Romaani: Olen muistanut sinua...

Kirjan_etukansi.jpgKirjan_takakansi.jpg

Only one Force, Love, links and makes infinite worlds alive.

Giordano Bruno (1548-1600)

Olen muistanut sinua

©Maria Kara

Omakustanne

Kansi www.dreamstime.com

 ISBN 978-952-67135-1-9

Tummat pilvet muodostivat taivaanrantaan kapeita pystypilareita. Kolme pylväistä ulottui alas horisonttiin. Neljäs roikkui torsomaisesti taivaan kannesta kuin jalaton puun latvus. Pilareiden välistä kajasti auringon kellertävää valoa vastakohtana meren pinnan harmaudelle. Näkymä oli uhmaavan kaunis.

Marialle pilarit palauttivat mieleen Henryn. Vuosi oli kulunut tämän kuolemasta, mutta hänen maailmassaan jokainen yksityiskohta peilasi edelleen aviopuolison poissaoloa. Henry oli jättänyt hänet yllättäen; neuvottelematta ja lupaa kysymättä. Yhteinen elämä oli yksipuolisesti irtisanottu.

Maria oli kokenut syvää katkeruutta Henryä kohtaan tämän kuolemasta. Avustustehtävissä tämä oli asettanut jatkuvasti autettavat ihmiset oman perheensä edelle. Henry eli elämäänsä palvellen muita - hän kylvi hyvää. Ihminen, joka toteutti omaa unelmaansa, eikä ollut valmis kompromisseihin, ei edes perheensä suhteen. Henryn jyrkkyyteen Maria oli aikanaan rakastunut. Mies, joka tahtoi, täytti hänen tyttömäiset odotuksensa. Peräänantamattomuus synnytti turvallisuutta ja sen puutteesta Maria oli kärsinyt koko ikänsä. Henry oli ollut hänen turvasatamansa. Maria oli rakentanut oman olemassaolonsa miehensä varaan. Kun Henryn antama turva huuhtoutui pois yönä, jolloin tamilisissit heittivät mustan ruumissäkin heidän pihamaalleen, Maria oli pudonnut kuiluun, josta ei ollut ulospääsyä.

Pilarit olivat kuten heidän nykyinen perheensä. Henry oli vetäytynyt pois tästä maailmasta, jonne näkyi pelkkänä torsona. Hän oli omalla tavallaan koko ajan läsnä ja osa Marian ja lasten elämää poissaolostaan huolimatta. Maria tiedosti, että aika haalentaa Henryn hänen arjessaan, mutta hän halusi tuoda miehen mukaan jokaiseen henkäykseensä. Maria oli pelännyt, että aika riistää hänen muististaan Henryn yksityiskohdat; kulmakarvojen välissä olevan jyrkän vaon, pienet haituvat korvalehtien sivussa, pisamat käsien selkämyksissä; usein otsalle nousevat hikipisarat heidän ponnistellessaan yhdessä kuumassa ilmanalassa. Henryn tavan heilauttaa hiukset pois ohimoilta.

Maria oli nojannut kauan aluksen kaiteeseen osaamatta irrottautua hypnoottisesta maisemasta. Oli helpompi uppoutua ilman ajatuksia pilvien sekaan kuin miettiä omaa olemassaoloaan tässä ja nyt. Maria ei alkuunkaan ymmärtänyt, miksi oli suostunut lähtemään isänsä Juhanan seuraksi pitkälle meriristeilylle. Hän oli toivonut pääsevänsä lähemmäksi lähes tuntematonta isäänsä, mutta matkan alkuosa oli onnistunut loitontamaan heitä toisistaan. Juhana poti hytissään viimeöisen mainingin aiheuttamaa väsymystä. Isä ja tytär olivat tavanneet laivalla toisiaan ruokailujen yhteydessä.

Maria alkoi olla varma, että matka ei toteuttaisi hänen tavoitettaan tutustua paremmin isäänsä. Yli kolmekymmentä vuotta oli liian pitkä aika kurottavaksi umpeen muutaman viikon aikana. Hän ei ollut varma halustaan. Juhana kuului Marian ajatuksissa ryhmään; antaa menneiden olla haudattuja. Alun perin risteily oli ollut Juhanan idea. Maria oli soittanut vuosi sitten isälleen Floridan Palm Beachille kertoen miehensä Henryn äkillisestä kuolemasta. Juhana oli ollut puhelimessa hyvin vähäsanainen. ”Sepä ikävää”, oli hän saanut sanotuksi tyttärelleen kuin samalla muistellen, kuka tämä Henry niminen mies oikein mahtoi olla.

Maria huomasi, että Henry ei ollut Juhanalle muuta kuin nimi; hänen lastenlastensa tuntematon isä. Miehet eivät olleet tavanneet. Monista suunnitelmista huolimatta Juhana ei koskaan ollut matkustanut tapaamaan tyttärensä perhettä. Isä oli ollut aikanaan pettynyt, ettei Maria ollut sallinut hänen järjestää ainoalle tyttärelleen kunnon häitä. Tämä ei ollut etukäteen esitellyt isälleen tulevaa puolisoaan. Juhanan kannalta kaikki oli sujunut salaa ja piilossa.

Isän oli ollut vaikea samaistua tyttärensä tilanteeseen tuoreena ja nuorena leskenä. No, olihan Juhana ollut jonkin aikaa leski Marian äidin Liisan kuoltua. Tästä ajasta Marialle ei ollut jäänyt mitään mielikuvaa. Liisan tilalle oli tyhjästä ilmaantunut Brita, joka kahdeksanvuotiaalle tytölle ei ollut yrittänyt olla äidin korvike. Maria huomasi, että äiti Liisa oli ollut kuollessaan samanikäinen, kun hän oli jäädessään leskeksi. Äiti oli ollut kuollessaan nuori, kuten isä mennessään uusiin naimisiin. Maria oli ajatellut vanhempiaan ikäänsä paljon vanhemmiksi. Nuorelle lapselle äiti ja isä ovat iältään vanhoja, vaikka todellisuus olisi toisin.

Hänenkin lapsensa pitivät äitiään ikäloppuna; tosin heille kaikki yli kolmekymppiset edustivat samaa vanhojen jäärien joukkoa. Juhana oli ollut puhelun loppuvaiheessa huolissaan Marian selviytymisestä. Hän oli muistellut lastenlastensa nimiä kysellen näiden ikää ja koulunkäyntiä. Isän ääni tuntui yllättyneeltä, kun Maria kertoi lasten, Henry Juniorin ja Sarahin asuvan koulujen yhteydessä ja viettävän vapaa - aikansa Henryn vanhempien luona Skotlannissa.

Maria oli huomannut omassa äänessään surua kuin kurkkuun tukahdutettua itkua kertoessaan isälleen asuvansa yksin Suomessa. Tytär ei ollut koskaan kaivannut Juhanaa, mutta puhelun yhteydessä häneen iski kuin veitsi isän sylin ikävä. Paikka, johon ahdistuksen voisi purkaa ja itkeä pois pienen osan sisällä vellovasta surusta. Hän lopetti keskustelun lyhyeen, kun pelkäsi puhkeavansa ääneen nyyhkimään.


2


Puolen vuoden kuluttua Marian soitosta Juhana oli saapunut Floridasta Suomeen. Hän kertoi Marialle tulleensa hoitamaan omia asioitaan ja asuvansa toistaiseksi heidän vanhassa kodissaan, jonka oli pitänyt itsellään maassa käyntien varalla. Marian oli vaikea muistaa entistä kotiaan, vaikka se sisälsi hänen lapsuutensa ja nuoruutensa muistot. Kuva oli vuosien kuluessa haalistunut. Hän oli elämänsä aikana ajatellut syntymäkotiaan hyvin harvoin. Koti ei ollut koskaan tuntunut hänen omaltaan, vaan Juhanan ja tämän uuden vaimon Britan yhteiseltä pesältä. Maria oli kokenut asuvansa häntä hoitaneen Telman hoivissa kuin tilapäisenä vieraana keskellä Juhanan ja Britan seuraelämää. Hänelle oli yllätys, että Juhana vielä omisti ylipäätään asunnon Suomessa.

Muutaman viikon kuluttua Juhana kysyi Marialta yhteisellä lounaalla, tahtoisiko tämä lähteä hänen seurakseen laivaristeilylle pariksi kuukaudeksi. Kysymys tuli täysin yllättäen kesken jälkiruuan ilman mitään valmisteluja. Kyse kuulosti olevan Juhanan päähänpistosta. Hän ei ollut purjehdusharrastuksensa loputtua kulkenut enää merellä, mutta oli ajatellut kokeilla, olisiko merimatkailu samanlainen nautinto kuin aikanaan. Meri-ilma olisi hyväksi hänen terveydelleen, Juhana perusteli tyttärelleen. Marian tietämyksen mukaan hänen isänsä terveydessä ei ollut mitään vialla. Juhana näytti ikäänsä parikymmentä vuotta nuoremmalta. Tytär olisi ulkopuolisten silmin voinut olla hänen nuori vaimonsa.

Maria lupasi harkita asiaa, mutta samalla mietti sopivaa estettä omalle matkaosuudelleen. Hän koki suoranaista pakokauhua mahdollisuudesta olla kuukausikaupalla kahden isänsä kanssa. Juhana oli hänelle lähes tuntematon, eikä Maria ollut koskaan halunnut tutustua isäänsä. Henry oli aikanaan naureskellut ystävilleen, ettei uskalla lähteä vaimonsa kanssa edes kanoottiretkelle tämän pilatessa oksentelullaan retken tunnelman. Maria oli aina kokenut, että laivat eivät olleet häntä varten ja olihan lentokoneet keksitty niiden vaihtoehdoksi. Tosin iso alus tuskin haastoi hänen huonoja vatsahermojaan.

Lounaan jälkeen Maria näki yöllä unta äidistään Liisasta, jota hän ei valveilla ollessaan juuri koskaan ajatellut. Aamulla herätessään hän ei muistanut unen yksityiskohtia, mutta äiti oli edelleen vahvasti läsnä kuin sumuverhon takana - ilman muistikuvia; pelkkänä äidin tunteena ja kaipauksena. Päivän mittaan Mariassa kypsyi ajatus, että risteilyisän kanssa ei ollut huono ajatus. Ensiksi hänellä ei ollut mitään syytä olla lähtemättä. Marian elämä oli hajalla Henryn kuoleman jälkeen. Hänelle oli selvinnyt, että entistä elämäänsä kehitysapuprojekteissa hän ei kaivannut. Sri Lankassa ei ollut jäljellä hänen työtään, kun levottomien olojen takia Marian käynnistämä projekti oli keskeytetty. Hänen Thaimaasta pelastamansa venäläinen tyttö Verushka oli löytänyt paikallisen pojan, jonka perheen luokse oli muuttanut.

Tulevaisuuden palaset eivät olleet löytäneet hänen elämässään paikkaansa. Lapset jatkoivat kouluaan kuten ennen ja olivat Marian mielestä vieraantuneet lisää äidistään. Niin hänestä tuntui, kun hän oli yrittänyt pariin otteeseen tavata Sarahia ja Henry Junioria näiden loma-aikoina. Itse asiassa mikään nykyisessä elämässä ei tuntunut kiinnostavan Mariaa aidosti. Innostuksen puute vaivasi kaikkea hänen ryhtymistään. Välillä Maria arveli olevansa masentunut. Tuntematon puristava kahle esti häntä pyrkimästä mihinkään. Kaikki uusi kammotti ja vain nukkuminen tuntui luovan turvapaikan suremisen keskelle.

Hän oli lukuisia kertoja mennyt mukaan eri tapahtumiin sekä konsertteihin ja kokenut itsensä täysin ulkopuoliseksi. Maria oli odottanut tilaisuuksien loppumista ja syöksynyt suorinta tietä kotinsa turvaan puhumatta kenellekään. Maria tiesi, että hänelle olisi hyväksi repiä itsensä irti horroksesta. Hän ei halunnut syödä psyyken lääkkeitä loppuikäänsä. Sureminen ei vienyt hänen elämäänsä eteenpäin. Loppuelämä oli aloitettava. Risteilyn ansiosta hän oppisi tuntemaan paremmin isäänsä ja tämän kautta omaa lapsuuttaan ja äitiään. Omien juurien parempi tuntemus ei voinut olla pahasta ja oli tarpeen, jotta Maria voisi löytää takaisin omaan tulevaisuuteensa. Risteily Juhanan kanssa toimisi kurotuksena menneisyyteen ja sen haamukuviin ja avaisi uusia näköaloja.


3

Marian myöntymisen jälkeen Juhanalta meni hetki matkan varaamiseen ja parin viikon kuluttua Marian päätöksestä he olivat Englannista lähtevällä isolla Suomessa rakennetulla risteilijällä suuntaamassa Atlantin yli kohti Karibiaa ja sieltä Tyynelle valtamerelle ja Australiaan. Juhana oli varannut kummallekin oman hytin terasseineen eri kerroksista, joten heidän yhteiset kohtaamisensa tapahtuivat laivan julkisissa tiloissa yli tuhannen muun matkustajan seassa. Juhana kertoi yksityisyyden olevan itselleen tärkeätä, ja näin he molemmat voisivat elää laivalla omaa elämäänsä.

Ennen lähtöään Maria oli työstänyt itselleen matkan aikaista käsittelylistaa; pistänyt jonoon kysymyksiä menneisyydestään. Hän oli kirjoitellut asioita vähitellen paperille kuin laatien nuotteja keskusteluaiheiksi isänsä kanssa. Maria kaipasi ennen kaikkea yksityiskohtia ja tosiasioita; äidistä, isovanhemmista, tädistään ja omista ensimmäisistä vuosistaan. Hän oli kaivanut esille aikanaan Juhanalta saamansa Mamin, isänäidin valokuva-albumin. Ruskea nahkakantinen ja painava järkäle oli hautautunut Marian lukuisten kirjojen joukkoon. Oli pieni ihme, että se oli selvinnyt läpi kaikki Marian matkat ja muutot eri puolilla maailmaa.

Valokuvat ovat sinnikkäitä selviytyjiä, ikään kuin niissä olevat ihmiset pitäisivät kynsin ja hampain kiinni mahdollisuudestaan osallistua jälkipolvien elämään. Pääosin valokuvat olivat Mamin lapsuudesta ja kouluajoilta. Isovanhempiensa hääkuvan äärellä Maria viipyi pitkään ajatuksissaan. Ukki oli ankarannäköinen mies, jonka vierellä Mami tuntui olevan kuin pieni, pelokas lintu. Löytyi muutama valokuva Juhanan ja tämän sisaren lapsuudesta. Tätinsä nimen Maria oli unohtanut. Lapset olivat pihakeinussa; Juhana merimiespaidassa ja siskolla esiliina ja rusetti vaaleissa, ohuissa hiuksissaan. Somia, iloisennäköisiä lapsia, mutta samalla kurinalaisia.

Albumin viimeisten lehtien välissä oli muutama irrallinen kuva. Toisesta Maria tunnisti nuoren Orvokin, isän ensimmäisen vaimon, jonka perillinen hänestä itsestään oli tuntemattomasta syystä tullut. Orvokki oli kuvassa ukin kanssa avoauton edessä matkalaukut jaloissaan. Molemmat vilkuttivat iloisina kuvan ulkopuoliselle henkilölle kuin kuvan katsojalle. Yksi himmeä kuva oli hautajaisista. Arkun takana asteli Mami tukenaan Juhana. Heidän jäljessään tulevat hahmot eivät selkeästi erottuneet, mutta pieni hahmo olisi voinut olla Maria äitinsä Liisan vierellä. Kuva saattoi olla ukin tai Juhanan sisaren hautajaisista.

Maria muisti aikoinaan Telman puhuneen tämän tehneen itsemurhan. ”Se pisti mahansa täyteen unitabletteja, eivätkä saaneet sairaalassa takaisin elävien kirjoihin. Parempi tapa lähteä kuin ystäväni pojalla, joka pisti päänsä kaasu-uuniin ja sytytti tulitikun - kyllä tuli huusholliin kamala siivo,” - oli Telman tarkka ilmaisu asialle. Ihme, että lapsuudesta jää muistiin sana-tarkkoja lauseita vähemmän tärkeästä, kun samanaikaisesti on suuria aukkoja monista keskeisistä asioista ja ihmisistä, Maria puntaroi.

Viimeisessä kuvassa oli joukko ihmisiä merkkipäivillä. Kukkia tulvi pöydillä ja lattialla. Mami istui kuvan keskellä, joten kyse oli hänen syntymäpäivistään. Mamin takana seisoi ukki pitäen kättään omistavasti vaimonsa olkapäällä. Isovanhemmat olivat kuvassa noin 70-vuotiaita, nuorempia kuin mitä Juhana on tällä hetkellä. Maria oli nähnyt matkapapereista Juhanan olevan 78-vuotias. Häntä oli hävettänyt, ettei muistanut isänsä syntymävuotta, saati päivää.

Juhanan vieressä istui valokuvassa nainen. Tämä ei ollut Orvokki eikä Juhanan sisko. Maria tunnisti pitävänsä ainoata kuvaa äidistään kädessään. Mamin varastoissa ei ollut muita suvun kuvia ja isä oli tuskin elämänsä ajalta kerännyt kuvia. Mikäli kuvassa oli Liisa, niin äiti oli ollut hyvin hento, tummatukkainen ja kapeakasvoinen nainen. Hänen kiharansa vaikuttivat luonnollisilta ja vallattomilta. Hän katsoi vakavana kameraan. Muiden ilmeet olivat nauravaisia. Liisan kasvoissa oli Marialle tuttuja piirteitä - hänellä itsellään oli samat korkeat poskipäät ja suorat kulmakarvojen linjat. Marialla nousivat kyyneleet silmiin. Äiti oli antanut hänelle piirteensä. Liisan jälki tulevaisuuteen.

Hän arveli, että valokuvan voi korjata tarkemmaksi nykyisin teknisin mahdollisuuksin. Hän näyttäisi kuvan lapsilleen, jotka muutamaan otteeseen olivat kyselleet, minkälaiset heidän suomalaiset isovanhempansa olivat. Maria päätti poimia muutamia kuvia mukaansa laivalle ja varmistaa henkilöt Juhanalta. Oli aika ottaa lähisuku matkalle mukaan, hän ajatteli hymyillen ja hämmästyi hyväntuulisuuttaan. Apeus oli väistymässä.

Juhana tarkasteli kuvia heidän nauttiessaan iltapäiväkahvia laivan ulkokannella. Hän luetteli henkilöt Marian tunnistusten mukaisesti. Hautauskuva oli otettu ukin siunaustilaisuudesta. Sisarestaan Juhana lyhyesti totesi, ettei tämän hautajaisiin osallistuneet muut kuin pappi, ukki, Mami ja hän. Valokuvat eivät innostaneet Juhanaa muistelemaan menneisyyttään laajemmin. Hän ei tulisi olemaan helppo tai avulias keskustelukumppani. Maria sai isästään vaikutelman, että menneisyys oli takana eikä sen äärellä kannata viisaan ihmisen viettää aikaansa.

Maria palautti kuvat hyttiinsä pettyneenä. Juhana oli vetäytynyt omiin oloihinsa sanoen kärsivänsä pienestä mainingista – ei ollenkaan hänen tapaistaan. Tämä matka osoittautui turhaksi yritykseksi löytää kadonnut isä uudestaan, Maria ajatteli katsoessaan taivaanrannan pilareita. Näköpiirissä olevat neljä pystyä ilmavirtausta riittivät hänen perheekseen - Juhanaa ei syystä pilvipilareissa näkynyt.

Juhana oli ollut laivamatkan ensi päivät seurallinen ja ulospäin suuntautunut. Hän oli ylpeyttä äänessään esitellyt Marian tyttärenään erilaisille pöytäseurueille pitäen samalla kevyesti kiinni tämän käsipuolesta. Monella vanhemmalla miehellä oli itseään tuntuvasti nuorempi naishenkilö, mutta useimmat tuntuivat olevan ties monensiako vaimoja tai maksettuja matkaseuralaisia.

Vanhoja pariskuntia näytti viehättävän ajatus isän ja tyttären yhteisestä matkasta. Heille se oli salaisen kaipauksen kohde; oma lapsi mukana kiertämässä maailmaa ja pitämässä seuraa vanhemmilleen. Ajatus ei sopinut nykyiseen paradoksaaliseen maailmaan, jossa vanha sukupolvi kulutti aikaa ja heidän lapsillaan ei ollut aikaa.

Maria havaitsi tuntevansa isän huonosti. Muiden seurassa Juhana nautti olostaan huomion keskipisteenä. Hän oli avulias vanhoille sekä nuorille naisille; auttoi portaissa, nosti hartiahuiveja ja kantoi tarjottimia. Juhana oli puhelias ja sai vaihtuvat pöytäseurueet kuuntelemaan omia juttujaan. Hän ei puhunut itsestään vaan monista kokemistaan tapahtumista eksoottisissa paikoissa, eläinsafareilla, purjehdusmatkoilla ja autokilpailuissa.

4

Vähitellen Juhanankertojanlahjat keräsivät heidän ympärilleen vakioseurueen, jonka ehdoton kuningas hän oli. Innostuksissaan isä saattoi soittaa yläkannen baarin nurkassa olevaa pianoa. Ihmiset saivat ehdottaa hänelle mielimusiikkiaan ja Juhana osasi soittaa monet kappaleet vaivatta ulkomuistista. Hän kertoi Marialle toimineensa opiskeluaikoinaan oppilaskunnan juhlissa seremoniamestarina. Näin hänen Maminsa painostuksesta käymänsä soittotunnit tulivat hyötykäyttöön. Hänelle maksettiin juhlissa työn teosta, kun muut opiskelijat kuluttivat vähiä varojaan. Isälle oli tärkeätä muistaa itsensä työteliäänä ja vastuuntuntoisena nuorukaisena.

Eräänä iltana Juhana innostui kertomaan silloiselle seurueelle joutuneensa perhejuhlissa soittamaan äitinsä toivomuksesta Sibeliuksen Finlandian. Tästä muodostui hänelle vastenmielinen rituaali, joten Juhana pyrki kaikin keinoin välttämään tilaisuuksia, kunnes huomasi, että pakon edessä on parempi yrittää pitää siitä, minkä joutuu tekemään. Näin hän alkoi nauttia esiintymisistä ja nykyään suorastaan odotti, että joku läsnäolijoista huomaisi pyytää hänet pianon ääreen. Eräs kuuntelija kehaisi, että näin ihminen kuorii itsestään esiin oman elämänsä sankarin. Juhana punastui tyytyväisyyttään ja soitti alkutahdit Finlandiasta.

Marian mielikuva Juhanasta oli ollut hiljainen, vetäytyvä ja uhkaava. Tämä näkyvissä oleva seurapiirileijona oli myöhempien vuosien kehitystä. Lapsuuden kodissa tavaroiden piti olla paikoillaan. Juhanan ajatukset oli pitänyt edeltä käsin arvata. Kun isä oli läsnä, vallitsi jännittynyt ilmapiiri. Jokainen paikallaolija pelkäsi Mamia lukuun ottamatta tekevänsä väärin ja saavansa aikanaan rangaistuksen. Telma huokaili ruokaa laittaessaan, että kun hän muistaisi, saako pöytään viedä kattilan kannella vai ilman. Juhana oli vaatinut kotona ruoka-aikojen kunnioittamista. Syödä piti silloin, kun kello määräsi; oli nälkä tai ei. Maria muisti, ettei voinut sopia menoja mihinkään ruoka-aikoina.

Pianon ääressä ihmisjoukon keskellä oleva Juhana oli rento ja nuorekas. Hänen asunsa oli moitteeton, hiukset hyvin leikatut ja taskunenäliina oli tarkkaan sävytetty solmion ja sukkien kanssa. Kengät kiilsivät. Ranteessa oli kellon ohella ohut kultaketju. Juhana oli huolehtinut urheiluharrastuksillaan kunnostaan. Hän innostui kehumaan muille sixpakkinsa ensiluokkaisuutta.

Yksinäiset naisihmiset yrittivät herättää Juhanan huomiota sanan levitessä, että tämä oli matkassa tyttärensä kanssa. Laivalle oli vakiintunut Juhanan puheiden vaikutuksesta käsitys, että tyttären jäätyä leskeksi isä oli järjestänyt tämän matkan varta vasten saadakseen Marian toipumaan menetyksestään.

Monien tätien käsi puristi rohkaisevasti Marian olkapäätä ohi kävellessään. Hisseissä heidän kasvoilleen nousi tunnusteleva hymy tämän astuessa sisään. Rohkeimmat tulivat puhumaan ja Maria joutui kuuntelemaan heidän yksityiskohtaisia vuodatuksiaan omista menetyksistään. Merkillistä kuinka osanotto muuttui nopeasti kertojan omien kovien kokemusten läpikäynniksi. Mariasta tuli kuuntelija sen sijaan, että häntä olisi kuunneltu.

Ihmiset tarkoittivat hyvää, mutta Maria olisi mieluummin pitänyt omat asiansa pois yleisistä käytäväkeskusteluista. Hänestä oli tullut tahtomattaan osa näytelmää, jonka käsikirjoituksen Juhana oli sepittänyt ja jossa tämä näytteli pääosan. Juhana tarvitsi olemassaoloonsa ylei-sön ja oman ohjauksen - silloin hän kukoisti. Maria mietti, olivatko isän avioliitot olleet osa samaa toimintamallia. Vaikeudet alkoivat, kun muut osallistujat eivät toimineet Juhanan ohjauksen mukaisesti. Orvokki oli kestänyt kymmenen vuotta, Liisa viisi vuotta ja Brita muutaman vuoden.

Maria huomasi ajautuneensa sivuun alkuperäisestä matkasuunnitelmastaan. Juhanasta ei olisi mitään hyötyä Marian menneisyyden selvittämisessä. Keskustelut tulisivat päätymään tulkintoihin, jotka sopivat isän käsikirjoitukseen. Juhanalta puuttui empatia tulkita elämää muiden lähtökohdista. Hänen totuutensa elämästä oli rajoittunut. Maria tunnisti, että se oli elämän laki. Jokainen eli mielessään omalla tavallaan omalla planeetallaan.

Juhanan maailma oli tässä kohden hyvin yksiviivainen ja muiden ihmisten tuomat vivahteet jäivät häneltä ymmärtämättä.
Matkapäivät vähenivät ja ainoa Marialle selvinnyt asia oli isän vahvuus viihtyä ja viihdyttää vieraita ihmisiä. Hän otti eräänä päivänä aloitteen käsiinsä ja ehdotti Juhanalle lasillista omassa hytissään illallisen jälkeen. ”Minusta olisi hauska istua hetki kahdestaan kanssasi ilman ulkopuolisia kuuntelijoita”, - hän ehdotti. Maria oli ajatellut etukäteen, että Juhanan sviitissä oli vaarana, että joku innokas kanssamatkustaja olisi ovella kyselemässä isäpapan menemisiä tai kysymässä neuvoa, milloin mihinkin asiaan.

Juhana sanoi olevansa hiukan huonokuntoinen, mutta kyllä hän yhden drinkin jaksaisi nauttia. Mariasta tuntui, että isä käytti kuntoaan tekosyynä aina, kun oli vaarassa joutua ole-maan kahden tyttärensä kanssa. ”Miksi raahata minut tänne tylsyyden keskelle oleilemaan, jos isä ei halunnut aidosti olla yhdessä?” - Maria manaili mielessään samalla ilahtuen, että pystyi ärsyyntymään tilanteesta. Selvä paranemisen merkki aikakaudesta, jolloin kaikki oli ollut yhdentekevää.

5

”Milloin tapasit Liisan ensimmäisen kerran”, - Maria kysyi suoraan Juhanan kaadettua Courvoisier - pullosta molemmille lasilliset. Hän ei tahtonut tuhlata yhteistä aikaa päivittelemällä sään ihanuutta tai iltaohjelmien laadukkuutta. Molemmat olivat itsestäänselvyyksiä. Juhana säpsähti ja vilkaisi tyttäreensä kysyvästi. Maria pelästyi, oliko hänen äänensävynsä ollut liian kuulusteleva ja innokas. Tarkoitus ei ollut saada Juhanaa vetäytymään puolustus-asemiin, vaan heittää kevyt keskustelun avaus isän ja tyttären harvinaiseen yhteiseen hetkeen.

Hytissä oli pitkään hiljaista. Maria ehti ajatella, ettei Juhana vastaisi kysymykseen, vaan oli siirtynyt miettimään omia asioitaan. Tytär odotti isän nousevan tuolistaan ja siirtyvän ovelle valmiina lähtöön. Jos näin tapahtuisi, hän poistuisi seuraavassa satamassa laivasta ja palaisi kotiin. ”En todellakaan ollut muistaa”, - vastasi Juhana yllättäen pohdiskelevaan sävyyn. Ajatella, ettei isä muistanut, koska oli tavannut äidin, Maria ihmetteli. Keskustelulta ei voinut paljoa odottaa.

Hän itse muisti Henryn ensi tapaamisesta jokaisen yksityiskohdan; ihmiset, jotka olivat paikalla, ilmeet ja puheet sekä Henryn vaatetuksen. Aurinko porotti suoraan Afrikan kuumalta taivaalta, maaperässä näkyi menneen viikon sateiden jälkiä. Edellisenä iltana sairaalan telttojen ulkopuolella oli kuulunut leijonalauman liikkeitä; leikkausten aiheuttama veren haju toi ne paikalle.

”Se taisi olla eräänä äitienpäivänä. Kuten muistanet, vietimme äitienpäivän lounaan Mamin luona, ja ostin joka vuosi kukkakimpun viemiseksi samasta kukkakaupasta. Tiesin, että äiti kävi siellä etukäteen kertomassa, mitä kukkia tänä vuonna omistaja hänelle valitsisi, kun tekee pojalle kimppua. Mami nautti tämmöisistä pienistä omista sormenjäljistä asioiden suhteen. Hänelle oli tärkeätä, että kukat sopivat kulloiseenkin kalustukseen, verhoihin ja mattoihin.”

Mariasta tuntui, että isä aikoi kertoa hänelle Mamista ei Liisasta ja hän rykäisi toivoen Juhanan huomaavan vihjeen. ”Kaupassa oli uusi kiireapulainen, joka tuli takahuoneesta palvelemaan minua. Omistaja oli puhelimessa ja viittoi tytölle valmiin kukkavihkon suuntaan. "Tyttö oli osaamaton ja hidas. Paketointi kesti ikuisuuden. Autoni oli parkittuna myymälän eteen pysähtymiskiellon alueelle ja sadattelin mielessäni sakkolapun uhkaa.” Juhana otti siemauksen lasistaan ja jatkoi yllättävän hitaaseen tahtiin yksinpuheluaan. Maria oli hiljaa, eikä halunnut vaarantaa isän ajatuksen kulkua.

”Muistan sanoneeni omistajalle mennessäni ulos, että näyttää olevan vaikea saada osaavia apulaisia, kun joutuu tyytymään amatööreihin. Ensi vuonna en hae kukkakimppuani enää täältä. Tyttö kuuli sanani, kuten olin tarkoittanutkin ja juoksi kaupan takahuoneeseen. Muistan, että hänellä oli pitkä tumma tukka, joka oli sidottu punaisella nauhalla poninhännäksi. Hän törmäsi mennessään oven pieleen saaden seinällä olevan hyllyn tärähtelemään. Merkillistä, kuinka yksityiskohdat nousevat muistista.”

Juhana kertoi, että oli tullut myöhemmin takaisin liikkeeseen katuen huonoa käytöstään. Omistaja oli nimittäin soittanut Mamille ja pahoitellut tilannetta. Äiti oli vuorostaan läksyttänyt poikaansa huonoista käytöstavoista. Tämä tiesi äitinsä olevan sitkeän, joten Ganossan matkasta oli helpompi selvitä kuin Mamin jatkuvista kyselyistä. Tyttöä ei tiskin takana ollut näkynyt ja omistaja oli kertonut kyseessä olevan hänen etäisen sukulaisensa, joka kävi opiskelun ohessa ansaitsemassa taskurahoja.

”En ymmärrä, mistä sain mielijohteen ja pyysin kauppiasta lähettämään tytölle kukkakimpun tämän kotiin. Pistin mukaan käyntikorttini allekirjoituksella: töykeä miesasiakas. Meni muutama päivä ja sain häneltä kiitospuhelun. Keskustelumme oli jäykkää, kahden tuntemattoman ihmisen yritystä. Lopulta en keksinyt sanoa puhelun lopettamiseksi kuin, että voisim-meko tavata mukavimmissa merkeissä illallisen äärellä. Ajattelin, että Mami olisi tyytyväinen kuullessaan vaivannäöstäni.”

