II Helena Maria Kukkosen sukutausta

Helena Maria os. Kukkonen on juuriltaan Karjalan Kannakselta Valkjärven pitäjästä, jossa Kukkosten suku on elänyt muutaman kylän alueella ainakin 1700-luvulta lähtien. Naimisiin on menty yleensä lähiseudulta saman pitäjän alueelta. Esiäidit ovat olleet suvultaan: Tukia, Kauko, Ryyppö, Langin ja Thusberg. 

Maria_Kukkonen.jpgII.1 VALKJÄRVEN PITÄJÄ

Karjalan Kannaksen leveys Laatokalta Suomenlahdelle on lyhimmillään vain 100 km. Kannaksen keskellä sijaitsee Valkjärven pitäjä, johon kuului 1900-luvun alkupuolella maata noin 400 neliökilometriä. Asukkaita siellä oli tuolloin noin 7000. Valkjärvi kuului alun perin Äyräpään kihlakuntaan, missä se vuonna 1648 perustettiin alun perin Muolaan pitäjän kappeliksi ja muuttui itsenäiseksi seurakunnaksi vuonna 1738. Nykyisellä venäläisellä nimellään Valkjärvi on Mitshurinskoje.

Valkjarven_kartta.gifMaasto-olosuhteet

Maaperältään Valkjärvi oli jääkauden jälkeisen moreenisoran peitossa. Yoldiameren alla olleet alueet sen sijaan olivat hyvin hiekkaperäisiä. Maasto oli mäkistä ja kumpuilevaa. Notkelmissa oli järviä, jokia, ojia, kosteikkoja ja soita. Luonnoltaan pitäjä oli monipuolinen. Eläin- ja kasvilajeja oli runsaasti. Vedet ja lähteet olivat kirkkaita ja puhtaita. Mutajoen laakso oli Suomen olosuhteissa merkittävä lajirunsaudessaan ja rehevyydessään.

Rajaolot

Pähkinäsaaren rauhassa vuonna 1323 Ruotsin ja Venäjän raja kulki pitkin Valkjärven maita. Vaikka raja pysyikin voimassa lähes 300 vuotta, nämä vuodet eivät rajaseudulla olleet rauhallisia. Äyräpään kihlakunnan pitäjät joutuivat jatkuvasti hävityksen kohteeksi. 

Välillä ne olivat muuttumassa puhtaiksi erämaiksi koko väestön niistä hävittyä. Vuonna 1348, 1400-luvun lopussa sekä vuonna 1555 tiedetään venäläisten erityisesti polttaneen taloja ja ryöstäneen karjaa Nurmijärven ja Valkjärven kylissä. Eipä ihme, että pitäjän alueella löytyi maaperästä sapeleita, miekkoja ja keihäitä. Monet paikkojen nimet olivat myös muistoja menneistä taisteluista: Muhumäki, Metelimäki, Kalmoinkorpi ja Veriojan suo. Tiedetään, että Kansselinmäellä Valkeamatkan kylässä oli sijainnut ruotukartano, jossa oli ollut paljon ruotsalaista sotaväkeä.

Asukkaiden kohdalla tämä useinkin merkitsi kaikenlaisen kehityksen katkeamista pitkiksi ajoiksi. Miehet vartioivat rajaa tai pestautuivat palkkasotilaiksi linnojen varusväkeen. Talonpojille tarjottiinkin usein verovapautta sotapalvelua vastaan. Valkjärvellä tiedetään olleen vuonna 1605 15 kpl näitä verovapaita tiloja. Kun Ruotsin kuningas Kustaa II Adolf keräsi hakkapeliittoja Euroopassa käytyyn 30-vuotiseen sotaan, tiedetään Valkjärveltä olleen monia lähtijöitä.

Asujamiston kehitys

Stolbovan rauha vuonna 1617 siirsi rajaa idemmäksi ja helpotti asutuksen vakiintumista Äyräpään alueella. Varhaisin pysyvä asutus säilyi lähinnä Vuoksen ranta-alueilla ja oli peräisin mahdollisesti jo ennen 1000 lukua. !600-luvun alusta asukkaat jakautuivat jo kahteen ryhmään: äyrämöisiin ja savakoihin.  Ensin mainitut olivat alueen alkuperäistä väestöä ja jälkimmäiset lähinnä Hämeestä ja Savosta siirtyneitä. Etenkin 1700-luvun alun isonvihan aikana alueen tyhjennyttyä alkuperäisväestöstä siirtyi Valkjärven alueelle runsaasti väkeä Savosta ja Saimaan etelärannalta. Vanhoina aikoina nämä kaksi ryhmää pyrkivät olemaan erillään. Vaatetus poikkesi toisistaan ja avioliittoja ryhmien välillä ei suvaittu. Savakoita pidettiin yleensä taitavampina kuin äyrämöisiä.

