleva kehtolaulu:
Tuu, tuu, tupakkarulla, mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin Turun tietä, hämäläisten härkätietä.
Tätä suvun esiäidit ovat luultavasti jälkeläisilleen hyräilleet.
Monet suvun esivanhemmista olivat työssä tienvarsikievareissa renkeinä ja piikoina. Ennen kievarien olemassaoloa matkalaiset yöpyivät Härkätiellä taivasalla eväänään mämmiä, hapanta kalaa ja voita.
Kuvassa vanha virstanpylväs Härkätien varrelta.Kievarissa oli yösijan lisäksi oltava tarjolla maitoa, piimää, kananmunia, voita, palvattua lihaa, kovaa ruisleipää ja juomana sahtia, olutta ja paloviinaa. Hevosta varten oli tarjolla oltava myös syötävää.
I.2 Sotien merkitys Etelä-Hämeen väestölle 1500-1800
Tammelan miehet olivat mukana Ruotsin kuninkaan sotaväessä jo 1500-luvulta alkaen. Vuonna 1558 Hämeen lippukunnan vahvuus oli 384 miestä. Sotaväenotosta jätettiin ulkopuolelle talon isännät. Kaikki pitäjän asekuntoiset miehet jaettiin kymmenmiehisiin ruotuihin, joihin kuului poikia, vävyjä ja renkejä, joskus isäntiäkin. Ruotumestari valitsi kulloisetkin sotaan lähtijät. Todellisessa sotatilanteessa halukkaita lähtijöitä ei ollut ja tällöin ruotu saattoi palkata myös jonkun ulkopuolisen edustajakseen sotaan. Lienevätkö esi-isät olleet näitä omanaikansa ”palkkasotureita”. Hämeen miehistä osa kuului jatkuvasti Hämeen linnan vartiomiehiin.
Vuonna 1600 käynnistyi Kaarle IX:n (kuva1)sota Puolaa vastaan. Jalkaväkeen otettiin joka kymmenes mies. Näistä kertyi koko Suomesta 22 lippukuntaa eli komppaniaa. Nämä muodostivat kaksi rykmenttiä, yhteensä lähes 5000 miestä. Tammelan jalkamiehet kuuluivat Suomen rykmenttiin ja siinä yhteen kolmesta Sääksmäen kihlakunnan komppaniasta. Puolan sodassa komppaniaa johti Hannu Ekholt. Kuvassa 2 Riian piiritys. Kuvassa 3 Hämeen Jalkaväkirykmentin lippu.
Tämä komppania marssi Jaakko de la Gardien johdolla, kuvassa alla osana Ruotsin armeijaa Moskovaan vuonna 1610. Takaisin palaajien määrästä ei ole tietoa vuonna 1618. Jalkaväki ehti hajaantua kotiseudulleen, mutta värvättiin uudestaan Puolan sotaan. Tammelan miehet joutuivat Viroon Haapsaluun turvaamaan linnoituksia ja osallistuivat Riian piiritykseen tykistön varmistajana. Osa kotiutettiin vuonna 1621. Osa jäi vastaamaan Balttian puolustuksesta. Viron ja Liivinmaan kaupungeista, Tallinnasta, Riiasta, Pärnusta ja Narvasta tuli suomalaisille sotilaita yhtä tuttuja paikkoja kuin Turusta tai Viipurista. Monet sotilaat toivat palatessaan myös puolison näiltä seuduilta. Kun paikallaolo venyi pitkäksi, niin useat sotilaat toivat vaimonsa ja lapsensa Suomesta mukanaan Balttiaan. Kaikki syntyneet poikalapset merkittiin tällöin armeijan lapsirulliin, joista heidät 15 ikävuoden jälkeen siirrettiin palvelukseen. Pienikokoisimmat valikoituivat usein rumpaleiksi.
Näin saman suvun miehet pysyivät usein armeijassa sukupolvesta toiseen. Vuonna 1624 komppania, 22 miestä vietiin Tukholman saaristoon valvomaan ulkosaaristoa ja sieltä Pohjois-Saksaan.
Vuonna 1630 Kustaa II Adolf, kuva1 alla, kokosi suuren armeijan, jossa Suomesta jalkaväkeä oli 12 000 ja ratsuväkeä yli 3000 eli 40 % koko armeijasta. Suomalaisten ylipäällikkö oli Kustaa Horn, kuva2. Tammelalaiset jalkamiehet olivat kahdessa komppaniassa, joita johtivat Erik Heide ja Aabraham Ille. Nämä komppaniat eivät kuitenkaan sotineet Saksassa, vaan olivat balttilaisissa varuskunnissa.
Liivinmaalla olevat Ruotsin joukot kokivat vuonna 1678 erittäin kovaolosuhteisen Preussin matkan kuningas Kaarle XI:n, kuva1 alla, lupauduttua tukemaan Pommeria. Mukana oli Suomesta yli 8000 miestä, myös Hämeen komppanioita. Marssi suuntasi kohti Tilsitiä, jossa vallattiin jouluna pikkulinnoja. Kulkutaudit raivosivat joukoissa. Tammikuussa päätettiin palata Liivinmaalle. Tuloksena oli täydellinen katastrofi. Tuhansittain miehiä väsyi hankeen, paleltui kuoliaaksi tai joutui saksalaisten käsiin. Yli puolet liikkeelle lähteneistä joukoista jäi palaamatta.
Ruotujakolaitos perustettiin vuonna 1682 Kaarle XI:n aikana. Useammasta tilasta muodostettiin ruotu, jonka tehtävänä oli pitää yhtä jalkaväkimiestä, jonka elannosta oli huolehdittava myös rauhan aikana. Tammelassa ruotuja oli tuolloin yhteensä 23, yksi Letkun kylästä. Tässä ruodussa luultavasti palveli Vidgrenin suvun esi-isiä useamman sukupolven ajan.
Ruotumiehelle kuului torppa, jossa oli vähintään puoli tynnyrinalaa peltoa, kaksi kuormanalaa niittyä sekä kaalimaa. Kruunu hankki aseet ja asepuvun sekä maksoi vuosipalkkaa 2-6 hopeataalaria. Vanha ruotumies menetti etunsa ja joutui usein perheineen kerjäläiseksi tai pitäjän vaivaiseksi. Ruotu huolehti komppanian harjoituksista, kolme viiden päivän jaksoa vuodessa. Rykmentin harjoituksia oli vuosittain 20 päivää. Lisäksi sunnuntaisin kirkonmenojen jälkeen keräydyttiin harjoittelemaan. Jokainen ummikkosuomalainen sotilas ymmärsi tärkeimmät komentosanat myös ruotsiksi.
Suuri Pohjan sota syttyi vuonna 1700, kun kuninkaana oli nuori Kaarle XII. Se merkitsi, että Suomi oli miehitetty kahdeksan vuoden ajan. Hämeen jalkamiehet palvelivat Uudenmaan jalkaväkirykmentin everstiluutnantin pataljoonassa kulkien jalan samaa reittiä komentaja G. Maidellin johdolla. Näihin kulkijoihin kuului myös Vigrenien suvusta esi-isä kersantti Juho Holst.