Juhana maisteli lasiaan tuijotellen samalla ulos hytin tyhjälle terassille. He istuivat ovet avoimina pienen tuulenvireen puhallellessa nostatellen valkoisia aallonharjoja, jotka lähes hävisivät ulkoiseen pimeyteen. Ylemmältä terassilta kuului astioiden kilinää. Sen asukkaat olivat syöneet päivällisen hytissään. Maria oli ajatellut siirtyä samaan käytäntöön. Voisi näin välttää pöytäseurueen turhanpäiväisen jutustelun. ”Niin koruttomasti tapasimme äitisi kanssa. Kaduin illallisehdotustani välittömästi. Elin työkiireiden keskellä perittyäni vähän aiemmin enoni yrityksen. Olin tottunut viettämään aikaani eronneena miehenä, jolle järjestyi tarvittaessa naisseuraa. Nautin vapaudestani. Suunnitelmissani ei ollut kiinteän suhteen aloittaminen.”

Juhana unohtui muistoihinsa. Keskustelu tulisi viemään aiottua pitemmän ajan, Maria ajatteli itsekseen. ”Orvokin lähdettyä äkillisesti ja ilman selitystä en tahtonut ketään toista naista sitomaan elämääni ja menojani. Ymmärtänet, kun vaimo tulee työmatkalta kotiin ja sanoo välittömästi haluavansa avioeron, niin petetyn miehen ei ole helppo uudestaan luottaa naisiin. Jälkeenpäin ajatellen Orvokki sai ansionsa mukaan. Vireillä ollut suhde kariutui nopeasti, koska tiedän hänen eläneen vuosia yksin eromme jälkeen. Orvokin kanssa yhteinen tiemme alkoi teatterin väliajalla, ei kukkakaupassa ”, Juhani hymähti.

Isä kaatoi itselleen toisen drinkin pyöritellen konjakkia pitkin lasin reunoja ja nuuhkien samalla sen aromia. ”Liisa osoittautui yliopiston suomen kielen opiskelijaksi. Hän oli edennyt opiskeluissaan hitaasti eikä tuntunut olevan kovin kiinnostunut valitsemastaan aineesta tai urasta. Tyttö suunnitteli palaavansa maaseudulle isovanhempiensa maatilalle ja ryhtyvänsä jonkin sortin yrittäjäksi. Hän ei ollut tottunut kummoiseenkaan elämään. Valitsemani tavanomainen ruokaravintola sai äitisi hermostuneena katselemaan ympärilleen ja koskemaan varovasti astioihin kuin peläten niiden pudottamista.”

Äiti oli ollut nuori ja kokematon tavatessaan Juhanan, joka oli osoittautunut moukaksi käyttäytyessään huonosti kauppakäynnillään. Maria mietti, voiko hän luottaa Juhanan kuvaukseen vai laatiko tämä taas oman näytelmänsä käsikirjoitusta.

”Minulla ei siis ollut vakituista seuralaista ja innostuin kutsumaan Liisan mukaani erään asiakkaan kutsuille. Ajattelin yllättää kaverini naistuttavalla. Ja olisihan helpompaa isäntäväelle, kun ei tarvinnut miettiä, miten parittoman vieraan kanssa menettelee. Äitisi oli hyvin sievä olemukseltaan. Hänen persoonaansa liittyvä ujous puhutteli sisintäni. Liisassa oli jotakin avuttoman pikkulintumaista. Mami sanoi hänet ensi kertaa tavatessaan, että pieni linturaukka.”

Juhana vetosi monasti Mamiin ja tämän mielipiteisiin kuvatessaan elämäänsä. Maria yritti muistaa kouluajoilta oppimansa asiat Oidipus-kompleksista ja päätti myöhemmin tarkistaa kirjoista, mitä se todella merkitsee ihmisen käytöksessä. ”Niin me sitten aloimme kulkea yhdessä. Minä olin aina aloitteentekijä. Liisalle sopivat kaikki tekemäni ehdotukset, aivankuin hänellä ei muuta elämää olisi ollut. Yhteisiä keskustelunaiheita me emme löytäneet, mutta äitisi kanssa oli helppoa olla yhdessä. Liisa ei kerännyt huomiota puoleensa, ei flirttaillut eikä oikutellut.”

Maria kuunteli ja yritti keskittyä muistamaan kuulemansa. Hän halusi painaa mieleensä kaiken Juhanan omin sanoin, johdattelematta tai keskeyttämättä. Tytär seurasi isänsä ilmeitä odottaen, että esille tulisi sanoiksi pukematonta. Välillä tuntui, että Juhana jäi ajatuksiinsa muistelemaan yksityiskohtia, joita ei halunnut jakaa Marialle.

Isä sulkeutui menneisyyteensä. Omia aikojaan hän jatkoi ääneen puhumistaan. ”Mami toi vahvasti esille, ettei Liisa ollut minun arvoiseni. Hän antoi ymmärtää, että naisvalintani eivät ylipäätänsä olleet hänelle mieleen. Eron jälkeen Orvokki oli Mamin mielessä muuttunut miestennielijäksi, joka oli käyttänyt hyväkseen heikkouttani. Mami ei koskaan antanut anteeksi Orvokille, ettei hänestä tullut meidän kymmenen avioliittovuotemme aikana isoäitiä. Siinä oli mukana äidin tunnettua teräväkatseisuutta.”

Äidin mielipiteet muodostivat kuin maantiekartan Juhanan ajatuksissa. Muistikuvat niputtautuivat Mamin arvioiden perusteella. ”Olimme olleet muutaman kuukauden yhdessä, kun Liisa tuli yllättäen raskaaksi. Ensin pelästyin, koska en ollut seurustellut äitisi kanssa avioliittoaikein. Taisin ajatuksissani syyttää äitiäsi itsekkyydestä ja laskelmoinnista. En ollut varma, enkä ole vieläkään, olinko Liisan ainoa miesystävä. Orvokin aiheuttamien traumaattisten kokemusten jälkeen olin syystä epäluuloinen. Matkustin paljon työni vuoksi, enkä tiennyt, mitä äitisi poissa ollessani teki.”

Juhana sytytti pikkusikarin, joita hän poltti harvoissa tilanteissa. Samalla isä rapisteli paperirasiaa merkillisen hermostuneesti. Maria oli erottavinaan hänen käsiensä lievän tärinän. ”Ensimmäinen ajatukseni oli abortti; pakko myöntää sinulle. Se oli luonnollinen johtopäätös tilanteessa, joka ei ollut omaa syytäni. Lisäksi suvussamme oli lääkäri, jonka kansa asia olisi voitu vaivatta hoitaa.” Isä kertoi tunteettomasti suunnitelleensa hänen varhaista tappamistaan, Maria ymmärsi ja tunsi kylmien väreiden kulkevan pitkin selkärankaa. Sellaista isänrakkautta, hän ajatteli katkerasti ja ehti katua koko keskustelupyyntöään.

"Kun rauhoituin, havaitsin tilanteen hyvät puolet. Lapsi oli tervetullut vanhempieni perheeseen, jossa ei ollut yhtään jälkeläistä. Sisareni tuntien tiesin, ettei hän korjaisi tilannetta. Piruparalla oli täysi työ selvitä itsensä kanssa. Hän pelkäsi omaa varjoaan. Oli jollain tapaa syntymässä säikähtänyt. Hänen mahdolliset lapsensa olisi pitänyt välittömästi ottaa ulkopuolisten hoitoon. Tätisi oikea paikka oli mielisairaala, mutta Mami ei suostunut näkemään tyttärensä tilaa oikeassa valossa. ”

Maria hämmästeli yhä enemmän kuulemaansa. Ensin isä oli kertonut kylmästi sikiön poistamisesta ja nyt hänen mielestään ainoan sisaren paikka oli pakkohoidossa. Juhana piti taukoa puheessaan kuin yrittäen pinnistää lisää yksityiskohtia. ”Kutsuin vanhempani kotiini ja kerroin heille Liisan odotuksesta. Tilanne kehittyi tyylikkäästi. Me kohotimme yhdessä kuohuviinilasin kunniaksesi, kunhan isovanhempasi olivat toipuneet hämmästyksestään. Mami innostui kyynelehtimään uudesta kauan odottamastaan roolista isoäitinä ja ukki ryki kurkkuaan jupisten, että oli aika saada perillinen sukuun.”

Juhana ei kertonut omasta onnestaan, vaan hänestä oli oleellista, että vanhemmat olivat olleet onnellisia.

”Odotuksesi keskeytti Liisan opiskelun, josta hän ei tuntunut olevan kiinnostunut. Muutimme äitisi vähät tavarat kotiini, josta tuli yhteinen kotimme. Onnistuin ostamaan seinän takaa pienen huoneiston, josta saimme lisätilaa. Olimme Orvokin kanssa eläneet pienissä tiloissa, jotka eivät riittäneet lapsiperheelle.” Maria huomasi, että isä käsitteli Liisaa muistoissaan kuin elotonta tavaraa. Äiti oli järjestelyjen kohde, ei tasavertainen avioliiton osapuoli.


”Mamin hyvä ystävä kouluajoilta suoritti vihkimisen seurakunnan kansliassa eräänä perjantaina lounasaikaan. Sain kätevästi työpaikalta todistajat mukaani. Söimme pikaisen lounaan työpaikkani ruokalassa. Sihteerini oli järjestänyt kaiken hienosti. Liisan ei tarvinnut tehdä mitään, kun olla paikalla. Hän oli ollut epävarma vihkiasustaan, mutta Mami oli vienyt hänet laivalla Tukholmaan ostoksille. He olivat yhdessä löytäneet Liisalle sopivia asuja. Ei äitisi ilman Mamin apua olisi selvinnyt mistään.”

Marian teki mieli kysyä Liisan perheestä, hänen vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Minkälaisia olivat äidin puolen isovanhemmat? Kyläilimmekö heidän luonaan? Missä he asuivat ja mitä tekivät? Liisan suku ei selvästi ollut osana Juhanan muistojen maailmaa. Maria päätti olla vaiti ja katsoa, mihin isän omat ajatukset kulkeutuvat. Juhana oli sytyttänyt uuden pikkusikarin ja pyöritteli sitä sormiensa välissä merelle tuijottaen. Hän oli selvästi unohtanut suunnitelmansa lyhyestä iltadrinkistä.

”Sinun syntyessäsi olin pitkällä työmatkalla Ranskassa ja Italiassa, mutta onneksi Mami oli Liisan apuna. Sain puhelun Roomaan hotelliini syntymäsi jälkeen. Kaikki oli mennyt sairaalassa hyvin. Mami kertoi, että sinulla oli ryppyinen, punainen naama ja hirmuiset äänivarat. Muistaakseni hän antoi minulle ostoslistan, kun nyt tiedettiin, minkävärisiä nuttuja tarvitset. Siihen aikaan ei tutkittu sukupuolta etukäteen tai kukaan ei kertonut sitä meille.”

Maria muisti omat synnytyksensä. Henry Juniorin syntyessä he olivat Henryn kanssa matkustaneet yhdessä Lontooseen varmistaakseen synnytykselle hyvät olosuhteet. Henry oli tahtonut katkaista poikansa napanuoran omin käsin. Sarah oli syntynyt ennenaikaisesti, mutta Henry oli keskeyttänyt matkansa ja ehtinyt viime hetkillä mukaan synnytykseen. Liisa- äiti oli synnyttänyt hänet yksin sairaalassa anopin odottaessa kotonaan puhelua henkilökunnalta. Arka ja ujo nuori nainen ehkä ensi kertaa elämässään sairaalassa. Mariaa puistatti äidin puolesta ja hän huomasi vihan kasvavan sisällään koko isän perhettä kohtaan.

”Muistan, kuinka soitin hotellini ala-aulan baariin ja pyysin kuohuviinipullon parasta laatua toimitettavaksi huoneeseeni. Roomassa nautin yksikseni maljoja tulevaisuudellesi. Tuntui oudolta olla isä, mutta silloin ajattelin, ettei sinulta tule mitään puuttumaan, mikäli se olisi minusta kiinni. Seuraavana päivänä kuljin lastenvaateliikkeissä Mamin listan kanssa ja ostin kalleinta, mitä löysin.”

Maria näki mielessään isän kulkevan pitkin Rooman pikkukatuja poukkoillen liikkeissä kädet täynnä kalliiden merkkikauppojen pussukoita, joiden sisällä tavarat oli kääritty vaaleanpunaiseen silkkipaperiin. Isän käytöksessä oli jotain inhimillistä ja liikuttavaa. Ostiko Juhana äidille mitään tuomisia tai lahjoja? Maria ei tohtinut kysyä.

”Kun palasin kotiin, olitte tulleet sairaalasta ja näin sinut nukkumassa omassa sängyssäsi. Liisa oli aika heikko ja avuton, ja Mami uhkasi muuttaa meille hoitamaan sinua. Asiasta ei kukaan innostunut, ei edes isäni, joka soitti minulle töihin, että älä tee sitä erehdystä. Pistin lehteen ilmoituksen ja niin löysimme Telman auttamaan taloudenpidossa. Se oli oiva ratkaisu kaikkien kannalta. Ei Liisasta ollut arkielämän asioiden hoitajaksi. Hän oli niin poissaoleva. En osaa kuvitella, mikä häntä pohjimmiltaan vaivasi. Hänelle oli käynyt mielestäni elämässä hyvin. Paljon paremmin kuin ansaitsi.”

” Millainen minä olin vauvana?” - Maria ei malttanut olla itse kysymättä.

”Sinä olit levoton pienenä - itkit paljon öisin ja olit huono syömään. Lisäksi kärsit suolistovaivoista, jotka juoksuttivat Telmaa ja Liisaa yöaikaan terveyskeskuksen päivystykseen. Muistan, että meillä oli kireä ilmapiiri tuohon aikaan kotona. Siirryin nukkumaan työpaikalleni, koska pakko minun oli pysyä virkeänä ja jaksaa puurtaa töissä. Olin vastuussa satojen ihmisten työpaikasta.”

Maria ajatteli äitiään. Yli-innokas anoppi, touhukas Telma ja poissaoleva aviomies. Lisäksi pieni ihmisen alku, joka sairasti, valvotti ja yritti omistaa äidin itselleen. Päivin ja öin. Liisan elämän määrittivät muut kuin hän itse. Hän oli vieras omassa kodissaan. Mami ja Telma päättivät käytännön asioista. Rakkaus häneltä puuttui. Tosin Juhanan mukaan Liisalla oli kaikki tarpeellinen. Isän tunne-elämän köyhyys oli ollut todellinen rasite äidin elämässä. Liisalle avioliitto oli rakkaudeton käytännön järjestely, jossa hänellä oli perillisen synnyttäjän rooli. Sama kohtalo oli ollut Orvokilla. Juhanan rakkaus kuului hänen äidilleen, Mamille.

Maria ajatteli, ettei isää voinut syyttää rakkaudettomuudesta ja tunneköyhyydestä. Juhana ei vain ymmärtänyt omaa vastuutaan läheisissä ihmissuhteissa. Ihminen ei voi tiedostaa omia puutteitaan, Maria oli jostain lukenut. Juhana alkoi väsyä, mutta päästyään muistelemisen alkuun, hän ei tahtonut lopettaa. Mielikuvat aktivoivat pintaan unohdettuja asioita. Ne tuntuivat lohdullisilta. Mamin ilmeet, isän sanonnat ja monet kodikkaat tilanteet. Hänellä oli ollut hieno perhe ja koti. Pala nousi kurkkuun. Miksi elämä oli ottanut tuon kaiken pois?

”Liisa oli seurassani vetäytyvä ja huomasin hänen alkaneen nauttia viiniä päiväaikaan. Hän ei välittänyt pukeutua muuhun kuin aamutakkiinsa. En ymmärrä, miten ihminen saattoi olla koko ajan väsynyt. Istui sohvalla tuijottaen televisiota hiukset sotkuisina silmillä. Nukkui välillä makuuhuoneessa koko päivän. Hänestä ei ollut minulle seuraa. Kotona kaikki toimi Telman ansiosta.”

”Avioliittomme oli hengetön. Liisa innostui välillä lähtemään ostoksille, käymään kampaajalla ja ystäviensä luona, mutta aikaa myöten entistä harvemmin. Mikään, eikä kukaan jaksanut häntä kiinnostaa. Minä en viitsinyt tulla kotiin vapaaehtoisesti katsomaan sellaista elämää. Vietin aikaani omien ystävieni seurassa, ja yhdessäolomme perheenä jäi aika vähiin. En taitanut olla kummoinenkaan isä. Ymmärräthän, että olisin kyllä tahtonut olla kanssasi yhdessä, mutta en kestänyt nähdä äitisi valjua ja innotonta olemusta.”

Maria ajatteli kuulemaansa. Juhanan muistot eivät herättäneet hänessä mitään mielikuvia. Jos kuvaus piti paikkansa, niin hänen ensimmäiset vuotensa olivat olleet ilottomat. Hän oli vanhempiensa hylkäämä pikkulapsi, jolle aikuisten maailma kuvastui Telman ja Mamin kautta. Taloudellisesti hänen ensi taipaleeltaan ei ollut puuttunut mitään.

Maria ajatteli afrikkalaisia kyliä, joissa oli puute kaikesta, mutta pikkulapset olivat rakastavan suurperheen ympäröimiä, ja ilo suorastaan tihkui ihmissuhteissa puutteesta huolimatta. Juhanan tunteettomuus ihmetytti häntä eniten. Oliko kyse narsistisesta luonnehäiriöstä? Ominaisuus saattoi periytyä. Hänen oli keskusteltava jonkun asiantuntijan kanssa. Tietäisikö laivan lääkäri Jim mitään psykologiasta?

”Liisa kuoli, maksa ei enää kestänyt”, isä kuvasi tilanteen koruttomasti kuin lukien kuolinsyytodistusta. Liisa-niminen roska oli poistunut hänen elämästään. Yhteiset vuodet menivät nopeasti. Emme olleet aviopari. Ajattelin, että Liisalla oli ollut nuoruudessaan rakkaussuhde, josta hän ei ollut selvinnyt. Palkkasin yksityisetsivän selvittämään äitisi taustoja ja ihmissuhteita, mutta Liisa oli peittänyt jälkensä taitavasti. Mitään ei tullut esille. Yritin toistuvasti kysellä, mistä kenkä puristaa ja mitä hän odotti minulta. Hän katsoi tyhjin silmin ohitseni. Koetin saada äitiäsi Mamin kehotuksesta lääkärin puheille, mutta Liisa ei uskonut asian tarpeellisuuteen. Hän koki itsensä täysin terveeksi. Syy oli mukamas minussa, jonka olisi pitänyt mennä psykiatrille.

Otin yhteyttä Orvokkiin, muuten ensi kertaa eromme jälkeen, kyselläkseni hänen neuvojansa Liisan suhteen. Silloin kerroin Orvokille myös sinusta.”

Isä ja tytär istuivat hetken hiljaa. Menneisyyden malja oli tyhjennetty. Maria oli saanut isältään haluamansa kuvauksen äidistään. Hän ymmärsi sen olevan Juhanan kuvan ja kertovan myös isästä itsestään. Maria oli tunnistavinaan äidissään omia kielteisiä luonteenpiirteitään. Arkuutta, aloitekyvyn puutetta ja taipumusta synkistelyyn. Henryn avulla hän oli selvinnyt omista heikkouksistaan voittajana. Äidillä ei ollut samaa onnea aviopuolison suhteen.

”En ole tainnut olla sinulle avuksi äitisi suhteen. Olin Liisan kanssa elämästäni vain kuusi vuotta; se on vähemmän kuin kymmenen prosenttia. Monet muut asiat olivat minulle tärkeämpiä. Minun ei olisi koskaan pitänyt astua äitienpäivänä kukkakauppaan.”

Juhana tuijotti tuolissaan pimeälle merelle, missä ei ollut mitään nähtävää. Auringonlaskusta oli kulunut monta tuntia. Orionin tähtikuvio roikkui taivaalla heidän kohdallaan. Maria tunnisti myös Siriuksen kirkkauden. Juhana ei katsellut tähtiä, vaan tuijotti omiin käsiinsä, jotka lepäsivät hänen sylissään nyrkit puristettuina tiukasti yhteen.

He istuivat yhdessä - isä ja tytär jakaen keskenään ensi kertaa yhteisiä salaisuuksia. Juhana oli väsynyt; hän halusi poistua hyttiinsä. Noustessaan isä horjahti, selvitti kurkkuaan ja sanoi: ”Orvokki oli minun elämäni nainen.”

6

Maria jäi yksinään istumaan ja kuulostelemaan tuntemuksiaan. Ilma hänen ympärillään oli kuin pehmeä unohduksen vaippa. Hetken hän ajatteli, että vanhojen asioiden kaivelu ei ole viisasta. Kaikki ajatukset ovat tulkintaa, unohtuneita totuuksia, selityksiä ja kaunistelua. Sanat ovat köyhiä kuvaamaan ihmisten tunteita.

Juhanan totuus oli hänen – ei Liisan. Se kattoi äidin elämästä kuusi vuotta kuten isä totesi. Ne olivat Liisan elämän viimeiset vuodet ja antoivat Marialle elämän, joka jatkuu Sarahin ja pikkuHenryn kautta tulevaisuuteen. Oikeastaan Liisa ei ollut kuollut, vaan eli hänessä ja lapsissa. Äiti oli kuten Henry, siirtynyt osaksi todellisuutta, jonne Maria ei osannut kurkottaa. Tuntemalla äitiään paremmin, hän tiedosti paremmin itseään. Sen vuoksi kannatti yrittää jatkaa isän kanssa keskusteluja menneisyydestä. Harmi, ettei hänellä ollut elossa enää sukulaista tai Telmaa, jotka voisivat täydentää aukkopaikkoja.

Isä oli ainoa avain Marian menneisyyteen.

Väsymys alkoi painaa. Ajatukset puuroutuivat. Isä oli sanonut, että hänen avioliittonsa oli ollut virhe. Maria oli Juhanan kannalta virhe. Missään vaiheessa isä ei ollut korostanut tyttärensä tuomaa onnea tai lisäarvoa elämäänsä. Juhana oli johdonmukainen itselleen. Hän ei ollut ajatellut Mariaa tyttärenään, vaan ainoastaan Liisan lapsena. Maria päätti yrittää nukkua. Aamulla asiat ovat yleensä kirkkaammat. Väsyneenä hän syöksyisi itsesäälin syvyyksiin. Mitä Juhana tunsi, kuului Juhanalle, eikä tehnyt hänestä Mariasta huonompaa tai parempaa. Marian tehtävä oli saada pienistä tiedon siruista yhteen ymmärrettävä kokonaisuus, vaikka epätarkka.

Aamulla Maria heräsi puolelta päivin. Hän päätti jättää väliin aamiaisen mennen suoraan lounaalle ja valitsi tällä kertaa laivan perässä olevan terassiravintolan. Sää oli puolipilvinen ja kuumuus ei ollut sietämätön, vaikka Karibialla oltiin. Juhana oli syömässä ja tapansa mukaan suuren pöytäseurueen ympäröimä.

7

Tänään isä oli päättänyt viihdyttää kanssamatkustajiaan kertomuksilla pitkistä purjehduksistaan maailman merillä. Marialle tuli mieleen ”Tuhannen ja yhden yön sadut”, joita Telma oli hänelle lukenut lapsena. Oliko kirja vielä tallella? Hän muisti Sindbad Merenkulkijan, jonka kokemukset olivat olleet monien hänen painajaisuniensa aiheena. Juhana piti pöydässä Marrakeshin sadunkertojien torin perinteitä yllä.

Maria kuuli tullessaan paikalle Juhanan kertovan omasta vahtivuorostaan öisellä Intian valtamerellä. Tuuli kävi paapuurista. Vanhempi walesilainen rouva rohkaistui kysymään, mitä tyyrpuuri ja paapuuri oikein merkitsevät, kun niistä usein puhutaan. Seurueen miehet nau-reskelivat turhaksi kokemaansa keskeytystä, mutta Juhana hymyili rennosti rouvalle ja kehui hyvää kysymystä! Mami oli opettanut poikansa kohtelemaan vanhoja naisihmisiä, ajatteli Maria.

”Termit ovat hyvin vanhoja, uskoisin että antiikin tarujen ajalta. Muistaahan rouva Odysseuksen, joka purjehti aikanaan Kreikan saaristossa. Hänellä oli pienessä aluksessaan mela peräpään toisessa reunassa. Sillä hän ohjasi venettä. Melan puolta kutsuttiin tyyrpuuriksi, siis ohjaussivuksi. Paapuuri oli vastapuoli, joka kiinnitettiin satamissa laituriin, koska mela olisi rikkoutunut, jos sillä ei olisi ollut liikkumatilaa. Oikeakätisen melanpitelijän mukaan me kutsumme edelleen laivan sivuja samoin nimityksin, vaikka peräsimen keksimisen jälkeen termeihin ei ole ollut mitään tarvetta. Viikingit käyttivät vielä melaa ohjauksessaan, joten peräsin kehittyi käyttöön vasta myöhemmin; en muista tarkkaan, koska.”


Isä heitti avoimen kysymyksen vastattavaksi kuin korostaen, että muut eivät tietäneet häntä enempää. Tilanne oli tyypillistä Juhanaa. Hän suhtautui arvostavasti kysymyksiin, koska pääsi esittelemään laajoja tietovarastojaan. Maria ei tietänyt, olivatko Juhanan tiedot oikeita vai sepitettyjä, mutta ne näyttivät kelpaavan kuulijoille. Juhana liitti sujuvasti tarinoiden lomaan omia kokemuksiaan. Oliko näin hänen omankin elämänsä suhteen, kun hän oli Marialle kertonut avioliitostaan? Oliko Liisa vain tarina Juhanan oman elämän tarpeisiin, pieni lisänyanssi, jolla hän selitti itselleen oman elämänsä tapahtumia?

Maria vetäytyi ruokailun jälkeen yläkannelta löytämäänsä syrjäiseen sopukkaan, johon auringonpalvojat eivät sopineet levittäytymään. Hänellä oli mukanaan kirja, lähinnä rekvisiittana, ettei kukaan rohkenisi häiritä. Meri oli syvänsininen, saaria ei ollut näkyvissä; vain pieni rahtilaiva kynsi aaltoja keinuen mainingissa eteenpäin. Muutama lentokala ponkaisi vedestä pieniä pyrähdyksiään. Pari lokkia oli valinnut aluksen omaksi tukikohdakseen tehden joutilaanoloisina syöksyjään veteen.

Maailma vaikutti rauhalliselta ja pysähtyneeltä. Kriisit, rumuus, ilmasto-ongelmat; ne olivat kaikki osa muuta todellisuutta. Siinä piilee meriristeilyjen viehätys. Ihmisen silmä näkee merellä vain kauneutta ja pintaa. Aaltojen sinen alle jäävät jätteet, roskat, kuolleet merenpohjat ja kaikki kuoleva eläimistö, joka jää laivan jättimäisten potkurien imuun. Maria oli kuullut, että valtamerien pyörteissä on valtavat pinta-alat muovirojua, joka vuosien kuluessa on ajautunut yhteen jättimäisiksi lautoiksi. Koralliriutat olivat kuolemassa merivesien happamoituessa. Nämä eivät olleet sopivia keskusteluaiheita tämän ikäluokan illallispöytiin.

Maria muisti, että käydessään nuorena turistimatkalla Pompeyssa, opas oli selittänyt, että siellä oli maa tärähdellyt varoittavasti usean päivän ajan ennen Vesuviuksen purkautumista. Viini päivällisten laseissa oli tärähdellyt, mutta kukaan ei osannut tulkita merkkejä. Orjat kaatoivat lisää viiniä yliläikkyneen tilalle. Samaa tunnelmaa liittyi tähän luksusmatkailuun. Keskellä maapallon nälkää näkeviä ihmisiä ja kulkien pitkin kuolemassa olevien merien pintaa.

Hän oli ennen matkalle lähtöä päättänyt olla moralisoimatta asiantilaa ja pitää kriittisyytensä omana tietonaan, mutta päivien vieriessä Maria huomasi suhtautuvansa laivamaailman huolettomuuteen yhä kitkerämmin. Ympäristökysymykset oli huomioitu, jos ne sopivat varustamon tuottavuusvaateisiin. Pyyhkeiden vaihtoa ei tehty joka päivä; hyttien valoja kehotettiin sammuttelemaan ja kertakäyttöastioita vältettiin; kaikki marginaalisia markkinointitemppuja verrattuna laivalla tapahtuvaan resurssien riemukkaaseen tuhlaukseen.

Matkustajakunta kuului pääasiallisesti ikäluokkaan, joka oli rakentanut länsimaisen hyvinvoinnin maailmansotien jälkeen. Oli ymmärrettävää, että he halusivat nauttia työnsä tuloksista elämänsä ehtoopuolella ilman huonoa omaatuntoa. Mariaa harmitti oma tiukkapipoisuutensa. Hän ei ollut laivalla parantamassa maailmaa, vaan yrittämässä selvittää ja kirkastaa itselleen oman elämänsä aukkopaikkoja. Ajatukset karkasivat helposti pois varsinaiselta työskentelyalueeltaan – aivan kuin hän ei haluaisi löytää omaan elämäänsä liittyviin kysymyksiin vastauksia.

Maria ajatteli Juhanan iltaista yksinpuhelua. Isä halusi jutella ollakseen hänelle mieliksi, ei itsensä takia. Hän vaikutti aidolta ja rehelliseltä ja teki parhaansa saadakseen esille muistikuviaan Liisasta. Asiat olivat valikoituneet Juhanan omien arvostusten kautta. Oikeastaan hän puhui enemmän Mamista ja Orvokista. Liisa oli eräänlainen sivuhenkilö aviopuolisonsa naisten joukossa. Juhanan muistikuvien mukaan Orvokki oli jättänyt hänet yllättäen toisen miehen takia. Helpompaa on hyväksyä olevansa hylätty toisen ihmisen takia kuin että kilpailevaa vastakump-pania ei olisi. Jos aviopuoliso tekee valinnan yksinolon hyväksi, se mitätöi itsetuntoa. Mariasta tuntui, että isä oli välttänyt katsomasta totuutta silmiin.

8

Liisa oli omalla tavallaan hylännyt Juhanan. Pitänyt kuolemaa parempana vaihtoehtona. Kolmas vaimo Brita oli jättänyt Juhanan. Kaikki Marian tietämät naiset olivat pitäneet yhdessäeloa Juhanan kanssa mahdottomana. Mami äitinä oli ainoa pysyvä nainen Juhanan maailmassa. Maria mietti omaa suhdettaan Juhanaan. Hänelle isä oli ihailun kohde. Etäinen, menestynyt ja harvoin tyttärensä kanssa yhteisessä paikassa ja tilassa. Isän hyväksyntää hän oli etsinyt, etenkin nuoruusvuosinaan. Juhana oli hänen toteutumaton haaveensa. Hänellä oli isä, mutta henkisesti hän koki olevansa orpo. Kun Maria lapsena ajatteli isää, läsnä oli pettymys, mutta syvällä sisällä hillitön kaipaus.

Henryssä hän rakastui isänsä ideaalikuvaan, ihmiseen, joka vastasi hänen odotuksiinsa, mitä oma isä ei tehnyt. Avioliitossa Henryllä oli äänivalta ja Maria oli sopeutuja. Hän uskoi sen olevan rakkautta, mutta jälkikäteen ajatellen Maria oli myöntymisellään maksanut Henryn hyväksyntää ja läsnäoloa. Hän oli ollut onnellinen Henryn kanssa siksi, että heidän molempien arvot ja tarpeet olivat samansuuntaisia. Perheen yhteiset päätökset olivat Henryn valintoja - asuinpaikat, lasten koulutus, perheen talous. Mariasta oli monasti tuntunut, että Henryn kiihkeän halun tehdä hyvää muille ihmisille maksoivat hänen oman perheensä jäsenet. Oli elämältä johdonmukaista, että hän oli kuollut muiden ihmisten takia ja jättänyt perheensä selviytymään ilman häntä. Tarkoitus oli keskittyä Juhanaan, ei Henryyn, Maria muistutti itseään. Henry peilasi hänen isälleen asettamia odotuksia.