Viimeinen suurempi muuttovaihe tapahtui 1800-luvun lopussa, kun monet Hämeen talonpojat kyllästyttyään torpparioloihinsa lähtivät Kannakselle, jossa oli venäläisten toimesta käynnissä isojako, jolla talonpojilla oli mahdollisuus päästä käsiksi lampuoti- tai tilanomistusoikeuksiin. Tällöin Etelä-Hämeestä muutti parikymmentä perhettä Valkjärven kyliin. Heitä kutsuttiin "suompuoloisiksi". Tähän muuttoaaltoon kuului Vidgrenin suvun tulo Kannakselle Tammelasta. 

Kylät

Vanhimmat kyläyhteisöt löytyvät jo 1500-luvun maakirjoista. Walkiamatka, Nirrkola, Nurmierff ja Langila ovat tuttuja myös Kukkosen suvun esi-isien asuinpaikkoina. Vuonna 1615 oli Siparilassa 15 asujaa, Walkiamatkassa 34, Kyllästilässä 5 ja Tarpilassa 8. 

Valkjärven pitäjässä oli 1900-luvulla kyliä yhteensä 45.

Valkjarven_kylat2.jpg

Lisäksi käytössä oli lukuisia epävirallisia kylänimityksiä. Vuoksenrannaksi kutsuttiin yhteisellä nimellä kyliä Oravaniemi, Laavola, Mannisniemi, Turulila, Pöppölä ja Uosukkala. Salokylä oli Valkeamatkan kylän osa Mutajoenlaakson eteläpuolella.  Suontaaksi kutsuttiin Harmaalan, Kamajaiholan, Karkealan, Kyllästilän, Puikkolan, Rossilan, Utulan ja Vilppulan kyläkokonaisuutta.

Asujamistot olivat vaatimattomia. Kuvassa taiteilijan näkemys karjalaisesta tuvasta 1780-luvulla.

1.jpg

Kylien rakennukset olivat vielä läpi 1800-luvun yleensä ahdettu melkein yhteen sikin sokin ja osa rakennuksista oli talollisten yhteisiä. Alhaalla näkymä Tarpilasta.

Tarpila.jpg

Vaurailla lampuodeilla talo koostui kahdesta tuvasta, joiden välissä oli porstua. Yleisin asumus oli savupirtti, joista luovuttiin vasta 1870-luvulta alkaen. Isojako sijoitti asumukset uudestaan, jolloin asutus hajaantui ja seurasi enemmän maisemien linjauksia.

II.2 VANHAT SUVUT

Kukkosen esi-isien suvuista löytyy maininta vuoden 1658 maakirjoissa ainakin Skinnar ja Langin. Vuonna 1698 kirjoissa on jo Tukia Siparilassa, Hännikäin Uosukkalassa ja Skinnare Tarpilassa.

Vielä 1870-luvun alkuun saakka aviopuolison valinta tapahtui pääasiassa nuorten vanhempien toimesta. Tytöt naitettiin yleensä alle 20vuotiaana. Ensimmäinen tulevan aviomiehen tapaaminen oli kosinnan yhteydessä puhemiehen läsnä ollessa. Toinen tapaaminen kuulutuksia pappilasta otettaessa. Tällä matkalla sulhanen osti morsiamelle rahantorievun eli kihlasilkin. Häissä morsian ajan tapaan pukeutui mustaan pukuun täydennettynä sulhasen ostamalla silkkihuivilla.

Kerrotaan, että Kalle Vidgren näki kirkolla noin 18vuotiaan Helena Kukkosen. Hän tuli Kukkosille Kyllästilän kylään myöhemmin kosimaan puhemiehen kanssa mustalla ruunalla.

 II.3 MAAOMISTUSOLOJEN KEHITYS

Jo Ruotsin vallan aikana 1600-luvulta lähtien kuningas antoi aatelissuvuille läänityksiä Itärajan tuntumasta. Osa läänityksistä oli elinkaudeksi, osa määräajaksi. Valkjärvellä läänityksiä omasivat mm.  Tefke, Zebotajev, Rosenstjerna, Klick, Boije sekä Borkhusen suvut. Lisäksi osa taloista pysyi kruunun omistuksessa ja pieni vähemmistö oli talonpoikien perintötiloja.

