Pentikäiset 2002-

Aloitimme Reino Pentikäisen sukujuurien tutkimisen vuonna 2000 ja suuntasimme kulkumme Porvoosta Lopelle, missä muistitiedon mukaan löytyisi Reinon äidin Etelin, os. Olsson vanhempien hauta. Haudan löydyttyä ihmettelimme siinä olevia lukuisia itsellemme vieraita nimiä, tosin kaikki Olssonin sukua.

Siirryimme tutkimaan kirkkoherranviraston mikrofilmejä ja tällöin löysimme Olssonin suvun asuinpaikan, Salmion. Virkailija tiesi vielä kertoa, että kyllä se vielä on tuolla Salonkylässä olemassa. Keräsimme ylös myös muita paikannimiä kuten Salo ja Leppäniemi, joissa näytti asuneen eri sukuhaaroja.

Seuraavaksi hankimme kunnollisen Lopen kartan, josta paikallistimme kyseiset tilat. Eräänä kevätpäivänä vuonna 2000 ajoimme ensin Leppäniemen kartanon pihaan, jossa vastaantuleva isäntä esitteli itsensä Kassariksi. Nimi, jonka tiedettiin kuuluvaan etäiseen sukuhaaraan. Kävi ilmi, että kyseessä oli Reinon pikkuserkun Riston poika Yrjö. Päärakennuksen seinältä löytyi kaksi valokuvaa, jotka tunnistimme olevan Olssonien vanhusten eli Riston ja Reinon yhteisten isoisovanhempien.

Leppäniemestä meidät neuvottiin ajamaan Riihisaloon, entiseen Salon kartanoon, jossa toimii Riihimäen kaupungin retkeilykeskus. Majoituimme yhteen päärakennuksen kammariin. Kysyimme tietä Salmioon kuullen, ettei siellä asu ketään vakituisesti, mutta pehtorilassa asustaa Erkki Huhtala kuva viereisellä sivulla), joka ei kuitenkaan vastannut puhelimeen. Päärakennuksen kerrottiin olevan Nokia Oy:n omaisuutta.

Suuntasimme Rautakoskentietä eteenpäin ja käännyimme Salmiontielle. Maisemat olivat hieman tuttuja. Olimme yli 20 vuotta aikaisemmin käyneet katsomassa Marskin Majaa ja silloin pyörineet samoilla tieosuuksilla.

Synkkä metsätieosuus vei meidät suoraan kivimuurille, jonka takaa olevalla ruohottuneella piha-alueella oli iso keltainen rakennus vihrein ikkunalaudoin. Ympärillä muutama punamultainen talousrakennus. Talo näytti asumattomalta, mutta ei kuitenkaan hylätyltä. Pihapiirissä kurottivat korkealle suuret puuvanhukset. Metsä näytti kasvavan kiinni talon seinissä.

Otimme valokuvia eri rakennuksista ja huomasimme päärakennuksen katolla narisevan tuuliviirin, jossa oli kirjaimet CJO ja vuosiluku 1891 sekä Salmio. Nyt lopullisesti meille vahvistui, että juuri tässä talossa Olssonin vanhukset Carl Johan ja Antoinette, Reinon isoisovanhemmat olivat asuneet.

Paarakennus_2002.jpg

Tässä vaiheessa totesimme tyytyväisinä sukututkimuksen edistyneen harppauksin ja Lopelta olimme rakennusten lisäksi pystyneet jäljittämään useita pikkuserkkuja. Näiden pikkuserkkujen muistikuvat ja valokuva-albumit tarjosivat runsaasti yksityiskohtia Olssonin sukukirjaan.
Mutta Lopelle jäi yksinäinen talo narisevin tuuliviirin ja talolla tuntui olevan oma tahto.…

Seuraavana talvena vuonna 2001 suunnitellessamme hiihtoloman viettoa saimme päähänpiston kysyä Nokian kiinteistöosastolta yöpymismahdollisuutta Salmiossa. Tämä järjestyi yhdeksi yöksi ja saimme Vaanilan talonmiespariskunnan yhteystiedot.

Sovimme yksityiskohdista ja ajoimme lumisia teitä Salmioon eväät ja liinavaatteet mukana. Valitsimme makuutilaksemme huoneen, joka oli ollut Antoinetten makuuhuone kuten myöhemmin selvisi. Tutkimme talon yksityiskohtia; vanhoja huonekaluja, täytettyjä eläimiä, kettujen nahkoja ja suuria hirvien sarvia. Pimeyden laskeuduttua uskaltauduimme taskulampun avulla saunalta lähtevää tietä pitkin kävelemään, mutta säkkipimeys sai kuuntelemaan suden ulvahduksia. Saunaa luulimme tuolloin vielä Anni - musterin mökiksi, jonka olemassaolosta olimme sukulaisilta kuulleet.

Talo oli talviyön hiirenhiljainen, mitään ylimääräisiä ääniä ei kantautunut korviimme; vain 80 km linnuntietä Helsingin keskustasta. Yö hiljaisuudessa jäi kaupungin asukkaille mieleen. Työstimme sukukirjaa edelleen, mutta tiedonkeruun painopiste oli siirtynyt Lopelta Ruotsiin ja Helsinkiin. Salmio kohosi vain joskus mieleen eräänlaisena luonnon ihmeenä.