Isä oli etäisyydellään jättänyt Marialle tilaa itsenäistyä. Mami oli hallinnut Juhanaa elämän loppuun saakka, eikä tällä äitinsä suhteen ollut mahdollisuutta toimia kuten aikuinen, vastuullinen ihminen. Mami tiesi kaiken paremmin. Juhanalla oli omat demoninsa, joiden kohteeksi Maria ei ollut joutunut. Tytär yritti muistaa asiayhteyksiä, jotka paljastaisivat Juhanan heikkoudet. Maria ei ollut koskaan nähnyt Juhanan lyövän ketään. Hän ei ollut saanut läimäytyksiä tai tukkapöllyä isältään. Liisan hän muisti pariin otteeseen tukistaneen ja uhkailleen remmillä. Kyse oli ollut tottelemattomuudesta ruokapöydässä. Äidistä oli ollut tärkeätä, että kaikki ruoka syötiin loppuun saakka. Lautasen tuli olla tyhjä, jotta sai nousta ylös pöydästä. Tapa, jonka Liisa oli ehkä oppinut omassa lapsuudessaan.

Maria muisti hämärästi Juhanan ärjyneen Liisalle kotona ollessaan ja paiskoneen ovia. Telma oli huolehtinut Marian pois paikalta. ”Aikuisten juttuja, joita ei pikkutytön pidä kuunnella”, - oli Telman selitys, kun he istuivat kahden kesken tämän sängyllä odotellen myrskyn ohimenoa. Maria muisti Telman sanoneen, että ”kyllä tuota miestä on vaikea miellyttää, kun se ei kerro, miten pitäisi olla. Sitten murjottaa, kun ei saa tahtoaan lävitse. Pitää naisensa puun ja kuoren välissä”.

Tämä tapahtui Britan, kolmannen vaimon aikana. Maria oli ihmetellyt Juhanan ja Britan keskinäisiä välejä. Heidän suuri ikäeronsa ei selittänyt kaikkea. Tavanomainen aviopari he eivät olleet; enemmän liikesuhde, jossa Brita esitti edustusvaimoa tarpeen tullen, mutta muun ajan vietti itsenäistä elämää Juhanan maksaman huomattavan kuukausirahan avulla. Brita innostui useasti kehumaan Marialle ja Telmalle, kuinka avokätinen Juhana oli hänelle.

Henkinen väkivalta oli isän laji naissuhteissa. Omistushaluinen hän oli – käyttäen korostetusti ilmaisua minun vaimoni. Isä oli välillä iloinen ja välillä synkkä kuten täällä laivalla. Synkät hetket hän vietti hytissä, Maria arveli. Telma oli puhunut Juhanasta kuin ailahtelevasta pikkupojasta. Välillä isä tuli kotiin kantaen kukkakimppuja ja pikkulahjoja ja välillä hän kuulusteli pikkutarkasti talousrahojen kulutuksesta. Telma sanoi, että ”siihen mieheen ei voi koskaan luottaa, kun ei tiedä, mikä kylki edellä on noussut aamulla ylös.” Mamin kohdalla isä esitti parhaita puoliaan. Marian harvoja muistikuvia lapsuudesta olivat Mamin vuosittaiset syntymäpäivät, joita edelsi kotona Liisan ja Juhanan välillä ilmiriita. Äiti kulki likaisessa aamutakissa ja Maria näki isänsä kiskovan väkisin tämän päälle vaatteita karjuen samalla: ”Olet siellä kunnolla. Tuossa tilassa et Mamille näyttäydy”.

Isä oli syypää naissuhteidensa epäonnistumiseen, puhui hän itse mitä tahansa. Kyse ei ollut äidin kehnoudesta, kuten Juhana antoi ymmärtää. Maria yritti miettiä, mitä äidin elämässä oli tapahtunut ennen isän tapaamista. Juhana oli illalla sanonut, ettei hänen maksamansa etsivä ollut löytänyt Liisan taustasta mitään erikoista. Tällöin oli etsitty muuta kuin mitä tytär haluaa tietää äidistään.

Etsivän käyttö kuvasti hyvin Juhanan omaa epäluuloista luonnetta. Liisa ei ollut aiemmin kihloissa tai naimisissa, eikä hänellä ollut muita lapsia. Hän ei ollut asunut yhdessä kenenkään miehen kanssa Hänellä ei ollut vakavaa sairautta tai perinnöllistä uhkaa. Ne olivat asioita, jotka olisivat ilmenneet Juhanan arvojen mukaisessa tutkinnassa. Suurta rakkautta vanhempien avioliitossa ei Juhanan mukaan ollut. Tuntui, että Liisalla ei ollut parempaa vaihtoehtoa tarjolla. Äiti haki vaihtelua ankeaan ja niukkaan opiskelijan elämään. Juhana oli häntä kymmenen vuotta vanhempi, varakas ja vapaa, kohtuullisella ulko-näöllä varustettu vastakkaisen sukupuolen edustaja.

Liisa oli voinut olla heidän tavatessaan syvästi rakastunut toiseen mieheen, mutta tullut jätetyksi. Mahdollisen suhteen jälkeen äiti oli kokenut, että hänen loppuelämälleen oli samantekevää, kenen kanssa sen viettää. Juhanan hyvä taloudellinen tilanne saattoi olla syy köyhän opiskelijatytön ratkaisuun. Seurustelu oli muuttunut vakavaksi raskauden myötä. Maria oli aiheuttanut vanhempiensa oudon avioliiton. Kaikki oli arvailua ja oletuksia, mutta Maria halusi löytää palasia, joiden perusteella kuva äidistä alkaisi hahmottua. Totuutta hän ei koskaan saisi selville; aina olisi kyse toisen käden tiedoista.

9

Maria havahtui kansituolin syövereistä laivan todellisuuteen kuullessaan kovaäänisistä hovimestarin tervetulokehotuksen illalliselle. Risteilyillä kunnioitettiin iltaisin tarkkoja perinteisiä pukukoodeja. Joka illalle oli viikko-ohjelmassa oma vaihtoehto. Tänään oli vuorossa Marian pahimmaksi kokema tilanne; muodollinen illallinen, jossa naisilla oli pitkä puku ja miehillä taksido tai smokki. Muodollisuus vaikutti selvästi myös ilmapiiriin. Ihmiset käyttäytyivät normaalia jäykemmin ja tarjoiluhenkilöstö tuntui olevan etäinen ja viileä.

Hyteistä pursusi laivan käytäville väkeä kuin menossa paikallisen linnanherran tanssiaisiin 1800-luvulla. Vanhoilla rouvilla oli vuosien saatossa haalistunut pitsi - tai silkkiluomus korkeine kurttuisen kaulan peittävine kauluksineen ja pitkine silkkihansikkaineen. Korut kimalsivat ranteissa, sormissa ja rinnuksilla. Koppuraiset jalat oli tungettu korkeisiin nuoruuden aikaisiin korkokenkiin, jotka vaihtuivat pukujen mukana. Herroilla oli yllään valkoinen tai musta takki rusetteineen. Aidot jalokivet kimalsivat kalvosin-napeissa. Harvenevat hiukset oli huolella sijoitettu peittämään kaljuuntuvaa päälakea. Marialla oli mukanaan monta tyylikästä mustaa sekä valkoista kevyttä leninkiä, joilla hän sulautui muiden joukkoon herättämättä huomiota. Laivan myymälä oli huomaavaisesti varustettu korkeatasoisilla muotiluomuksilla, jos matkan aikana omat vaatteet eivät riittäneet kaikkiin tilanteisiin.

Ennen ravintolasaliin menoa oli tapana kävellä kannella ja katsella yhdessä mereen laskevaa aurinkoa. Maria ei voinut ymmärtää nopeutta, jolla punainen tulipallo vajosi vauhdilla pois näkyvistä, ja samalla syttyivät taivaan tähtivalot päälle. Joskus lentokalojen parvi pyrähti kuin pikkulinnut aaltojen pinnalla juuri auringon laskun aikaan. Monilla vanhuksilla oli tapana nostella kuohumaljoja ja muistella aikaisempia auringonlaskuja. Maria mietti entisaikojen merenkulkijoita. Mikä luonnonnäytelmä heillä oli ollut tarjolla. Kolumbuksen laivojen miehistö kurjissa ja ahtaissa tiloissaan oli saanut nauttia samasta valonäytelmästä. Luonnon hehku pysyy, ihmiset vaihtuvat. Maria ajatteli isäänsä. Juhana oli liikkunut merillä ja osa hänen elämänsä kokemusta olivat nämä meren muuttuvat valot. Isä lahjoitti ne tällä matkalla tyttärensä koettavaksi. Ihminen, joka on voinut useaan otteeseen nähdä näin upean luonnon esityksen, ei voinut olla kokonaan paha.


Hovimestari ohjasi Marian heidän kantapöytäänsä, joka sijaitsi salin perällä ikkunan vieressä, jossa viimeiset valonäytöksen varjot vielä väreilivät. Juhana oli valmiina paikalla muun seurueen kanssa. Kaikki muistelivat iltapäivän bridgepeliä, jossa isä oli vastapuolensa kanssa saavuttanut mittavan voiton. Eräs pelaajista varasi Juhanan parikseen seuraavaan peliin - ”kun olet niin ylivoimainen saadessasi vastapuolen uskomaan olemattomia.” Maria säpsähti kuullessaan tuon irrallisen sanonnan. Vieraan miehen sanat olivat se ydin, jota hän Juhanassa haki. Isä puhui ja käyttäytyi saadakseen hyötyä itselleen. Korttipelissä, jossa sanoja ei voinut käyttää, hän onnistui luomaan vaikutelman, joka palveli hänen tavoitteitaan. Kaikki tarinat, syytökset ja tulkinnat palvelivat Juhanan omaa etua, ja vain se määritteli kertomuksen sisällön.

Isä eli kokemustaan maailmasta taivuttelemalla asioita omaan muottiinsa. Tilanteen totuus oli Juhanan totuus, johon hän myös uskoi. Toisen ihmisen oli turha yrittää tuoda esille omaa näkemystään. Juhana koki sen vihamielisenä uhkauksena, suorastaan valehteluna päin kasvoja.
Tämäkö oli murtanut Liisan? Juhana ei kuunnellut hänen mielipiteitään tai haukkui niitä valheiksi. Hän mitätöi puheillaan Liisan joka hetki. Äiti pakeni alkoholin liikakäyttöön omaa mitättömyyttään ihmisenä. Hänellä ei ollut mitään arvoa, koska hänen ajatuksillaan ei ollut vaikutusta tai merkitystä.

Maria päätti painaa mielikuvansa toistaiseksi taka-alalle ja alkoi osallistua pöytäseurueen hilpeään sanailuun. Englantilaiset ovat seurustelun mestareita. Sen Maria oli huomannut ollessaan tekemisissä Henryn vanhempien kanssa. Pienestä arkiasiasta kehittyi keskeinen ja haastava puheenaihe sekä kiivas mielipiteiden vaihto. Kaikki osallistuivat keskustelun eteenpäinviemiseen.

Maria huomasi, että yhteinen keskustelu ja naurunpyrskähdykset eivät olleet Juhanan vahvuuksia. Isä katseli ikävystyneen näköisenä merelle antaen muiden hoitaa jutustelun. Juhanan vahvuus oli siepata keskustelu itselleen kyynisellä ja joskus asiattomalla huomautuksella. Muiden hämmentyessä hän otti ohjat omiin käsiinsä ottaen pelikentän haltuun puhumalla muille tuntemattomasta aiheesta. Näin isä kehitteli oman yksinpuhelun. Hän oli etukäteen valinnut aihepiirin sen verran kiinnostavaksi, että muu seurue salli tämän tapahtua ja tuskin huomasi joutuneensa Juhanan etukäteen valmistelemaan ansaan.

Maria ymmärsi, miksi Juhana oli lukenut paljon. Hänellä täytyi olla varasto näitä omia tarinoita, joilla isä pääsi loistamaan. Juhana oli ajoituksen mestari. Kun ruokailu oli hektisimmillään ja tarjoilijat häärivät pöydän ympärillä vieden ja tuoden astioita, ruokaa ja juomia, niin Juhana pysyi syrjässä keskustelusta. Kun oli jälkiruuan ja kahvin aika, niin isä otti rivakasti ohjat käsiinsä. Tänä iltana Juhana rakensi keskusteluaiheen imartelun avulla. Hän otti puheeksi vieressään istuvan naisen helmet. Mariasta ne näyttivät tavanomaisilta, jopa ikäviltä ja vanhanaikaisilta, mutta Juhana huudahteli äänekkäästi - ”Saanko kysyä, miltä ajalta nuo ihastuttavat helmenne ovat?”

”Perin helmet äidiltäni, joka oli saanut ne häälahjaksi Toisen Maailmansodan aikoihin isältäni”, vastasi nainen kiihottuneena huomiosta. Hänelle nousi välittömästi suuria punaisia läikkiä pitkin kaulaa ja poskia. ”Isänne palveli Kaukoidässä? ”- jatkoi Juhana tulitustaan. ”Miten arvasitte! Hän oli pääosin Singaporen seudulla koko sodan ajan,” - nainen huudahti häkeltyneenä. Juhana oli luonut sillan itselleen sopivaan aiheeseen. Esitelmä sai puitteet, joiden sisälle hän rakensi oman tarinansa. Johdanto oli varmistanut puheelle aidon, kiinnostuneen kuulijan.

”Helmien teollinen viljely aloitettiin vasta 1970luvulla erään japanilaisen huomattua, että lisäämällä ulkopuolisen tekijän osterin sisälle, saattoi saada sen kasvattamaan helmiäistä. Ajalta tätä ennen olevat helmet ovat aitoja, harvinaisia ja kalliita. Sodan aikana aitoja helmiä tuli sotilaspäällystön mukana suoraan Kaukoidästä Eurooppaan. Palkkarahoilla ei ollut muuta arvokasta ostettavissa.” Juhana katseli naisen helmiä tarkemmin. ”Helmenne ovat ajoituksen pohjalta aidot eivätkä viljellyt. Värin puolesta voi päätellä tarkemmin niiden kasvualueen. Aitoa helmeä ei varmuudella pysty erottamaan viljellystä kuin halkaisemalla sen. Tuolloin viljellyssä helmessä näkyy suuri ydin ja vain muutama vuosikerros helmiäistä. Viljelyyn käytetään yleensä kolme vuotta. Aito helmi on ytimeltään pieni ja lukuisien vuosirenkaiden peittämä.”

Rouva oli posket punehtuneina irrottanut helmet kaulastaan Juhanan sormeiltaviksi. Tämä siveli hellästi niiden pintaa kuin syvällinen asiantuntija ja kehotti rouvaa käyttämään helmiään usein. ”Helmi rakastaa naisen ihoa ja kuivuu pinnaltaan, jos joutuu olemaan kauan laatikos-sa. Nämä helmet ovat hyvin pidetyt, sen näkee niiden loistosta,” Juhana sanoi pyyhkien niitä samalla pehmeästi lautasliinallaan. Vieressä istuva nainen seurasi katseellaan Juhanan käden liikkeitä ja tunsi sivelyn omalla vartalollaan. Hän oli valmis mihin tahansa seikkailuun, mutta isä ei ollut liikkeellä valloittaakseen naista itselleen vaan saadakseen seurueen jakamattoman huomion.

”Mikäli haluatte ostaa helmiä tällä matkalla, niin muistakaa, että nykyään myydään pääosin viljeltyjä helmiä. Makeassa vedessä kasvaneet ovat halvempia, koska siellä voidaan yhteen kotiloon istuttaa kymmeniä siruja työstettäväksi. Suolaisessa vedessä ainoastaan osteri pystyy kehittämään helmiäistä ja se ei suostu tuottamaan kuin yhden helmen kerrallaan. Tämä selittää helmien suuret hintaerot. Mutta eiköhän jätetä helmet ja siirrytä katsomaan illan showesitystä!” Juhana oli hoitanut oman esitelmänsä ja kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä. Tarina loppui, kun isän tietämys saavutti rajansa. Näin Mariasta tuntui. Helmet omistava rouva ei tiennyt, miten kiitellä Juhanaa tämän hänelle suomasta huomiosta.

Väki siirtyi laivan keulassa olevaan teatteriin, jossa iltaisin oli erilaisia laulu- ja tanssiesityksiä. Monet taiteilijat, jotka eivät olleet ponnahtaneet mediakuuluisuuteen, kiersivät viihdyttämässä risteilymatkailijoita. Oman ryhmänsä muodostivat eläkkeellä olevat artistit, jotka matkustivat laivoilla verestämässä vanhoja taitojaan. Välisatamissa esittäjät vaihtuivat ja näin laivalla säilyi riittävästi vaihtelua ja uusia esityksiä. Tänään oli vuorossa nuori mies, joka oli erikoistunut matkimaan tunnettuja 1970-luvun laulajia. Maria jätti seurueen ja oikaisi keulassa olevaan yläkannen baariin, jossa saattoi katsella kaikessa rauhassa pimeälle merelle hempeän pianomusiikin soidessa taustalla.


10

Hän yritti kiteyttää ajatuksiaan, taas kerran. Juhanan olemuksen pohtiminen ei enää kiehtonut samalla tavoin kuin ennen. Isän persoona oli kutistunut samaa tahtia, kun Marian omille olettamuksille oli tullut lisätodisteita. Hän ymmärsi, että saattoi syyllistyä samaan kuin isänsä ja tulkita kaikkea Juhanaan liittyvää omien halujensa kautta; luoda itselleen sopivaa selitystä isästään, äidistään ja heidän antamistaan eväistä omaan elämäänsä.

Maria halusi uskoa, että Liisa luovutti elämästä tietoisena, ettei Juhana tulisi aiheutta-maan tyttärelle harmia. Jos isä olisi ollut väkivaltainen, niin Maria uskoi, että äiti olisi yrittänyt taistella hänen takiaan. Maria ei pystynyt uskomaan, että olisi itse voinut jättää lapsiaan, jos näitä olisi uhannut pienikin vaara. Käydessään kerran Henryn kanssa Lontoossa elokuvissa katsomassa ” Sophien valintaa” hän oli itkenyt päiväkausia pelkästä ajatuksesta joutua tilanteeseen, missä olisi pakko valita omien lasten välillä.

Äiti tuntui olevan rajamaa tyttären ja isän suhteessa. Suodatin, joka katsoi tyttären parasta ja tunsi omissa nahoissaan kummankin puolen paineet. Äiti ei vapaaehtoisesti jättäisi tytärtä, jos ei samalla uskoisi kaiken järjestyvän tälle hyväksi. Maria muisti aikanaan Orvokin sanoneen hänelle,että ”Äitisi rakasti sinua, sanoi isäsi mitä tahansa.”

Orvokki oli puhunut Juhanan omista demoneista. Maria ei muistanut yksityiskohtia. Keskustelu käytiin kauan sitten, kun hän opiskeluaikoinaan oli kesän töissä yrityksessä, missä Orvokki oli johtajana. Kummallinen kuvio, että isä järjesti hänet ex-vaimonsa siipien suojaan kesätyöhön. Mitä Orvokki mahtoi tietää isän ja äidin avioliitosta?

Pianomusiikki oli lakannut ja henkilökunta siivoili pöytiä viimeisten asiakkaiden poistuessa. Marian oli aika siirtyä hyttiinsä. Päivä oli tuonut vastauksia joihinkin hänen kysymyksistään. Toivottavasti tunne säilyisi yön yli. Hän näki isänsä istuvan seurueessaan tanssiravintolan puolella. Lattialla oli käynnissä riemukas samba. Päivisin matkailijat osallistuivat tanssikursseihin ja iltaisin taitoja hiottiin tanssiparketilla. Iästä riippumatta väki osasi pitää hauskaa ja juhlia yhdessä, vaikka nikamat kalisten.

Juhana ei tanssinut, vaan istui parin naisen ympäröimänä poltellen pikkusikaria tyytyväisen näköisenä. Risteilyelämä selvästi sopi hänelle ja sai isän kummallisella tavalla kukoistamaan. Maria koki olevansa risteilyllä vieraassa ympäristössä, mutta hänestä oli mukavaa olla isänsä kanssa ja ensimmäistä kertaa elämässään nauttia kiireettömästi tämän seurasta - sopivina annoksina. Hän tunsi olonsa rennoksi Juhanan seurassa. Koskaan aiemmin elämässään hän ei ollut kokenut vastaavaa olotilaa. Maria päätti myöhemmin miettiä, miten saisi mahdollisimman suuren hyödyn tästä kahden kuukauden rupeamasta. Mahdollisuuksia oli paljon. Maria voisi opiskella laivalla monia asioita, hoitaa kuntoaan ja tavata uusia ihmisiä. Kaikki ovet olivat auki. Hänen tuli astua sisään omien valintojen mukaan.

Seuraavana päivänä hän ajatteli menevänsä kuntosalille sopimaan henkilökohtaisesta valmennuksesta. Maria oli sivusta seurannut, kun ylimmällä kannella olevalla kylpyläosastolla kulki päivittäinen asiakaskuntansa, joka käveli yhdessä kierroksia laivan ympäri, pelasi eri pelejä, harrasti joogaa ja Pilatesta sekä miehitti jatkuvasti kuntosalin laitteet. Siellä saattoi ottaa ylellisiä hoitoja alkaen hieronnasta aina viimeisiin ryppyjenpoistomenetelmiin. Halukkaille matkustajille pidettiin luentoja ravinnosta, elimistön kuona-aineiden poistosta ja ihonhoidosta.

Hän tunsi olevansa valmis elämään tulevaisuutta. Joskus muutos on aloitettava, joten yhtä hyvin nyt. Juhanaa hän ei tämän jälkeen kysymyksillään häiritsisi. Maria tunsi sisällään kasvavan voiman aloittaa uusi vaihe elämässään. Syvin surun kuilu hellitti otettaan. Tänään hän ei ollut kertaakaan muistanut itkeä ja kaivata Henryä. Risteily oli tehnyt hänelle hyvää ennakkoluuloista huolimatta. Kannattaa toimia, eikä antaa omille asenteilleen ylivaltaa, Maria vakuutti itselleen. Pitkästä aikaa hän tunsi tyytyväisyyttä henkiseen tilaansa. Masennus oli poissa, ainakin hetkittäin. Kuin sisällä asuva peto olisi vetäytynyt syvemmälle luolaansa.

11

Yöllä Maria näki unta. Hänen hyttiinsä tulvi laumoittain vaeltajamuurahaisia. Hän oli työssään Afrikassa kuullut kauhukertomuksia, joissa suurina laumoina kulkevat muurahaiset söivät kaiken tielleen osuneen. Ihmiset, eläimet, kasvit – kaiken. Ainoa tapa selvitä niiden piinasta, oli nopeasti päästä veden ääreen. Oli valittava mieluummin vedessä lymyävät krokotiilit kuin jokaiseen ruumiin aukkoon tunkevat hyönteiset. Muurahaiset jättivät jälkeensä putipuhtaaksi kalutut luut, joissa ei edes luuytimiä ollut jäljellä. Unessa muurahaisia tunki ovien rakosista ja lavuaarin pohjasta. Kylpyamme oli niitä täynnä, ja kun Maria avasi unessa hytin oven käytävään, niin edessä näkyi vain muurahaisten hyllyvä massa lattiasta kattoon. Terassilta näkyvä laivan ulkolaita oli täynnä liikkeessä olevaa paksua muurahaismattoa. Ne olivat tunkeneet Marian iholle, hiuksiin, sisään hengitysaukoista ja juoksivat alas nielua.

Hän oli tukehtumassa. Huuto ei noussut kuuluviin. Maria pyrki kaikin voimin pois hytistä läpi muurahaismuurin, laivan kaiteelle ja sen yli mereen, jonka valkoiset vaahtopäät erottuivat pimeyden keskeltä. Hän irrotti otteensa kaiteesta – ja heräsi omaan huutoonsa. Yöpaita oli hiestä märkä, hiukset liimaantuneet päänahkaan ja syvä kauhu täytti hänen mielensä, vaikka Maria asteittain tajusi kaiken olleen vain unta. Hän sai hengityksensä rauhoittumaan. Maria otti suihkun, pisti television päälle kuin todis-taakseen maailman olevan ennallaan ja jatkoi yöpöydällä olevan kirjan lukemista, mutta hän ei pystynyt keskittymään. Uni pyöri liian elävänä hänen mielessään. Muurahaiset olivat konkreettisesti läsnä. Hän kokeili päänahkaansa varmistuakseen, ettei siellä piileskellyt näitä ruskeita, kovakuorisia pahanhajuisia otuksia. Maria ei ymmärtänyt unen sisältöä. Kuin aivot olisivat työstäneet valmiiksi oman kauhuelokuvansa ja halusivat nyt testata, miten hän siihen reagoisi.

Henryn kuoleman jälkeen Maria oli nähnyt muutaman kerran painajaisunia. Hän ei muistanut unien sisältöä, vaan oli herännyt ahdistukseen ja pahaan oloon. Nyt uni jatkoi omaa elämäänsä Marian ollessa hereillä. Hän näki silmissään laivan täynnä puhtaita, valkoisia luita. Niitä oli jokaisessa hytissä vääntyneinä eri asentoihin, pitkinä rankoina tanssilattialla ja keittiössä työpöytien välissä. Laivasta oli tullut aavelaiva, joka kuljetti luulastiaan, kunnes polttoaine loppuisi sen tankeista. Muurahaiset olivat kadonneet. Kaikki elämä oli poistunut laivalta. Unessa koettu pelko oli siirtynyt Mariaan, siirtynyt tiedostamattomasta tietoisuuteen.

Hän koki rauhoituttuaan, että uni oli toiminut kuin painepesuri hänen sisällään. Se oli siirtänyt fyysisen ruumiin sopukoihin kätkeytynyttä pelkoa ja kauhua käsiteltävään muotoon. Maria ei ollut unien näkijä tai ymmärtäjä, mutta oli helppo ajatella unen toimineen vapauttajana. Eiliset oivallukset Liisan ja Juhanan elämästä olivat saaneet ruumiillisen reaktion aikaiseksi. Ne osuivat kohdalleen hänen muistissaan. Nyt hän saattoi jättää entisen elämänsä kuin kuolleen laivan.

12

Aamulla Maria heräsi pirteänä ja energisenä. Varhainen hetki oli parempi kuin vuosiin. Hän tunsi iloa katsoessaan terassilta aukeavaa auringon nousua. Maailma oli kaunis. Hänen elämänsä oli hyvin ja järjestyksessä. Hänellä oli terveet lapset. Hän oli itse terve täynnä henkistä kapasiteettia ratkaista omat asiansa. Maria rakasti molempia vanhempiaan ja oli antanut kaiken anteeksi. Jopa Mamia kohtaan hän tunsi myötätuntoa ja Britaakin saattoi ymmärtää. Hän tunsi olevansa pitkästä aikaa oman elämänsä ohjaimissa.

Maria pukeutui aamiaiselle ainoaan punaiseen leninkiinsä kuin signaalina suruajan ohittamisesta. Hän teki kevyen meikin - samanlaisen, johon oli aikanaan opiskeluvuosinaan tottunut. Maria ihasteli ensimmäistä kertaa vuosiin itseään peilistä. Näky oli viehättävä. Hän oli edelleen nuori, alle neljäkymmentä ikävuotta.

Isää ei näkynyt aamiaishuoneessa. Hänellä oli tapana viettää aamuisin aikaansa omalla terassillaan merelle katsoen ja hyttiaamiaista omassa rauhassa nauttien. Maria kiersi pöydän ympäri katsellen sen antimia; tuoreita hedelmiä, puuroja, munakkaita, makkaroita, leivonnaisia sekä valtava valikoima tuoremehuja. Hän nautti väreistä ja tuoksuista.

Hän keräsi lautaselleen monenlaista silmänruokaa; viikunoita, luumuja, grapenpalasia, ananasta, melonia, marjoja; seuraksi kunnon lasillinen tuorepuristettua appelsiinimehua ja mustaa kahvia. Hän kantoi tarjottimensa ulkopöydälle varjon alle, haisteli meren tuoksuja, kuuli lokkien kirkunan ja tunsi joka solullaan elävänsä.

Aurinko oli noussut korkealle. Meri sokaisi katsojan syvänsinivihreänä ja etäällä horisontissa näkyi Karibian saaria. Isot mustavalkoiset linnut seurasivat laivaa. Välillä veden pinnan rikkoi delfiinien nopeakulkuinen parvi. Joskus ne tekivät kaarihyppyjään veden ylle loiskauttaen samalla pyrstöään. Matkustajat yltyivät innokkaisiin taputuksiin.

Maria oli lukenut delfiinien aivojen kyvykkyydestä ja mietti, kummalla puolella kaidetta älykkyysosamäärä mahtoi olla suurempi. Tarjoilijat keräsivät ajatuksen nopeudella likaiset astiat pois pöydiltä, toivat juomia ja huolehtivat kaikista yksityiskohdista. Matkustajien ei tarvinnut nähdä vaivaa mistään. Suurin osa miehistöstä oli kotoisin Aasiasta: Intiasta, Pakistanista, Malesiasta ja Vietnamista. Heille palveluhalukkuus tuntui olevan synnynnäistä.

Maria oli matkan alussa ajatellut säälien henkilökuntaa palvelemassa rikkaita, valkoisia matkustajia siirtomaavallan aikoina opittuun tyyliin. Kahden kerroksen väkeä. Puhuttuaan ihmisten kanssa hänelle oli käynyt selväksi, että he olivat unelmatyössään. Ainoa surkuteltava asia oli koti-ikävä. Monet tapasivat perhettään vain kerran vuoden aikana, tosin tällöin kolmen kuukauden ajan. Heistä hinta kannatti maksaa, kun vaihtoehtona oli kotiseudun tarjoamat mahdollisuudet.

Laivalla valitsi päällepäin hyvä henki kaikkien kesken rotuun katsomatta; kansainvälinen yhteisö, jossa valitsi rauha ja keskinäinen kunnioitus. Intialainen hyttihenkilöstö hoiti tehtävänsä näkymättömästi ja hymyillen. Marian hyttipalvelija Abduh ei pelännyt elämässään muuta, kun ettei enää pystyisi tulemaan työhön laivalle. Kuntosalin henkilöstö oli salskeita Etelä - Afrikkalaisia nuorukaisia, jotka olivat varsinaisia ilopillereitä kannustaen matkaajia hoitamaan terveyttään. He huutelivat rohkaisuhuutoja nähdessään vanhusten köpöttelevän kävelykannella käsi kädessä.

Marian pöytätarjoilija Ogilvy oli Goasta ja kertoi elämästään kotona ennen laivatyötään. Hän oli iloinen kertoessaan onnistuneensa saamaan kolme muuta nuorta kotikylästään laivayhtiön palvelukseen. Anna oli ihastuttava vietnamilainen juomatarjoilija, jonka kasvoilla pysyvä virnistys sai synkemmänkin asiakkaan huonon tuulen katoamaan ja tietysti tilaamaan lisää juomia. Hallintohenkilöstöstä monet olivat intialaisia, mutta päällikkötasolla hääri lähinnä valkoisia brittejä. Siirtomaavallan tausta ohjasi edelleen henkilövalintoja entisiin alusmaihin.

Marian silmissä brittien yliorganisointi, johon hän oli törmännyt omassa työelämässään, vallitsi myös laivalla. Jokaisella tehtäväalueella tuntui olevan päällikkö, varapäällikkö, päällikön assistentti, päällikön varamies, päällikön toinen varamies... Palkkaerot olivat eri henkilöryhmien välillä varmasti suuret kuten globaalissa taloudessa yleensäkin.

Urakehityksen suhteen oli lasikattoja eri kansalaisuuksien välillä, mutta ne eivät olleet läpipääsemättömiä. Menuravintolan hovimestari oli pakistanilainen ja kauneushoitolaa johti puolalainen. Kapteeni oli britti, mutta ensimmäinen perämies oli Etelä-Afrikan valkoisia. Kaikki, joiden kanssa Maria oli puhunut, olivat vakuuttaneet laivan olevan hienon työpaikan. Hyvä henki oli todellinen eikä asiakkaiden sumutustarina. Abduh muisteli harvaa hammasriviään väläytellen lapsellisen ylpeänä, kuinka kapteeni ja muu päällystö oli tarjoillut heille joululounaan henkilökohtaisesti.

Maria oli ennakkoon ajatellut, että loistoristeilijät ovat esimerkki huono-osaisten riistosta ja valkoisten ylivallasta. Hänen oli pakko tarkistaa omia asenteitaan. Laiva antoi toivoa, että kansainvälisen työnjaon aiheuttamat ongelmat pystyttäisiin tulevaisuudessa ratkaisemaan rauhanomaisesti. Maailma ei ollut mustavalkoinen. Maria myönsi itselleen, että hänen oli aika nähdä elämässä myös harmaan sävyjä. Hän oli ollut valmis taistelemaan tasa-arvon ja ihmisarvon puolesta ja vetämään johtopäätökset liian nopeasti ja helposti. Aika aikuistua, Maria muistutti itseään.