Isonvihan aikana 1700-luvun alussa koko Äyräpään kihlakunta oli vihollisuuksien toimesta hävitetty ja siirtynyt käytännössä Venäjän alaisuuteen. Viralliset rajat tärmentyivät aikanaan vuonna 1721 Valkjärven osalta.  

Tsaari Pietari I lahjoitti suurimman osan alueesta Viipurin linnan päällikölle eversti Grigori Tschernisheville, kuva 1, määräämättömäksi ajaksi. Vuonna 1728 hänellä oli Valkjärveltä yhteensä 162 taloa kattaen 77 manttaalia. Tämä muodosti Veikkolan hovin alueen. Veikkolan hovin päärakennuksessa asui yleensä palkattu hovin hoitaja.

Grigori Grigorjewitsch Marasli – Wikipedia

Pitäjän pohjoisosassa 24 taloa kuului ylipäällikkö Ivan Schuvaloville. Tämä muodosti Uosukkalan hovin alueen. Näin koko Valkjärven pitäjä kuului venäläisten lahjoitusmaihin.

Ivan Shuvalov - Wikipedia

Lahjoitusmaiden verotus tarkistettiin vuonna 1728. Esimerkiksi vuonna 1783 yhtä manttaalia kohti maksettiin veroa:

rahaa 1 rupla 52 kopeekkaa

6 tynnyriä syömäviljaa

lähes 4 kappaa kauroja

neljä koppaa maltaita

11 naulaa voita

1 naula talia

1/16 osa härkää

1 lammas

50 naulaa lihaa

1/4 hanhi

1 kana

10 munaa

2 1/2 parmasta heinää

7 kupoa olkia

6 päivätyötä eli ropottia hevosella

12 päivätyötä jalkamiehenä

Manttaalinkokoisia tiloja oli harvassa. Yleisesti talonpojat joutuivat maksamaan  pelkästä talosta hoville rahassa veroa 50 kopeekkaa, syömäviljaa 2 1/2 kappaa sekä lisäksi 94 kopeekkaa. Lisäksi tulivat vielä kruununverot. Lahjoitusmaan isännällä oli myös muita oikeuksia. Vuonna 1784 säädettiin, että naisihmiset eivät saaneet mennä ilman hovin herran lupaa naimisiin toisen hovin alamaisen kanssa.

Valkjärveläiset talonpojat kokivat venäläisten verot ankariksi ja pyrkivät niitä kaikin keinoin välttämään. Tilanne kärjistyi, kun omistus 1800-luvun alussa siirtyi kauppaneuvos Michael Blandowille, joka mielivaltaisesti ryhtyi perimään korotettuja veroja talonpojilta. Talonpojat valittivat maaherralle, joka lähetti sotilaat tukemaan Blandowia. Valkjärven talonpojat käynnistivät oikeudenkäynnin, joka kesti vuodet 1811-1823 ja tuli köyhille talonpojille maksamaan melkoisesti. Tuloksia ei syntynyt ja lopullinen niitti syntyi vuonna 1826, jolloin lahjoitusmaan omistajat saivat tiloihin täydet rälssioikeudet ja talonpojat menettivät omistusoikeuden isiltään perimiinsä maihin.

Talonpojat palautettiin kuriin kasakoiden avulla ja Valkjärven kylissä esim. Tarpilassa, Nirkkolassa ja Kyllästilässä oli vuonna 1837 jatkuvia kahakoita sotilaiden ja talonpoikien välillä keihäin ja seipäin.  Kyllästilässä vangittiin 3 miestä, Tarpilassa 7 miestä ja 3 naista. Kaikki vietiin Viipurin linnaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Päätekijät saivat raipparangaistuksen ja lähetettiin Siperiaan, muille tuli vesileipärangaistuksia. Eräs tuomituista oli Tuomas Hännikäinen. Keisari muutti rangaistuksen kahdelle osallistujalle 20 vuodeksi Viaporin linnaa. Muut selvisivät vedellä ja leivällä.

Lahjoitusmaajärjestelmän vaikutus Valkjärven oloihin oli tuhoisa. Tilat jäivät huonolle hoidolle, kaikenlainen henkinenkin kehitys kärsi ja koko 1800-luvun sukupolvesta toiseen talonpojat perheineen joutuivat elämään hovien mielivallan kohteena.

Autonomisen Suomen valtiopäivät ryhtyivät käsittelemään tilannetta ja vuonna 1867 säädyt suostuivat järjestelyyn, missä valtion rahalla ostettiin lahjoitusmaat hoveilta ja talonpojat saivat lunastaa tilat valtiolta perintötiloiksi edullisin lainajärjestelyin. Käsittelyä nopeuttivat varmaankin samaan aikaan olleet suuret nälkävuodet. Lahjoitusmaiden heikoilla viljelymailla nälkäkuolemat olivat yleisiä. Kerrotaan, että viidessä kuukaudessa Veikkolan hovin alueella jäi 13 taloa autioksi. Asukkaat pakenivat kylistä sekä nälkää että isäntien mielivaltaa.