Kun sotaväki oli näin Liivinmaalla, kuningas määräsi vakinaisen joukon kaksinkertaistettavaksi, jotta myös Suomessa olisi sotajoukkoja. Lisäksi määrättiin kolmannes normaalivahvuudesta hankittavaksi täydennysmiehiksi, jotka lähetettiin myös Liivinmaalle. Jalkaväki marssi tuolloin keskimäärin 20 km päivässä. Marssimuonana jokainen sai 2,6 litraa olutta, kaksi kuivaa leipää noin kilon verran, sekä kaksi naulaa ( 850 g) lihaa, kalaa tai voita. Paikallisten asukkaiden tuli huolehtia muonituksesta.
Keskeinen taistelu käytiin Narvassa Venäjän tsaarin Pietarin johtaessa omia joukkojaan ja 18vuotiaan Kaarle XII:n, kuva1, johtaessa suomalaisia ja muita Ruotsin riveissä taistelevia. Suomalaisia oli mukana taistelussa noin 4400 sotilasta, jotka pitkän marssin väsyttäminä joutuivat välittömästi taisteluun. Ruotsin armeija voitti Venäjän Pietari Suuren, kuva2, armeijan, tosin huomattavin miestappioin. Lisäksi jatkossa armeijaa koetteli rutto, joka levisi miesten mukana myös Suomeen.
Ruton leviämisen estämiseksi esi-isiä koskivat seuraavat ohjeet:
" Cosca jocu Tarttuwaisesat Taudista pois cuole, eij pidä sen hautamisella milläkän muoto ylölykättämän, waan Ruumiin cansa 12 Hetkein culumisesa,ilman caickia Processiä ja seurata, kijrutettaman Hautaan. - Paarten-Wercoja, Murhewaatteita ja Capoja, eij millän muoto sallita Ruumisten hautamises pidettäväxi, sillä Ruuminlöhkä nijhin ryhty ja tartumisen waicutta."
Kuvassa Narvan taistelu, jossa Hämeen miehet taistelevat edessä vasemmalla Maidellin johdolla esi-isä Holst siellä jossakin. Tammelan henkiin jäänyt jalkaväki jäi Inkerinmaalle ja perääntyi sieltä Viipuriin, missä venäläiset saartoivat sen vuonna 1710.
Armeijan kuri oli höltynyt, nälkä vaivasi ja miehiä karkasi. Perääntyminen jatkui kohti Hämeenlinnaa Armfeltin johdolla. Taistelu käytiin vuonna 1713 Pälkäneellä suomalaisten tappioksi. Hämeen miehiä karkasi lisää ja viimeiset rippeet Holst mukaan lukien osallistuivat Napuen taisteluun, kuva alla, ja sen hävitessä perääntyivät Pohjanlahden rannalle Ruotsiin.
Viimeiset hengissä olevat Kaarle XII johti sotaan Norjaa vastaan Norjan tuntureille, jonne 2000 sotilasta menehtyi. Jalkaväestä oli jäljellä 23 Hämeen miestä, näistä yhtenä esi-isä Johan Holst. He palasivat koteihinsa vuonna 1721. Joitakin tammelalaisia palasi sotavankeudesta paljon myöhemmin. Yhteensä sodassa kuoli noin 9000 hämäläistä miestä, joka oli 18 % koko väestöstä. Vain joka kymmenes siis palasi takaisin hengissä. Sotavuosien aikana 1704-1705 muuta väestöä, etenkin lapsia, koettelivat puolestaan jatkuvat huonot satovuodet.
Univormut esi-isien aikaan olivat kuvassa olevien mukaisia: vasemmalta jalkaväen sotilas kuten Holst ratsumies, rakuuna ja sissi.
Suuren Pohjan Sodan jälkeen Suomessa hallitsivat venäläiset joukot - aikaa kutsuttiin Isoksi Vihaksi. Venäläiset määräsivät raskaita veroja. Talonpoikien oli muonitettava kasakoita. Jokaisen manttaalin piti lähettää myös oma mies Venäjän armeijaan. Näin ainakin 20 tammelalaista nuorta miestä hävisi orjaksi Venäjälle kuollen osa Pietarissa, osa Siperiassa. Näihin kuului esimerkiksi Letkun kylästä Jaakko Simonpoika Puosi. Samoin naisia katosi kasakoiden mukana, joko vietyinä tai vapaaehtoisesti. Näihin kuului mm. Liisa Antintytär Ojaisilta.
Lopullinen rauha solmittiin vuonna 1721 Uudessakaupungissa. Ruotsi menetti itäisiä maakuntia mukaan lukien Karjalan. Häme sen sijaan palasi taas Ruotsin hallinnon alle, näin myös Somero ja Tammela. Ison vihan jälkeen oli vaikea saada miehiä ruotuihin ja heitä palkattiin myös Ruotsista. Ruotsalaiset sotilaat olivat kuitenkin tyytymättömiä Suomen elinolosuhteisiin. Monet värvätyt palasivat Ruotsiin, jotkut menivät Suomessa naimisiin ja jäivät.
Ruotsi ryhtyi lisäämään puolustustaan idässä vuonna 1739, jolloin Suomeen tuli Ruotsista kerralla lisää 6000 sotilasta. Sotilaat kulkivat Härkätietä pitkin ja majoittuivat sen varrelle. Talonpoikien oli vastattava huollosta ja muonituksesta. Taas oli muutenkin katovuosien aikaa, joten elinolosuhteet olivat todella niukat.
Vuonna 1740 Tammelassa rovasti Amnellin mukaan :
Vappuna oli vielä täysi talvi, niin että voitiin ajaa jäillä. Kylmä sää tuhosi kevätviljat, erityisesti ohra- ja hernesadon. Talonpojan oli lähdettävä tekemään kyytivelvollisuuttaan silloin, kun olisi ollut hyvä viljankorjuusää.
Tämä Johan Amnell oli kirkkoherrana kokonaista 48 vuotta ja vaikutti varmaan monen esivanhemman elämään ( 1733-1772).
Vuonna 1741 koko Hämeen lääniä uhkasi nälänhätä. Samana vuonna Ruotsi kuitenkin julisti sodan Venäjälle. Nyt oli vuorossa ns. Hattujen sota. Suomessa oli 18 000 sotilasta, joista puolet ruotsalaisia. Vigrenin suvusta sotilaana oli Yrjö Juho Modeen, josta myöhemmin lisää. Hämäläinen jalkaväki joutui taisteluun Lappeenrannassa venäläisten kanssa. Sotatoimet pysähtyivät ja Hämeen miehet asettuivat Valkealan alueelle talven ajaksi. Sotiminen ei Ruotsilta ottanut sujuakseen ja Suomi joutui taas vuonna 1742 kokonaan venäläisten haltuun - alkoi Pikkuvihan aika, joka kesti vajaan vuoden.
Tilanne pysyi rauhallisena Hämeessä, lähinnä vaikutukset näkyivät Härkätien kasvaneena venäläisten liikennevirtana. Sadot olivat edelleen huonot ja kuolleisuusluvut Tammelassa korkeat, etenkin lasten keskuudessa. 1700-luvun puolivälissä Tammelassa oli yhteensä 23 sotilastorppaa, vähintään yksi joka kylässä. Sotilaille ei kertynyt omaisuutta, vaan heidän joukkonsa oli enimmäkseen varatonta. Kuolinpesissä oli yleensä lueteltu velat. Vaikein oli sairauden takia armeijasta eronneiden kohtalo. He olivat kruunun köyhäin hoidon varassa.