Hän muisti aiemman aikeensa ja lähti kuntosalille pyytämään itselleen henkilökohtaista kunto-ohjelmaa. Sali sijaitsi yläkannella, keulassa ja siellä oli jatkuvasti kuntopyörien polkijoita, juoksumaton käyttäjiä ja omia voimisteluohjelmiaan tekeviä hikisiä punnertajia. Jalat kävivät kiivaasti ja katseet olivat kiinnittyneet merelle. Monet pitivät kuulokkeita korvillaan. James, jonka Maria oli kuullut kertovan eräälle rouvalle olevansa kotoisin Kapkaupungin läheltä Darwinista ja tekevän keikkaa eri laivoille, oli tänään palveluvuorossa. Hän oli matkalla mukana toteuttamassa haavettaan kulkea laivalla maailman ympäri. James oli iältään parikymmentä vuotias ja oli useaan otteeseen hymyillyt Marialle valloittavasti. ”Kiva, kun tulit”, hän sanoi iloisesti. ”Ajattelin, että katsoisimme yhdessä, minkälainen kunto-ohjelma olisi minulle laivamatkan ajaksi hyväksi. Olen viime vuodet lyönyt kuntoni hoidon laimin. Ainoa oma-aloitteinen tekoni on päivittäinen puolen tunnin venyttely, joka on muuttunut matkan aikana epäsäännölliseksi”, Maria kuvasi alistuneesti tilannettaan.

James sopi hänelle ajan iltapäivälle ja antoi mukaan esitäytettävän lomakkeen. Lisäksi hän löysi pöydän alta kuvallisen monisteen, jossa oli erilaisia hoitovaihtoehtoja hintoineen. Maria onnitteli itseään, että Orvokin ansiosta hänen ei tarvinnut rajoittaa omia tarpeitaan kustannusten pelossa. Tottumuksen voimasta hän monasti säästi arkisissa asioissa, vertaili tarkkaan eri ruokien hintoja, kavahti kalliita vaatteita ja kaikenlaista tuhlaamista. Orvokin perinnön mukanaan tuoma korkotulo riitti tuhlailuun ja siitä jäi hänelle rahaa myös säästöön. Ylimääräisen osuuden hän lahjoitti kohdalleen tulleisiin hyväntekeväisyystarpeisiin. Viimeksi rahaa oli lähtenyt Viroon auttamaan keskosina syntyneiden kaksosten toipumista.

Maria ymmärsi, että tämä satunnainen lahjoittaminen ei ollut tehokas tapa parantaa maailmaa - tai tehdä hyvää, kuten Orvokki oli asian ilmaissut. Hänen tarkoituksenaan oli suunnitella rahankäyttö laadukkaammin, mutta se oli yksi monista tehtävistä, joihin Maria oli ollut aloitekyvytön kesken surutyötään. Viimeinen vuosi oli kulunut keskellä henkistä lamaannusta. Hän uskalsi vasta nyt myöntää itselleen, että masennus oli oikea sana kuvaamaan oloa. Telma oli hokenut, että – ”muista nyt. Tämä on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Tee siitä hyvä alku jatkolle.” Telma oli ollut viisas nainen, Marian oli helppo nyt myöntää. Häntä hymyilytti. Maria koki elävänsä uutta ja kiehtovaa vaihetta, joka loisi lähtökohdat hänen loppuelämälleen. Henry hymyili taivaassa hänen saavutukselleen, mikäli kuoleman jälkeen se oli mahdollista.

Maria oli kuunnellut laivalla luentoa, jossa eläkkeellä oleva arkeologi oli kertonut eri puolella maailmaa olevista vanhoista luolamaalauksista. Niiden kuvat olivat hämmästyttävän samankaltaisia, oli kyse Australiasta tai Etelä- Ranskasta. Esi-isät eivät voineet matkustella mannerten välillä ja ratkaisua oli etsittävä muualta. Yksi teoria uskoi luolamaalausten olevan kuvia tuonpuoleisesta eli oman aikansa shamaanien kokemuksia ollessaan transsitilassa. Mies oli innostuneena kuvaillut mahdollisuutta, että aivorakenteet olivat mahdollistaneet muinoin uskonnollisten kokemusten tavoittamisen ja kuvat symboleineen, eläinihmishahmoineen ja hirviöineen olivat muistiinpanoja noista tuonpuoleisista kokemuksista. Jos tuonpuoleinen oli yleensä olemassa, niin Henry oli siellä ja tavoitettavissa.

Maria palasi iltapäivällä valmiiksi täytetyn lomakkeen kanssa kuntosalivaatteissa Jamesin puheille. Tällä oli kädessään pyyhe, T-paita, juomapullo ja joku elektroninen mittari. James meni suoraan asiaan vilkaistuaan Marian antamat lähtötiedot. Hän naputteli tietoja koneeseen, pisti anturat kiinni Mariaan ja alkoi lukea mittalaitteen näytöltä tuloksia. Marian helpotukseksi hän hymyili ja sanoi lukujen olevan suhteessa Marian ikäluokkaan. Rasvan määrää pitäisi pudottaa ja lihasten osuutta vahvistaa; siinä tiivistelmä. Seuraavaksi hän ohjeisti Marian tekemään erilaisia liikeratoja, venytyksiä ja taivutuksia. Ne sujuivat kevyesti. Pyörän poljenta otti hänen pohkeisiinsa ja sai Marian hengästymään. Syke ei Jamesin mukaan ollut noussut liian korkealle. Hän mutisi jotain lukuja metaboliasta ja alkoi kysellä Marialta, mistä liikunnasta tämä nautti.

Marialle kouluaikainen liikunta oli ollut pakkopullaa. Hän oli ystävättäriensä kanssa tehnyt kaikkensa välttyäkseen fyysiseltä rasitukselta. Hikisyys oli heistä inhottavaa ja vastenmielistä. Naisopettaja oli kivahtanut heille, että olisi pitänyt syntyä siaksi, koska ne eivät hänen tietojensa mukaan hikoile vaan pitävät kuona-aineet lihassaan. Hänen tunneillaan hiki lentää ja se on terveellistä. Talvisin Maria oli mielellään hiihtänyt ja luistellut, mutta niistä oli turha puhua tässä ympäristössä. Uinnista hän piti, vaikka tiesi uivansa virheellisesti jännittäen hartialihaksiaan. Polkupyörän polkeminen ei ollut mahdoton ajatus ja hän myös käveli mielellään. James kysyi, miten hän ajatteli voimistelupallosta, käsi- ja jalkapainoista sekä soutulaitteesta. Maria tunsi lievää pakokauhua kuultuaan kidutusvälineluettelon, mutta päätti sanoa –” kaikki mikä vahvistaa oikein eikä tapa, olkoon menneeksi”.

He sopivat, että Maria tulee joka iltapäivän aluksi Jamesin ohjaukseen pariksi tunniksi niinä päivinä, kun laiva ei ole maissa. Aamulla ennen aamiaista hänen tuli kävellä kymmenen kierrosta laivan ympäri; noin viisi kilometriä. Laivan uima-altaat eivät olleet kuntoilua vaan pulikointia varten. Vesi niissä oli liian lämmintä. Maria oli havainnut ihmisten ensin voitelevan ihonsa aurinkovoiteilla ja sen jälkeen siirtyvän seisomaan veteen ilman suihkussa käyntiä. Iltapäivällä veden pinnalla kellui suuria rasvaläikkiä. James muistutti, että laivalla oli paljon erilaisia tanssiryhmiä , joissa harrastettiin sekä pari - että rivitansseja. Tanssi oli hieno liikuntamuoto ja lisäsi myös mielihyvää. Maria oli nähnyt ihmisten harjoittelevan tanssiaskeleita elävän musiikin tahdittamana, mutta hänellä ei ollut tullut mieleen mennä mukaan. Viimeiset tanssikokemukset olivat ajalta ennen avioliittoa Henryn kanssa. Tämä ei ollut pitänyt tanssimisesta, mutta katseli mielellään muiden suorituksia hyväntahtoisesti hyräillen.

13

Nyt oli loppuelämän ensimmäinen päivä. Maria tapasi Juhanan palatessaan kuntosalilta ja kertoi tälle suunnitelmistaan ryhtyä kuntonsa hoitamiseen. Hän ei malttanut olla sanomatta, että ” siellä salilla näkyy paljon myös sinun ikäisiäsi. Milloin olet käynyt punttisalilla?” Juhana hymähti, että ”tästä näkee, kuinka huonosti tunnemme toisemme. Minä pidän huolen kunnostani ulkoilemalla; pelaamalla golfia ja tennistä. Olen niissä lajeissa erinomaisessa kunnossa ikäisekseni. Joka aamu voimistelen terassilla auringon noustessa. Se on aina kuulunut ohjelmaani paikasta riippumatta. Kuntosaleista en piittaa. Haluan liikkua ulkoilmassa, mieluummin luonnon keskellä kuin sisällä haistelemassa muiden hikirauhasten toimintaa.”

Mariaa huvitti sukulaisuus- molemmat inhosivat hikirauhasia. Mitä muita suhtautumistapoja hän oli mahtanut periä isältään? ”Meillä on huomenna päivä maissa. Voisimme vuokrata auton ja ajaa satamasta ja kaupungista pois hiljaiselle ja kauniille rannalle, jossa olen kauan sitten käynyt purjehtiessani näillä vesillä. Siellä on hienot uinti- ja kävelymahdollisuudet. Jos sinua kiinnostaa, niin voin pyytää purseria tekemään meille varaukset,” - kysyi Juhana yllättäen Marialta. Tyttärestä ajatus oli hieno. Hän ehti ajatella, että uimaretki isän kanssa taisi olla heidän ensimmäisensä ja oli yli kolmekymmentä vuotta myöhässä. Hän oli kadehtinut luokkatovereitaan, jotka kävivät vanhempiensa kanssa uimahalleissa, kylpylöissä ja laskettelurinteissä. Telma ei ollut ulkoilusta kiinnostunut ja Mami, joka joskus oli hänen kanssaan, vei hänet joko leivoskahville tai lasten elokuviin katsomaan piirrettyjä filmejä.


Aamulla laiva kiinnittyi auringon nousun aikaan St Maartinin satamaan. Maria oli lukenut hytissä olevista esitteistä, että saari kuului Hollannin Antilleihin. Nimi oli tuttu kouluajoilta. Tarkkaan ottaen saaren toinen puolisko kuului Ranskalle, mutta risteily tapahtui Hollannin puoleiseen osaan. Satamassa oli heidän saapuessaan kolme suurta risteilijää. Se tiesi yli 5000 matkaajaa samalle päivälle pikkuiseen kaupunkiin. Väestö eli matkailun varassa. Kauan sitten paikka oli ollut merirosvojen suosima suojasatama. Tämän muistona turisteille myytiin merirosvoasusteita ja lippuja kotiin vietäväksi. Kun Juhana ja Maria olivat läpäisseet turvatarkastuksen, he kävelivät risteilijöiden muodostamaa kujaa pitkin kaupungin suuntaan. Tullirajan toisella puolella heitä odotti karibialainen kuljettaja valkoisen maastoauton kanssa. Tällä oli musta lierihattu vedettynä syvälle päähän auringon suojaksi. Hän hymyili leveästi auttaessaan Marian auton takapenkille. Mustuneet hampaat paljastivat hänen nauttineen runsaasti paikallisia sokeripitoisia juomia.

Juhana kertoi kuljettajalle risteilijän reitistä ja auto hakeutui ulos vuorille johtavalle tielle. Kulkijoita oli paljon. Pikkubusseja, takseja ja polkupyöriä tungeksi kaikista suunnista. Oliver ajoi käsiään huitoen ja kertoi samalla kovalla äänellä, melkein huutaen elämästään. Hän oli muuttanut saarelle Barbadokselta viitisen vuotta sitten. Hänen vaimonsa oli täältä kotoisin ja oli perinyt isänsä pitämän pienen ravintolan samalta rannalta, johon Juhana halusi meidän menevän. Paikka oli saaren ranskalaisella puolella, missä Oliver ylpeänä kertoi ruuan olevan suorastaan herkullista verrattuna hollantilaisten vetisiin keitoksiin. Mariaa ilmaisu huvitti, koska hänen ymmärtääkseen kaikki asukkaat olivat alkuperäisiä saarelaisia, joille luulisi olevan samantekevää, mikä kaukainen maa oli olevinaan heidän isäntänsä. Kuvernöörin talon edessä lippu vaihtui tarpeen mukaan. Ruokatottumukset pystyttävät rajoja tehokkaammin kuin valtiolliset sopimukset.

Vajaa tunnin ajomatkan jälkeen pitkin huonokuntoista ja kapeaa tietä läpi vuoristoisen viidakon, he saapuivat pieneen kylään, missä talot seisoivat puusta kyhättyjen pylväiden varassa. Oliver ajoi ison palmunlehvillä katetun talon pihaan, otti sisältä mukaansa kylmälaukun ja jatkoi ajoa pihan toiselle puolelle ja sieltä hiekkaa pitkin rannalle. Juhana ei ollut luvannut turhia. Paikka oli suoraan postikortista. Valkoista hiekkaa, palmuja eikä yhtään ihmistä näkyvissä. Oliver käveli edellä ja kumpareen takana löytyi kaksi aurinkotuolia varjoineen ja pöytineen. Hän käänsi ne nopeasti auringon suuntaan, avasi kylmälaukun ja kaivoi esille kuohuviinipullon laseineen. Oliver lähti asunnolleen sanoen, että sovittuun aikaan hänen vaimollaan on ravintolassa lounas tarjolla.

Juhana kaatoi kuohuviiniä heidän laseihinsa, ojensi toisen Marialle ja ehdotti, - ”juodaanko malja ensimmäiselle yhteiselle lomalle, joka ei toivottavasti jää viimeiseksi.” Marian oli helppo yhtyä Juhanan ajatukseen. Samalla hän tunnisti isässään puolen, mikä tässä viehätti naisia. Tämä oli hyvä organisoija, sai asiat tapahtumaan haluamallaan tavalla ja osasi yllättää pienellä ylellisyydellä. Isä oli ollut nuoruudessaan aikamoinen hurmuri. Hän osasi lähetellä kukkia, ostaa lahjoja, järjestää yllätysmatkoja.; tarjota häivähdyksen juhlan tuntua arkisiin hetkiin.
Juhana ei vain osannut elää arkea naistensa kanssa.

Maria kahlaili rantavedessä. Valkoinen hiekka hohti kimallellen auringon valossa. Poukaman ulkopuolella oli pieni riutta, joka esti suurempien maininkien pääsyn sisäpuolelle. Ihanteellinen paikka kuherruskuukautta viettäville. Jos hänellä elämässään tulee sellainen mahdollisuus, Maria päätti muistaa tämän paikan. Uusi loppuelämä oli hauras alkumetreillään, eikä hän tahtonut sitoa itseään uusiin suunnitelmiin tai lupauksiin, mutta tuntui hyvältä olla menossa parempia aikoja kohti. Tulevaisuus ei voinut olla mennyttä pahempaa. Paitsi, mikäli lapsille tapahtuisi jotain pahaa, mutta elämässä ei pitänyt pelätä etukäteen tapahtumia, joille ei itse voi mitään. Telma oli muistuttanut häntä kouluaikoina: ” Pistä energiaa vain asioihin, joihin voit vaikuttaa. Muut jätä Herran haltuun.”

Juhana oli juossut vauhdilla veteen ja ui kaukana riutan tuntumassa. Hän oli huutanut mennessään, ettei vedessä ollut mitään pelättävää. Maria havaitsi uima-asuisen isänsä olevan ikäisekseen hyvässä kunnossa. Vatsan alueella oli hieman pyöreyttä, mutta se teki hänen olemuksensa nuorekkaaksi verrattuna laivan moniin kuihtuneisiin vanhuksiin. Hiukset olivat suurelta osin poissa, mutta päälakea kiersi harmaa pieni vyöhyke kuin keskiaikaisella munkilla. Juhanan iho oli punertava ja pisamainen, mutta sitä se oli ollut niin kauan kuin Maria muisti. Hän uiskenteli alkuun ulospäin ulapalle ja kääntyili vähitellen takaisin rantaviivan tuntumaan. Maria pulikoi kuin pieni lapsi, kasasi hiekkaa, antoi aaltojen viedä rakennelmat mennessään ja soljutti valkoisia kiteitä sormiensa läpi. Tämä hetki olisi kuulunut hänen lapsuuteensa; hiekkaämpäri ja lapio vain puuttuivat.

Aurinko kuumensi rantahiekan jalkapohjille polttavaksi ja vedestä oli nopeasti siirryttävä aurinkovarjon turvaan. Pöydälle oli tyhjästä ilmaantunut kaksi jäistä juomalasillista. Maria kutsui viitoten Juhanaa juomaan ennen jäiden sulamista laseissa. Molemmat maistelivat hitaasti nauttien juomiaan. Maria ylisti paikkakunnan kauneutta. Juhana kertoi vastaavia löytyvän lähes jokaiselta Karibian saarelta. Hän oli kiertänyt näitä vesiä purjeveneellä monia vuosia. Parempia paikkoja lomailuun oli vaikea kuvitella. Tämä alue oli yksi syy hänen viihtymiseensä Floridassa.

He pukeutuivat ja siirtyivät rannalta talon toisessa päädyssä olevaan ravintolaan. Tuulettimet pyörivät hiljaa humisten. Palmun lehvät havisivat niiden liikeratojen mukaisesti. Pari kissaa norkoili itseään vilvoittaen tuulettimen vaikutuspiirissä. Oliver tuli puolisoineen kertomaan   lounasvaihtoehdoista. Paikallinen kalastaja oli aamulla tuonut suuren miekkakalan, josta voi grillata pihvejä. Oliver ehdotti Marialle, että ruokaa odottaessaan tämä voisi nauttia hyvästä hieronnasta. Hänen vanhin tyttärensä oli kouluttautunut hierojaksi tehden töitä eräässä turistihotellissa, mutta vietti tänään sattumoisin vapaapäivää kotona.

Maria siirtyi takahuoneeseen, jonne tytär, joka oli samanikäinen hänen kanssaan, saapui pyyhkeiden ja voiteiden kanssa. Hän puhui ranskaa; kertoi hieroessaan paikallisesta elämästä, sisaruksistaan ja poikaystävästään, joka oli työ-pulan takia muuttanut Panamaan ja jota hän tapasi kerran kuukaudessa. Hän vietti vapaa-aikansa vanhempien luona auttaen äitiään ravintolan keittiössä. Tytär kertoili hieronnan lomassa elämästä saarella, nykyisistä taloudellisista vaikeuksista, luonnon pilaantumisesta ja omista suunnitelmistaan. Maria antoi sanojen solua taustalla nauttien käsien liikkeestä ihollaan. Samankaltaiset huolet tuntuivat yhdistävän ihmisiä maapallon eri puolilla. Olemme enemmän yhtä kuin tiedostamme, ajatteli Maria raukeana.

Juhana odotti tytärtään terassilla palmujen varjoon katetun pöydän ääressä. Tarjolla oli sovittua miekkakalaa, paikallisia vihanneksia, hedelmiä ja viinejä. Päivä oli ollut jatkuvaa nautintoa kaikille aisteille. Maria oli tottunut asumaan tropiikissa, mutta näillä saarilla ihmiset olivat kauniimpia ja onnellisempia. Sisällä Maria oli nähnyt kannettavan tietokoneen. Oliver oli kertonut ravintolan omista koti-sivuista. Nurkassa oli kookas taulutelevisio. Kaikilla perheenjäsenillä oli omat kännykkä-puhelimet. Oliver kertoi kehityksen nopeutuneen, kun kylään saatiin sähköt. Toinen suuri kehitysharppaus olivat tietoliikenneyhteydet. Ei tarvinnut lähteä asioiden hoitamiseksi ajamaan sateiden aikana huonoja teitä kaupunkiin, vaan kaikki järjestyi kotoa käsin. Turistit tulivat heidän luokseen, kun aiemmin kylästä oli muutettu kaupunkiin työn luo.

Kevyt merituuli viilensi sopivasti ruokailua. He juttelivat keskenään satunnaisia arkiasioita kuin isä ja tytär, jotka olivat kauan viettäneet aikaa yhdessä. Maria tuli kysyneeksi, oliko Juhana ollut usein elämässään laivaristeilyllä. Isä nyökkäsi, kuin ei aikoisi asiaa sen paremmin kommentoida. ”Ensimmäinen risteilyni on ajalta, kun olin naimisissa Orvokin kanssa. Meille oli tulossa kymmenvuotishääpäivä. Avioliittomme voi tuolloin huonosti. Hoidimme kumpikin omat työmme ja vietimme aikaa mahdollisimman vähän yhdessä. Mami oli huomannut avioliittomme vaikeudet, mutta ei ollut menettänyt vielä toivoaan lapsenlapsista. Risteily oli hänen ehdotuksensa.”

Isä hypisteli lautasliinaansa ajatuksissaan kuin valiten muistoistaan asioita, jotka hän halusi jakaa Marian kanssa. ”Ensin en innostunut. Kolme kuukautta poissa työstä tuntui minusta mahdottomalta ja samoin uskoin Orvokin ajattelevan. Mami oli sitkeä tapansa mukaan ja yllätyksekseni Orvokki ilmoitti yhtenä iltana, että hänen puolestaan sopii lähteä. Siitä on aikaa yli neljäkymmentä vuotta. Pitkät risteilyt olivat tuolloin harvinaisia. Ne olivat upporikkaiden eläkeläisten huvia. Laivat olivat nykyisiä pienempiä ja hitaampia. Ne eivät olleet tällaisia huvikeskuksia, vaan etupäässä aika kului istuskellen kannella tai salongeissa.”

Juhana alkoi selvästi lämmetä muistoilleen. ”Odotin matkalta, että Orvokin ja minun välini kohentuisivat. Meillä oli aikaa toisillemme ilman työkiireitä. Yllätykseni oli melkoinen, kun huomasin, että laivalla Orvokki halusi seurustella enemmän muiden kuin minun kanssani.  Pöytäpaikkamme olivat kapteenin pöydässä. Orvokki halusi istua ruokailujen jälkeen keskustelemassa pöytäseurueen kanssa pitkiä toveja. Hän sanoi käyttävänsä matkan mahdollisuuksia hyväkseen parantaakseen kielitaitoaan. Pöydässä oli englantia puhuvien lisäksi eräs ranskalainen pariskunta. Päällystö oli italialainen kuten laivan varustamo.”

Juhana tarjosi tyttärelleen välillä viiniä ja vinkkasi Oliveria tuomaan pöytään vesipullon. ”Illallisen jälkeen seurustelu jatkui tanssin merkeissä. Kapteeni oli ihastunut Orvokkiin ja kehui tätä älykkäimmäksi tapaamakseen naiseksi. Minua heidän historiansa - ja kirjallisuuskeskustelunsa eivät kiehtoneet. Poistuin yksin lukemaan hyttiini ja jätin Orvokin flirttailemaan muiden miesten kanssa. Hän viipyi tuntikausia ja antoi minun odottaa. Ei se tuntunut miltään kuherrusmatkalta. Minua nolotti Orvokin käytös. Piti seuraa tuntemattomille yhdentekeville ihmisille ja antoi aviomiehensä odottaa hytissä.”

Isä kurtisti otsaansa kuin maistellen happamia marjoja. ”Oleilin omassa seurassani. Orvokki väitti, etteivät muut miehet merkinneet hänelle mitään, mutta näinhän minä heidän katseensa. Yritin omalta osaltani kaikkeni matkan onnistumiseksi, mutta ei ihminen yksin voi kahden keskinäistä suhdetta muuttaa. Kun kävimme maissa tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin, niin oli helppo viihtyä Orvokin kanssa yhdessä. Silloin mukana ei ollut muita matkalaisia, vaan kahden kuljimme katsomassa nähtävyyksiä ja minusta tuntui, että Orvokki viihtyi kanssani. Lopulta yhdessäolomme laivalla muuttui riidaksi ja olin hiljaa omissa oloissani, jotten häirinnyt hänen tekemisiään.”

Juhana tuijotti merelle kuin nähden siellä miehiä, jotka vaanivat Orvokin askeleita. Maria oli kuunnellut kummissaan. Hän oli alun perin kysynyt isän aiemmista risteilyistä, mutta keskustelu oli kiertynyt taas kerran Orvokkiin. Marialle ei ollut syntynyt Orvokista kevytkenkäistä mielikuvaa, pikemmin päinvastoin. Tämän pitkäaikainen sihteeri Satu oli muistellut Orvokkia naiseksi, jolle tärkeintä oli asioista huolehtiminen ja luotettavuus.

Hän huomasi kuuntelevansa taas kertaalleen Juhanan tarinaa, jossa tosiasiat suodattuivat isän omien epäluuloisten ajatusten läpi. Juhana tuntui etsimällä etsivän ihmissuhteistaan vahvistusta omille kuvitelmilleen; oli ärsyyntynyt, kun vastapuoli ei niitä myöntänyt ja kiu-kutteli kuin pikkupoika saadakseen huomiota. Maria muisti kotiajoiltaan Juhanan pitkät puhumattomat kaudet. Teloma oli selittänyt, että - ”isäsi on ajatuksissaan”. Kyse oli ollut murjotuksesta, kun asiat eivät sujuneet Juhanan tahdon mukaan.

”Pian matkalta palattuamme Orvokki ehdotti avioeroa. Uskon, että hänelle oli matkan aikana syntynyt miessuhde. Yksi niistä monista avioliittomme ajalta. Maria ei ollutenää isänsä johtopäätöksistä yllättynyt. Tämä jatkoi muisteluaan. ”Risteilin myöhemmin siirryttyäni eläkkeelle, kun Brita oli muuttanut pois kodistamme. Matkat olen tehnyt yleensä yksin tai kauan sitten Mami oli mukana. Hän ei kestänyt merenkäyntiä. Tuohon aikaan laivat keinuivat myrskyssä aika lailla. Nykyään niissä on kaikenlaisia vakaajia, jotka tekevät kulun tasaiseksi.” Mariaa huvitti ajatus Juhanasta ja Mamista samalla risteilyllä. Mami valittamassa ruuasta, palvelusta, ihmisistä ja maisemista. Juhana oli ollut kärsivällinen äitinsä suhteen. Hän ei koskaan moittinut takanapäin Mamin käytöstä, vaan tuntui palvovan tämän jokaista askelta. Oli helppo ymmärtää isän luonteva huomaavaisuus vanhemmille naisille.

”En ole koskaan pitänyt pitkistä lentomatkoista. Vältän niitä kaikin tavoin. Olisin käynyt sinua ja perhettäsi tervehtimässä, mutta asuitte niin kaukana. Minulla on ollut nuoruudesta lähtien päässä vika, joka aiheuttaa sekä lennon nousun että laskun aikana mahdottoman pääkivun. Mamilla oli sama vaiva, joten varo vain; se voi kulkea suvussa.” Maria huomasi isänsä ensimmäistä kertaa lukevan hänet luontevasti sukuunsa.Aurinko alkoi laskea. Oli aika palata Oliverin kyydissä laivalle. Miehet sopivat kustannuksista. Päivä oli ollut paratiisimainen; siitä kannatti Marian mielestä maksaa hyvin. Hän oli saanut yhden lisäpalan palapeliinsä nimeltä ” isäni Juhana”.

Laivan irrotessa satamasta britit kerääntyivät peräkansille käsissään paperiset pikkuliput ja vilkuttivat laiturilla seisoville katsojille. Orkesteri soitti marssimusiikkia tyyliin ”Ankkurit ylös”. Liput liehuivat. Ihmiset hurrasivat. Monet tanssivat rivitanssia kiertäen yhtä uima-altaista. Marian mieleen hiipivät siirtomaavallan ajat. Hänen teki mieli huutaa pauhun keskellä, että väärä saari. Ei tämä ole koskaan kuulunut Kansanyhteisöön.

Oli kiire vaihtaa vaatteet illalliselle. Vuorossa oli iltapukujuhlat, joissa laivayhtiö tarjosi tänään myös juomat. Valokuvaajat parveilivat vieraiden ympärillä; salamavalot räiskyivät; hovimestari kantoi naisille pöytiin punaisia, trooppisia kukkatervehdyksiä. Laivalla oli aina aihetta juhlimiseen.


Risteilyn iltaohjelmassa esiintyi kansainvälinen, iäkkäämpi laulajatar, joka oli lennätetty muutaman sataman ajaksi viihdyttämään yleisöä toisen maailmansodanaikaisilla rytmeillä. Maria ajatteli, että täällä ei tiedetty Korean, Vietnamin, Irakin tai edes Balkanin sodista mitään. Katsojat elivät omassa aika-avaruudessaan muistellen oman sukupolvensa suurta sotaa. Kaikki yhtyivät lopuksi Lilly Marleenin säkeisiin kuin kauan sitten nuoruudessaan. Maria tunsi olevansa toiselta planeetalta tai ainakin aikakoneen siirtämänä toisessa aikaulottuvuudessa. Tilanne liikutti häntä syvästi. Vanhetessaan ihminen kääntyy kohti omaa nuoruuttaan ja haluaa kiivaasti kokea uudestaan tuon ajan tuntemukset. Ihmiset olivat enemmän läsnä menneisyydessään kuin nykyhetkessä. Sama koski Juhanaa. Isä selvästi innostui, kun sai tilaisuuden palata muistoihinsa.


14

Päivät kuluivat merellä yllättävän nopeasti. Maria ei ollut nähnyt isäänsä moneen päivään. Tämä pysytteli omassa hytissään. Maria huolestui, jospa isä katui puheitaan omasta elämästään. Tyttärestä oli ollut paikoitellen kiusallista kuunnella isänsä muistoja, mutta uteliaisuus oli vienyt voiton. Omien vanhempien intiimejä tunnustuksia ei ollut mukava kuunnella. Maria päätti muistaa, ettei tekisi samaa virhettä omien lastensa kanssa.

Hän paneutui sen sijaan hoitamaan kuntoaan yhdessä Jamesin kanssa. Tämä selvästi nautti asiakkaasta, jonka kohdalla ei tarvinnut ohjelmaa tehdessä ajatella hauraita luita. Viiden kilometrin aamulenkki alkoi Marialta sujua rutiinilla. Kävelyn jälkeen hän suuntasi Jamesin luo ohjattuun kuntosalityöskentelyyn; sieltä saunaan ja porealtaaseen ja näin oli jo lounaan aika. 

James oli järjestänyt hänelle intialaisen Rebekkan keskustelemaan ruokavaliosta. Maria tiesi sen olevan kohdallaan, koska hän oli tottunut kehitysmaissa asuessaan harkitsemaan syömisensä ja välttämään turhia kaloreita säästäen ne paikallisille asukkaille. Muutaman oivallisen neuvon hän koki saaneensa tytöltä. Oli perusteltua lisätä rasvaisen kalan syöntiä tai vastineena syödä kalaöljyä kapseleina. B-vitamiinit olivat myös olleet vähällä painolla ruokavaliossa. Rebekka muistutti juomien nauttimisesta mieluummin huoneenlämpöisenä kuin jäillä. Hän suositteli myös ajoittaista tuoreen ravinnon päivään, jolloin elimistö saisi pelkästään käsittelemätöntä ruokaa. Makeannälkään sai syödä pari palaa suklaata, kunhan sen kaakaopitoisuus oli yli 70 %. Silloin suklaan voi laskea terveystuotteisiin, kertoi Rebekka hymyillen kuin suurena salaisuutena tyttöjen kesken. Asia oli Marialle uusi. Hän oli aina välttänyt kaikkea makeansyöntiä ja pitänyt sitä epäterveellisenä. Lisäksi tyttö kehotti häntä lisäämään pikkuisen eläinrasvaa ruokavalioonsa. Se oli tärkeä rakennusaine aivoille. Samoin oli tärkeätä muistaa aidon merisuolan nauttiminen, etenkin kun kuljettiin kuumassa ilmastossa. Maria osallistui Rebekkan puheiden innostamana luentosarjoihin myrkkyjen poistosta kehosta, ihon kestokyvyn kehittämisestä ja mutakylpyjen terveellisyydestä. Kaikki oli hänelle uutta; ei hän entisessä elämässä ollut ehtinyt ajatella omaa hyvinvointiaan.

Maria oli löytänyt laivan kielikurssit. Espanjan kieli oli jäänyt kouluaikojen jälkeen täysin unohduksiin. Kielen opettajana toimi mukava italialai-nen tyttö, joka oli ollut vuoden Suomessa vaihto-oppilaana. Kyvykkäänä kielien suhteen hän muisti sujuvasti suomen kielen ilmaisuja. Kieliryhmä oli suuri ja osa osallistujista kärsi selvästi dementiasta. Magdalenalla oli lehmän kärsivällisyys. Hän kertasi koko ajan perussanoja. Marialle opiskelun hidas tahti sopi. Oli aikaa kunnolla painaa sanoja mieleensä ja muodostaa niistä omin avuin lauseita ja muistisääntöjä.