Valkjärveläisille talonpojille asia ilmoitettiin virallisesti vuonna 1875 ja isojaon piti käynnistyä pikaisesti. Maanmittaus kuitenkin viipyi. Maanmittausinsinööri Lindberg valvoi toimitusta. Siirtymävaiheesta tuli talonpojille raskas, koska samanaikaisesti piti edelleen tehdä ropottia hoville. Tämän 17 vuoden odotusaika lamaannutti lähes lopullisesti maatalouden harjoittamisen, koska mitään kunnostustoimenpiteitä ei tehty, koska ei ollut varmaan kenen hyödyksi ne lopulta koituisivat.

Isojako vahvistettiin vuonna 1894 Valkjärven osalta. Vasta vuonna 1902 pappi luki Valkjärven kirkossa seuraavan tiedonannon:

Keisarillisen Suomen Senaatin Talousosaston Kamaritoimikunta ilmoittaa täten, että perintökirjat Valkjärven Veikkola- Valkeamatkan lahjoitusmaan entisille lampuodeille jaetaan Valkjärven kunnan käräjätalolla ensi tiistaina, johon tilaisuuteen on kunkin tilansaajan itsensä tultava.

Tilojen hinta osoittautui pieneksi ja monet talonpojat maksoivat lunastushinnan kerralla ilman lainajärjestelyjä.  

Lahjoitusmaa-ajoista muistuttamaan pystytettiin Valkjärvelle vuonna 1937 muistomerkki, jossa luki:

Kolmen vuosisadan uhka, kidutus, karkotus ja kuolema ei saanut Valkjärven talonpoikia lähtemään isiltä perimiltään konnuilta. Oikeuden ikuisuuteen uskoen he taistelivat jälkipolville voiton. Heidän jälkeläisensä ovat pystyttäneet tämän muistomerkin isiensä pelloilta kootuista kivistä.

Kuvassa muistomerkin edessä Helli Vidgren ja Helvi Hännikäinen vuonna 1939.

Valkjarvella.jpg

 

II.4 KIRKOLLISET OLOT

Valkjärven ensimmäinen oma kirkko oli jo 1650-luvulla olemassa. Se poltettiin venäläisten toimesta isonvihan aikana. Toinen kirkko, Pyhälle Johannekselle nimetty pystytettiin 1738 ja jäi pieneksi saman vuosisadan loppupuolella. Kolmas kirkko nousi 1798 pitäjäläisten omin varoin ja se nimettiin Pyhän Paavalin kirkoksi. Ukkonen poltti sen vuonna 1812. Tämän jälkeen kirkolliset toimet hoidettiin venäläisen sotaväen harjoitusmaneesissa Kurenaholla.

Neljäs kirkko, jonka rakentamista varten kerättiin kolehti kaikissa Suomen kirkoissa, vihittiin käyttöön vuonna 1840. Vuonna 1914 tämä kirkko korjattiin ja uudistettiin kokonaan. Kansalaissodan aikana se tuhoutui punaisten tykkitulen seurauksena vuonna 1918. Tässä kirkossa varmaankin luettiin myös Marian ja Kallen kuulutukset.

Valkjarven_vanha_kirkko_paloi_1918.jpg

Viidennen kirkon rakennustöihin kerättiin taas kaikista seurakunnista kolehti. Suurimmalta osalta kustannukset kuitenkin katettiin omasta seurakunnasta.  Kirkko valmistui arkkitehti I. Launiksen piirustusten mukaan vuoden 1922 lopussa. Kalle Vidgren osallistui kirkon katon rakentamiseen. 

Valkjarven_kirkko4.jpg

Kerrotaan, että kun kirkon vihkiäisissä hiippakunnan piispa Colliander saarnasi ja sanoi

" Nyt, valkjärveläiset, Jumala on laittanut teille kirkon!" - niin ulosjääneet sanoivat " Jos Jumala ois kirkon teht, ni ois hää teht nii suuren, jot myökii ois sissää sovittu"

Kirkko oli maalattu keltamullalla. Alttaritaulu " Jeesus ristillä" oli taiteilija Toivo Tuhkasen maalaus. Tässä kirkossa Vidgrenin perheen lapset pääsivät ripille. Kirkko sijaitsi korkealla mäellä Valkjärven rannalla. Siirtolaisten lähtiessä kesäkuussa 1944 kirkko jäi pystyyn.