Vuonna 1751 Ruotsin kuninkaaksi tuli Venäjälle mieleinen hallitsija Adolf Fredrik, kuva1. Kuningas matkusti Suomeen puolisonsa Lovisa Ulrikan, kuva2, kanssa ja kulki pitkin Härkätietä vuonna 1752 heinäkuussa. Kyläläiset olivat kerääntyneet tien varsille odottamaan suositun kuninkaan ohikulkua. Tarina kertoo, että kun kuninkaalle Someron Pajulassa vaihdettiin kiesien eteen Torkkomäen kievarin hevoset, niin nämä eräässä tienhaarassa valitsivat normaalin laidunreittinsä ja veivät kuninkaan omalle pellolleen.
Ruotsi osallistui Saksassa käytävään Pommerin sotaan vuosina 1765-63 lähettäen sinne 20 000 huonosti varustettua sotilasta. Mukana oli Suomesta Uudenmaan jalkaväkirykmentti, missä palveli 23 Tammelan miestä sekä Turun linnan henkirakuunarykmentti, missä olivat Tammelan ratsumiehet. Esi-isistä Yrjö Juho Moden oli eräs soturi jalkaväestä. Tällöinkin suurin osa miehistä jäi palaamatta. Pommerin sodasta palaavien tuomana Suomeen saapui peruna, jonka viljely Tammelassakin alkoi pian sodan loppumisen jälkeen.Olisikohan esi-isä Moden tuonut perunoita taskussaan Tammelaan?
Kustaa III, kuva1, tuli kuninkaaksi vuonna 1771. Hän oli erittäin suosittu Suomessa, etenkin turvatessaan lailla talonpojille maanomistusoikeuden. Kustaa vieraili Hämeessä viisi kertaa kulkien Härkätietä. Vuonna 1775 hänen vaununsa jäivät kiinni Pajulan ja Letkun kylien välissä olevaan jyrkkään mäkeen. Tätä tapahtumaa olivat varmaan myös Vidgrenien esivanhemmat todistamassa. Kustaan sodassa Venäjää vastaan tarvittiin paljon kuljetettavaa ja sota käytiin pääasiassa meritaisteluina maajoukkojen päästessä näin vähemmällä.
Kustaa IV Adolf, kuva2 ylhäällä, joutui seuraavaksi sotaan Venäjän kanssa Aleksanteri I: stä, kuva 3 yllä, vastaan. Maaliskuussa 1808 Venäjän armeija marssi esteettä Hämeenlinnasta Turkuun Härkätietä pitkin. Kylät joutuivat hoitamaan kyyditykset ja muonituksen. Lisäksi isorokko levisi asukkaiden keskuuteen. Kylien asukkaat yrittivät viritellä vähäistä sissitoimintaa. Venäläisiä sotajoukkoja majoittui Tammelassa aina vuoteen 1812 saakka.
Suomen sodan seurauksena Suomi liitettiin kokonaan Venäjään vuonna 1809 hallitsijanaan Venäjän tsaari Aleksanteri I. Tsaari Aleksanteri I matkasi Härkätietä Turusta Hämeenlinnaan Portaan kievarin kautta. Keisaria varten tietä levennettiin ja suuren seurueen vuoksi 13 taloa osallistui kyyditykseen. Seuraavan kerran keisari näyttäytyi tammelalaisille syksyllä 1819.
Venäjän vallan alussa ruotulaitos lakkautettiin. Se oli ollut keskeinen liikaväestön työllistäjä. Tällöin syntyi paljon työttömyyttä entisten sotilaiden keskuudessa. He joutuivat luopumaan torpistaan. Osa heistä ryhtyi käsityöläisiksi. Monesta sotilaasta tuli kylänsä mylläri, kun samaan aikaan oltiin siirtymässä ratasmyllyjen käyttöön ja vanhat myllärit eivät hallinneet uusia laitteita.
Teollisuus alkoi näkyä myös Härkätien liikenteessä. Vuonna 1853 sitä pitkin kuljetettiin suurta höyrykonetta Turusta Anjalankoskelle. Pannu oli jalaksilla, joita pitkin kunkin pitäjän miehet sitä kuljettivat.
Kun Riihimäen ja Pietarin välinen rata valmistui vuonna 1870, niin Härkätien liikenne vilkastui. Tavaraa kuljetettiin Pohjanmaalta vesiteitse Turkuun ja sieltä Härkätietä pitkin Riihimäelle, jossa tapahtui lastaus junaan. Kestikievarit kukoistivat ja kyyditettäviä riitti. Kulkukauppiaat kuljettivat tavaraa pitkin maaseutua, useimmiten liikkuen asemilta jalkaisin. Junayhteys mahdollisti entistä paremmin myös laukkuryssien liikkumisen Hämeessä. Autot tulivat Härkätielle vasta 1900-luvun alussa alkaen kuorma-autoista, joissa tavaran lisäksi kuljetettiin ihmisiä. Alla näkymä Härkätieltä 1950-luvulla.
I.3 Tammelan ja Someron pitäjät
Vidgrenin suvun esi-isät ovat pääosin asuttaneet Härkätien varressa Tammelan ja Someron paikkakuntia. Pitäjien rajat ovat luonnollisesti vaihdelleet vuosisatojen aikana. Tammelan kunta on varsinaisesti perustettu 1868. Tammelassa on nykyään noin 6500 asukasta. Somero muodosti oman kuntansa vuonna 1867 ja vuonna 1993 siitä tuli kaupunki. Nykyään Somerolla asuu 10 000 ihmistä.
Tammela ja Letkun kylä
Tammelaan asutus siirtyi pääosin idästä Vanajan vesistöalueelta. Noina aikoina pitäjän nimi oli Loimo. 1500-luvulta alettiin puhua Portaan pitäjästä. Tammelan nimi esiintyy käytössä kirkon yhteydessä 1400-luvulla.
Talollisten verotus oli jo keskiajalla moninaista. Henkivero kannettiin aikuisesta väestöstä, maasta maksettiin koukkuveroa, myöhemmin savuveroa. Kirkolle maksettiin kymmenyksiä. Lisäveroja maksettiin karjasta. Hämeen linnalle ja Mustialan kuninkaankartanolle tehtiin päivätöitä. Lisäksi piti maantiet pitää ajokelpoisina. Talonpojille kuului myös kyytien tekeminen kestikievareille. Talolliset pitivät huolta myös huono-osaisista sekä irtoväestä.
Maan omistusolot vaihtelivat hallitsijoiden mukana. Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla vakiintui käytäntö, että kruunu eli valtio omisti kaiken maan. Talonpojat olivat lähinnä kruunun nautinto-oikeutta käyttäviä, joka siirtyi suvussa perintönä.kuisesta väestöstä, maasta maksettiin koukkuveroa, myöhemmin savuveroa. Kirkolle maksettiin kymmenyksiä. Lisäveroja maksettiin karjasta. Hämeen linnalle ja Mustialan kuninkaankartanolle tehtiin päivätöitä. Lisäksi piti maantiet pitää ajokelpoisina. Talonpojille kuului myös kyytien tekeminen kestikievareille. Talolliset pitivät huolta myös huono-osaisista sekä irtoväestä.