Kieliryhmässä oli useampi hänen ikäisensä matkustaja. Puolalainen nainen, joka toimi rullatuolipotilaan yksityishoitajana. Maria oli nähnyt heidät päivittäin yhdessä kannella. Tuolissa istuva noin 90-vuotias vanhus oli äksynoloinen ja Mariaa oli säälittänyt hoitajan osa. Tämä oli nöyrästi valmis koko ajan tottelemaan jokaista emännän oikkua. Osoittautui, että hoitaja Teresa oli tyytyväinen elämäänsä. Hän oli ylväsryhtinen ja varustettu erinomaisella huumorintajulla sekä nokkeluudella. Hän kertoi myöhemmin Marialle, että hänellä oli 10-vuotias tytär, joka asui mumminsa kanssa Varsovassa, jonne Teresa lensi saadessaan lomaa. Kaiken ylimääräisen rahan hän lähetti kotiin. Sairaanhoitajilla oli Puolassa huonot palkat ja Teresa piti itseään tosi onnekkaana, kun oli päässyt nykyiseen työhönsä ”vanhan muorin” hoitajaksi. Maria huomasi Teresan puheista, ettei hän ollut maailmassa yksin omine ongelmineen. Kaikilla tuntui olevan oma näkymätön taakkansa kannettavana.

Laivan lääkäri Jim kävi vaihdellen opiskelemassa espanjaa. Hän oli huomannut kieltä puhuvien matkustajien määrän koko ajan kasvavan ja halusi ymmärtää heitä heidän äidinkielellään. Jim oli Marian ikäinen ja kotoisin Irlannista. Hän toimi kutsumusammatissaan huolehtien koko ajan muista ihmisistä ollen olemukseltaan Henryn kaltainen. Jimin katse huomasi heti, jos joku matkustajista ei voinut hyvin, kärsi päänsärystä tai vedosta taikka vaati mielialan nostamista. Marian kysyessä Teresaa seurakseen kuntosalille tämä naurahti, että muorin nosteleminen käy kuntoilusta ja vie välillä hänet ylikunnon puo-lelle. Jim innostui osallistumaan keskusteluun kuullessaan Marian käyvän salilla ja kertoi olevansa siellä vakituiseen työvuorojen niin salliessa. Matkustajien korkea ikä aiheutti Jimille jatkuvaa päivystyksen tarvetta, ja hänellä ei ollut mahdollisuuksia säännöllisiin salivuoroihin. Jim kertoi, että eniten akuutteja hoitotilanteita syntyi keskiyöllä, kun matkustajat innostuivat ikäänsä nähden liikaa nappailemaan juomia ravintoloissa. Kasino oli toinen vaarallinen paikka, joka nosti verenpaineen turhan korkealle.

Jim kertoi laivalla matkustavasta vanhasta lähes satavuotiaasta rouvasta, joka jaksoi istua yksikätisen äärellä viimeisenä joka ilta. Jim ei uskaltanut koskaan mennä nukkumaan ennen kuin rouva oli kerännyt voittonsa ja siirtynyt hyttinsä rauhaan. Mummo oli vähäuninen ja viipyi kasinolla, kunnes se suljettiin. Mies kertoi kävelevänsä kierroksia laivan ympäri joka aamu auringon noustessa. Jimistä meri ja taivas olivat tuolloin kauneimmillaan. Hän sanoi kiipeävänsä yksitoista kerrosta portaita sekä keulassa että perässä eikä käyttänyt koskaan hissiä liikkuessaan. Näin hänen mukaansa sydänlihas pysyi hyvässä kunnossa saadessaan rasitusta tasaisesti läpi päivän. Maria mietti, että hän kertoo asian isälleen. Tälle lisäliikkuminen voisi tulla tarpeeseen.

Hänellä oli vähitellen oma Juhanasta riippumaton tuttavapiirinsä. Kuntosalilla Maria oli monasti samanaikaisesti erään belgialaisen keski-ikäisen naisen kanssa, jolla oli silmiinpistävän hyvä ryhti ja kaunis iho. Hän osasi pukeutua vartaloaan korostaviin asuihin ja Maria huomasi kadehtivansa tämän eleetöntä tyylikkyyttä. Istuessaan saunan lauteilla he ryhtyivät puhumaan lapsistaan. Belgialaisella naisella lapset olivat täysi-ikäisiä, mutta hän huomautti sarkastisesti, ettei lapsistaan lopeta huolehtimasta ennen kuin nämä ovat vanhainkodissa turvassa. Hänen tyttärensä oli töissä suuressa kustannustalossa, joka oli laajentunut moniin Euroopan maihin. Tyttären erikoisalana oli kulttuuri- ja historiakirjallisuus. Marialla muisti välittömästi Hermanin, Orvokin salaperäisen miesystävän. Tämä oli ollut belgialainen ja kirjoittanut teoksia historiallisista aiheista. Nyt olisi mahdollisuus päästä perille Hermanin taustoista.

Maria innostui kertomaan saaneensa vanhalta tuttavarouvalta perinnön, jonka jäämistöstä oli löytynyt alkuperäisiä valokuvia, jotka olivat pöydällä olleen historiakirjan sivuilla. Teoksen kirjoittaja oli ollut belgialainen. Häntä oli jäänyt painamaan mieltä, mikä oli yhteys rouvan ja tämän teoksen välillä.Nainen sanoi, että hän voi lähettää laivalta sähköpostin tyttärelleen ja kysyä kirjailijan tietoja, jos hänellä on joko kirjan tai tekijän nimi selvillä. Marialla oli omassa tietokoneessaan Orvokkia koskevia merkintöjä ja hän lupasi ottaa tiedot seuraavana päivänä salille mukaansa. He jatkoivat rupattelua laivan kalliista verkkoyhteyksistä, joita ei ollut hyteissä käytettävissä. Matkustaja joutui kulkemaan tieto-koneensa kanssa ylimmän kerroksen ahtaaseen tietoliikennehuoneeseen päästäkseen verkkoon. Langaton yhteys ulottui muutaman metrin verran tupakkasalongin puolelle, missä oli todella epämiellyttävää asioida savupilven seassa.

Marian oli pakko hymyillä sisäänpäin heidän ongelmiaan. Muutama vuosi aiemmin ainoat yhteysmahdollisuudet matkalaisiin olivat laivan  puhelimen ja lennättimen kautta. Nyt tarjolla oli samat välineet kuin maissa, tosin korkeampaan hintaan. Muutama käytännön epämukavuus ratkennee uusien laivamallien myötä. Ihminen ei nähtävästi osaa koskaan olla tyytyväinen. Siinä kehityksen peruslähtökohta.

Nainen oli nimeltään Edith. Hänen äitinsä oli ranskalaisen chansonlaulaja Edith Piafin ihailija ja antanut tyttärelleen nimen tämän kunniaksi. Nainen oli mennyt naimisiin ranskalaisen Pascalin kanssa, joka oli kuollut auto onnettomuudessa Pariisissa yli kymmenen vuotta sitten. Edith nautti hyvää eläkettä ja oli tehnyt vuosittain pitkän laivaristeilyn omaksi ilokseen. Hän kertoi, ettei olisi pystynyt muilla tavoin saamaan niin paljon uusia ystävyyksiä ja nähnyt maailman eri nähtävyyksiä. Hänelle oli kehittynyt laivamatkojen ansiosta laaja ystäväverkosto ympäri maailman. Monet matkalaiset sopivat uusista matkoista yhdessä; laivalla oli viisi hänen tuttavaansa aiemmilta reiteiltä.

Maria ei kokenut olevansa valmis viettämään elämäänsä vain omaksi ilokseen, mutta häntä lohdutti tieto, että vaihtoehto oli olemassa. Risteilyt paransivat monien yksinäisten elämältään saamia haavoja ja loivat uusia siteitä. Laivamatkustus tuntui turvalliselta pesältä, johon voi palata suuntaamaan omaa elämäänsä. Tämä ei ole hänen ensimmäinen ja samalla viimeinen risteilynsä, kuten Maria lähtöpäätöstä tehdessään oli ajatellut. Näinä muutamana päivänä hän oli solminut useamman tuttavuussuhteen kuin vuosiin, aloittanut fyysisen kunnonkohotuksen, muuttanut ruokailutottumuksiaan, oppinut espanjan alkeita ja kokenut huimaavan päivän Karibian saarella. Ei huono saavutus, jos edes osasta jäisi pysyviä vaikutuksia.

Seuraavana päivänä Maria antoi Edithille lappusen, jossa olivat hänen tietonsa liittyen Orvokin Hermanniin.


15

Maria oli sopinut Juhanan kanssa tapaavansa tämän viideltä seuraavana aamuna laivan ylimmällä keulakannella. Isä oli ollut edellisenä iltana tohkeissaan, ettei tytär saanut jättää kokematta, kun lähestytään Panaman kanavaa. Se oli Juhanan matkan pääkohde, sillä hän ei ollut koskaan kulkenut kanavan kautta, vaan aiemmat risteilyt olivat kiertäneet Etelä- Amerikan. Kaikki nykyristeilijät eivät mahdu kanavan yli sata vuotta tehtyihin mittoihin. Maria jätti aamiaisen väliin, vaikka yläkahvilasta leijui tuore houkutteleva kahvin tuoksu. Ihmisvirta vaelsi kohti laivan keulaa pitkin eri kansia. Hän näki lääkäri Jimin kulkevan portaissa edellään. Tämä oli kertonut aiemmin kieliryhmässä, että kanavan läpikulku on monille henkilökunnan jäsenistä iso kokemus, joka on harvalle mahdollista.

Maria näki Juhanan istuvan reelingin vieressä ja viittoilevan kohti tyhjää varaamaansa tuolia. Tytärtä nolotti tunkeutua läpi seisovan ihmis-muurin isänsä viereen, mutta tämä siirrätti määrätietoisesti ihmisiä pois Marian tieltä. Juhanan seurassa oli muutama vakiotuttava, joille tämä oli alkanut kertoa tietojaan kanavan vaiheista. Aamu ei ollut valjennut, ilma oli lämpöisen kostea ja kaukaa keulan edessä näkyi pimeyden keskellä kirkkaita valoja. Laiva eteni hitaasti ja meni puoli tuntia ennen laivan osumista vedessä kelluvien vihreiden ja punaisten valojen väliin. Edessä kohosi valaistu moottoritie, joka eteni ylämäkeen. Aukon ympärillä oli edelleen pimeätä. Ihmisten selkien takaa nousi auringonkajo ensi säteineen. Juhanan pettymykseksi laivan risteilypäällikkö aloitti pitkän kuulutuksen, jossa hän esitteli Panaman kanavan historiaa.

Espanjan kuningas oli 1600- luvulla käskenyt tutkia mahdollisuuksia rakentaa yhteys Atlantin ja Tyynen valta-meren välille. Ideasta kului 300 vuotta toteutukseen. Ranskalaiset aloittivat rakennustyöt keskelle soista viidakkoa. Rakentajat kuljetettiin pakkotyöhön läheisiltä saarilta, etenkin Barbadokselta. Malaria, punakuume ja käärmeet tappoivat rakentajia nopeammin kuin uusia saatiin paikalle. Projekti pysähtyi rahoituksen ja uskon loppumiseen. Muutaman vuoden kuluttua amerikkalaiset ryhtyivät hankkeeseen, ja vuosien sitkeän työn tuloksena kanava valmistui 1900-luvun alussa.

Rautatien rakentamisen kanssa työ oli vaatinut lähes 45 000 ihmisen hengen. Maria laskeskeli lukujen merkitsevän symbolista hautaristiä joka toiselle kanavametrille. Karibian pojat eivät saaneet omaa hautamuisto-merkkiä ihmiskunnan yhteisen ponnistuksen äärelle. Ensimmäinen maailmansota jätti jälkeensä valkoisten ristien suman pitkin Eurooppaa, mutta tällöin oli kyse liittoutuneiden sotilasuhreista. Rinnastukset ovat lopulta tarpeettomia. Panaman kanava oli Egyptin pyramidien jälkeen suurin tiedossa oleva ihmiskunnan rakennushanke ja on toistaiseksi sellaisena pysynyt.

Laivan saapuminen ensimmäiselle sululle ajoittui päivän valkenemiseen. Maria katseli edessään aukeavaa näkymää. Kaksi rinnakkaista kirkkaasti valaistua kaistaa laivan edessä. Alus ajoi sisään oikeanpuoleiseen sulkuun, jonka portit olivat auki. Laivan keulasta oli soutuveneen avustuksella vedetty köysi kiinnitettäväksi mönkijän näköisiin koneisiin, jotka kulkivat kiskoja pitkin laivan rinnalla. Samaan aikaan vasemmalle kaistalle ajoi takana tullut suuri kaasulaiva. Kaksi merten jättiläistä seisoi rinnakkain odottaen veden pinnan nousua seuraavan sulun tasolle. Jyhkeät portit avautuivat ja molemmat laivat vedettiin seuraavaan sulkuun. Maria ei ollut kiinnostunut teknisistä ratkaisuista, mutta hän ymmärsi Juhanan innostuksen.

Sata vuotta laivat olivat kulkeneet kanavassa molempiin suuntiin kuljettaen ihmisiä ja tavaroita. Vanhat ratkaisut olivat riittäneet tähän päivään asti, mutta päällikkö kertoi kanavan merkittävän laajennuksen olevan vireillä. Uudet laivat tarvitsivat lisää syvyyttä ja leveyttä. Maailmantalouden kasvu edellytti investointeja. Juhana kuului kertovan, että tämmöinen iso risteilijä maksoi Panaman valtiolle kanavamaksua useita satojatuhansia euroja. Rahaa tarvittiin, sillä kanavalla työskenteli tuhansia työntekijöitä tehden jatkuvaa ylläpitoa ja korjaamista. Täällä jossain oli töissä myös Karibialla tavatun Oliverin tyttären poikaystävä monien kyläläisten tavoin, Maria muisti.

Sulkujen jälkeen laivan eteen avautui sisäjärvi salmineen ja saarineen. Molemmilla puolilla kasvoi tiheä, vihreä viidakko. Rannoilla loikoili krokotiileja. Suuret pelikaanit ja fregattilinnut tähyilivät vedestä syötävää. Oli uskomaton tunne lipua jättiläislaivassa äänettömästi pitkin viidakon reunaa. Sivilisaation merkkejä olivat vuorilla kohoavat antennit ja viidakkoa paikoittain halkovat sähkölinjat. Muutama jättisilta ylitti kanavan varmistaen liikenteen sujuvuuden Etelä- Amerikan ja Pohjois- Amerikan mantereiden välillä. Andit olivat täällä madaltuneet vuorten nyppylöiksi.

Keskivaiheilla kanavaa rannalla näkyi kaksi jättinosturia, joiden Juhana kertoi amerikkalaisten takavarikoineen toisen maailmansodan jälkeen saksalaisilta. Ne olivat toiminnassa nostaen sulkuportteja tarvittavien huoltotoimenpiteiden yhteydessä. Kanavan vasenta reunaa pitkin kulki alkuperäinen rautatie. Jos laivan syväys oli liian suuri, tavarat purettiin junavaunuihin ja kuljetettiin kanavan toiselle puolelle laivan ajaessa tyhjillään läpi.

Mariaa viehätti alueen toimelias ilmapiiri. Kaikenelektronisen ja pienimuotoisen keskellä tarvittiin edelleen konkreettista ja isoa kalustoa, joka ei ollut jäänyt vanhanaikaiseksi ja lyhytikäiseksi. Kanava jatkui läpi sulkujen ja iltapäivän lopussa risteilijä saapui Tyynelle valtamerelle. Horisontissa vasemmalla häämöttivät Panaman kaupungin monet pilvenpiirtäjät. Kanavan loppuessa siirryttiin suuren maantiesillan alitse suolaiseen veteen. Meri lepäsi sinisenä ja nimensä mukaan tyynenä edessä. Delfiinit kerääntyivät laivan keulan ympärille ihmettelemään uutta tulokasta.

Kanavan läpiajo oli vaatinut koko päivän. Nyt laiva käänsi kulkunsa rannikon mukaisesti kohti pohjoista. Länsitaivaalla aurinko laski pu-naisena pallona mereen. Matkustajat palasivat vähitellen osaksi laivan normaalia toimintaa. Maria oli käväissyt välillä kevyellä lounaalla, mutta oli aika valmistautua iltaan; katsoa tämän päivän pukukoodi, käväistä suihkussa ja päättää, menisikö illalla katsomaan elokuvaa, show’ta vai kuuntelemaan elävää musiikkia.

Matkalla hyttiin hän päätti kiertää portaikkojen kautta ja saada liikuntaa päivään, joka oli mennyt kuntoilun kannalta hukkaan. Maria näki mielessään Jamesin, joka huomenna kuulustelisi, mitä hän on tehnyt viime päivinä. Päivä oli ollut laiskottelun arvoinen. Kanava herätti Marian sisällä herkkää sympatiaa ihmiskunnan yhteisiä pyrkimyksiä kohtaan. Aikanaan oli ollut tarve ratkaista maantieteellinen liikkumisen este. Nyt olisi käsillä ratkaista ilmastomuutoksen aiheuttama uhka. Se ei toivottavasti ollut niin mahdotonta kuin Maria oli tähän asti toivottamana ajatellut.

Portaissa Maria törmäsi Jimiin, joka hikipisaroiden määrästä päätellen oli vetänyt useamman kierroksen eri kerrosten välillä. ”Mitä pidit kanavasta? Minusta se oli hieno. En ymmärrä kuinka laivat mahtuivat niin ahtaisiin väleihin. Yritin katsoa, mutta en nähnyt yhtään ylimääräistä ilmatilaa reunojen välissä. Maalit näyttivät olevan jäljellä kyljissä kaikesta huolimatta.” Viimeiset sanat Jim huuteli Marian perään seuraavan kerroksen tasolta edetessään pitkin harppauksin portaita. Maria empi hetken kutsuakseen hänet itsensä ja Juhanan seuraksi illalliselle, mutta Jim oli ehtinyt edetä liian kauas.

Hän meni hyttiinsä ja löysi Juhanan oven viereen jättämän lappusen, jossa hän kertoi syövänsä hytissään erään ystävänsä kanssa. Maria huokasi helpotuksesta ja koki saaneensa itselleen vapaan illan vastoin ennakko-odotuksia. Häntä oli alkanut viime aikoina häiritä isän uteliaisuus ja halukkuus tietää hänen tekemisiään. Tämä oli päivällä hilpeään sävyyn kysellyt, kenenkä kanssa sinä oikein vietät aikaasi, kun en ole nähnyt useaan päivään. ”Ketä sinä hytissäsi piilottelet? Isän pitää saada tietää, kuka on häntä parempaa seuraa. Meidän oli tarkoitus risteillä yhdessä vai mitä? ”

Maria ei vastannut mitään, vaan oli kuulematta vaativaa ääntä näennäisesti kevyen kysymyksen taustalla. Hän ei ollut tottunut olemaan tilivelvollinen tekemisistään. Kysymyksen asettelu tuntui hänestä kummalliselta. Juhana oli ollut päivällä hänelle ärtynyt. Kun Maria oli osoittanut kanavan rantaa kysyen, oliko tuo kaukana näkyvä vaalea alue hiekkaa, niin Juhana oli vastannut tarpeettoman kipakasti, että ei, se on punaista santaa. Hän oli jäänyt itsekseen ihmettelemään, mikä kumman ero voi olla hiekalla ja sannalla tässä yhteydessä.

Juhanan kevyt kysymys toi mieleen Orvokin ja tämän matkakokemukset. Oliko Juhana aloittanut pienillä, viattoman kuuloisilla uteluilla, mutta kun ei saanut vastausta, niin oli lisännyt jatkuvasti painostusta ja ärsyyntymistään. Maria alkaisi käyttäytyä täysin päinvastoin; pysyttelisi poissa näkyvistä, karttaisi yhdessäoloa ja haluaisi säilyttää oman rauhansa. Mikään ei ollut Marialle niin häiritsevää, kuin toisen ihmisen tulo hänen reviirilleen silloin, kun hän ei tätä ollut kutsunut. Jos Orvokki oli ollut samankaltainen, niin ei ihme, jos hän kypsyi matkan aikana avioeroon.

Maria päätti ohittaa illallisen ja mennä pikaruokalan kautta kuntosalille. Sitä ennen hän kävisi uimassa. Altailla olisi tyhjää, kun matkustajat olivat valmistautumassa iltaan, eivätkä he olleet päivän mittaan ehtineet tuhrimaan altaiden vettä. Hän otti varusteet mukaansa, muisti olla menemättä hissiin vaan juoksi portaat ylös allaskannelle. Siellä ei näkynyt ketään, kuten Maria oli arvellut. Hän meni ensin viileän veden altaaseen. Ulkona oli vielä yli 20 C astetta. Altaan yllä sykki tähtitaivas kirkkaana. Tähdet olivat kovin lähellä. Tuntui, että kättä kurottamalla saattoi tarttua valoihin.

Venus kiersi omalla radallaan taivaan kirkkaimpana ilmiönä. Se oli ylivoimainen tähtiin ja muihin planeettoihin nähden. Ei ihme, kuinka paljon sen ympärille on kehittynyt taruja ja myyttejä. Maria ei tuntenut moniakaan tähtiä nimeltä, mutta erotti Orionin tähtikuvion vyön; tärkeä merkki muinaisten ihmisten maailmankuvassa. Gizan alueen pyramidit oli sijoitettu geometrisesti suhteessa Niiliin kuin Orionin vyön tähdet olivat suhteessa Linnunrataan. Yksityiskohta oli jostain tv-ohjelmasta painunut hänen mieleensä. Maria erotti taivaan kirkkaimman tähden länsitaivaalla lähellä auringon kajoa – Sirius, koiratähti oli ollut myös osa Egyptin mytologiaa. Hän ei muistanut yksityiskohtia, mutta ajatteli, että tähtitaivas olisi kiehtovaa tuntea paremmin. Se oli pysyvästi matkalla mukana ihmisen elämässä. Laivan kannattaisi järjestää seminaarialustuksia tähtitaivaan ja avaruuden ilmiöistä. Kuulijat voisivat välittömästi tarkistaa oppimansa iltakävelyllään.

Maria muisti, ettei ollut lähettänyt lapsilleen sähköposteja moneen päivään. Laivalla oli useampi verkkokamera ja lapset seurasivat niiden avulla äitinsä matkaa ehtiessään. Uusi tekniikka oli selvästi viehättänyt heitä. Oli jännittävää katsella samoja paikkoja kuin äiti reaaliaikaisesti, vaikkei päässyt kansinäkymiä kauemmas. Mariaa olivat ilahduttaneet heidän havaintonsa ja niiden mukana hän sai tietoa kouluelämästä ja tovereista. Hän ei ollut saanut moneen vuoteen lapsiltaan niin paljon viestejä kuin tämän matkan aikana. Tekniikalla on mahtava vaikutus odottamattomiin asioihin. Olisi mukava nyt kuulla, mitä ajatuksia Panaman kanavan näkymät olivat heissä herättäneet. Maria oikaisi suoraan tietokonehuoneeseen, jonka arvioi olevan uima-altaan tapaan tyhjä näin ilta-aikaan. Koneita oli runsaasti vapaana. Ikkunan ääressä hän näki Edithin. Tällä oli käynnissä tulostukseen liittyvä keskustelu paikkaa hoitavan Davidin kanssa.

”Hei, sain tyttäreltäni tietoja tästä miehestä, josta kyselit! Yritän tulostaa vastauksen sinulle. Kyse on kirjan sivun kopiosta jostain julkaisusta. Kuka on kukin - tyyliin. Ei tässä näytä paljoa olevan, mutta tyttäreni kirjoitti, että hän on lähettänyt kyselyn eräälle ystävälleen, joka työskentelee samalla kustantajalla, joka on julkaissut tämän Hermanin kirjat. Saamme varmasti aikanaan lisää tietoa.” Maria katseli pienitekstistä sivua, jossa erotti Hermanin valokuvan ja muutaman rivin luettelomaista tietoa. Valokuva oli samankaltainen, kun Maria muisti Orvokin kirjan takakannesta. Mies oli kuvassa noin 50-vuotias. Hän näytti syntyneen samana vuonna kuin Juhana, joten hän saattaisi olla vielä elossa. Syntymäkaupunki oli Liegen. Horoskooppimerkki oli kalat kuten Marialla itsellään.

Herman oli opiskellut Ranskassa, Pariisissa suorittaen tutkinnon historiassa, mutta sen jälkeen hänellä oli tutkinto Lontoosta eräästä businesskoulusta. Työssään hän oli toiminut erään lakiasiainyrityksen osakkaana ja konsulttina, mutta oli samanaikaisesti hoitanut luennointitehtäviä Sorbonnen yliopistossa. Lisäksi oli lueteltu kunniamerkkejä sekä järjestöjä, joiden jäsen mies oli. Lopuksi oli maininta hänen julkaisuistaan aiheena Euroopan keskiaikainen historia.

Perhesuhteista ei kirjassa ollut mainintaa. Maria taittoi paperin taskuunsa. Tiedoissa ei ollut tarpeellista lisävaloa suhteessa Hermanin ja Orvokin väleihin. Saattoi hyvin olla, ettei mitään yhteistä tekijää löydy. Suhde oli ollut ohimenevä ja sen merkitys Orvokille oli Marian mielikuvituksen tuotetta. Muutama valokuva, koira nimeltä Herman, Orvokin oma muistikirja ja sihteeri Sadun maininnat muodostivat ohuen yhteyden Orvokin ja Hermanin välille. Marian intuitio tosin sanoi, että asiassa on tutkimisen arvoisia kohtia.

Lasten sähköpostit olivat riemastuttavia. He olivat erottaneet hänet ja Juhanan verkkokamerasta, kun laiva oli kulkenut Panaman kanavassa. Sarah kertoi saaneensa koulusta pienen stipendin taidoistaan taidehistoriassa. Henry Jr oli menossa kaverinsa vanhempien kanssa seuraavassa viikonvaihteessa kalastusretkelle Pohjanmerelle. Kumpikin tuntui Luojalle kiitos voivan hyvin. He olivat selvinneet isänsä kuolemasta selvästi Mariaa paremmin.

Maria kulki tanssisalongin ohitse, jossa illan musiikkitarjonta oli alkamassa. Hän ei pystynyt ymmärtämään, kuinka ikäihmiset jaksoivat joka päivä laittautua illaksi parhaimpiinsa, syödä viiden ruokalajin aterian juomineen, tanssia orkesterin soittaessa ja istua iltaa juomien ääressä yli puolen yön. Aamuisin he olivat varhain lenkkeilemässä ja uima-altailla. Laivoille valikoitui hyväkuntoista väkeä, joka jaksoi ottaa kaiken irti matkan tarjonnasta. James oli puhunut tanssin hyvistä vaikutuksista. Maria ei kokenut vetoa salin puolelle; selvästi ei vielä ollut tanssin aika hänen loppuelämässään.

16

Maria havaitsi seuraavana päivänä Juhanan välttelevän hänen seuraansa. Hän oli aamiaisella todennut isälleen olleensa edellisenä iltana väsynyt, eikä ollut jaksanut osallistua päivälliseen ja illanviettoihin. ”Näin sinut illalla kävelemässä, kun istuin salongissa, mutta ei sinun tarvitse minulle tehdä tiliä menoistasi.”- isä huomautti sangen terävällä äänensävyllä. Maria havaitsi taas ärtymystä Juhanan äänessä. Sanat ja tunteet eivät vastanneet toisiaan. Juhana oli loukkaantunut. Maria kertoi lasten nähneen heidät verkossa ja lähettäneen terveisiä. Samalla hän kertasi lasten pikkukuulumisia. Juhana ei kysynyt lapsenlapsistaan mitään, vaan jatkoi ääneti ruokailuaan.

Maria ajatteli uhrata päivän auringon palvontaan. Taivas oli puolipilvessä ja suojasi ihoa kuumimmalta poltolta. Hän meni kirjaston kautta kannelle ja valitsi hyllystä umpimähkään itselleen luettavaa sekä suuntasi kulkunsa laivan perään, jossa oli huomannut olevan rauhallista. Maria veti valkosinisen muovisen auringonottotuolin aivan reelingin reunaan. Näin meren äänet kuuluivat parhaiten ja hän saattoi samalla silmäillä, näkyisikö meressä kaloja, delfiinejä tai lintuja.

Laiva kulki pitkin Guatemalan rannikkoa kohti pohjoista. Sää oli selvästi viilenemässä; pohjoiseen oltiin menossa. Kirjaston kirja ei ollut Marian luulema jännityskertomus verisestä kansikuvastaan huolimatta, vaan kertoi katolisesta järjestöstä Opus Deistä, joka oli perustettu Espanjassa uudistamaan katolisen kirkon toimintaa. Mariaa ei asia kiinnostanut. Henryn perhe oli katolinen ja molemmat lapset saavat koulussaan katolisen kasvatuksen. Henrylle kuten Marialle uskonto ei ollut muuta kuin hyväksyttävä moraaliopin perusta. ”Oli hyvä kuulua kristilliseen perinteeseen, mutta ei saanut sulkea itseään muiltakaan vaikutteilta”, - oli Henry usein sanonut.

Maria selaili kirjaa hajamielisesti, kun ei jaksanut lähteä kipuamaan portaita hakeakseen sopivampaa luettavaa. Teoksessa käsiteltiin katolisen kirkon historiassa esiintyneitä uudistusliikkeitä. Jos uudistushalukkuus oli mennyt laajemmaksi kuin Vatikaanissa hallitseva paavi oli pitänyt aiheelli-sena, suunta oli leimattu kerettiläiseksi ja harhaoppiseksi. Näitä esimerkkejä oli lueteltu nes-torilaisia, kataareja, luterilaisia ja kalvinisteja. Mariasta oli mielenkiintoista, että Hermanin tutkimat kataarit oli niputettu Martin Lutherin kanssa samaan ryhmään. Samoin oli mainittu esimerkkejä uudistajista, jotka Vatikaani oli hyväksynyt ja joiden perustamat munkkikunnat kuten fransiskaanit ja dominikaanit olivat olleet tärkeitä kirkon kehityksessä. Poikkeavana esimerkkinä oli käsitelty temppeliritareita, jotka aikanaan olivat olleet Vatikaanin hyväksymiä, mutta myöhemmin muuttuneet paavin mielestä harhaoppisiksi.

Mariaa ei aihepiiri yleisesti kiinnostanut, mutta eilinen tieto Hermanista oli aktivoinut hänen muistikuvansa tämän kirjoittaman kirjan sisällöstä. Kataarit, temppeliritarit ja dominikaanit olivat tarinassa keskeisessä roolissa. Opus Deistä hän ei ollut koskaan kuullut mitään. Hän oli aikanaan päättänyt jättää kirkolliset asiat muiden huoleksi nähtyään uskontojen aiheuttaneen maailmassa vain hämmennystä ja sotia. ”Saanko tehdä sinulle pienen selkähieronnan,” - kuuli Maria miehen äänen yläpuolellaan. Tuolin takana seisoi James pitäen öljypulloa kädessään. ”Näin sinut seisoessani yläkannella tähystämässä delfiinejä. Minulle piti tulla asiakkaan, mutta hän on sairastunut tai ilmoitti sen syyksi. Nyt on tunti joutilasta ja hyödyllistä aikaa tarjolla!”

Jamesilla oli ihanan valoisa hymy, joka levisi silmiin ja sai helposti myös muut ihmiset hymyilemään. Poika oli aina tavatessa hyväntuulinen ja säteili hyvää oloa ympäristöönsä. Jos kaikki ihmiset olisivat pojan kaltaisia, niin maailma olisi onnellisten ihmisten planeetta, Maria pohti. Hänelle oli selvinnyt kuntosalityöskentelyn aikana, että James oli toiminut kotimaassaan Etelä – Afrikassa luonnonsuojelualueen turistioppaana. Hän rakasti työtään eläinten parissa, mutta palkka oli pieni, ja hän oli jatkanut fysioterapian opintoja.

James oli saanut laivalta työpaikan ystävänsä sijaisena vain tälle matkalle. Tulevaisuudestaan hän ei tiennyt, mutta toivoi jatkopaikkaa laivoilla. Palkkarahat hän lähetti vanhemmilleen. James oli vasta täyttänyt 20 vuotta, joten hän ehtisi tehdä monia asioita elämässään. Maria käänsi tuolinsa ja heittäytyi pyyhkeen päälle vatsalleen. James öljysi hänen selkänsä aukaisten tottuneesti bikinien nauhat. Maria näki isänsä kävelevän ylemmällä kannella pysähtyen katsomaan alas heidän suuntaansa. Maria vilkutti, mutta Juhana ei nähtävästi tunnistanut häntä, vaan jatkoi kävelyään.