Vuoden 1700-alun kirkkoherrana toimi Johannes Allenius. Tätä seurasi 30 vuoden ajaksi Karl Strålman ja hänen poikansa Johan peräti 60 vuoden ajan. Heidän käsialallaan löytyy monien esivanhempien elämän kohtalot kirkon arkistoista.  Johan julkaisi saksaksi myös ansiokkaan Suomen kielen kieliopin 1800-luvun alussa. Tähän hän liitti monia valkjärveläisiä sanontoja ja sananlaskuja, jotka näin levisivät muuallekin Suomeen:

 

-   ei kirkko niin täynnän, ettei pappi sisään mahdu
-   ei päiwä paista, ennen kuin nousee
-   kaunis kakku pääldä nahden. Täysi sirkköja sisässä

 

Johan edusti aikanaan voimakkaasti suomalaista kansallishenkeä vaikeissa oloissa. Hänen jälkeensä kirkkoherraksi valittiin Henrik Salenius, jota seurasi virassa Otto Hofdahl. Viime mainitun kohdalla löytyy arkistoista myös äänestystulos, missä esi-isä Johan Kuckonen Kyllästilästä on naapureistaan poiketen äänestänyt nimenomaan Hofdahlia vuonna 1856. Vuosisadan vaihteessa kirkkoherrana oli Anders Kiljander. Hänen jälkeensä Juho Reijonen, jonka aikana Kallen ja Marian kuulutukset tapahtuivat. Yrjö Puolanne hoiti tehtäviä kansalaissodan ajasta vuoteen 1928. Häntä seurasi Vihtori Heinikainen, joka toimi monien Vidgrenin lapsien rippi-isänä.

Alakuvassa Helli Vidgren takarivissä keskellä vuonna 1938 rippikuvassa Valkjärven pappilan portailla, keskellä kirkkoherra Heinikainen. Rippikoulun ajalta myös kuva 2, missä Helli seisoo eturivissä keskellä sekä rippikoulutodistus.

Rippikoulu1938.jpg

Rippikoulu2.jpg

Rippitodistus.jpg

II.5 KUNNALLINEN TOIMINTA VALKJÄRVELLÄ

 Jo 1600 luvulta lähtien aina 1800-luvun lopulle pitäjää johdettiin pitäjänkokouksissa, missä kaikki yhteiset asiat käsiteltiin ja päätettiin. Näissä kokouksissa kirkkoherra toimi puheenjohtajana.  Tästä eteenpäin maallinen vallankäyttö erosi tapahtuvaksi kuntakokouksissa. Valkjärven kuntakokousten arkistot paloivat talvisodassa.

Eniten pitäjänkokousten asialista koostuu lahjoitusmaahovien ja talonpoikien välisistä taloudellisista kysymyksistä. Esimerkiksi vuoden 1812 tienoilla kysymys oli venäläisten sotilaiden aiheuttamista rasitteista. Yleensä joka taloa kohti oli majoitettava yksi sotilas, suuremmat talot joutuivat huolehtimaan kahdesta.  Sotilailla oli oma leipä, mutta keitokset ja lisukkeet tulivat talosta. Sotilaita oli aina vuoteen 1835, koska Veikkolan hovi tarvitsi heitä pitämään talonpojat niskoittelematta.

Ensimmäinen kansakoulu tuli pitäjään kirkolle 1878.

Salokylän kansakoulu perustettiin vuonna 1919, kuva vuodelta 1928. Koululla pidettiin kaikki kylän yhteiset juhlat.  Koulu säästyi talvisodassa ja sitä käytettiin välirauhan aikana sotilasmajoitukseen.

Salokylan_kansakoulu_1928.png

Kuvassa Äitienpäivän viettoa Salokylän koululla vuonna 1938, vasemmassa reunassa istumassa Helena Vidgren. Seisojien joukossa Anna-täti.

Aitienpaiva_1938.jpg

Alakuvassa Salokylän alakoululaisia vuonna 1922, takana  vasemmalla Tyyne Vidgren.

Kansakoulukuva_1922_Salokyla_takana_vas.jpg

Alakoululaisia vuonna 1938, takana toinen vasemmalla merimiespuvussa Tyynen poika Keijo Hännikäinen:

Keijon_koulukuva.png

Salokylässä oli lähes 300 asukasta 55 talossa 1940-luvulla. Kylässä oli sekatavarakauppa, saha, mylly, useita pajoja sekä ajokalujen valmistajia.