1600-luvun alussa rankat katovuodet autioittivat taloja Tammelassa ja muualla. Nämä autiotilat nimettiin tuolloin kruununtiloiksi, joka puolestaan luovutti tilat yleensä kuninkaalle palveluita tehneille. Tässä prosessissa osa Tammelan talonpojista menetti itsenäisyytensä. 1600-luvun puolivälissä enää puolet väestöstä koostui itsenäisistä maanviljelijöistä. Toinen puoli oli köyhtyneitä vuokralaisia, sotilaiden leskiä ja käsityöläisiä. Vuokraajilla, lampuodeilla ei ollut asumisoikeutta tilaan, vaan hänet voitiin häätää milloin tahansa.
Vähitellen muodostui rälssitiloja, jotka nauttivat verovapautta, mutta sen vastineena suorittivat ratsupalvelusta kuninkaan armeijassa. Rälssin haltijoilla oli taasen täydellinen omistusoikeus tilaansa.
Suurin osa Tammelan tiloista oli kuitenkin itsenäisiä, verollisia tiloja.
Vuosi 1697 oli Suomessa Suuri kuolonvuosi, niin myös Tammelassa. Kato oli ollut jo edellisen vuoden kylissä täydellinen. Yhteensä kuolleita tauteihin ja nälkään, pääosin lapsia, oli tuolloin Tammelassa lähes 400.
Tammelan kirkko on rakennettu osin jo 1400-luvulla ja laajennettu 1785.Sen lattian alla ovat vielä nykyäänkin sukuhaara Holstin jäsenten luut.
Kirkkoherra Tolppo toimi koko 1800-luvun alun 43 vuotta virassaan ja vakiinnutti kirkolliset käytännöt myös Venäjän vallan aikana. Hän hoiti myös Vigrenien suvun kirkolliset toimitukset. Tammelan väestö oli pääosin suomenkielistä, vain 2 % puhui ruotsia. Suurin osa väestä oli syntynyt joko Tammelassa tai lähipitäjissä.
Tolpon seuraajana oli kirkkoherra A. E. Granfelt, joka aloitti samaan aikaan, kun Aleksanteri II tuli keisariksi. Granfeltin aktiivisen toiminnan ansiosta Tammelan kunnan hallinto käynnistyi vuonna 1867.
Samoihin aikoihin olivat Suuret Nälkävuodet. Pitäjänkokouksen ohjeen mukaan joka taloon piti kerätä peuranjäkälää tai kangasjäkälää varastoon ennen lumen tuloa.
Seuraavan vuoden alussa puhkesi lavantauti, jonka jäljiltä jäi paljon orpoja. Huoltajaa vailla olevat lapset sijoitettiin korvausta vasten perheisiin, jossa he toimivat sen ajan lapsityövoimana. Tammelassa syntyi yleensä paljon aviottomia lapsia, olihan Härkätien liikenne vilkasta.
Kaikista lapsista avioliiton ulkopuolella syntyi yli 12 %. Kuvassa Tammelan kirkon keskiaikainen kastemalja jalkapuu sekä häpeätuoli, joiden palveluja esivanhemmat ovat saattaneet joutua käyttämään.
Tammelan käsityöläisten määrä kasvoi voimakkaasti vuoteen 1820. Tämän jälkeenkin kasvoi tiettyjen ammatinharjoittajien luku, esim. räätäleitä oli vuonna 1820 noin 14, mutta vuonna 1850 jo 23. Tähän vaikutti Forssan teollinen kehitys. Käsityöläiset asuivat yleensä jonkun tilan mailla, jossa he saivat pitää omaa
Tammelan elämä oli rauhallista koko 1800-luvun alun. Valtiollisen vallan vaihto ei juuri vaikuttanut tavallisen maaseutuväestön asemaan. Tammelan tilat olivat hyvin pieniä ja väestön kasvu kiivasta. Tällöin maatalous ei voinut elättää enää kaikkia. Kasvava teollisuus sai näin uutta työvoimaa maaseudulta. Monet siirtyivät Jokioisiin ja Forssaan. Eräs Vidgreninkin esi-isä kävi tuolloin opissa Jokioisissa, josta hän palasi kyläräätäliksi. karjaa ja viljellä pientä peltoaluetta. Omaisuuden suhteen heidät saattoi rinnastaa torppareihin.
Tammelan ensimmäiset kartat löytyvät 1700-luvulta, alla vuodelta 1742. Pajulan ja Letkun kylät alhaalla vasemmalla puolella. Tammelan pitäjän suurimmat kylät nykyisellä kartalla. Letkun oikealla puolella kulkee nykyään Poriin menevä valtatie 2.
Letkun kylän nimi esiintyy ensimmäisen kerran vuonna 1470. Kylässä oli noihin aikoihin kaksi tilaa Jaakkola ja Puosi, jotka ovat edelleen olemassa. Puosin tilan alueella sijaitsi Vidgrenin torppa, josta myöhemmin enemmän.
Alla Letkun kylämaisemaa Härkätien varrelta.
Letkun kylän yksityiskohtia näkyy alla olevassa kartassa. Myllynkulman lähellä sijaitsi Myllypakka, jossa Vidgrenit kertaalleen asuivat. Samoin Ojanen, Kyynärä, Liesjärvi ja Korteniemi liittyvät suvun historiaan.
Someron Pajula
Somero merkitsi sekä Pajulan että Letkun asukkaille kauppapaikkaa, jonne mentiin hoitamaan erilaisia asioita. Tammelan kirkonkylä oli vaikeamman tieyhteyden päässä.
Pajulan kylä oli Someron keskustasta katsoen taustamaita ja sen ainoa merkittävä piirre oli Härkätien varressa ollut kestikievari.
Pajulassa on ollut varhaista asutusta jo 1500-luvun maakirjojen mukaan. Vuonna 1870 siellä oli 5 taloa: Juote, Markkula, Mäkelä, Pruukki ja Saksa. Näistä esivanhemmat ovat olleet yhteydessä sekä Juotteeseen että Saksaan. Torppia on ollut Ilola, Kujala, Lintula, Mattila, Mäkelä, Ojala, Ojamäki, Peltola, Seppälä, Sillanpää, Syrjälä ja Tervasoja. Näistä ainakin Ilolan torpalla oli merkittävä rooli suvun 1800-luvun vaiheissa. Ottipa eräs sukuhaara nimekseen Ilola siellä asuessaan.
Juote toimi kestikievarina 1700-luvun. Sen sikalan päässä on kivetty lähde, joka palveli hevosten juottopaikkana. Tähän lähteeseen kerrotaan myös jonkun Juotteen pojista aikoinaan hukkuneen. Navetalta Maasillan ahteelle sijaitsi Pajulan miesten kierikan lyöntipaikka. Tiellä työnnettiin myös kuulaa ja heitettiin markkaa. Venäjän vallan aikana suomalaisille sotilaille pidettiin venäläisten upseerien toimesta harjoituksia Pajulan kyläkoulun kohdalla. Sotilaat ampuivat suuntana Patterinpelto. Toiminnassa oli ymmärrettävästi kielivaikeuksia käskyjen ollessa venäjäksi.
Tupanäkymä Somerolta 1885:
Somero oli Suomessa viimeisiä paikkakuntia, jossa härkiä käytettiin maatalon töissä. Someroa on kutsuttu ennen mekkopitäjäksi, koska vanhat miehet käyttivät siellä rohdinpellavaisia mekkoja.