James oli hyvä hieroja. Hän löysi kireitä lihaksia ja pehmensi niitä sormillaan taitavasti. Maria muisti, että viimeksi hänen ihoaan oli miehistä koskettanut Henry ja siitä oli aikaa yli vuosi. Jokainen solu nautti Jamesin käsittelystä. Maria päätti sopia uudesta hieronta-ajasta ja muistaa kertoa Juhanalle tästä luonnonlahjakkuudesta. He puhelivat pojan vaikutelmista laivalla. Hän ihmetteli vilpittömästi Marialle, miksi monet varakkaista ihmisistä kohtelivat ruumistaan huonosti. Ruokailuissa suuret lautaset olivat täpötäynnä makkaroita, lihaa, paistettuja munia ja muita rasvaisia ruokia. Jälkiruokana nautittiin leivoksia, vanukkaita ja sorbetteja. Veden sijasta juotiin olutta ja viinejä. Väkeviä alkoholeja kului baareissa uskomattomia määriä. James ei voinut ymmärtää ylensyöntiä, joka vahingoitti ihmisten elimistöä. - ”Ruumiin kunnon hyväksi voi jokainen tehdä paljon ja samalla hoitaa omaa terveyttään. Onneksi miehistön puolella keittiö on monipuolisempi. Ruoka on maukkaampaa ja kasvispitoisempaa.”

Maria oli tuntenut samoin katsoessaan ruoka- annoksia. Hän oli löytänyt itselleen kevyempiä vaihtoehtoja, kun oppi erikseen kysymään niitä. Mauttomuus vaivasi kaikkia ruokalajeja. Ne oli viritetty iäkkäiden matkaajien elimistön kestokyvylle. Kasvikset oli keitetty ylikypsiksi ja makuainekset olivat jääneet keitinveteen, mutta tekohampaat pystyivät ne hyvin pureskelemaan. Välillä hän kuvitteli näkevänsä ihmisten aamiaistarjottimen sisällöstä, minkälainen ruumiinrakenne oli tarjottimen kantajalla. Muna, pekonit, makkarat, pannukakut, pavut ja paahtoleivät keskenään sulassa sovussa samalla lautasella löytyivät papoilta ja mummoilta, joilla polvet notkuivat, vatsa roikkui ja punakat posket loistivat. Useilla oli kävelykeppi tukenaan. Näitä ihmisiä ei näkynyt ravintoluennoilla.

Maria jäi makaamaan raukeana tuoliinsa Jamesin lähtiessä hoitamaan seuraavaa asiakasta. Aurinko lämmitti kehoa, kaikki lihakset olivat rentoina ja hänen oli varottava, ettei nukahtaisi liian pitkäksi aikaa tuoliinsa. Hän käveli toppi uima-asun päällä lähellä olevaan lounaskahvilaan, jossa oli herkullisia pitsapalasia sekä kunnon espressoa. Ulko-pöydät olivat tupaten täynnä uimaranta-asuisia asiakkaita.

Mariaa huvitti kehojen moninaisuus. Suonikohjut, arvet, ja ihomuutokset olivat näkyvissä. Jokainen yksilö kertoi paljaalla vartalollaan omaa tarinaansa. Iltajuhlien puvut peittivät kaiken armollisesti, mutta aurinko oli voima, joka sai ihmiset unohtamaan puutteensa ja heittäytymään lähes alastomina sen hyväiltäviksi. Maria huomasi olevansa onnekas, kun keho oli virheetön ja terve. Kaikki oli ulkoisesti hyvin. Hänellä ei ollut selluliittikerroksia reisissä, olkavarsien ylimääräiset rasvat eivät roikkuneet ja iho oli väriltään kauniin tasainen. Ajan hammas ei ollut häneen purrut, mutta vuosien lisääntyessä suunta oli alaspäin.

Maria päätti, että tästä eteenpäin hän huolehtisi täysipainoisesti omasta terveydestään ja kunnostaan. Laiskuus ja saamattomuus oli voitet-tavissa. Kuntosalia oli mahdollista, jos ei rakastaa, niin sietää. Ruumiillista rappiota saattoi siirtää, vaikka ei estää. Iltapäivälle oli seminaarisalissa keskustelu aiheesta, ”Miten suhtautua Euroopan maihin tuleviin maahanmuuttajiin?”. Keskustelun vetäjänä ja alustajana toimi entinen YK:n tehtävissä palvellut tutkija. Maria ajatteli seurata sivusta, mitä mielipiteitä salissa heräisi. Viime aikojen uutiset olivat kertoneet, kuinka Afrikan työttömien nuorten miesten paine tulla Euroopan heikentyneille työmarkkinoille kasvoi. Kanarian saaret, Manner-Espanja ja Italia olivat reittien pääkohteet. Euroopan koventaessa rajavalvontaa ja lähettäessä tulijat takaisin, uusiksi kohteiksi olivat nousseet Intia ja Kaukoitä.

Salongin kaikki paikat oli varattu Marian astuessa sisään hämärään tilaan. Osallistujat olivat enimmäkseen harmaantuneita ja kumaraisia miehiä. Naiset viettivät aikansa tanssiharjoituksissa ja käynnissä olevassa taide-huutokaupassa. Viime mainitussa oli ilmainen kuohuviinitarjoilu, joka veti mummoja kuin kärpäsiä puoleensa. YK-tutkija oli keski-ikäinen nainen, joka salin edessä olevalla pienellä korokkeella näpelöi hermostuneesti tietokonetta saadakseen esityksensä käynnistymään. Hän ei nostanut katsettaan pöydän pinnasta ja yritti unohtaa salissa tungeksivat matkustajat. Alkuasetelma ei luvannut hyvää. Nainen vyörytti lukuja, kaavioita ja eri EU- maiden toimesta tehtyjä ratkaisuehdotuksia. Hän kertoi tilanteen pahenevan kovaa vauhtia ja jos mitään ei tehdä, syntyy Euroopassa väistämättä levottomuuksia ja mellakoita sekä paikallisia terrori-iskuja. Osallistujat olivat olleet hiljaa ja kuunnelleet. Nyt alkoi tulla välihuutoja tyyliin, - ” Aidataan
Afrikka, pistetään mustat työleireille, laivataan ne takaisin.”

Oli selvä, että osallistujien kanssa ei syntyisi rakentavaa keskustelua. Vanhukset olivat valmiina lynkkaamaan alustajan ja pistämään sota-alukset rajoille ampumaan Eurooppaan laittomasti pyrkijät ja sinne jo päässeet. Solidaarisuus muille maille ei ollut tämän joukon arvo. He olivat omasta mielestään sotineet mailleen vapauden ja elintason, jota nyt politiikkojen toimesta jaettiin vastikkeetta ulkopuolisille vastoin kansan tukea. Maria jäi seuraamaan, kuinka tilanne laukeaisi. Alustaja oli löytänyt huutelun keskellä kadonneen itseluottamuksensa takaisin. Hän rykäisi ärtyneesti ja sanoi ääntään korottaen - ”Nyt on minun puheenvuoroni; jaan pyydettäessä kommenttipuheenvuoroja.” Monet nousivat tuoleistaan seisomaan ja lähtivät äänekkäästi kolistellen kohti ovea - ”Ei meidän ole täällä pakko istua kuuntelemassa tyhmyyksiä. Mennään pojat baariin jatkamaan keskenämme.”

Saliin jäi kymmenkunta ihmistä; ehkä ne, jotka alun perin olivat tahtoneet löytää uusia näkökulmia omiin ajatuksiinsa. Ilmapiiri rauhoittui ja joku kuului naurahtavan - ” Hienoa, että saatiin eloa ja vaihtelua tähän tasaiseen menoon.” Maria näki salin toisella puolella oven vieressä laivan lääkärin, Jimin. Tämä pyysi itselleen puheenvuoroa, jossa kertoi rauhallisella äänellä laivayhtiön pyrkimyksistä löytää ratkaisuja siirtolaisongelmaan tukemalla eräissä Afrikan maissa koulutusta laiva-ammatteihin. Jim tähdensi, kuinka tärkeätä on ensin luoda poliittiset edellytykset rauhalle ja lainsäädännön kehittämiselle, jotta syntyy pitkäaikaisia ratkaisuja ihmisten elämän parantamiselle.


Maria rohkaistui pyytämään puheenvuoroa kertoen omista kokemuksistaan afrikkalaisissa kehitysprojekteissa. Hän korosti, kuinka tärkeätä on muistaa naisten ja tyttöjen koulutus, koska näiden kautta luodaan hyvinvointia perheille. Hän myös kysyi, tiesikö kukaan, onko EU:lla suunnitelmaa, jossa olisi mietitty Euroopan tarvitseman työvoiman koulutustarve ja mikä voisi olla eri Afrikan maiden rooli ohjelman toteuttajana.

Keski-ikäinen amerikkalaisella aksentilla puhuva mies kommentoi, ettei koulutus ole avain terrorismia vastaan. Lontoon metropommien takana olevien ryhmien jäsenet olivat syntyneet Englannissa, ja osa valmistunut hyvin arvo-sanoin yliopistoista. Terrorismi ei ole uhka vain valtion ulkopuolelta vaan myös sen sisältä. Hän sanoi uskovansa, että nyt syntyvillä lapsilla ei ole odotettavissa rauhallista maailmaa. Miehen mielestä oli vastuutonta synnyttää lapsia nykyoloihin. Tämä synkkä näkemys tuntui olevan hänen sanomansa pääsisältö, koska mies keskustelun siirryttyä muihin aiheyhteyksiin, poistui paikalta. Tilaisuus oli tasaantunut normaaleihin uomiin. Alkuperäinen aihepiiri rönsyyntyi moniin suuntiin. Alustaja kiitti lopuksi osallistujia hyvästä keskustelusta, mutta ei malttanut olla sa-nomatta, että laivalla näytti matkustavan suuri määrä ikäluokkaa, joka oli tottunut riistämään kehitysmaita, eikä nähnyt näitä tasavertaisina osapuolina globaalissa taloudessa.

Maria ja Jim poistuivat salista yhtä matkaa kävelykannelle. Juhana käveli tuttaviensa kanssa heitä vastaan. Kun Maria aikoi mennä esittelemään Jimin Juhanalle, tämä kääntyi kiireesti sisään lähimmästä ovesta kuin väistäen Mariaa ja tämän rinnalla kävelevää mieshenkilöä. ”Oletko ilmoittautunut yhtiön retkelle huomenna Acapulcossa,” - kysyi Jim. Maria kertoi ajatelleensa, ettei menisi maihin. Acapulcossa ei hänen tietojensa mukaan ollut mielenkiintoista koettavaa; koko kaupunki oli kehittynyt turismin tarpeisiin. Hän oli huomannut retken, missä mennään katsomaan jyrkältä kallionkielekkeeltä henkensä uhalla mereen hyppääviä nuoria miehiä ja siirrytään sitten loistohotellin uima-altaille ja lounaspöytien ääreen. Mariaa kammoksutti poikien kohtalo. Meksikoa olisi nähnyt bussin ikkunasta vilaukselta. Maria ajatteli äitejä, jotka joka päivä laskivat peloissaan poikansa ansaitsemaan turisteilta almuja ja varmasti joskus joku pojista oli palaamatta kotiin. Niitä tilastoja ei julkaistu.

Jim oli odottanut Marian vastausta tovin. ”Ajattelin kierrellä vain kaupungilla, syödä paikallista ruokaa ja istuskella varjossa ihmisiä katsellen. Jos haluat, tule mukaani. Yksinään en kehota sinua sinne menemään. Voimme harjoitella espanjan sanojen käyttöä, joita olemme Magdalenalta oppineet. Osaamme tilata oluet!”, - Jim innosti Mariaa. Miehen ehdotus alkoi tuntua hyvältä. Oli mielenkiintoisempaa kävellä paikallisen väestön keskuudessa kuin kuljeksia tutulla laivalla. Maissa tulisi olemaan kuuma päivä. Karibian jälkeen he eivät olleet varsinaista hellettä kokeneet.


He sopivat tapaamisesta laiturilla puolelta päivin seuraavana päivänä. Tuolloin kaikki ryhmät olisivat kadonneet bussien uumeniin ja ruuhkat olisivat poissa. Meri-illalliselle riitti tällä kertaa cocktailasu. Maria tulkitsi sen koskevan siistejä pitkiä mustia housuja ja valkoista jakkua, johon oli kirjailtu mustasta nauhasta ruusukkeita. Jalkaansa hän laittoi mustat avokkaat, joiden etumuksessa oli pieniä valkoisia ruusukkeita. Maria oli löytänyt kengät pikkuputiikin hyllyltä sattumalta ja muistanut samalla jakkunsa. Asu sopi yhteen kuin suoraan vaatesuunnittelijan kädestä. Maria havaitsi iloitsevansa tästä pienestä yksityiskohdasta elämässään. Aiemmin kyse olisi ollut turhanaikaisesta keikaroinnista.

Elämä muuttaa minua koko ajan, Maria ajatteli. Vakiopöydässä ei ollut Marian tullessa ketään. Yhteensä pysyvään pöytäseurueeseen kuului kahdeksan henkilöä. Isän ja hänen lisäkseen kaksi iäkästä pariskuntaa Walesista sekä kaksi keski-ikäistä sisarusta Hollannista. Pöytä oli muodoltaan soikea ja mahdollisti hyvin keskustelun isossa ryhmässä. Tarjoilija kiirehti tuomaan Marialle ruokalistan muuta seuruetta odotellessa.

Laivan päivittäiset ruokalistat olivat kauniisti pujotettu puisiin mahonkisiin kansiin. Vasemmalla sivulla löytyivät suositusjuomat ja oikealla varsinaiset ruokalajit. Alkuruokien listalla näytti olevan savulohta piparjuuren kanssa, ankkapatee ja katkarapusalaatti. Keittona oli häränhäntäliemi tai äyriäiskeitto krutonkien kera. Lämmin ruoka sisälsi kasvisvaihtoehdon lisäksi grillattua kananrintaa, jotain Marialle tuntematonta kalaa, haudutettua porsasta, Wellingtonin pihvin sekä lampaankyljykset. Jälki-ruokia marengista kinuskikastikkeella erilaisiin jäätelöihin Maria ei ottanut, vaan siirtyi suoraan kahviin.

Ogilvy kaatoi juuri jäävettä lasiin, kun muu pöytäseurue saapui. Hollantilaiset sisarukset kehuivat oitis Marian raikasta olemusta. ”On niin mukava katsoa nuoruutta ja kauneutta”, - he supattivat. ”Niin, kyllä naiset miesten takia näkevät paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen”, - sanoi paikalleen istuva Juhana katsoen Mariaa merkitsevästi. Kaikki paneutuivat lukemaan ruokalistaansa. Maria tilasi itselleen aluksi savulohen, jätti keiton väliin ja otti lämpöiseksi ruuaksi kananrintaa. Juhana oli yleensä valinnut heille viinin ottaen huomioon kummankin ruokavalinnat. Nyt isä, kun viinitarjoilija otti tilausta, tyytyi tilaamaan lasin punaviiniä itselleen. Maria oli ensin tyytyä veteen, mutta se olisi ollut periksi antamista. Hän vinkkasi tarjoilijan takaisin ja päätyi tilaamaan itselleen pikkukaraffin roséviiniä.

Juhanalle Maria oli koko illan täysin näkymätön. Tämä keskusteli muiden kanssa aivan normaalisti, mutta Marian hän ohitti sekä puheissaan että katseessaan. Maria jutteli pää-asiassa vieressään istuvan sisaruksen kanssa Hollannin kultaajan taiteesta. Tämä oli toiminut Amsterdamissa taidemuseon kuraattorina ja tunsi hyvin paikallisten museoiden tarjonnan. Maria oli vieraillut Van Gogh-museossa ja he löysivät yhteistä keskusteltavaa siellä olevista tauluista.

Juhana oli innostunut puhumaan pöydän miesten kanssa kansainvälisen vakoilutoiminnan kehityksestä. Isän mukaan kylmä sota oli voimissaan. Vakoilu käytiin teknisesti kehittyneemmällä tasolla kuin ennen. Hän kertoi Aurorasta, joka kuului olevan viimeisin ase vakoilulentojen alueella. Lisäksi hän kuvasi tietävästi kaikkea digitaaliseen tietoon liittyvää valvontaa ja väärinkäyttöä. Juhana selitti dramaattisesti, kuinka nykyaikaisilla satelliiteilla pystyttiin välittämään kuvaa, missä sanomalehden tekstirivin sisältö oli helposti luettavissa. Kilpavarustelu vakoiluvälineissä oli koventunut, kun mukana olivat myös Kiina ja Pohjois-Korea perinteisten maiden lisäksi.


Juhanalla oli lukuja Venäjän FSB:n, CIA:n, MI5 ja Israelin Mossadan budjeteista. Yritystietojen vakoilusta hänellä oli monia esimerkkejä. Maria ei jaksanut seurata keskustelun kulkua, mutta Juhana hoiti rooliaan pöytäseurueen viihdyttäjänä. Lopuksi hän käänsi keskustelun amerikkalaisten salaiseen HAARP-projektiin, josta kukaan ei tietänyt mitään. Isä kertoili hankkeen mahdollisuuksista siirtää sodankäynti täysin uudelle seismiselle tasolle.

Mariaan Juhana ei katsonut koko illan aikana. Isä oli pyyhkinyt hänen nimensä ylitse muistikirjassaan. Leukaperien lihaksissa Marian silmä erotti kireyttä, joka ei ollut niissä normaalisti. Tarjoilun loputtua, jolloin Juhana oli tavallisesti kysynyt, mihin Maria haluaisi jatkoille, hän nousi pöydästä, kumarsi kevyesti seurueen naisille ja kertoi, että häntä odotettiin muualla. Maria jäi hetkeksi istumaan seurueen kanssa, mutta poistui myöhemmin yksin hyttiinsä. Hän ei ymmärtänyt Juhanan viime päivien käytöstä. Ilman mitään syytä, ainakaan hänen ymmärtämäänsä, isä käyttäytyi kuin vieras ihminen.

Maria kertasi tapahtumia Karibian saaren jälkeen, jossa heillä oli ollut todella hieno päivä yhdessä, ainakin Marian mittapuun mukaan. Panaman kanavalla Juhana oli ollut kireä ja jossain välissä vihjannut Marian viettävän aikaansa muiden miesten kanssa. Tänään isä oli nähnyt hänet sekä Jamesin että Jimin seurassa. Juhana oli vihainen, jos Maria jakoi huomiotaan muille miehille. Pelkkä Marian poissaolo sai hänet epäilemään, vaikka tämä olisi viettänyt aikaansa yksin. Juhana käyttäytyi kuin sairaalloisen mustasukkainen aviomies. Se hän oli ollut kaikille elämänsä naisille. Epäluuloinen, uhitteleva, murjottava ja mielivaltainen. Isä pelkäsi tulevansa hylätyksi. Hän oli löytänyt tyttärensä monien vuosien jälkeen ja samalla hän pelkäsi, että joku mies vie tämän pois hänen elämästään.


Maria ymmärsi, että Juhana oli pohjimmiltaan epävarma, säikähtänyt pikkupoika. Tarinat olivat hänen keinonsa saada vieraiden ihmisten huomiota. Lähimpiensä huomion hän pelkäsi etukäteen menettävänsä eikä pystynyt luottamaan kehenkään. Mami oli ollut tämän epäilyn yläpuolella. Äitiä poika ei voi koskaan menettää paitsi kuolemassa.

Maria mietti, oliko Juhana tullut ajatelleeksi, että isä ei voi oikeasti koskaan menettää tytärtään. Tyttärelle isä on aina mukana; ohjenuorina, ihailun kohteena, hellinä muistoina. Marian mentyä naimisiin Henryn kanssa, Juhana oli kokenut menettäneensä hänet lopullisesti vieraalle miehelle. Kun Henry kuoli, Juhanassa heräsi toivo pitää Maria itsellään. Isä ei pystynyt jakamaan elämänsä naisia kenenkään kanssa. Juhanan kohtalona oli yrittää omistaa ihmisiä. Äidin hän oli onnistunut kietomaan omistuksen pauloihin ja sieltä kuolema oli ainoa poispääsy. Maria tunsi sääliä ja vihaa yhtä aikaa. Isä oli ollut hänelle pettymys. Pienen tytön unelma vahvasta ja luotettavasta isästä oli pirstaleina. Toi-saalta hän ei ollut lapsi tai nuori, vaan aikuinen nainen. Oli aika ymmärtää isän olemusta uudesta näkökulmasta. Juhana oli vajaa ihminen kuten kaikki muutkin, Maria illalla sängyssä tunnusti itselleen kyynelten läpi.


17

Jim odotti Mariaa keskipäivällä laivan vieressä laiturilla, kuten he olivat sopineet. Lääkärin hyveisiin tuntuu kuuluvan täsmällisyys. Myös Henry oli ollut aikojen suhteen tarkka, Maria muisti. Acapulcon päivä oli helteinen, suorastaan polttavan kuuma viileiden meripäivien jälkeen. Maria oli pukeutunut pitkähihaiseen valkoiseen kaapuun ja lierihattuun, joiden toivoi suojaavan pahimmalta paahteelta. He kävelivät ulos läpi myymäläalueen, jonka hinnat Jim tiesi kaksinkertaisiksi verrattuna kaupungin liikkeisiin. Rakennuksen ulkopuolella odottivat viimeiset kyydittä jääneet taksin-kuljettajat. He tarjosivat innolla kaupunkiajelua, sukeltajien katselua tai matkaa maaseudulle. Jim yritti päästä heidän ohitseen kertoen samalla Marialle, että kuljettajasta ei päässyt myöhemmin eroon, jos heiltä erehtyi ottamaan kyydin. He olivat varautuneet viettämään päivän turistioppaana, tahtoivat asiakkaat sitä tai eivät. Hän oli kuullut laivan miehistöltä heidän päivänsä lopuksi vievän turistit käsityömarkkinoille, joissa sukulaiset pitivät myyntikojujaan. Hinnat olivat kalliit, mutta kuljettajat kehuivat järjestävänsä asiakkaalleen edullisia ostoksia. Monet palasivat laivaan mukanaan väkisin ostatettuja heikkolaatuisia tekstiilejä tai matkamuistoja. Köyhän maan asukkaiden on yritettävä kaikkensa sinä lyhyenä aikana, kun rikkaat turistit viipyivät, ajatteli Maria myötätuntoisesti, mutta ymmärsi Jimin vastahakoisuuden.

Tämä käveli määrätietoisesti kuljettajien ohitse rantatielle ja veti tiukasti Mariaa kädestä perässään. Oli tehtävä uhkarohkea vilkasliikenteisen kadun ylitys, missä autot kiitivät vauhdikkaasti välittämättä jalankulkijoista. Mariasta Meksiko tuntui aggressiiviselta ja meluisalta. Henki ei ollut minkään arvoinen. He suunnistivat kartan avulla kohti kaupungin katedraalia ja sen lähellä olevaa kauppahallia. Nämä kohteet Maria oli poiminut etukäteen kirjastosta löytyneen matkaoppaan sivuilta. Kauppahallissa näki eri paikkakunnilla paikallisen elintason ja ruoka-aineiden tarjonnan. Kirkot viehättivät häntä hämäryydellään ja viileydellään, eivät uskonnollisen sanomansa takia. Kävelymatka satamasta osoittautui kuviteltua pitemmäksi ja he poikkesivat janoisina puiston vieressä olevaan rähjäiseen ravintolaan. ”Haluatko maistaa tequilaa, paikallista kaktusviinaa”, - kysyi Jim silmäiltyään pöydässä ollutta nuhruista juomalistaa. Maria nyökkäsi tietämättä, mitä oli odotettavissa. Pöytien alla lymyili kissoja, pehmustetyynyt olivat täynnä juomien läikkiä ja katossa hurisevan ilmastointilaitteen ääni vinkui vanhuuttaan. Tarjoilijapoika kiikutti hetken kuluttua kirkasta juomaa ja maljan sitruunapalasia. Jim sanoi, että viina maistui paremmalta, jos sen kanssa samalla imeksi hapanta mehua. Maria ei yleensä juonut vahvoja viinoja, vaan suosi viinejä ja joskus harvoin olutta. Yksi ku-laus riitti hänelle esimerkkinä tästä paikallisesta pontikasta. ”Tämä ei taida sopia janojuomaksi. Katsotaan, jos läheisyydestä löytyy siistimpi paikka. Tosin kokemukseni mukaan täällä on pakko joustaa totutuista tavoista”, selosti Jim havaittuaan Marian ilmeen.

Tämä yritti helpottaa Jimin oloa kertomalla, että hän oli tottunut elämässään kaikenlaisiin oloihin. Neljä asuinvuotta Afrikassa ja lähes kuusi Sri Lankassa olivat karsineet kaiken siisteysnipotuksen. Mariasta tuntui, että hänen vatsansa oli hyväksynyt siedettävästi kulloisetkin olosuhteet. Vaikeampaa hänellä oli ollut tämän viimeisen vuoden ajan sivistyksen parissa. He jättivät tarjoilijalle korjattavaksi juomattomat juomat ja kunnon juomarahan ja siirtyivät kadun toisella puolella olevan rakennustyömaan takaa häämöttävän ravintolakyltin suuntaan. Nuoli ohjasi ta-kapihalle, jossa peltikaton alla oli pari pöytää tuoleineen. Toisella pöydällä istui laiha kissa ja lattialla heitti palloa parivuotias lapsi. Sisältä tuli paikalle kirkasväriseen esiliinaan ja huiviin pukeutunut nainen, joka nosti lapsen ylös syliinsä, ajoi kissan tiehensä ja levitti heitä varten valkoista liinaa toiselle pöydistä. Jim kysyi huonolla espanjan kielellä, olisiko mahdollista saada kaksi paikallista olutta. Nainen hävisi takahuoneeseen ja tuli nopeasti takaisin kantaen huurteisia olutpulloja, joiden suuhun hän oli taittanut sitruunaviipaleet. Laseja ei tässä paikassa ollut tapana käyttää. Samalla hän jätti pöydälle ruokalistan, jossa ruoka-annokset oli esitetty valokuvin. Maria yritti kysyä englanniksi, montako lasta naisella oli, mutta tämä ei ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Jim tuli apuun ja lopulta selvisi, että lattialla leikkivä oli naisen nuorin tytär. Tämän lisäksi hänellä oli neljä muuta tytärtä. Hänen miehensä oli töissä Yhdysvaltojen puolella työluvan kanssa ja kävi kotona vain loma-aikoinaan.

Nainen oli Marian ikäkumppani. Kuinka toisenlaista hänen elämänsä oli. Kaikki tapahtui tässä samassa pihapiirissä. Viisi lasta ja ravintola hoi-dettavanaan hänen oli pakko tehdä pitkää työpäivää. Mariaa hävetti oma laiska elämäntapansa, johon hän oli viimeisen vuoden aikana kotiutunut. Tällä naisella ei ollut ikävystymiseen mahdollisuutta. ”Mitä jos söisimme täällä; tuskin nämä paikalliset ruokapaikat ovat tämän kummempia? Tietysti voimme mennä syömään johonkin rannan hotelleista”, - Jim suunnitteli. Marialle sopi tämä kodikas pihapiiri. Tarjolla oli tortilloja lisukkeinaan avokadoa ja ananasta. He tilasivat valikoimalautasen, jossa oli monia eri täytteitä ja sanoivat, ettei annoksilla ollut mitään kiirettä. Nainen otti lapsen mukaansa pihalta ja siirtyi keittiön puolelle. Puiden varjossa oli vilpoisa istua. Jim kertoili työstään laivalla. Hän oli erikoistunut geriatrisiin sairauksiin. Matkustajat olivat enimmäkseen eläkeikäisiä ja hän pääsi hyödyntämään koulutustaan. Hänen kollegansa hoiti nuoremmat potilaat. Nyt tämä oli lomalla vanhempiensa luona ja tulisi laivaan San Franciscosta. He olivat asuneet yhdessä viisi vuotta. Maria säpsähti. Hän ymmärsi, että toinen lääkäri oli Jimin poikaystävä.

”Merellä elämä on monessa suhteessa joustavampaa ja avarakatseisempaa kuin maissa. Täällä emme ole kummastelun kohde verrattuna siihen, että hoitaisimme praktiikkaamme jossain pikkukaupungissa. Laivaelämä sopii meille hyvin”, - jatkoi Jim. Mariaa huvitti Juhanan epäluulo Jimin suhteen. Isä ei uskoisi missään olosuhteissa, että Jimin kanssa saattoi olla vain ystävä. Marialle tieto Jimin sukupuolisesta suuntautumisesta oli helpotus. Hän oli ehtinyt huolestua, miten torjuisi tämän mahdollisen kiinnostuksen. Maria ei osannut ajatella Henryn tilalle ketään toista miestä. Jim kertoi, että laivalla sai nähdä monia, erilaisia kohtaloita. Matkalla oli 60-vuotishääpäiväänsä viettäviä vanhuksia. Jotkut korkeassa iässä olevat avioparit olivat häämatkallaan. Laivalla oli kymmenkunta matkustajaa rullatuolissa. Jimillä oli potilaanaan kymmenvuotias poika, jolla oli harvinainen silmäsairaus, joka veisi vuodessa hänen näkönsä. Vanhemmat olivat halunneet näyttää pojalle mahdollisimman paljon maailmaa ennen kuin hän sokeutuisi. Jim kertoi, että vanhukset ja parantumattomasti sairaat lähtevät laivalla viimeiselle matkalleen. Monesti nämä eivät kerro läheisilleen, etteivät palaa takaisin, paitsi kylmähuoneessa. Viimeinen purjehdus ei ole vain symbolinen ilmaisu vaan monelle täyttä totta. Nykyisillä kipulääkkeillä ei tarvitse kuolla syöpään sairaalan sängyssä, vaan se voi tapahtua omalla terassilla kansituolissa auringonlaskua katsellen. Mukana on vanhempi eurooppalainen mies, joka on kieltänyt sairaudesta kertomisen mukanaan olevalle perheenjäsenelle, vaan aikoo urheasti elää normaalia elämää viimeiseen hengenvetoonsa. Hän oli sanonut Jimille, että - ”joku kerta en ilmesty enää päivälliselle, tuolini pysyy tyhjänä - se on siinä”.

Marialle Jimin kertoma oli aivan uutta. Hän ei ollut ajatellut, että laivan huolettomassa ilmapiirissä on näin paljon mukana kuoleman ja elämän perusasetelmia. Kuolema on läsnä, vaikka asiayhteydestä sitä ei huomaisi. Hän toivoi, ettei matkan jatkuessa alkaisi arvuutella vastaantulijoita tästä näkökulmasta. Hän kuvitteli näkevänsä illallispöytään kiirehtivien jonon, jossa osalla oli pään kohdalla näkyvissä irvistävä pääkallo ja käsilaukku riippui olkapään luiden päällä. Luiden kolina kuuluisi askelien taustalla. Jokainen meistä kantoi omaa kuolemaa sisällään koko ajan, Maria myönsi.

Ravintolan nainen oli tuonut heille toiset oluet ja kantoi pöytään isoa rautaista grillilautasta, jossa höyrysi monenlaisia herkkuja; kananrintaa, pihvisuikaleita, kasviksia ja muhennoksia. Lautaselta kohosi vahva valkosipulin tuoksu. Toisessa astiassa oli tortillapohjia odottamassa käyttöä. Maria oli uneksinutta koko laivamatkan vahvemmista mausteista ja niitä oli vihdoin tarjolla. He söivät pitkään ja antaumuksella. Jim halusi välttämättä maksaa laskun, joka oli ruuan määrään nähden hyvin vaatimaton. He päättivät nauttia kahvit myöhemmin kävelymatkan aikana.


Kulman takana avautui pienehkö puistoaukio, jossa myytiin meksikolaisia tavaroita. Jim hätisteli innokkaimpia myyjiä kauemmas, jotta Maria sai rauhassa katsella. Hän osti Sarahille hopeisen kaulakäädyn, jossa oli taidokas turkoosinvärinen kiviupotus. Henry Jr sai kivestä veistetyn linnun. Itselleen hän osti pitsisen valkoisen jakun. Jim onnistui tinkimään hinnat alle puoleen pyydetyistä, joten ostokset tuntuivat edullisilta. ”Turistin on pidettävä täällä puolensa,” - Jim sanoi naurahtaen. He huomasivat satamaan palatessaan kadun kulmassa vanhan arvokkaan talo, jonka edessä oli kymmeniä mielenosoittajia. Jim kyseli katsojilta, mistä oli kysymys. Nuorimies selitti, että julkisivun takana toimi pankki, joka oli jäädyttänyt ihmisten talletukset ja nämä vaativat rahojaan takaisin. Maailmassa vallitseva talouskriisi näkyi myös täällä. Maria oli matkan aikana lopettanut uutisten seurannan televisiosta ja kun lehtiä ei laivaan tullut, oli helppo unohtaa maailmaa ravisteleva taantuma, sodat, kriisit ja ilmasto ongelmat.