II.6 ELINKEINOELÄMÄÄ

Vielä 1800-luvun alussa Valkjärvi kärsi huonoista yhteyksistä. Teitä ei ollut ja pääosin kuljettiin ratsain. Maantiet määrättiin talonpoikien kunnostettaviksi. Nämä rakensivat kaikki tiet ja sillat pitäjässään. Teitä tarvittiin sotaväen kuormien kuljetusta varten. Niin valkjärveläiset alkoivat vähitellen itsekin kulkea Viipuriin, Haminaan ja jopa Kuopioon päin. Maanteitse oli Viipuriin 85 km, Pietariin 90 km ja Käkisalmeen 65 km. Riihimäki - Pietarin rata laajensi pitäjän kontakteja. Lähimmät asemat olivat tosin muissa pitäjissä vielä tuolloin. Valkjärvelle tuli oma ratayhteys vasta vuonna 1930 Viipuriin.   

Vuoksi tarjosi pitäjälle hyvän vesireitin kuljetuksiin. 1800-luvulta käytössä Vuoksen ylitykseen oli vaatimaton lauttayhteys. Tänä aikana myös ihmisiä usein hukkui Vuoksen ylityksessä. Oravanniemeen vakiintui aikaa myöten parempi lauttayhteys. Myöhemmin puunjalostuslaitokset kuten Pölläkkälä käynnistivät voimakkaan kuljetuskaluston kehityksen Vuokselle ja 1900-luvun alussa liikennöitiin jo laiturien välillä laivavuoroilla.

Laivaliikenne.jpg

Talouselämä lahjoitusmailla vireytyi vasta vähitellen liikenneolojen parantumisen myötä. Talonpojat eivät verojen kasvun pelossa halunneet kehittää maataloutta ja naapuripitäjien vireä toiminta Pietarin suuntaan herätti haluja muuhun tulolähteeseen. Aluksi vietiin Pietariin maitoa. luutia ym. Usein myytiin ennen paluuta myös kuljetuskärrit. Nämä saivat vähitellen mainetta kestävyydestään ja käynnistyi varsinainen työrekien vienti Pietariin. Nurmijärven kyläläiset puuseppien Martti Ryypön ja Juho Rattaan aloitteesta kehittivät jo 1850-luvulla kaksipyöräisten kärrien valmistuksen. Tämä ajokaluteollisuus kehittyi nopeasti. levisi eri kyliin ja koko Valkjärven pitäjä alettiin muualla Suomessa tuntemaan kieseistään ja rekimalleistaan. Tunnetuimmat valmistajat olivat Ryypön, Koirasen ja Rattaan suvut. Melkein kaikissa taloissa oli omaa valmistusta.  Alla kiesejä Viipurin torilla.

Kiesit.jpg

Kärryt tekivät hyvin kauppansa, mutta vuonna 1885 Venäjän tulli kielsi valmiiden ajoneuvojen viennin. Tämä suuntasi kaupankäyntiä muuhun Suomeen. Pietariin vietiin edelleen puolivalmisteita. Naisten käsitöitä vietiin samassa yhteydessä. Suosiossa olivat villa- ja pellavakankaat. Jonkin verran valkjärveläisiä oli Pietarissa talvisin hevostöissä. Takaisin tullessa tuotiin Venäjältä jauhoja, turkkeja sekä astioita. Lisäksi harjoitettiin salakuljetusta viinan ja sokerin suhteen. Kukoistava kauppa puolestaan jätti maanviljelyn entistä huonommalle tolalle.  Lisäksi talonpojat kävivät kauppa räteillä, karjalla ym.

Kauppamiehet toivat matkoiltaan vaikutteita näkemästään. Rakennettiin sahoja, hankittiin sirkkeleitä ja ryhdyttiin jalostamaan lautaa puuseppätehtaassa. Tämä toiminta taasen tarvitsi kuljetuskalustoa ja syntyi erilaisia kuljetusliikkeitä.

 II .7 KUKKOSTEN SUKU VUOSISATOJEN SAATOSSA

Kukkosten sukulinjan tiedossa oleva kantaisä on toistaiseksi torppari Olavi Aabrahaminpoika (Olaus Abrahami) Kukkonen, joka on syntynyt noin vuonna 1727. Mistä hän on tullut Valkjärven pitäjän Walkiamatkaan, jossa hänet on vihitty, ei ole tietoa. Kukkosia on tuolloin asunut lähialueella sekä Kivennavalla että Raudussa. Olavi on Helena Maria Kukkosesta laskien hänen isoisoisoisänsä.