Seuraavana vuonna perheellemme tuli ajankohtaiseksi tehdä ratkaisuja liittyen asumiseen Suomessa. Vanhan Porvoon talo oli käynyt suureksi talvien vieton keskittyessä Espanjaan. Jarruttavana tekijänä oli runsaan irtaimiston aiheuttama sijoitusongelma.

Vuoden 2002 keväällä kypsyi ajatus Salmion saatavuuden selvittämisestä. Alkoi selvitystyö, jonka tuloksena  meitä kehotettiin tekemään tarjous yhtiön kiinteistöosastolle.  Ennen juhannusta tuli Nokialta tekstiviestillä lyhyt tieto, että tarjous on hyväksytty ja yksityiskohdat voi sopia lomien jälkeen. Tämän tiedon saapuessa vierailulla luonamme Porvoossa olivat ensimmäistä kertaa Olssonin suvun jälkeläiset, Maria Höglundin os Olsson sukuhaarasta.

Porvoon asunnon myynti sujui helposti ja jo syyskuun 17. päivänä 2002 muuttokuormamme suuntasi Lopelle. Tyhjä talo oli saanut uudet asukkaansa - ensimmäiset vakituisesti asuvat omistajat yli sataan vuoteen ja taasen Olssonien sukua.

Salmion_portti.jpg

Salmiota on varovasti herätelty henkiin jo lähes 20 vuoden ajan. Raivattu metsittynyttä ympäristöä, elvytetty pihanurmea ja vanhoja puita sekä puutarhan hedelmäistutuksia. Portti on palannut paikalleen, kukat kukkivat pihapiirissä ja sisällä huoneisiin on palanut elämä. Salin seinälle ovat palaneet Olssonien vanhusten ja lasten valokuvat.

Sukulaiset ja ystävät keräytyvät taas ruokasalin pöydän ääreen. Pitkämatkalaiset yöpyvät kuten kauan sitten. Salmion maukas keittiö tarjoaa yliyön haudutettua ohrapuuroa, metsän antimia ja Punelian mainioita kalasaaliita. Monia perinteitä on jo ehtinyt käynnistyä. Vuonna 2009 vietettiin Salmiossa Rikun häitä ja pojanpoika Rikhardin ristiäisiä. Salmiosta on näin tullut taas lapsenlapsen temmellyskenttä. Rikhardille Salmio on lomailukohde, kun maailmalta ehtii Suomeen loma-aikoina; ensin Seatllesta, nykyisin Singaporesta. Vuosien myötä yökyläilijöiden joukko on harventunut, mutta ruokalistat pysyvät.

Salmion luonto, hiljaisuus ja harmonia ovat taas ihmisten käytössä. Oravat, peurat, jänikset ja supit unohtamatta mainita lukuisia lintulajeja ovat saaneet innokkaita tarkkailijoita. Lintulajeja bongarit ovat tunnistaneet yli kuudenkymmenen. Yöperhosten lajimäärä nousee yli sadan. Pääskyset asuvat ulkorakennuksissa, västäräkki katon tiilien alla, lepakot aitan hirsien välissä - kuten varmaan kaikkina Salmion olemassaolon vuosina. Keväällä ensimmäisenä leviää sinivuokkojen armeija, antaen tilaa vähitellen valkovuokoille. Myöhemmin nousevat siniset lemmikkipilvet, laajat kielometsät ja lukuisat harvinaiset lajikkeet. Vanha puusto antaa ravintoa tikkojen lisäksi lukuisille kääpä- ja sienirihmastoille. Salmiossa luonnon monimuotoisuus on vielä todellisuutta, eikä pelkkä muistikuva.

Rakennuksia on kunnostettu vuosittain. On puhdistettu tiilikatto, maalattu julkisivut, remontoitu päärakennuksen huoneita, vaihdettu lämmitys ilmavesipumppuun, vaihdettu julkisivun pylväät, uusittu ja kunnostettu uuneja, Asennettu wifi-järjestelmä valvontasysteemeineen ja kameroineen.ja rakennettu suihkuhuonetilla uudestaan. Päärakennuksen ikkunat on vaihdettu 3-kertaisiksi. Pieni terassi on tullut kohti maisemaa Punelialle. Tarkoitus oli myös täyttää puhallusvillalla lattianalus, mutta se kohtasi rakenteellisia esteitä. Monet työt tapahtuvat jo toista kierrosta. Vuonna 2021 käynnistyi autotallityömaa.

Merkiitävä muutos tapahtui n vuonna 2018, kun naapuri avasi omalla metsänharvennuksellaan Salmion perinteisen näköalan Punelialle. Huutokaupasta löytyi vuonna 2020 Lennart Segerstrålen taulu 1940-luvulta, missä näkyy silloinen näköala Punelia järvelle Salmion pihalta.

Segerstrale.jpg

Salmion alkuperäisten 4000 ha:n takaisinvalloitustakin on käynnistetty. Sitkeiden neuvottelujen jälkeen ostimme vuonna 2005 syksyllä UPM:ltä 5 ha lisämaata sisältäen 2 ha päärakennuksen takametsää, Takalan rannassa olevan 2 ha:n niemen ja lisäksi Selkäsaaret. Vuonna 2008 Salmio laajeni yli 60 ha entisistä Leppäniemen maista Punelian itäpuolella.Punkan maista. Viimeinen ostos 8 ha löytyy Pilpalan Korpisuolta.

Kuvassa Rikhard ja Pappa vuonna 2020.

Rikhard_ja_Pappa.jpg

Salmio ympäristöineen on Hämeen maakunnallisesti arvokas rakennusperintökohde.

24280248