Ennen rantakatua he poikkesivat varjoisaan ostoskäytävään, jonka perällä oli perinteikäs kahvila, missä katoissa roikkuivat suuret tako-rautaiset kyntteliköt, pöydissä hohtivat valkoiset kangasliinat ja lasikaapeissa oli runsaita leivonnaisia. Taustalla soi meksikolainen kitaramusiikki. Asiakkaat lukivat lehtiä, vanhahko pariskunta pelasi shakkia ja yhdessä pöydässä vietettiin seurueen jäsenen syntymäpäiviä. Maria ja Jim päättivät valita suuret suklaakakkuviipaleet sekä vahvaa espressokahvia. Kahvilan aika tuntui pysähtyneen suhteessa ulkona velloviin mielenosoittajien huutoihin. Mennyt maailma sisällä ja ulkona epävarma tulevaisuus, vain ikkunalasi erotti nämä kaksi todellisuutta toisistaan. Kahden todellisuuden raja samassa tilassa. Aurinko laski Acapulcon kukkuloiden taakse heidän palatessa laivaterminaaliin. Matkustajat kävelivät kohti peräkantta, jonne kokoonnuttiin ennen illallista katsomaan irtautumista laiturista musiikin soidessa. Rantaan oli kokoontunut suuri joukko vilkuttavia katselijoita kuten näytti perinne olevan satamakaupungeissa. Jim ja Maria päättivät jättää illallisen väliin. He olivat saaneet kaikkea riittävästi kaupunkikierroksellaan. Jim lähti harppomaan terveysasemalle tarkistamaan tilannetta. ” ”Parasta käydä lukemassa vainajat,” - hän virnisti eteenpäin harppoen. Maria halusi mennä kuntosalin höyrysaunaan ja porealtaaseen pehmentämään kävelyn väsyttämiä lihaksia. Päivä oli ollut antoisa; makuja, hajuja, kokemuksia. Ihmiset olivat onneksi samanlaisia maasta riippumatta; lohduttava havainto globaalin maailmankuvan pyörteissä.

18

Laivan kelloa siirrettiin tarpeen mukaan yön aikana tunti taaksepäin, jotta pysyttiin auringon tahdissa. Illalla oli muistettava tarkistaa tyynyltä, oliko ajansiirtolappua näkyvissä. Aika-eroon sopeutui kuin huomaamatta. Aamu-uniselle Marialle järjestely sopi hyvin. Hän heräsi aamulla uneen, missä laiva oli täynnä hoitopetejä ja niiden ympärillä sairaanhoitajia. Osa matkustajista kulki omia teitään, mutta heillä oli henkilökohtainen avustaja, joka huolehti, että he pysyivät sovituissa tiloissa. Jim kulki valkoisessa takissa sänkyjen välissä tarkistamassa, ketkä olivat kuolleet. Hänen perässään joku veti kärryjä, joihin Jimin osoittamat ihmiset siirrettiin. Hän näki Juhanan roikkuvan kärryjen peräpäässä käsi roikkuen pitkin lattiaa. Hänen kasvonsa olivat mustuneet ja pöhöttyneet.

Marian herättyä kesken unen hän ei tahtonut jatkaa nukkumista epämiellyttävissä tunnelmissa, vaan päätti lähteä suoraan aamiaiselle. Oli mu-kava tavata erilaisia matkustajia kuin myöhemmin ylös noustessa. Kaikki kulkivat laivalla omien totuttujen aikataulujensa mukaan ja yli tuhat matkustajaa ei läheskään kaikkien osalta tavannut koskaan toisiaan. Juhana oli kertonut, että hän oli tavannut suomalaisen miesmatkustajan, joka oli heidän ohellaan ainoa Suomen passilla matkustava; missäpä muualla kuin laivan saunassa. Maria katseli kanssamatkustajiaan uusin silmin. Saattoiko päällepäin erottaa, että joku oli sairaana viettämässä viimeisiä päiviään ja viikkojaan? Näkyikö kuoleman odotus ihmisen olemuksesta? Kaikki näyttivät olevan lomamatkalla, huolettomina ja puheliaina. Sairaita ei ulkonaisin eroin pystynyt identifioimaan.

Otettuaan tiskiltä vakioannoksensa; muroja, grapen viipaleita, luumuja ja jogurttia sekä tuoremehun, Maria kääntyi salin puoleen etsimään ikku-napöytää, josta voisi tarkkailla aamun hämäryyden väistymistä. Nurkassa oven vieressä istui Edith syventyneenä lukemaan kirjaa kahvikupin äärellä. Maria laski tarjottimensa pöy-dälle kysyen varmuuden vuoksi, ettei häiritsisi lukemista. Edith ilahtui tapaamisesta ja kertoi etsineensä Mariaa edellisenä iltana. Hän oli saanut tyttäreltään sähköpostitse lisää tietoja Marian kyselyyn Hermanista. Tytär oli löytänyt erään kirjan yhteydestä Hermanin lyhyen esittelyn, josta oli selvinnyt, että tämä oli kuollut kymmenkunta vuotta aiemmin saatuaan valmiiksi käsikirjoituksen viimeiseksi jääneeseen kirjansa, joka käsitteli Raamatun naishahmoja historian faktojen pohjalta. Kustantaja oli julkaissut kirjan ja lisännyt sen yhteyteen kuvauksen kirjoittajan koko tuotannosta. Yhteensä mies oli julkaissut viisi kirjaa, jotka oli luokiteltu historiakirjoiksi, vaikka ne liikkuivat uskonnon ja historiakirjoituksen rajamaastossa. Tulot kirjoista käytettiin hänelle läheisen järjestön tutkimustyöhön. Kirjasta löytyi järjestön yhteystiedot, joiden avulla Maria voisi jatkaa tutkimustyötään. Edith kaivoi kirjansa välistä esille saamansa sähköpostin.

Maria kiitti tätä vaivannäöstä ja sanoi jatkavansa selvittelyä matkan jälkeen. Nainen kertoi jäävänsä pois laivasta parin päivän päästä San Franciscossa ja lentävänsä sieltä Tokioon, josta vaihtoi seuraavaan laivaan kohti Kiinan rannikkoa etelään Singaporeen saakka. Maria oli oppinut, että monet eläkeläiset matkustivat omia reittejään yhdistellen laiva- ja lentomatkoja kiinnostuksensa mukaan. Laivalla osa matkustajista vaihtui eri satamissa, mikä antoi elävyyttä vakiintuneisiin kuvioihin. Pöytäseurueiden kokoonpano vaihtui, eri harrasteryhmät uusiutuivat ja matkusta-jien joukkoon liittyi uusia kansalaisuuksia. Maria palasi hyttiinsä ja siirtyi kahvikupin kanssa terassille, jossa ilma oli viilennyt Acapulcon helteiden jälkeen. Kuljettiin pohjoiseen. Hän haki sisältä peitteen ympärilleen. Oli sopiva hetki avata Hermania koskeva viesti.

Mies oli ollut kuollessaan 68-vuotias. Hänen kuolinsyytään ei kerrottu. Herman oli ollut kuolleena lähes kymmenen vuotta Orvokin vielä eläessä. Hän näytti olevan lähtöisin vauraasta perheestä. Isä oli toiminut historian professorina. Herman oli harrastanut nuoruudessaan musiikkia ja soittanut kotikaupunkinsa puhallinorkesterissa. Musiikkiharrastus oli pysynyt aktiivisena koko hänen elämänsä ajan. Hän oli nuoruudessaan kirjoittanut pienen oppaan huilun soittoa harrastaville nuorille. Herman oli valmistunut ylioppilaaksi katolisesta sisäoppilaitoksesta. Hän oli vakavasti harkinnut musiikkia ammatikseen, mutta päätynyt opiskelemaan Pariisiin historiaa. Neljän vuoden opiskelun jälkeen hän oli matkustanut Lontooseen ja jatkanut opiskeluaan talousjuridiikan parissa. Hän oli väitellyt alle 30 vuoden iässä yritysten aineettoman pääoman arvioinnista. Historia oli pysynyt rakkaana harrastuksena. Herman oli myöhempinä vuosinaan ollut tunnetun lakiasiaintoimiston osakas. Yrityksellä oli toimintaa viidessä maassa. Hän oli ollut vastuussa Lontoon ja Pariisin toimistoista.

Ensimmäisen historiakirjansa mies julkaisi keski-iällä tutkittuaan aihettaan usean vuoden ajan. Kirjaa pidettiin alan asiantuntijoiden mielestä läpimurtona myöhemmin tehdyille uusille löydöksille. Tämä kirja oli se, joka oli Orvokilla ja missä olivat tämän ottamat valokuvat kuvituksena. Kirjan aihepiirin keskiössä olivat kataarit, aatesuunnan kehityksen juuret ja vaikutukset katoliseen kirkkoon. Myöhempien teosten aihepiiri vaikutti Marian silmissä samankaltaiselta. Yhden kirjan nimessä oli mainittu Maria Magdalena. Marialla palautui mieleen, että äiti Liisa oli halunnut hänelle nimeksi Marian raamatun Magdalenan mukaan. Nimi oli kuin ohut säie Hermanista Liisaan. Hermanin viimeinen kirja oli julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Viimeistelytyön oli tehnyt joku Pierre, joka oli valmistellut omaa väitöskirjaansa Hermanin ohjauksessa. Kuolema oli yllättänyt kirjoittajan kesken hänen rakastamaansa tutkimustyötä. Hermanin perheestä ei ollut mitään mainintaa. Kirjojen tulot Herman oli ohjannut joka tapauksessa tutkimuslaitokselle.

Marian tarkoitus oli ollut kuljettaa Orvokin tuhkauurnan sisältö vuorelle, jonka kuva oli Hermanin kirjan takakannessa - olikohan nimi Montsègur. Orvokki oli oman päiväkirjansa mukaan ollut siellä onnellisimmillaan. Hanke oli jäänyt. Alussa Marialla oli paljon tekemistä oman elämänsä pistämiseksi Henryn kuoleman jälkeen uusiin kuvioihin ja myöhemmin hän oli ollut saamaton. Pelkkä ajatus matkasta tuntemattomaan paikkaan oli kasvanut hänen mielessään ylivoimaiseksi. Maria mietti, missä Herman mahtoi olla haudattuna; syntymäkaupungissaan Liegessä vai kuolin kaupungissaan? Laivalla hän ei saisi selkeyttä asiaan, mutta matkan loputtua Maria voisi yrittää ottaa yhteyttä mainittuun tutkimuslaitokseen, jos siellä olisi tarkempaa tietoa lahjoittajasta. Hän yrittäisi tavoittaa kyseistä Pierreä, joka oli varmaan selvillä Hermanin elämän yksityiskohdista.

Maria innostui salapoliisitehtävästä Orvokin elämän suhteen. Tämä oli testamentannut hänelle merkittävän omaisuuden. Marian kiitos olisi palauttaa Orvokki takaisin tavalla tai toisella Hermanin yhteyteen. Maria laittoi Hermania koskevan aineiston huolella talteen. Hän muisti nykyaikaiset tutkimusapuvälineet. Voi katsoa Googlella, mitä tietoja Pierrestä löytyy, samoin kuin tutkimuslaitoksesta. Yhteyttä voisi yrittää laivalta sähköpostitse. Hänellä olisi hyvää ajankulua pitkiin, yksitoikkoisiin meripäiviin. Laivan tietoliikenneyhteyksien hitaus oli puuduttavaa informaation etsinnässä, mutta kannatti yrittää. Ulkona alkoi viluttaa. Maria palasi hyttiinsä ja keräsi kaapistaan kuntosalitavaransa. Oli aika lähteä Jamesin käsittelyyn. Salilla oli hiljaista. Vain muutama vakiokävijä uurasti laitteilla. James veti Pilates - ryhmää. Maria oli Hermannia ajatellessaan unohtanut ryhmän aikataulun. Hän oli ollut viime päivät mukana joukossa. Ilman viileydestä johtuen ryhmäläiset voimistelivat sisällä lasien suojassa. Tasapainon pitäminen näytti vaikealta laivan kevyesti keinahdellessa. Muutamat naurunpyrskähdykset kuuluivat asiaan.
Maria meni juoksumatolle, asetti säädöt itselleen sopiviksi, pisti kuulokkeet korviinsa ja antoi mennä. Meri lainehti harmaana. Taivas oli ohuiden pilvien verhoama. Juokseminen merta tuijottaen sai olon tuntumaan lähes hypnoottiselta.

Marian hämmästykseksi merellä näkyi harvoin mitään liikettä. Ei muita laivoja, kaloja, delfiinejä, valaita. Karttapallon sininen alue oli todelli-suudessa pinnaltaan tyhjää täynnä. Hän oli ennen ihmetellyt, ettei merillä yleensä tapahtunut yhteentörmäyksiä ja purjeveneet eivät jääneet nopeammin liikkuvien alusten alle. Kun Juhana oli purjehtinut, hän oli ajatellut onnettomuuden mahdollisuutta. Myrskyt ja merirosvot olivat todellisempi uhka merillä liikkuville kuin muut alukset. Aavelaivoja ei liikkunut maailman merillä. James opetti Pilates-ryhmän lopettaessa Marialle uusia venytyksiä, jotka saivat hikihelmet kohoamaan tämän kasvoille. Hän huomasi salin peilistä tukkansa olevan leikkauksen tarpeessa. Liian pitkät suortuvat häiritsivät hänen silmiään. Höyrysaunan jälkeen Maria kiersi kauneussalonkiin kysymään, löytyisikö aikaa hius-ten leikkuuseen ja käsittelyyn. Riina istui nurkkauksessa vapaana juoden teetä. Maria pääsi välittömästi hänen käsittelyynsä. Riina pörrötti hänen hiuksiaan, katseli arvostelevasti peilistä erilaisia asentoja ja kysyi lopulta - ”Saanko tehdä näille mitä haluan; ovat todella kunnon leikkauksen tarpeessa. Väriä pitäisi tehostaa. Mitä haluat tehtäväksi?” ”Totta puhuen en ole moneen vuoteen ajatellut hiuksiani; ainoastaan leikkauttanut ne tarpeen tullen. Nyt voisi kokeilla jotain uutta. Minulla on aikaa riittävästi. Tee, mikä sinusta tuntuu hyvältä”.

Marialla oli äitinsä Liisan tukka; tummanruskea, hieman luonnonkihartava. Hiuksia oli runsaasti. Kampaajat olivat kehuneet, kuinka helppo hänelle on saada sopiva leikkaus. Maria oli tottunut pitämään lyhyitä ja helppohoitoisia hiuksia alkeellisissa olosuhteissa, mutta nyt viimeisen vuoden aikana ne olivat kasvaneet hänen olkapäilleen, josta hän useimmiten sitoi ne nutturalle tai pisti kiinni jollain soljella. Riina otti veitsen käteensä ja alkoi katkoa hiuksia railakkain ottein. Lattialle kertyi nopeasti hiusmassaa paksu kerros. Mariaa alkoi jännittää, tekikö Riina liian radikaalia muutosta hänen ulkonäölleen, mutta oli myöhäistä katua. Hiuslinja siirtyi korvien yläpuolelle. Riina suuntasi hiukset eteenpäin kohti Marian kasvoja. Niskan rajaa hän siirsi reilusti ylöspäin. Tuloksena oli kulmikas, hieman poikamainen ote. Hiukset kehystivät kauniisti kasvoja ja toivat esiin Marian kauniit, suuret silmät. ”Hoidetaan väri sitten, kun olet tottunut uuteen ulkonäköösi. Muutos oli isompi kuin osasin etukäteen nähdä. Suosittelen sinulle kirkastavia juovia; hiustesi perusväri on hyvä. Väri kannattaa laittaa vasta laivamatkan loppupuolella. Hiukset ovat kovilla täällä merellä, kun siirrytään lämpöisemmille alueille. Nyt sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin pesun jälkeen levittää muotoiluvahaa ja oikoa sormilla hiukset paikoilleen”, - Riina katseli työnsä tuloksia tyytyväisenä peilistä.

Maria oli lopputuloksen suhteen epävarma. Häntä oudoksuttivat peilissä näkyvät kasvot. Uusi leikkaus oli nuorentanut hänen olemustaan vuosikaupalla; hänen elämästään oli huuhtoutunut pois surua ja pettymystä. Maria tunsi lopullisesti menettäneensä alakuloisen ja samalla turvallisen olemuksensa. Ulkonäköön oli tullut iloa ja haastavuutta vastaten hänen viimeaikaisia tuntemuksiaan.

Illalla Maria päätti mennä yhteiseen pöytään tarkistamaan, millä mielellä Juhana olisi. Hän vietti uuden hiusmallin innoittamana tavallista enemmän aikaa peilin edessä hakien hiuksiin sopivaa kevyttä meikkiä. Ylleen hän puki mustien vaatteiden sijaan kukikkaan, tyköistuvan leningin, joka korosti hänen hoikkuuttaan, ja jonka päälle sopi lyhyt, istuva valkoinen pellavajakku. Katsoessaan itseään peilistä, hän kuuli mielessään isänsä sanat - ”sitä ne miehet teettävät”. Juhana ja seurue olivat paikalla täydessä jutustelun vauhdissa. Marian tuloa ei kukaan pannut merkille. Kaikki olivat uppoutuneet keskusteluun maailmaa ravistelevasta talouskriisistä. Kurssit kuuluivat pudonneen jyrkästi vastoin odotuksia. Työttömyysluvut kohosivat. Yhdysvaltain presidentti Obama ei ollut saanut hallintonsa alkuvaiheessa käännettä parempaan aikaiseksi.

Maria ymmärsi puheista, että monet läsnäolijoista maksoivat lippunsa osakkeista saamillaan osingoilla ja myyntivoitoilla. Käynnissä oleva ke-hitys vaaransi heidän tulevaisuuttaan. Monet maalailivat uhkakuvia eläkkeiden leikkauk-sesta ja eläkesäätiöiden ongelmista. Maria ei ollut ajatellut, että Orvokin perintösäätiön varallisuus oli näiden finanssimaailman liikkeiden armoilla. Kun omaisuusarvot tulivat alas eri puolella maailmaa, myös säätiön arvossa oli tapahtunut muutoksia. Maria koki huonoa omaatuntoa, kun ei ollut pyytänyt itselleen seurantaraportointia sijoitusten kehityksestä. Hän päätti ryhdistäytyä ja palattuaan matkalta ottaa säätiön tiukemmin hallintaansa. Tosin hänellä oli kaikki syy luottaa Orvokin valitsemiin edunvalvojiin, mutta luottamus ja taito ovat kaksi eri asiaa. Hänen kannattaisi isänsä kanssa keskustella tilanteesta. Tämä tuntui olevan terävästi selvillä pörssimaailmasta, ellei kyse ollut hänen lukuisista tarinoistaan.

Maria tunsi itsensä lähes pettyneeksi, kun kellään ei riittänyt huomiota hänen ulkonäkömuutokselleen. Tarjoilijoista Ogilvy tosin oli tervehtinyt sanoilla - ”tervetuloa kaunotar”; - olihan sekin jotakin. Juhana kysyi heidän poistuessaan salista normaaliin sävyyn kuin mitään ongelmia ei olisi heidän välillään: ”Sopiiko sinulle yhteinen lounas San Franciscossa kanssani? Olen kutsunut paikalle omaisuudenhoitajani New Yorkista. Olet yksi perijöistäni ja toivon, että haluat tutustua taloudelliseen tilanteeseeni”.


19

Maria oli täysin unohtanut, että hän tosiaan oli Juhanan ainoa lapsi ja joutuisi aikanaan tekemisiin tämän perinnön kanssa. Hänellä ei ollut mitään käsitystä isänsä varallisuudesta. Tämä oli elänyt kuin vauras mies, jonka ei tarvitse ajatella rahaa tehdessään valintojaan. Marialle ja lapsille hän ei koskaan ollut antanut mitään taloudellisesti merkittävää. Aikanaan Maria oli hieman vahingoniloisena ajatellut, että Brita puhdisti avioerossa Juhanan rahoista, mutta mitään konkreettista hänellä ei ollut tämän luulon vastineena.


Juhana oli perinyt omaisuutensa enoltaan ja isältään. Juhanan äidin Mamin suku oli Suomen olosuhteissa hyvin varakasta. Marian muistin mukaan Mami oli syntynyt kartanon tyttärenä Sisä-Suomessa. Juhanan isä oli yrittäjä, joka oli elämäntyönään rakentanut muutaman teollisuusyrityksen ryppään. Oli rakennusliikettä, maahantuontia ja jotain elektroniikkaan liittyvää kokoonpanoa. Juhana ei ollut koskaan puhunut töistään kotona. Hän ei katsonut Liisaa tai Britaa kyvykkäiksi ymmärtämään työasioitaan.

He sopivat tapaavansa maihin tulopäivänä satamaterminaalissa, minkä edessä Juhana sanoi auton kuljettajineen odottavan heitä. Lounas olisi hotelli Fermontissa. Maria muisti hotellin nimen. Kun hän oli päässyt ripille, Mami oli antanut lahjaksi yhteisen matkan San Franciscoon. Mamille oli tärkeätä asua matkustaessaan hienoissa paikoissa, käyttää kaikkia palveluja ja valittaa niistä koko ajan. Fermont hotelli oli Mamin skaalassa ollut rahvaanoloinen majapaikka; hänen tapansa korostaa, ettei luksus ollut mistään kotoisin silloin, kun oltiin Uudella mantereella sivistyksen ulkopuolella. Mamin mielestä vain Lontoo, Pariisi ja Wien olivat oikeita kaupunkeja.

Marian vanhoissa mielikuvissa hotelli kohosi kuin täytekakku jyrkällä mäellä; niitä kaupungissa riitti. Hotellin läheltä kulki vanhanaikainen kaa-pelivaunuyhteys satamaan. Maria oli välillä livahtanut Mamin seurasta ajelemaan vaunulla pitkin kaupungin kukkuloita, satamaa ja kiinalaista kaupunginosaa. Palatessaan yksin kaupungilta Maria oli kuullut eräänä iltana yllättäen ala-aulassa Säkkijärven polkan soittoa. Paikalla oleva miespianisti improvisoi ilman nuotteja sävelmiä jatkuvana nauhana. Kun mies nousi istuimeltaan hakemaan vesilasia, niin Maria tunki hänen peräänsä kysyen, mistä tämä osasi tuon nopean rytmin sävelet kertoen samalla; - ”Tunnen kappaleen hyvin, koska se on lähtöisin kotimaas-tani.”

Mies kääntyi tutkailemaan tyttöä tarkemmin. Hän oli kasvoiltaan ahavoitunut, sormet olivat lyhyet ja paksut verrattuna ammattimaisen pianis-tin soittokäsiin. Ikänsä puolesta mies oli eläkkeellä. ”Olin Toisen maailmansodan melskeissä Euroopassa ja asemapaikkani oli muutaman kuukauden Helsingissä Suomessa. Asuin hotelli Tornissa ja kuulin pianistin soittavan tätä kappaletta. Se painui ilta illan jälkeen kuultuna muistiini ja soitan sitä, kun haluan nostaa omaa mielialaani. Musiikkiin liittyy muistoni suomalaisesta tytöstä, jonka kanssa seurustelin. Työni loputtua jouduin siirtymään äkillisesti Italiaan ja sieltä takaisin kotiseudulleni Itärannikolle. Tyttöä jäin kaipaamaan, mutta ajan mukaan muistot haalistuivat, menin naimisiin nykyisen vaimoni kanssa ja elämä asettui uomiinsa.”

Maria hämmästeli, kuinka tarkkaan yksityiskohtia myöten hänen muistinsa palautti tuon yli kaksikymmentä vuotta sitten käydyn keskustelun; ihmisen aivot ovat ihmeelliset. Se oli varmaan yksi hänen vahvimmista nuoruusmuistoistaan. Maria ihmetteli tuolloin mielessään, miten voikin kävellä yksin sisään hotelliin maapallon toisella puolella ja tavata tuntemattoman soittajan, joka kertoi hänelle oman kohtalonsa soitollaan ja sanoillaan.

Juhana ei osallistunut muiden tavoin päivällisen jälkeiseen iltaohjelmaan, vaan siirtyi hyttiinsä valittaen väsymystään. Mariasta tuntui, ettei isällä ollut mielenkiintoista keskustelunaihetta valmiina, vaan hän meni hankkimaan kirjoista tai televisiosta lisää aineistoa tarinoihinsa. Tytär säpsähti, kuinka helppoa oli siirtyä katsomaan Juhanaa omien odotusten ja epäilyjen valossa. Oliko sama epäluuloisuus rakennettu sisälle hänen perimäänsä? Isä saattoi olla oikeasti väsynyt. Jokaisella ihmisellä oli oikeus käyttäytyä omien tuntemustensa mukaan ilman muiden arvioita tai tuomioita. Maria puri huultaan huomatessaan syyllistyvänsä samaan kuin Juhana omissa puheissaan.


20

Seuraavat meripäivät kuluivat Marialta rauhallisesti lukien ja kuntoa hoitaen. Hän huomasi kotiutuneensa merelliseen elämäntapaan. Kellään ei ollut kiirettä tai asioita aikaansaatavana. Laiva kulki omaa tahtiaan määränpäähänsä. Ihmiset kulkivat sen sisällä kukin omia elämänpolkujaan. Merimatka palveli matkana omaan sisäisyyteen. Laivalla maailma seisoi. Ainoa odottamaton asia olisi ollut myrsky tai suuri jättiaalto, mutta he olivat saaneet kulkea nämä viikot kohtuullisen tyynessä säässä.

Todellisuudessa maailman talous oli kriisissä, Keski-Afrikassa taisteltiin, Gazan pakolaiset olivat taas kerran menettäneet kaiken, Venäjä ja Kuuba solmivat sopimuksia ja Sri Lankassa tamilien ja hallituksen joukkojen taistelujen jalkoihin oli jäänyt neljännesmiljoona ihmistä.   Keisaripingviinit olivat kuolemassa sukupuuttoon, Antarktis suli odotettua nopeammin ja Etelä-Eurooppaa koettelivat rankkasateet sekä tulvat. Ranskassa mielenosoittajat olivat kaduilla vaatien hallitukseltaan parempaa työttömyysturvaa. Viikon uutiset kertoivat kaikesta muusta kuin muuttumattomasta maailmasta.

Sri Lankan tilanne oli herättänyt Mariassa kauhistusta. Henryn lääkärikeskuksessa työskenteli edelleen hänen ystäviään ja Marian kasvatti Verushka oli keskellä taistelualuetta. Hän oli yrittänyt laivan uutisten perusteella paikantaa ongelma-aluetta turhaan. Uutisten perusteella sai kuvan julmista sisseistä, jotka olivat hallituksen joukkojen ongelma. Maria oli paikan päällä kokenut, että kyse oli itsenäisyystaistelijoista, joilla oli alueensa kansalaisten tuki. Henryn ruumiin kuljettaneet miehet olivat ajaneet oman henkensä uhalla saadakseen tiedon Marialle Henryn kuolemasta. Heidän perheenjäseniään tämä oli viimeisellä matkallaan ollut vuoristossa hoitamassa. Taistelevan osapuolen valinta ei paikan päällä ollut selvinnyt Marialle; onneksi humanitääristä työtä tehdään ihmisille eikä poliittisille luokituksille.

Maria oli ajatellut jättää laivan Bankogissa, tavata siellä olevia entisiä työtovereitaan ja lentää Sri Lankaan ja tavoittaa laivan uudestaan Mumbaissa. Maailman tilanne tuntui sotkevan hänen suunnitelmansa. Mikäli Sri Lankassa asiat olivat yhtään uutisten mukaisia, niin hänellä ei ollut menemistä saaren pohjoisosan kyliin. Maria päätti selvittää lopulliset vaihtoehdot laivan saavuttua Australiaan. He olisivat siellä kolme päivää, joiden aikana hän onnistuisi tekemään sopivat järjestelyt. Juhanalle hän ei puhunut suunnitelmistaan.

Meripäivien rauha antoi Marialle mahdollisuuden paneutua tietokoneensa sisältöön. Hän oli ottanut kannettavan koneen mukaansa ilman kummempia aikeita. Laivan tietokoneet riittivät hänelle hyvin kanssakäymiseen lasten kanssa. Nämä olivat kehottaneet häntä lähettämään matkalta ottamansa valokuvat Facebookiin, jotta he voivat nähdä ne tuoreeltaan ja näyttää lomilla isovanhemmille. Marialle nämä uudet yhteisöpalvelut olivat salatiedettä. Joku hänen ystävistään oli sanonut, että niissä ihmiset saavat identiteettivarkaat kiinnostumaan itsestään levittämällä avoimesti henkilökohtaisia tietojaan. ”Narsistien temmellyskenttää ja lasten keskinäistä leikkimistä”, - oli tarkka kyyninen ilmaisu.

Jim oli kysynyt, oliko hän naamakirjassa, jotta voisi kutsua Marian omaan kaveripiiriinsä. Lääkäri oli innostuneena selittänyt, että palvelu oli hieno mahdollisuus pitää yhteyttä yllä ihmisiin, joista oli kiinnostunut. Samasta asiasta täysin erilainen tulkinta kuin ystävällä. Kummallista kuinka asenteet vaikuttavat vahvasti ihmisten valintoihin, mietti Maria itsekseen. Jim jatkoi, että häneltä ihmissuhteet jäivät pitkien matkojen tähden helposti hoitamatta, mutta naamakirja oli väline, jolla saattoi olla selvillä ystävien tekemisistä. Marialle Jimin puheet olivat olleet käsittämättömiä, mutta kun lapset olivat ottaneet saman asian esille, niin hän saattoi olla putoamassa kehityksen yleisestä menosta.

Tietokonehuoneessa oli Marian saapuessa runsaasti tyhjää pöytätilaa. Risteilyn asiakasjoukko ei elänyt villeintä digitaalisen maailman hurmaa. David sai rauhassa asennella ohjelmia sekä kehittää laivan käyttöympäristöä. Maria kysyi, ehtisikö David auttaa häntä alkuun oman kannettavan koneen hyödyntämisessä. Hän oli saanut laitteen joululahjaksi Henryn vanhemmilta, varmaan lasten kehotuksesta. Hän ei ollut koskaan käynyt mitään kursseja tai lukenut manuaaleja. Maria teki koneella kaiken sormituntuman mukaan ja mahdollisimman vaikeasti. David tarkisti, että koneen ohjelmat olivat ajan tasalla. Hän huomautti, että Maria ei näyttänyt käyttävän kansiointia apunaan. Hänen kaikki muistionsa, kuvansa ja sähköpostinsa olivat sulassa sekasovussa keskenään. Onneksi niitä oli vähän, joten tilanne oli helppo korjata. Maria ei ollut käyttänyt Internet-selainta muuhun kuin Googlen hakuohjelmaan. Sähköpostit hän oli lähettänyt täyttäen kulloisenkin osoitteen osaamatta hyödyntää ohjelmiston valmista osoitteistoa.

David ehdotti, että Maria osallistuisi workshop-sarjaan, joka oli suunnattu aloittelijoille ja missä pienessä ryhmässä käydään yhdessä läpi kaikki tarpeellinen tietämys oman koneen käytöstä. Osallistumismaksu oli pieni verrattuna pitkäaikaisiin hyötyihin. Kurssin yhteydessä avataan kaikille oma Facebook-tili ja opetetaan käyttämään sen palveluja. Työskentely tapahtui meripäivinä. Seuraava kymmenen kerran sarja alkaisi San Franciscon jälkeen. Maria kirjoitti nimensä listaan, missä oli kaksi henkilöä ennen häntä. David lupasi, että Australiaan saavuttaessa hän olisi taitava tietokoneen käyttäjä.

Maria havahtui, että hänen kalenterinsa alkoi täyttyä erilaisista varauksista. Ruokailujen, kahvien ja laivan vakio-ohjelmien lisäksi oli kun-tosaliaikoja Jamesille, kauneushoitolan aikavarauksia, kieliryhmän tapaamisaikoja ja nyt David. Lisäksi hän lainasi kirjastosta kirjoja, katsoi laivan elokuvat ja vietti sään salliessa aikaa uima-altailla ja saunassa. Näin aktiivisia päiviä hänellä ei ollut aikoihin. Suurimman osan ajastaan kotona hän oli käyttänyt sisällä asuntonsa sängyssä televisiota katsellen.