Pajulan ja Kultelan kylien välillä oli jyrkkä mäki, jota kutsuttiin Rajakuusen ahteeksi sen varrella kasvaneen suuren kuusen mukaan. Tässä synkeässä maisemassa kaikenlaiset kummitustarinat heräsivät eloon. Mäessä esimerkiksi Piru avasi hevoselta valjaat. Mäki sijaitsi lähellä myös eräiden Vidgrenien esivanhempien kasvupaikkoja.
I.4 Vidgrenin suku alkaen 1600-luvulta
Sotilas Juho Vigren ja Ulrika Moden, Kallen isoisovanhemmat
Ensimmäinen Tammelasta jäljitetty esi-isä on sotilas Juho (Johan) Vigren, joka on syntynyt 1.9.1777 Ruotsin kuningas Kustaa III:n hallitessa. Hänen syntymäpaikastaan tiedetään sen olleen Hämeessä.
Juho sai luultavasti sukunimensä Vigren ryhtyessään sotilaaksi. Hän palveli Uudenmaan rykmentin Lohjan komppaniassa. Ote on vuodelta 1800, jolloin hän esiintyy armeijan tiedoissa Pajulan ruodun edustajana ollen tässä vaiheessa naimaton. Tässä yhteydessä sukunimi esiintyy muodossa Widgrèn.
Juho avioitui sotilaana ollessaan vuonna 1801 Somerolla Pajulan kylässä rummunlyöjän tyttären Ulrika Stina Modenin kanssa. Ulrika oli syntynyt 13.1.1775 Tammelassa, Kankaisissa. Hän oli siis miestään pari vuotta vanhempi ja naimisiin mennessään 25vuotias. Kirkonkirjoissa mainitaan hänen kohdallaan "sairaalloinen".
Ulrika Modenin esi-isät
Ulrika Modenin sukujuurista tiedetään, että hänen isänsä oli rummunlyöjä Kalle Juho (Carl Johan) Moden (Moderus).
Rumpaleiksi valikoituivat yleensä pienikasvuiset miehet tai ns. sotilaspojat, jotka olivat olleet isänsä mukana armeijan tehtävissä pienestä pitäen. Näin nähtävästi Kalle Juhokin on ollut armeijassa mukana isänsä korpraali Yrjö Juhon kanssa.
Kalle Juho oli syntynyt 1746 Tammelan pitäjän Hautakorvan kylässä Siurulan talossa. Hän avioitui ollessaan 23vuotias vuonna 1769 Tammelan Saaren kartanossa piika Helena Simeonintytär Lundmanin kanssa, joka puolestaan oli syntynyt vuonna 1747. Ulrikan äiti Helena Lundmanista tiedetään vain hänen vanhempiensa nimet: Simo Matinpoika ja Maria Jaakontytär.
Saaren kartanon von Frenckelien suvulle kuuluva vanha päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta.
Ulrikan isä Kalle Juho on ollut sotilaana Kustaa III: n aikana vuosina 1760-1801. Hän palveli Uudenmaan jalkaväkirykmentissä, lippu kuvassa, Lohjan komppaniassa 1. rummunlyöjänä kapteeneinaan mm. Krabbe, von Wright sekä Uggla. Palveluvuosia hänelle kertyi yli 40. Tehtäväänsä hän on hoitanut sekä Pommerin sodassa että Kustaan sodassa.
Kalle Juho kuoli Someron Pajulan kylässä Juotteen talossa vuonna 1818 ollessaan 72 vuotias Venäjän tsaarin Aleksanteri I:n hallitessa. Perhe asui Someron Pajulassa Modenin torppaa, jonka sijaintipaikasta ei ole löytynyt tietoa, mutta luultavasti se on ollut Juotteen mailla nimellä Trumslagan.
Kalle Juhon isä oli korpraali Yrjö Juho (Gerhard Johan) Moden, joka oli syntynyt poikansa tavoin samassa Hautakorven Siurulan talossa vuonna 1717. Hän meni naimisiin vuonna 1744 Liisa (Elisabetha Margaretha) Holstin ( Holtz) kanssa. Yrjö palveli armeijaa vuodet 1740-1778 Uudenmaan jalkaväkirykmentissä everstiluutnantin komppaniassa. Hän osallistui vuoden 1742 taisteluun Hattujen sodassa Venäjää vastaan. Tämän jälkeen hänet siirrettiin Ruotsiin Skåneen. Yrjö osallistui Pommerin sotaan alusta loppuun eli vuodet 1757-1762. Hänet ylennettiin vuonna 1764 varustemestariksi. Yrjö kuoli tammikuussa 1787 Sukulan talossa Tammelassa.
Puoliso Liisa oli syntynyt vuonna 1722 Tammelan Teurossa ja hänkin oli sotilassukua. Hän kuoli pistokseen 76vuotiaana.
Liisan vanhemmat olivat kersantti Juho (Johan August) Holst (Holtz), syntynyt vuonna 1686 Jossain Uudenmaan läänin alueella sekä Christina Juliana Axling, syntynyt noin vuonna 1700 ( ehkä 27.3.1701) Ruotsissa Östbäckissä tai joidenkin lähteiden mukaan Suomessa.
Lapsia oli yhteensä 9 kpl:
- Johan Henrik, s. 15.5.1718,
- Elisabeth Margaretha (esiäiti Liisa), s. 14.9.1722 Tammela Teurois, k. 17.2.1798 Tammelan Sukulassa 76-vuotiaana. Puoliso 6.12.1744 Gerhard Johan Moden, s. 15.6.1715.
- Hedvig, s. n.1726, k. 5.6.1789 Tammela Kytö Kirstilä. Puoliso 1.6.1745 Tammelassa Johan Vilh. Lisin tai Lessin, s.1730. Asuinpaikat ja virat: Virkatalo Tammela Lungais Nissilä, lippumies (fourir) 30.6.1748, sergeant 1.7.1750, 5.12.1753 - 30.6.1759, ero. Majoittaja (fourir) Virkatalo Kylmäkoski Savikoski Penttilä, 1.3.1745 - 0.6.1748. Kalvola, Koski Kattila, Lippumies 1.10.1743 - 1.3.1745. Everstiluutn.kompp.
- Berndt Ulrik, s. 3.3.1728 Tammela Lungais Nissilä, k. 1759 Kalvola..Puoliso Anna Maria Brasse, s. Tukholmassa. Asuivat "vid Saris gård" 1745 - 1749. Anna muutti 1745 Tukholmasta ja takaisin sinne 1.2 1749.
- Juliana Christina Holst, s. 23.10.1730, k. 1748 Tammela 17 vuotta 9 kk vanhana.
- Charlotta, s. 9.4.1733
- Carl Magnus Holst, s. 22.10.1735 Tammela, k. 1759 Pommerissa.
- Alexander Wilhelm, s. 26.9.1739.
Isä Juho Holst palveli Uudenmaan jalkaväkirykmentissä vuodet 1705 -1744, suurimman osan ajasta everstiluutnantin komppaniassa. Viimeiset neljä vuotta hän oli palvelussa yhtä aikaa vävynsä Yrjö Juho (Gerhard Johan) Modenin kanssa. Viimeisenä palveluvuotena tytär Liisa ja Yrjö Moden menivät vihille.