Seuraavassa Helena Maria Kukkosen esivanhemmat:

Olavi Abrahaminpoika ja Riitta Matintytär

Olavi Kukkonen oli naimisissa Riitta Matintytär (Brigitta Mattsdotter) Martikaisen kanssa vuodesta 1769 eli vihittäessä sulhanen oli jo kypsässä 42 vuoden iässä.

Avioparille syntyi 4 lasta:

- Maria, s. 1770 Walkiamatkassa,

- talonpoika Juho Olavi (Johannes Olai), s. 1773, Helenan isoisoisä

- Tapani (Stephan) s. 1777 Suontaka`ssa

- asukki Helena, s. 1779 Puikkolassa. Helena kuoli 29-vuotiaana hengenahdistukseen Lemmettylässä.

Olavi kuoli Puikkolassa vuonna 1795 ollessaan 68vuotias.

Hänen poikansa Juho Olavi Kukkonen oli isänsä kuollessa 12-vuotias. Hän meni naimisiin Siparilan kylästä kotoisin olevan Kaarina Pietarintytär (Catharina Petri) Skinnarin kanssa vuonna 1797. Juhani oli tuolloin 26vuotias ja Kaarina 19 vuotta vanha.  Heille syntyi kaksi tytärtä:

- Helena, s. 1799 Siparilassa, joka kuoli vuoden ikäisenä rokkoon,

- Maria, s. 1801 Siparilassa, joka kuoli rintatautiin myös vuoden iässä.

Juho Olavi ja Eeva Laurintytär

Nähtävästi Kaarina kuoli, koska Juhani meni toisen kerran naimisiin vuonna 1807 Valkiamatkasta kotoisin olevan Eeva Laurintytär (Eva Laurentii) Langin kanssa.

Heille syntyi Siparilassa 5 lasta:

- Helena, s. 1809

- Juho Juhonpoika (Johan Johansson), s. 1810, Helenan isoisä

- Elias, s. 1813

- Anna, s. 1816

- Jaakko (Jacob), s. 1819

Renki Juho Juhonpoika Kukkonen meni naimisiin talollisen tytär Anna Matintytär Hännikäisen kanssa Kyllästilästä. Anna oli syntynyt vuonna 1802 ja oli kahdeksan vuotta Juhoa vanhempi. Avioparille ei syntynyt lapsia. Nähtävästi Anna kuoli noin vuonna 1840, jolloin kirkon papereista löytyy Juhon kohdalta maininta Herran ehtoollisesta.

Juho Juhonpoika ja Vappu Heikintytär

Juho avioitui toisen kerran vuonna 1842 talollisen tytär Vappu Heikintytär (Valborg Hendriksdr) Kaukon kanssa Kamajauhosta.  Vappu oli miestään kymmenen vuotta nuorempi. Heille syntyi 12 lasta. Näyttää siltä, että Anna Hännikäisen kuoltua kotivävynä taloon tullut Juho jäi asumaan ja hoitamaan Kyllästilän tilaa.

Kaikki Juhon ja Vapun lapset syntyivät siellä.

- Maria, s. 1843

- Hedvig, s. 1844. Hän kuoli 3vuotiaana keuhkokuumeeseen.

- lampuoti Jaakko Juhonpoika, s. 1846, Helenan isä

- Hedvig, s. 1848

- Anna, s.1851

- Juho, s. 1852, joka kuoli 2 kuukauden ikäisenä

- Helena, s. 1853

- Lapsi s. 1855 kuolleena

- Pekka (Petter), s. 1856

- Lapsi, s. 1858 kuolleena

- Eeva (Eva), s.1861

- Juho, s.1862, kuoli 11.11.1927 kuumeeseen

Jaakko Juhonpoika ja Maria Juhontytär

Jaakko Juhonpoika Kukkonen meni naimisiin lampuodin tytär Maria Juhontytär Tukian kanssa Siparilasta vuonna 1871 lokakuussa. Maria oli syntynyt vuonna 1846 eli samana vuonna kuin Jaakkokin. Molemmat olivat naimisiin mennessä 27- vuotiaita. Siparila sijaitsi vain kymmenen kilometrin päässä Venäjän rajasta. Sieltä saattoi nähdä Inkerin kyliä- Vennäin puolta jopa paljain silmin.

Jaakko ja Maria asuivat edelleen Kyllästilässä, missä myös syntyi neljä lasta:

- Hilda Maria, s. 22.02.1878

- Anna Maria, s. 24.11.1879

- Matti, s.31.07.1881

- Helena Maria, s. 23.04.1886

Perhe muutti Kyllästilästä Salokylään, missä tuolloin vielä karhut ja sudet kulkivat pitkin maita. Heidän ensimmäinen rakennuksensa paloi. Seuraavaksi he rakensivat suuremman talon Salokylän Kivojaan. Myöhemmin Mari ja Juho muuttivat vanhuudenpäivikseen asumaan tämän rakennuksen läheisyyteen pienempään taloon tien toiselle puolelle.

MARIAN JA JUHON LAPSET

Avioparilla oli siis alun perin yksi poika ja kolme tytärtä. Poika Matti on nähtävästi kuollut nuorena. Tyttäret tunntettiin nimillä Hilda, Anna ja Helena. Heistä viimeisin Helena avioitui myöhemmin Vidgrenin Kallen kanssa.

Hilda Kukkonen 22.02.1878-06.04.1953

Hilda hoiti alussa vanhempiaan ja heidän kuoltuaan hän asui yksin mökissä pitäen eläimiä. Hilda meni myöhemmin naimisiin noin 50 vuoden iässä Antti Tikan kanssa, joka oli parisniekka eli karjan välittäjä. Antti oli Hildaa 11 vuotta nuorempi. Avioparilla ei ollut lapsia. He asuivat aluksi yhdessä Salokylän mökissä. Myöhemmin he muuttivat lähelle Valkjärven kirkonkylää.

Sisarukset Anna ja Hilda kuvassa myöhempinä elinvuosinaan.

Anni_ja_Hilta.jpg

Hilda, Helli ja Marita Viipurissa saattamassa Hildaa juna-asemalle Salakkalahden rannassa, kesäkuussa 1944. Hilda oli Maritan kummitäti.

Marita_Hilta_Helli_2.jpg
Hildan muistelo lapsuuden ajalta löytyy Valkjärven historiasta:

Hiltan_muistelu.jpg

Hilda ja Antti asuivat välirauhan ajan Keuruulla. Jatkosodan jälkeen he siirtyivät Kuhmoisiin, jossa heillä oli mökki suurella omenapuupuutarhalla. Helli ja Marita kävivät usein Kuhmoisissa kylässä linja-autolla Lahdesta ja Maritan ensimmäiset lapsuuden muistikuvat liittyvät näihin linja-automatkoihin. 

Hilda kuoli Kuhmoisten kunnalliskodissa 75vuotiaana huhtikuussa 1953. Antti kuoli syyskuussa vuonna 1960 71vuotiaana. Hilda ja Antti on haudattu Kuhmoisiin.
Kuvia Hilda-tätin hautajaiset; kuva 1: Puoliso Antti ja kantajina sisaren Helenan pojat Eetu ja Tauno, kuva 2: haudalla vasemmalla sisar Anna, kuva 3: kuolinilmoitus ja kuva 4: kivi Kuhmoisten hautausmaalla.
Hiltan_hautajaiset.jpg
Anna Kukkonen 1879 - 1965

Anna meni naimisiin lampuodin pojan Juho Sällisen kanssa. Juho oli syntynyt samoin kuin Anna Kyllästilässä vuonna 1876. He ostivat Salokylästä  Kukkosten tilasta puolen hehtaarin alan, johon rakensivat mökin.

Anni_ja_Juho_Sallinen.jpg

Heille syntyi 6 lasta: Saima, s. 1915,  Siviä, s. 1908 Viljami, Aina, Mikko ja Väinö.

Juho kuoli Karjalassa verenmyrkytykseen vuonna 1916 40-vuotiaana. Anna jäi kuuden lapsen yksinhuoltajaksi. Perhe asui yhdessä Helenan ja Kallen perheen kanssa.   Ann-tät, kuten häntä kutsuttiin, auttoi myös sisarensa Hildan miehen Antin veljen Joosepin luona taloudenhoidossa Salokylässä. Myöhemmin sodan jälkeen Anna asui lastensa luona, pääosin Keuruulla ja myöhemmin Vainikkalassa, jossa hän myös kuoli. 

Kuvassa 1 Helli, Marita, Sällisen Saimi, Hännikäisen Raili ja Anna-täti Lahdessa.

Lahdessa_Raili_ja_Annitati.jpg

Kuvassa 2 Sällisen suvun heinäväkeä Keuruulla 1948 Maritan, Hellin ja Aatun kanssa.

Heinapellolla_Keuruulla_1948.jpg

Siviä, Aina, Anni-täti, Tikan Antti ja Hilta.

Hilda_ja_Anni.jpg

Anni-täti on haudattu Lappeenrantaan.  Kuvassa lapset haudalla, Viljami, Mikko, Aino, Siviä ja Saimi.

Annin_hautajaiset.jpg

Helena Maria Kukkonen

Seuraavassa luvussa



24280248