Juho Holst palveli Venäjällä, ehkäpä osallistui Narvan taisteluun. Hän palveli everstiluutnantti Herman Tauben joukoissa kapteeneinaan von Knorring ja Wrickt. Joukot taistelivat Balttian ja Pietarin ympäristössä. Venäläiset olivat voitokkaita ja Kaarle XII:n joukot vetäytyivät Hämeenlinnaan saakka venäläisten ahdistelemina. Carl Gustaf Armfeltin, kuva, johdolla Juho Holstkin osallistui Kostianvirran taisteluun 1713 Pälkänellä sekä Napuen taisteluun Kyrönjoella vuonna 1714.
"Munsterskriv. Johan Holst, transporterad efter dess begäran och Högwälb.Hr Gen.Lieutnant Armfelds tillstånd till Hautboist, under detta Regemente den 30 November 1716, istället efter Hög-:opfördes till tjenstgörandesamma dag, fältväbeln av detta Comp. Carl Sticheus, vilken innevarande år 1717, den 31 Maj samma tjenst avträtt. Istället hit avang. dito efter Hr. Gen.Lieutn. Armfeldts order -- av detta Compani Carl Printz.(1719). Avanserat till Sergeant vid Överste Lieutenants Compani den 10 aug 1718."
Joukot perääntyivät kaoottisesti Ruotsin puolelle. Elokuussa 1718 Armfelt keräsi joukot kuninkaan käskystä kohti Norjan Trondheimia. Juho Holst osallistui tähän katastrofaaliseen tunturiretkeen, josta vain rippeet palasivat hengissä takaisin paleltumatta tuntureille. Lähtiessä joukon vahvuus oli yli 8000 miestä ja palatessa jäljellä oli noin 1500, näistäkin osa vakavasti vammautuneita. Joukko-osasto pysyi edelleen Ruotsissa Gävlen ympäristössä, josta Juho löysi myös puolisonsa Christina Axlingin. Vuonna 1720 hänet nähtävästi ansioiden mukaan hyväksyttiin sotilaskollegioon.
Vuonna 1721 solmitun rauhan jälkeen sotilaat perheineen palasivat Suomeen. Tällöin Juho perheineen muuttivat asumaan kersantin virkataloon Tammelan Lunkaan kylän Nissilään. Viitisen vuotta tästä vuonna 1729 perhe muutti uuteen virkataloon Tammelan Teuron kylän Rekolan tilalle, jossa kolme sukupolvea Holsteja asui tätä kersantin ja vänrikin virkataloa.
Kuvassa Rekolan virkatalo, joka oli Holstin suvun käytössä 1760-luvun jälkeen, alkuperäinen Rekola paloi 1750-luvulla. Juho ei tässä enää ehtinyt asua.Juho kuoli Rekolassa vuonna 1744 58 vuoden iässä. Näin hän koki vielä lopuksi Pikkuvihan eli vuodet 1742-43, jolloin Suomi uudestaan kuului Venäjälle. Christina kuoli vuonna 1762 rintatautiin. Molemmat on haudattu Tammelan kirkon lattian alle.
Modenien asuinsijat Tammelassa ja Somerolla näkyvät oheisesta kartasta:
Juhon ja Ulrikan lapset
Kallen isoisovanhemmat Juho Vigren ja Ulrika saivat kolme lasta:
- Kustaa Juhonpoika (Gustaf Johansson), s. 1802, Kallen isoisä
- Juho Heikki (Johan Henric), s. 1805, joka otti myöhemmin nimekseen Ilola, Kallen isosetä
- Ulrica Lovisa, s. 1810, joka kuoli 10vuotiaana tulirokkoon.
Juho oli armeijassa vuodet 1800-1805 Uudenmaan jalkaväkirykmentin Lohjan komppaniassa Pajulan ruodun edustajana. Samassa komppaniassa palveli myös hänen appiukkonsa Ulrikan isä Kalle Juho Moden ensimmäisenä rummunlyöjänä. Kapteeneina Juholla olivat Uggla ja Revong. Juho on vuoden 1804 sotilaskirjoissa merkitty sairaaksi. Tällöin hän oli 27vuotias. Sukunimi on tuolloin saanut muodon Widgren.
Perhe muutti vuosiksi 1810-1815 Ulrikan vanhaan kotiin Pajulaan Modenin torppaan, jota joissakin arkistolähteissä kutsutaan trumslagaren torpaksi. Juho oli huonokuntoisena joutunut armeijasta eläkkeelle ja kuoli täällä vuonna 1815 vain 38vuotiaana. Kuolinsyyksi on merkitty "näivetystauti". Ulrika ja hänen kaksi poikaansa Kustaa ja Juho olivat asukkeina Pajulassa vuodet 1816-1822. Esi-äiti Ulrikan kuolinajasta ei ole tietoa.
Kustaa Vigren ja Mari Juhontytär, Kallen isovanhemmat
Kustaa Juhonpoika Vigren syntyi siis 28.06.1802 Someron Pajulassa. Hän oli kiertolaisrenkinä Kultelan Rajalahdessa vuodet 1810-1815 eli jo 8-vuotiaasta lähtien, joten hän ei muuttanut vanhempiensa mukana Pajulaan Modenin torppaan. Vuodet 1816-22 Kustaa siirtyi rengiksi Pajulan Saxan torppaan Erolaan. Pajulasta hän muutti Jokioisiin Waulammelle ja sieltä loppuvuodesta 1823 räätälioppilaana takaisin Somerolle Pajulaan asukiksi ja pitäjän räätäliksi.
Vuonna 1827 hän meni naimisiin Mari Juhontytön kanssa (Maria Johansdotter), joka oli syntynyt 1806 Somerolla Söderkullan torpassa. Marin isä Juho Kaaponpoika (Johan Gabrielsson) oli kotoisin Someron Hirsijärveltä ja saavutti 88 vuoden korkean iän. Marin äidistä tiedetään vain nimi Maria Eerikintytär.
Kirkonkirjojen merkinnästä voi päätellä pitäjän räätärin vuonna 1831 olleen luku- ja kirjoitustaitoisen.
Pajulassa syntyivät perheen lapset Johannes 9.12.1826 ja Maja Stina 27.7.1828.
Vuonna 1829 Kustaa ja Mari lapsineen muuttivat Pajulasta Tammelan puolelle Letkun kylään Kustaan ollessa pitäjän räätäli. Perhe asui 21 vuotta Tammelan Liesjärven kylän Korteniemessä uudisrakennettussa torpassa, jonka omisti sahan intendentti Turusta. Loput lapset syntyivät Korteniemen aikana. Korteniemi oli tuolloin erämaatila, josta myöhemmin tuli metsänvartijan asuinpaikka. Osa tilan rakennuksista on Metsähallituksen toimesta museoitu perinnetilaksi. Vigrenien asuttamasta pihapiiristä on vain kivijalka jäljellä.
Kustaan ja Marin avioliitosta syntyi Korteniemessä kolme lasta:
- Niilo Kustaa, s. 23.3.1831, joka meni rengiksi Kyynärään Söderbergin taloon.
- Eeva Kaarina (Eva Catharina), s. 20.12.1833
- Heikki Kustaanpoika, s. 19.12.1837, Kallen isä
Kustaalla oli oppipoikana Heikki Juhonpoika, s. 1817 ja apulaisräätälinä Matti Matinpoika, s. 1833.
Korteniemestä muutettiin lähemmäksi Letkun kylään Puosin tilan mailla olevaan Myllypakkaan vuonna 1850 isä Kustaan lähestyessä 50 vuoden ikää. Poika Heikki oli muutettaessa 13vuotias. Mökissä oli tilava tupa ja kamari. Se sijaitsi aivan Kapilon tien vieressä ja sen alapuolella oli notkelma, jossa kylän mylly toimi. Mökki purettiin 1930-luvulla ja sen hirret käytettiin parannettuun myllyrakennukseen, joka on edelleen pystyssä. Myllypakasta perhe muutti viiden vuoden kuluttua lähistöllä olleeseen ns. Widgrenin torppaan, joka sijaitsi edelleen Puosin tilan mailla. Mylläri muutti asumaan vuonna 1855 Myllypakkaan. Vuonna 1862 räätäli Kustaa muuttuu torppariksi ja syytinkiä Vigrenin torpassa nauttii entinen mylläri Matti Juhonpoika Mäkilä, s. 1806. Tästä voisi päätellä, että Vigrenin torppa on sijainnut hyvin lähellä myllyä.
Äiti Mari Juhontytär kuoli vuonna 1878 ollessaan 72vuotias. Kesti vain pari kuukautta, niin Kustaa meni uudelleen naimisiin 76 vuoden iässä naapuri Hakalan torpassa asuneen lesken Maria Justina Stevanderin kanssa, joka oli tuolloin 55vuotias.
Isä Kustaa kuoli Widgrenin torpassa 25.7.1895 93vuotiaana. Kustaan asuinpaikat ovat kuvattuna kartalla:
Heikki Vigren ja Ulrika From, Kallen vanhemmat
Heikki Kustaanpoika Vigren, s.1837 muutti vuonna 1855 Somerolle 18vuotiaana ja palasi sieltä takaisin kotiin Letkun Vigrenin torppaan vuoden kuluttua. Neljä vuotta kului kotinurkissa ja Heikki muutti nyt Forssaan. Sieltä viiden vuoden kuluttua hän tuli rengiksi Tammelan Kytön sotilaspuustelliin. Vain vuosi vierähti ja Heikki palasi takaisin kotiin Letkuun. Hän meni naimisiin piika Ulrika Jaakontytär Fromin kanssa 03.10.1869 eli heti suurten nälkävuosien jälkeen. Heikki oli tuolloin 32vuotias ja vaimoaan 11 vuotta vanhempi.
Ulrika oli syntynyt 2.1.1848 Tammelan Letkun kylässä. Ulrika on Tammelan kirkkoherra Granfeltin laatimissa rippikoululasten osaamisarvioissa kerännyt vuonna 1860 maininnan hyvästä käsityskyvystä. Vuodelta 1863 on kirjattu hänen kykynsä virsien ulkoluvusta kattavan 90 virttä. Parhaat suorittajat ylsivät tuolloin yli 200 virteen.
Naimisiin menon aikana Ulrika työskenteli piikana Puosin kestikievarissa Letkussa. Puosin mailla sijaitsi myös Heikin kotitorppa.
Alla Puosin talo nykypaikalla, päärakennuksen oikea siipi alkuperäistä taloa.
Heikin esi-isät on käsitelty edellä. Ulrikan vanhemmat olivat metsänvartija Jaakko Jaakonpoika From ja talollisen tytär Maria Leena Jaakontytär Bergstedt.
Isä Jaakko oli syntynyt vuonna 1814 Tammelan kirkonkylässä ja äiti Maria Leena vuonna 1816 Pusulan pitäjän Kärkölän kylän Vivolan Syrjälässä. He olivat menneet naimisiin vuonna 1838. Jaakko oli tuolloin renki, mutta siirtyi myöhemmin muonatorppariksi.
Jaakolla ja Marialla oli 9 lasta, 4 poikaa ja 5 tytärtä:
- Edla, s. 1839 Liesijärven Harjussa ja kuoli viikon ikäisenä sydämenpysähtymiseen
- Maria Stina, s. 30.04.1840 Tammelassa Saaren Fromissa, ja meni piiaksi Letkun Kyynärään ja sieltä vuonna 1879 Somerolle ollen naimisissa seppä Juho Lindforsin kanssa. Edla eli 69vuotiaaksi.
- Kustaa Fredrik, s. 05.06.1843 Pusulan Kärkölässä Wivolassa mennen Letkun Jakkaan rengiksi 14vuotiaana ja sieltä Kyynärään, josta Somerolle.
- Otto, s. 14.11.1845 Letkun Mattilassa,
- Ulrika Jaakontytär, s. 02.01.1848 Letkussa
- Juho (Johannes), s. 27.10.1850, joka muutti myöhemmin nimensä Toivoseksi mennen naimisiin Olga Wikin kanssa.
- Amanda, s. 04.10.1853 Letkussa, joka meni naimisiin Kalle Silanderin kanssa,
- Jaakko, s. 25.03.1856 Letkussa otti myöhemmin nimekseen Ahonen ja meni naimisiin Olga Lehtimäen kanssa.
- Anna Sofia, s. 04.12.1859 Letkussa, hänet ripitettiin salavuoteudesta vuonna 1884.
Ulrikan sisarukset olivat siis Kallen setiä ja tätejä. Nähtävästi Hämeessä Fromin nimen käyttö on ollut hankalaa, koska niin monet lapsista ovat muuttaneet nimensä.
Metsänvartija Jaakko Jaakonpoika From, Ulrikan isä kuoli Ojaisen kylän Wehmaisen torpassa 60vuotiaana. Ulrikan äiti Maria kuoli samassa torpassa 25 vuotta myöhemmin 83vuotiaana.
Jaakko Jaakonpoika oli sotilassukua. Hänen vanhempansa olivat jääkäri Jaakko From, s. 1786 ja sotilaan leski Maria Iisakintytär Roth s. 1779 eli he olivat Ulrikan isovanhempia ja Kallen isoisovanhempia äidin puolelta.
Jaakko palveli sotilaana Keisarillisen suomalaisen Jääkärirykmentin Tammelan komppaniassa. Alun perin hänen nimensä on ehkä ollut Stör (häirikkö). Fromin (säyseä) nimi on saattanut siirtyä hänelle kuolleelta sotilaalta. Avioparilla oli vihille mennessä yhden vuoden ikäinen avioton poika nimeltään Kustaa, s. 19.11.1811. Maria oli Jaakkoa tuolloin 7 vuotta vanhempi.
Jaakolla ja Marialla oli kolme lasta: Kustaan lisäksi esi-isämme Jaakko Jaakonpoika, s. 1814 sekä Eeva Kristiina, s. 1819. Eevalla on ollut ainakin yksi poika Heikki Oskari, s. 1842 avioliiton ulkopuolella.
Jaakko kuoli 16.12.1845 väkivaltaisesti Nummella ollessaan matkalla Lohjalle. Arkistotietojen mukaan hänet hakkasivat kuoleman aiheuttamiin vammoihin rengit Heikki Juho Salin ja Kustaa Kustaanpoika rusthollari Heikki Juho Stenbergin tuella. Kuolemanaiheuttajat tuomittiin myöhemmin käräjillä vankeuteen. Heillä oli samoihin aikoihin myös muita tuomioita. Nähtävästi kyseessä oli tavanomainen humalaisten nujakointi kohtalokkain seurauksin. Jaakko oli kuollessaan 59vuotias.
Maria Rothin isä oli torppari Iisakki Laurinpoika (Isaac Larsson). Iisakki kuoli Kaukjärven Mäkilässä 86vuotiaana. Marian äiti oli talonpojan tytär Liisa Joosepintytär (Elisabetha Josephsdotter) Kaukjärven Tokkosta. Hän kuoli punatautiin 32vuotiaana avioliiton kestäessä vain 6 vuotta. Iisakki eli leskimiehenä 58 vuotta. Iisakin esi-isät olivat nähtävästi sotilaita. Liisan esi-isät olivat talonpoikia Kaukjärveltä ja Kuustosta.
Ulrikan äiti Maria Bergstedtin isä oli talollinen Jaakko Juho (Jacob Johan) Bergstedt Pusulan Kärkölän Vivolasta. Äiti oli talollisen tytär Leena Juhontytär (Lena Johansdr) Kärkölän Mangårdista. Isä Jaakoppi kuoli 64vuotiaana vesirokkoon. Ulrika Jaakontytär Fromin syntyessä perhe asui asukkeina Letkun kylän Mattilan talossa.
Sieltä he muuttivat Ojaisten kylään Wehmaisen torppaan vuonna 1864 Ulrikan ollessa 16vuotias. Siellä isä Jaakko Jaakonpoika From toimi metsänvartijana. Ulrika ei muuttanut mukana, vaan siirtyi piiaksi Letkun naapuriin Patamon kylään Tourun tilalle, jonka isäntä oli tuolloin Heikki Juho Jaakonpoika, s. 1815.
Parin vuoden kuluttua Ulrika muutti piiaksi takaisin Letkuun Heikkilän Vanhalan verotilalle, jossa isäntänä oli Tuomas Heikinpoika, s. 1816. Oltuaan Vanhalassa kaksi vuotta Ulrika siirtyi Puosiin piiaksi. Parin vuoden kuluttua tästä seurasivat vihkiäiset mailla asuneen torpparin pojan Heikki Kustaanpoika Vigrenin kanssa.
Heikin ja Ulrikan lapset
Heikki Kustaanpoika Vigren ja Ulrika Jaakontytär From saivat yhteensä 8 lasta, 4 poikaa ja 4 tytärtä 21 vuoden aikana. Lapsista 6 selvisi aikuisikään.
- Amanda Maria, s. 24.12.1869 Letkussa.
- Juhani (Johannes), s. 21.12.1871 kuoli jo 1895
- Kustaa Riku (Gustaf Richard), s. 28.03.1874, joka kuoli viikon ikäisenä,
- Ida Wilhelmina, s. 16.06.1876
- Hulda Emilia, s. 19.01.1879 Ojaisten Vehmaisen torpassa,
- Kaarle Emil, myöhemmin Kalle s. 07.05.1883, Ojainen/Wehmainen
- Oskar Heikinpoika, s. 20.06.1886 Ojainen/ Wehmainen
- Hilma Matilda, s. 09.11.1890
Vuonna 1871 Heikki ryhtyi viljatorppariksi Puosiin eli Ulrikan palveluspaikkaan. Kuvassa Puosin mylly vesiruuhineen.
Tästä vuoden kuluttua 2- lapsinen perhe palasi asumaan Vidgrenin torppaan. Vuonna 1878, nyt 3-lapsinen perhe muutti Ojaisten kylän Wehmaisten metsänvartijan torppaan, missä Ulrikan äiti ja sisaruksia vielä asui isä Jaakon jo kuoltua. Heikistä tuli uusi metsänvartija. Kalle Emil syntyi täällä Ojaisissa. Wehmaisten metsänvartijan torpan jäännökset löytyvät keskeltä soista ja syrjäistä aluetta lähellä Perhon entistä torppaa. Pihapiiri sijaitsee lähellä kulkevan sähkölinjan vieressä olevalla kumpareella. Wehmaisista on paikan päällä jäljellä pihapiirin kivikasoja sekä kaksi kivijalkaa kooltaan noin 5x6 metriä. Asutuksesta muistuttavat vähäiset viinimarjapensaikot.
Vehmaan rakennuksia on siirretty Ojaisen kylään, jonka tie varresta löytyvät alkuperäiset Vigrenien aikaiset rakennukset. Savusauna on luultavasti sama, jossa Kalle ja muut lapset syntyivät. Sitä on viime vuosina käytetty lihapalvaamona.
Pihapiirissä on ollut myös oheinen pikkuaitta:
Heikin ja Ulrikan lasten, siis Kallen sisarusten elämänvaiheita Tammelaan jääneiden osalta:
Amanda avioitui Juho Lehtimäen kanssa vuonna 1892. Juho asui Liesjärvellä Lehtimäen torppaa. Juho kuoli vuonna 1927 ja Amanda 30 vuotta myöhemmin vuonna 1957. Amandalla ja Juholla oli 8 lasta, 6 poikaa ja 2 tyttöä.
Ida Wilhelminaa ripitettiin salavuoteudesta vuonna 1896 Lauri Johanneksen takia, joka syntyi samana vuonna. Hän meni myöhemmin naimisiin Johannes Paunilan kanssa vuonna 1903. Johannes kuoli vuonna 1933. Perheessä oli yhteensä 7 lasta, joista 4 poikaa. Idan poika Lauri muutti muun Vidgrenin perheen kanssa Karjalaan vauvaiässä, mutta palasi Tammelaan setänsä palvelukseen 10vuotiaana. Tuolloin hän jostain syystä puhui venäjää paremmin kuin suomea. Lauri joutui vastentahtoisesti sisällissodassa punaisten puolelle ja hänen sotaretkensä kulki Forssasta Vilppulaan. Hän haavoittui jalkaaan Tampereen Metsäkylässä, jäi valkoisten vangiksi ja joutui Suomenlinnan vankileirille. Onnekseen hän pääsi apulaiseksi sairaalaan, missä olot olivat paremmat. Puolen vuoden jälkeen hänet vapautettiin. Avioiduttuaan hän pääsi työnjohtajaksi maatilalle Kaukolaan. Hän toimi usein viulistina erilaisissa tilaisuuksissa. Kaukolassa hän viihtyi 20 vuotta ja muutti perheineen Orivedelle tilanhoitajaksi. Viiden vuoden kuluttua hän palasi Forssaan vesijohtojen kaivuuseen. Lauri eli yli 90vuotiaaksi ja siis 1980-luvun loppupuolelle saakka.
Hulda Emilia muutti Vaasaan vuonna 1897 18- vuotiaana. Hän meni naimisiin Tammelassa syntyneen Karl Henrik Liljan kanssa vuonna 1900. Aviomies kuoli vuonna 1959.
Heikki ja Ulrika muuttivat jostain syystä Tammelan Ojaisista Karjalaan 28.03.1898 nuorempien lastensa Kallen, Oskarin ja Hilman sekä tyttärenpoika Laurin kanssa. Tämä oli aikaa, jolloin Karjalassa purettiin lahjoitusmaaomistuksia ja maattomilla oli mahdollista päästä edullisella hinnalla joko kiinni maahan tai ryhtyä vuokraviljelijöiksi. Vanhemmat lapset olivat tällöin aikuisia. Heikki ja Ulrika olivat tuolloin noin 50vuotiaita. Kalle oli 15vuotias, Oskari 12vuotias ja Hilma 8vuotias. Ulrikan Maria äiti jäi asumaan edelleen Wehmaisten torppaan, mutta kuoli noin vuoden kuluttua Heikin ja Ulrikan lähdöstä Hämeestä Karjalaan 20.04.1899.