Maria palasi hyttiinsä ja päätti jatkaa työskentelyä koneen kanssa. Hän laati tekstinkäsittelyohjelmalla yhteenvedon kaikista Hermania koske-vista yksityiskohdista. Tätä vasten hän voi tulevaisuudessa täydentää lisätietoja ja nähdä helposti, missä kohdin oli aukkoja ja päällekkäisyyksiä. Samalla innolla hän jatkoi äitinsä Liisan elämän yhteenvedon työstämistä. Maria halusi tehdä äitinsä elämän taustoista lisäselvityksiä. Lapsilla oli oikeus tietää toisesta isoäidistään, josta Maria oli tähän saakka ollut täysin vaiti. Juhanan puheiden pohjalta laadittu analyysi Liisan elämästä vaati tarkistuksia ja lisämateriaalia. Äiti oli palautunut matkan aikana usein Marian mieleen. Ensin Juhanan puheiden ristiriitaisessa valossa, mutta lopulta haluna tietää lisää arkisia yksityiskohtia tämän elämästä; lapsuudesta, kouluajoista, opiskelusta ja ajasta avioliitossa. Varmasti on elossa ihmisiä, jotka ovat tunteneet Liisan tämän elämän jossain vaiheessa. Heillä voi olla valokuvia, kirjeitä ja muistoja Marian äidistä. Liisalla kuten tytöillä yleensä on ollut hyviä ystävättäriä kouluaikoina. Marian oli vain löydettävä heidät.

Hänellä oli tarmoa ja halua kerätä kaikki tietämys talteen. Juhana voisi muistaa lisää Liisan elämästä, jos häntä asiasta vielä kovistelisi. Maria koki pitkästä aikaa olevansa innostunut. Hänellä oli tulevaisuuteen suuntaavia tehtäviä ja halukkuutta nähdä vaivaa niiden eteen. Harmaus oli vaihtumassa elämän koko värikirjoon. Marialla oli pitkä työlista edessään: Orvokin tuhkat, Herman, Liisa, säätiön asiat, lasten tulevaisuus ja oman elämän puitteet. Tuntui, että hänellä riitti vihdoin energiaa rynnätä uusien asioiden kimppuun.

Laiva saapui Friscoon varhain aamulla. Sää oli kirkas ja maisema erottui kaikissa yksityiskohdissaan yläkannelle, missä Maria tutkaili näkemäänsä. Golden Gate oli mereltä päin alitettuna ylväämpi ja korkeampi kun hän oli osannut kuvitella. Alcatrazin vankilasaari näkyi suoraan edessä ja Sausaliton kaupunginosa jäi vasemmalle. Laiva kaarsi suoraan yhteen rannan pitkistä laitureista lauttaterminaalin ja turistialueen väliin. Valkoinen risteilijä asettautui osaksi rannan maisemaa. Maria päätti pukeutua mukanaan olevaan mustaan jakkupukuun, korkeisiin avokkaisiin ja paksuun harmaaseen silkkipuseroon. Häntä katsoi peilistä tyylikäs liikenainen, joka oli menossa tärkeään neuvotteluun.

Muodonmuutos oli vaikuttava jopa Marian omissa silmissä. Hän kaivoi laukustaan esille Mamilta saamansa ylioppilaslahjan - vanhan helmikorun, mikä sopi jakun liepeeseen täydentämään silkin hohdetta. Mami oli kertonut korun olevan isotätinsä peruja aiemmalta vuosisadalta. Maria piti korun herkästä kuviosta. Juhani oli helmiä käsitelleessä esitelmässään maininnut, että ne kaipaavat naisen ihoa. Maria hymähti, kun huomasi kykenevänsä pieneen arkiseen sarkasmiin, edistystä sekin. Ranteeseen hän laittoi Orvokilta perimänsä tyylikkään Rolexin. Hänellä oli mukanaan iki-vanha käsilaukkunsa, mutta kun kyse oli aidosta Sonia Rykellistä, se kelpasi hyvin.

Juhana odotti häntä rannassa mustan tila-auton vieressä. Hän avasi Marialle oven taka-penkille ja istuutui kuljettajan viereen eteen. Maria huomasi, että kuljettajan päähineessä komeili Fermont-hotellin vaakuna. Matka hotellille kesti vajaa kymmenen minuuttia. Rakennus sijaitsi kukkulan päällä, kuten Maria nuoruudestaan muisti. Se oli ylvään valkoinen ja julkisivulla liehui tuulessa lippujen rivistö. Univormupukuinen ovimies riensi auttamaan Marian ulos autosta. Tämä muisti elävästi, kun aikanaan Mami oli noussut ulos taksista vastaavalla kohdalla, katsonut ylös pidellen kädellään kiinni pienestä pitsisestä hatustaan ja sanonut nyreästi: - ”eikö Juhana ollut valinnut Hyatt`ia, vaan tämmöisen nuhjuisen majapaikan korkean mäen päältä. Tuuli puhaltaa täällä hiukset sekaisin.” Mamin mielestä Hilton ja Hyatt olivat maailman hienoimpia hotelleja ja hän tahtoi asua kunnolla.

Hotellin ala-aulassa Juhanaa tuli kättelemään pitkä, ruskettunut mies vaaleassa puvussa. Isä esitteli Wilsonille, kuten miehen nimi kuului, Marian tyttärenään. Hän oli kuulevinaan isän äänessä pienen ylpeän vivahteen. He siirtyivät kolmestaan nopealla hissillä hotellin ylimmässä kerroksessa olevaan kabinettiin. Maria vilkaisi vaistomaisesti alahallin pianon suuntaan ennen hissiin menoa, mutta sen ääressä ei istunut ketään soittamassa Säkkijärven polkkaa. Lounas juomineen oli valittu etukäteen ja katettu valmiiksi pöytään. Miehillä tuntui olevan kiire. Syy selvisi.

Wilson kertoi palaavansa iltapäivälennolla takaisin New Yorkiin. Tilanne osakemarkkinoilla oli hektinen, ettei hän halunnut olla poissa tapahtumien keskipisteestä kuin vain välttämättömän ajan. Wilson kaivoi salkustaan tietokoneen, papereita ja puhelimensa. Juhanalla ei ollut mukanaan muuta kuin pieni taskukalenterinsa, jonka hän avasi muistiinpanojen kohdalta. Maria ei muistanut koskaan nähneensä isällään tietokonetta. Kännykkää tämä käytti, kun oli pakko. Juhana tapasi sanoa, että henkilökohtaista keskustelua kasvokkain ei voita mikään. Juhana kyseli viimeiset Wall Streetin kuulumiset. Kumpikin miehistä ihmetteli tietoja, että pankkien johdolle maksettiin huippubonuksia, vaikka monet pankeista toimivat valtion tukipakettien varassa. Juhana taivasteli, ettei moraalisia kysymyksiä tiedostettu, vaan elettiin ahneuden vallassa. Ehkä hän tällä tavoin hillitsi Wilsonin laskutushaluja omaisuutensa hoidosta. Kävi ilmi, että miehet olivat kolme kuukautta aiemmin sopineet sijoitusten muutoksista ja uudelleensuuntaamisista. Juhana halusi tietää, mikä oli ollut näiden päätösten vaikutus. Wilson selvitti, että ilman heidän tekemiään säätöjä viimeisen vuoden tappio kohoaisi nyt yli 40 %:n, mutta onneksi he, tai hän korosti kohteliaasti Juhanan roolia, haistoivat tuulet. Ennakointi ei ollut riittävä, vaan asiat olivat heikentyneet paljon heidän odotuksiaan huonommin ja nopeammin. Tappioiden määrä oli nyt 22,5 %. Juhani kirjasi luvun muistikirjaansa. Se näytti vastaavan hänen ennakko odotuksiaan. Wilson muistutti, että jos kehitystä katsotaan viimeisen kolmen vuoden ajalta, arvonmuutos on ollut positiivinen ylittäen yli 20 %.

Juhana kysyi Wilsonin ehdotuksia tämänhetkisen tilanteen pohjalta. Tällä oli valmiina luettelo muutosehdotuksista, jonka Juhana silmäili nopeasti ja sanoi lopuksi kallistuvansa ehdotusta pessimistisemmälle linjalle. Hän ehdotti tiettyjä rajauksia ja myyntejä sekä käski, että tästä lähtien Wilson raportoisi muutoksista myös Marialle ja pyysi tätä jättämään kontaktitietonsa. Nykytilanteessa ei ollut tarpeen sopia seuraavaa tapaamista, vaan se syntyisi Juhanan mukaan aikanaan asioiden niin vaatiessa. Wilson keräsi huolella paperinsa ja kaikessa kiireessä söi nopeasti osan lounaastaan. Hän oli menossa kabinetin ovella ennen kuin Maria sai hänen käteensä lappusen, mihin oli kirjoittanut sähköpostiosoitteensa.

Juhana ja Maria jatkoivat rauhassa ruokailua hiljaisuuden vallitessa. Wilsonin mukanaan tuoma kiireen ilmapiiri alkoi vähitellen laueta. He siirtyivät katsomaan ikkunasta allaan lepäävää kaupunkia. Juhana esitteli hänelle muutamia rakennuksia. Maria muistutti olleensa kaupungissa viikon Mamin seurana kauan sitten. Juhana ei tuntunut muistavan heidän matkaansa, vaikka oli sen varmasti maksanut. Kahvin yhteydessä Juhana otti puheeksi testamenttinsa. Maria tulisi olemaan luonnollisesti hänen pääperijänsä, mutta verotuksellisista syistä osa omaisuudesta kannattaisi siirtää suoraan lasten nimiin. Maria yritti ajatella, mitä Juhanan omaisuus tarkkaan ottaen oli. Wilsonin kanssa keskustelu oli pyörinyt vain prosenttiluvuissa, mutta suuruusluokista Marialla ei ollut mitään käsitystä. Tuskin kovin pienen omaisuuden takia Wilsonin kannatti lentää Amerikan mantereen yli pariksi tunniksi.

Juhana täsmensi, että Maria saa kaikki tiedot kirjallisina hänen lakimieheltään Suomeen palattuaan. Hänellä oli sama yritys asioiden hoitajana, kuin mitä hänen isänsä oli käyttänyt. Maria yritti hillitä Juhanaa, että he ehtivät käydä yksityiskohdat lävitse myöhemmin, mutta tämä halusi käsitellä kaiken tarvittavan. Mariaa huvitti mielikuva hotellin aikaisemmasta roolista hänen elämässään. Maailma oli todella joskus pieni. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin samat kulissit ja hän ei ollut Mamin seuraneiti vaan aikuinen nainen, jonka harteille isä oli siirtämässä omaa valtakuntaansa.

Merkillistä kuinka viimeinen vuosi hänen elämässään oli testamenttien leimaama. Ensin Orvokin suuren omaisuuden periminen, sitten Henryn testamentti ja nyt isän tulevan perinnön käsittely. Raha-asiat eivät olleet koskaan häntä kiinnostaneet. Maria oli toivonut, että kaikilla ihmisillä olisi varaa tavalliseen toimeentuloon; kenenkään ei tarvitsisi nähdä nälkää ja kaikki saisivat haluamansa koulutuksen ja tarpeellisen terveydenhoidon. Mariasta oli väärin, että joillakin oli mahdottoman paljon ja joillakin ei mitään. Nyt hän oli selvästi siirtynyt niiden puolelle, joilla oli kaikkea - ja paljon.

Isä oli luultavasti epäillyt hänen kykyään omaisuudenhoidossa ja pelännyt hänen hukkaavan luomansa omaisuuden. Hänellä ei ollut muuta ainakaan Marian tiedossa olevaa vaihtoehtoa. Monimutkaiset järjestelyt eivät sopineet tämän tapaan toimia. Juhana kertoi, että hänen omaisuutensa on merkittävä. Hän on käyttänyt vähäisen osan omaisuuden tuotoista omassa elämässään. Isoisän jäljiltä hän oli myynyt tämän perustamat yritykset kansainvälisille yrityksille 1990-luvulla, kun niistä maksettiin hyvin IT- kuplan aikana. Kauppahinnan hän oli pääosin ottanut ostavien yritysten osakkeina sekä jäämällä vähemmistöosakkaaksi myytyihin yrityksiin.

Hänellä oli olleet hyvät neuvonantajat ja järjestelyt olivat olleet tuottoisia. Isoisän, vanhanaikaisen patriarkan toiveen mukaan, pääosa työpai-koista oli säilynyt Suomessa ja työntekijöiden määrät olivat huomattavasti kasvaneet vuosien mittaan. Juhanan periaatteena oli ollut, ettei saa hukata omaisuutta, jonka on saanut hoitoonsa. Maria ehti ajatella, että tätä samaa lähestymistapaa hän selvästi sovelsi myös elämänsä naisiin. Omistamastaan piti pitää tiukasti kiinni. Juhana oli kasvattanut sitä, mitä aiemmat sukupolvet olivat saaneet aikaiseksi. Isän äänestä kuulsi ylpeys hänen omasta osuudestaan maan päällä. Hän koki hoitaneensa leiviskänsä kunnolla. Pian oli Marian vuoro ottaa oma vastuunsa tässä
sukupolvien ketjussa.

”Olen huolissani seurannut, kun yrität toimia maailman omanatuntona. Mikään määrä rahaa ei riitä tuomaan hyvinvointia kaikille. Jos sitä yrittää, menettää kaiken ja joutuu samaan tilanteeseen kuin autettavat. Kun luo vaurautta, niin sitä kautta luo myös työtä. Kun ihmisillä on työtä, he voivat vastata itsestään. Minun lääkkeeni maailmanparannuksessa on viisas omistaminen. Moraalini on, etten anna rahojani kellekään ilman vastinetta ja sijoitan rahani vain kohteisiin, joiden toiminnan uskon olevan ihmisille hyväksi. Teen kaiken ilman velkarahaa, koska en halua tyhmien ja ahneiden pankinjohtajien käyttävän päätösvaltaa asioissani. Sijoitukseni valitsen tuotto-odotusten pohjalta. Näin omaisuus kasvattaa itseään.” Juhana korotti huomaamattaan ääntään. ”Haluan sinun lupaavan minulle, että omaisuuttani jatkossa hoidetaan näiden periaatteiden mukaisesti. Omaisuudella, jonka itse pystyt saamaan aikaiseksi, voit luonnollisesti tehdä mitä haluat. Pääomien luominen on vaikeata, hävittäminen helppoa.”

Isä katsoi kysyvästi tytärtään. Tämä ei tiennyt, mitä vastata. Ehdotuksen hyväksyminen oli helppoa. Siinä ei suoranaisesti mikään ollut ristiriidassa Marian omien arvojen kanssa. Tämä halusi rauhassa ymmärtää, mihin hän oli sitoutumassa. Hän ei tahtonut tulla osaksi arvaamatonta tulevaisuutta. Hän oli saanut Orvokin omaisuuden vastuulleen ilman ehtoja. Se ei aiheuttanut hänelle paineita. Orvokilla oli toivomus saada rahoilla aikaiseksi hyvää, se ei ollut paljon pyydetty. Marian asema oli vuodessa muuttunut pienipalkkaisesta kehitysaputyöntekijästä suuren omaisuusmassan hoitajaksi. Hän ei tarkalleen tiennyt, halusiko olla missään tekemisissä Wilsonin ja muiden omaisuudenhoitajien kanssa.

”Kerro perusteellisemmin, mistä me konkreettisesti puhumme. Haluan tietää, mitä tämä kaikki edellyttää minulta,” - Maria kehotti Juhanaa hämmästyen omaa määrätietoisuuttaan. ”Hyvä on. Yritän tiivistää. Olet testamentissani pääperijä. Toinen nimeltä mainittu henkilö on Brita. Minulla on ikää, joten haluan jatkon olevan kaikille osapuolille selvän. Tällä hetkellä en omista Floridassa mitään. Myin taloni pari vuotta sitten ehdolla, että asun siinä loppuelämäni vuokralla. Porsche on autotallissa ja luonnollisesti irtaimisto, jonka voit hävittää. Se on aikanaan hankittu Britan huonolla maulla”, - Juhana lisäsi kyynisesti. ”Wilson hoitaa kansainvälisiä arvopapereitani ja saat jatkossa häneltä kaikki tarvitsemasi tiedot. Tilanne on juuri nyt haastava. Tänään osakesalkkuni arvo oli lähes 650 miljoonaa euroa. Wilson on hyvä ja luotettava asiantuntija ja hänellä on valitsemani varamies. Voit hyvin luottaa Wilsonin opastukseen. Olemme noudattaneet varovaista ja vähäriskistä toimintaa ja niin on viisasta menetellä myös tulevina vuosina.”

Maria säpsähti kuultuaan isänsä mainitseman summan. Hänen teki mieli kysyä tarkennusta epäillen kuulleensa väärin, mutta Juhana jatkoi yksinpuheluaan. ”Isoisällä oli pankkitili Sveitsissä, johon hän keräsi pahanpäivän varalle käteistä rahaa sekä 1940-luvulla sodan jälkeen kultaharkkoja. En ole käyttänyt tiliä; se on ollut kuriositeetti vanhoilta ajoilta, eikä Suomen verottaja tiedä tilistä. Olen säilyttänyt sen suvun pesämunana mahdollisten katastrofien varalle, jos joku sukupolvi joutuisi yllättäviin vaikeuksiin. Muistanet Euroopan tilanteen Toisen maailmansodan jälkeen, kun kaikki oli raunioina. Silloin tällainen järjestely olisi ollut tarpeen.” - Juhana katsasti kysyvästi tyttärensä suuntaan, mutta ei odottanut tämän vastaavan.

”Sveitsissä on noin 5 milj. euroa. Lisäksi olen rahanarvon muutosten varalle sijoittanut osan käteisestä timantteihin sekä kultaan, joiden arvo lienee samaa suuruusluokkaa.” - isä täsmensi Sveitsin omaisuutta, Maria ymmärsi, että hän oli kuullut ensimmäisen summan oikein, jos varaomaisuus oli tätä luokkaa. ”Suomessa omistan entisen asuntomme, jossa vietit lapsuutesi. Se on tyhjillään ja voit tehdä sille, mitä haluat. Vuosien mittaan olen hankkinut muutamia sijoitusasuntoja pääkaupunkiseudulta sekä metsämaata Mamin synnyinseudulta noin tuhannen hehtaarin verran. Erään yrityskaupan yhteydessä omistukseeni tuli myös osakesalkku, joka koostuu kotimaisista vakaista metsä- ja pankkiyrityksistä; jos nykyään mitään voi kuvata vakaana yritystoimintana. Näitä kaikkia hoitaa pankkini omaisuudenhoitoyksikkö Helsingissä. He tarvitsevat kuoltuani valtakirjasi. Olen ollut heihin yhteydessä kertoen pääpiirteet järjestelyistä”.

Juhana oli edennyt ilman Marian suostumusta, joten hänen ehdotuksensa oli lähinnä muodollinen. Isän mielessä kaikki oli päätetty ja itsestään selvää, Maria huomasi tyrmistyneenä. ”Laskelmieni mukaan koko omaisuuden arvo on lähes 750 miljoonaa euroa”. Isän äänessä oli kuultavissa selkeää tyytyväisyyttä asian tilaan. ”Summan suuruudesta johtuen haluan, että noudatat tiettyjä, minulle tärkeitä pelisääntöjä. Luonnollisesti omaisuuden tuotto riittää omiisi ja lasten jatkuviin tarpeisiin. Verotuksen näkökulmasta kotimainen omaisuus on osittain isoisän aikana säätiöity ja sen hoidolla on ukin luomat pelisäännöt.” Maria ymmärsi liittyvänsä suvun pitkään omistajavastuullisten joukkoon. Ukin isä oli luonut yrittäjyyden lähtökohdat, ukki oli jatkanut menestyksellä naiden lisää omaisuutta Mamin kautta. Juhana oli seuraavan sukupolven jatkaja. Hän oli saanut myös Mamin veljen omaisuuden ja onnistunut omalta osaltaan kansainvälistämään kaiken onnistuneesti. Nyt kapula oli siirtymässä hänelle ja aikanaan eteenpäin Sarahille ja Henry Jr:lle. Maria ymmärsi, ettei hänellä ollut oikeutta ehdollistaa ketjun jatkuvuutta. Kysymys oli hänen syntymäoikeudestaan ja velvollisuudestaan. Omaisuus oli valinnut hänet hoitajakseen.

”Unohdin Britan pienen osuuden. Olen varannut hänelle sopivan summan, jolla Brita voi ostaa itselleen haaveilemansa ravintolan ja asunnon Toscanasta. Hän tuotti omalla tavallaan minulle elämässäni huvia ja iloa, vaikkei puolisona ollut mitenkään erinomainen.” Maria nieleskeli sanattomana, kun Juhana kohotti katseensa yrittäen nähdä, mitä tytär ajatteli kuulemastaan. Tämän katse oli kiinnittynyt vastapäiseen seinään
ja hän pureskeli huomaamattaan alahuultaan. Ajatukset näyttivät harhailevan. Omaisuus oli Marian mittakaavassa järkyttävän suuri. Orvokin 20 miljoonaa euroa oli tuntunut valtavalta ja tarpeettomalta, mutta siihen saattoi suhtautua kuin hallittavaan lukuun. Maria oli laskeskellut, että omaisuus vastaisi 200 keskustan pientä osakehuoneistoa. Summa ei tuntunut mahdottoman suurelta; kookas kerrostalo Erottajalla Monopolipelin termein.

Juhanan normaaliolosuhteissa lähes miljardin euron omaisuus eri puolilla maailmaa oli toinen juttu. Siihen liittyi sukupolvien mukanaan tuoma vastuu. Mariasta tuntui, että summan edessä hänen kykynsä eivät olleet riittäviä. Haaste oli liian suuri taakka hänen tulevaisuudelleen. Orvokin omaisuus piti kertoa lähes viidelläkymmenellä. No, eihän 50 isoa kerrostaloa mahdottoman iso alue olisi, Maria hymähti mielessään; yksi iso kaupunginosa suurkaupungissa. Monopolin sääntöihin se ei mahtunut. Maria oli toivonut mukavaa lounasta isätytär- hengessä, kun Wilsonin kanssa työasiat oli hoidettu.

Lounaasta oli kehittynyt yllättäen tapahtuma, jossa isä siirsi koko suvun omaisuusreen vetovastuun Marialle. Hän oli ajatellut muutamaan otteeseen elämänsä aikana, että isän kuoleman jälkeen hän joutuu siivoamaan jäämistön, mutta tämä oli ihan muuta. Hän siirtyy ihmisjoukkoon, joka valvoo öitään pörssikurssien heilahdusten tahdissa. Maria huomasi kadehtivansa Britaa, joka voisi huoletonna muuttaa Toscanaan ja nauttia elämästään ilman mitään vastuita. Maria muisti, ettei ollut vielä vastannut Juhanalle, joka odotti innolla palautetta. Hänen kieltäytymisensä koko perinnön vastaanotosta olisi ollut päätös lasten puolesta ja samalla pelkuruuden merkki. Maria ajatteli, että kohtalo oli hänen kohdalleen pysäyttänyt rahankylvö-koneen. Jos omaisuus olisi ollut hänen ilman ehtoja, hän ei olisi epäröinyt. ”Sopiiko, että mietin asiaa ja puhumme myöhemmin lisää? Onhan meillä merellä siihen runsaasti aikaa”, - Maria sai hädissään sanotuksi rauhallisella äänellä.

Juhana ihmetteli tyttären viileää reaktiota; ei innostusta, kiitollisuutta tai edes hämmennystä. Hän muisti Mamin sanoneen Marian synnyttyä, että - ”parempi olisi ollut poika, niin olisi jatkanut isänsä jälkiä. Tytöt ovat arvaamattomia, kuten voit sisarestasi havaita. Ei ole koskaan tietänyt, mitä elämältään haluaa.” Juhana pyysi tarjoilijaa tuomaan laskun ja molemmat siirtyivät vaitonaisina ulko-oven edessä odottavaan autoon.Laivalle palatessa Maria tapasi Jimin ja tämän poikaystävän, jotka olivat menossa muutamaksi jäljellä olevaksi tunniksi kävelemään kau-pungille. He pyysivät Mariaa liittymään hilpeään seuraansa. Suunnitelmissa oli raitiovaunuajelua, kiertelyä sataman laitureilla, merileijonien katselua ja lopuksi taskurapujen syöntiä. Maria pyysi viiden minuutin verran aikaa vaihtaakseen päälleen mukavammat vaatteet. ”Oletkin liian tyylikäs meidän seuraamme, kuin kauppakamarin kokouksesta tulossa”, - vitsaili Jim tajuamatta, kuinka lähelle hän oikeastaan arvasi.

Poistuessaan hytistään Maria tapasi Juhanan, joka oli menossa iltapäiväkahville keulasalonkiin. Hän kulki ajatuksissaan Marian ohitse sanomatta mitään. Juhana pidätteli selvästi pettymystään. Steve, Jimin partneri otti rannassa ohjat käsiinsä. Hän kertoi tuntevansa kaupungin kuin omat taskunsa asuttuaan siellä viisi vuotta. Maria ymmärsi, että kyse oli Kalifornian vapaamielisestä laista suhteessa homoihin ja lesboihin. Monet näistä olivat muuttaneet sinne ahdasmielisimmistä osavaltioista ja jääneet asumaan parisuhteessa uuteen kotikaupunkiinsa. He ottivat lautan Sausalitoon, jossa poikkesivat oluella kalastusalukselta näyttävässä rantabaarissa. Tiskin takana kukikkaassa paidassa tarjoileva Joe oli Steven kavereita. Pojat vaihtoivat kuulumisiaan, Joe tilasi Honolulusta paidan itselleen ja lupasi viedä terveiset yhteisille tutuille. Seurue jatkoi taksilla yli Golden Gate - sillan kaupunkiin. Miehet sopivat taksikuljettajan kanssa kyydistä pitkin jyrkkiä kukkuloille meneviä katuja, joissa useat elokuvissa nähdyt kilpa-ajokohtaukset oli filmattu. Nopeusrajoitukset tietysti vaimensivat kokemusta, mutta oli helppo kuvitella vatsanpohjatuntemukset kovassa ajossa. Taksin ikkunan ohitse vilahti lounaskokouksen hotelli. Kaksi täysin erilaista maailmaa lähekkäin toisiaan. Matkaseurue tuskin olisi ymmärtänyt, jos Maria olisi kertonut saaneensa pari tuntia sitten varovaisesti arvioiden 750 miljoonan euron omaisuuden hoitoonsa tuon valkoisen torttutalon ylimmässä kerroksessa.

He jättivät taksin kiinalaisen kaupunginosan portille. Maria ihmetteli äänen, kuinka vähän kaupoissa näkyi asiakkaita. Steve kertoi lukeneensa, että talouskriisi oli levinnyt Kaliforniaan muuta maata myöhemmin, mutta tilanne huononi nopeasti. Maria huomasi ajattelevansa kuten Juhana. Tuotanto ja kuljetukset vähenevät, kun asiakkaat eivät enää ostaneet entiseen tapaan. Tämä loi lisää työttömyyttä ja henkilökohtaisia tragedioita. Osakkeiden arvot laskivat, kun yritysten tulokset pienenivät. Kielteinen oravanpyörä kiihdytti itseään. Varmaan oli muitakin riippuvaisuuksia, mutta Maria huomasi säpsähtäen ajattelevansa omistajan huolia. Ripeän kävelyn jälkeen ylös ja alas kukkuloiden rinteitä he saapuivat satamaan ja suuntasivat Steven parhaaksi määrittelemään tasku-rapuravintolaan. Portaissa leijui ihana valkosipulin tuoksu, jota Maria oli laivalla kaivannut. Ikkunapöydästä oli suora näkymä rantalaitureilla makaaviin merileijoniin. Ne olivat ennen auringon laskua kerääntyneet suurin joukoin paikalle.

Pöytään ilmaantui amerikkalaisen asiakaspalvelun nopeudella tuoksuva grillilautanen, jossa oli suuria ravun jalkoja ja rinnalla valkosipulileipiä. Steve oli valinnut juomaksi kalifornialaista valkoviiniä Napa Valleysta. He nostivat maljoja itselleen, ystävyydelle ja laivamatkalle. Jälkiruuaksi he ottivat vahvaa, italialaista espressoa; sellaista, jota Maria rakasti. Heidän lisäkseen ravintolassa oli muutama japanilainen turisti. Alun perin virolainen tarjoilija kertoi, että noin puoli vuotta sitten asiakasmäärät olivat alkaneet laskea ja nyt tuntui, ettei pohjaa ollut saavutettu. Hän oli ollut lomautettuna lähes puolet työajastaan ilman palkkaa tai korvauksia ja oli juuri muuttamassa kimppa-asuntoon, kun ei pystynyt selviytymään asuntonsa vuokrasta.

Seurue jätti poistuessaan runsaan juomarahan kuin huonon omantunnon merkkinä omasta hyväosaisuudestaan. Maria mietti, mitä tapahtuu, kun eläkeläiset alkavat kuluttaa varovammin, jolloin risteilylaivat eivät täyty ja henkilökuntaa vähennetään. Jim ja Steve olivat tämän kierteen armoilla. Maria huvitteli ajatuksella, että vaikka Juhanan osakeomaisuuden arvo putoaisi voimakkaasti, niin ukin ansiosta hän voisi toimeentulonsa eteen myydä metsää, timantteja ja kultaharkkoja. He palasivat laivalle viimeisinä matkustajina. Oli pimeää, kun laiva irtosi laiturista, alitti Golden Gate-sillan ja suuntasi kulkunsa kohti Honolulua. Tiedossa oli monta meripäivää, joiden aikana Maria päätti selvittää, mitä vastaisi Juhanalle. Syvällä sisimmässään hän tiesi, että vastaus oli myönteinen. Omaisuus oli hänen kohtalonsa, mutta omilla arvoillaan hän voisi saada sen hyödyntämään paremmin ihmisten tarpeita. Hän voisi tehdä hyvää paljon vaikuttavammin, kuin mitä Orvokin omaisuus oli mahdollistanut. Juhanan rahat ja Orvokin arvot yhdistyisivät hänen avullaan toiminnaksi.

21

Marian hytin ovelta kuului seuraavana aamuna vaimea koputus. Hän ei ollut terassilla istuessaan varma kuulemastaan, mutta meni onneksi tarkistamaan, oliko oven takana ketään. Jim seisoi käytävällä kaksi kuohuviinilasia ja pikkupullo samppanjaa kädessään.

”Unohdin, että minulla olisi pitänyt olla kukka hampaiden välissä, mutta kukkapenkit ovat harvassa näillä meren pelloilla”, - mies vitsaili. Maria väisti syrjään kapeassa oviaukossa antaen tilaa Jimille. Hän yritti muistella, oliko ollut puhetta juhlapäivästä, mutta ainoa mieleen tuleva asia oli, että oli tavallinen keskiviikko, jonka aikana laiva kyntäisi Tyyntä valtamerta. He menivät peräkkäin terassille, Jim laski tuomisensa pöydälle ja ryhtyi avaamaan pulloa. Aamu oli pitkällä; koko yön oli tuullut reippaasti ja meren peittivät valkoiset terävät harjanteet. Taivas oli ohuen autereen peitossa jättäen allaan olevan väreilevän pinnan harmaansiniseksi.

”Ajattelin, että tarvitset piristystä. Olit mielestäni eilen poissaoleva. Lääkärin mielipide, ettei kannata kantaa maailman kaikkia murheita harteillaan. - Parempi ottaa murheet vastaan yksi kerrallaan, kun osuvat kohdalle, oli isoäidilläni tapana sanoa.”

Tarkkanäköinen Jim; hän oli lääkäri ja tottunut arvioimaan myös potilaidensa henkistä tilaa, ajatteli Maria lämmöllä. Jimistä hän oli saamassa hyvän ystävän. Lisäksi tämä oli sinnikäs ja empaattinen, ja hänellä oli energiaa jaettavaksi muille ihmisille. Jim kohotti maljan erinomaiselle päivälle, joka on alkamassa. Hän jutteli, miten he olivat juhlineet illalla myöhään Steven kanssa keulabaarissa. Onneksi, koska illan mittaan tuulen noustessa, matkustajat eivät pysyneet kunnolla seisaaltaan, vaan joutuivat ottamaan tukea, milloin mistäkin selvitäkseen eteenpäin. Eräältä irlantilaiselta naiselta oli murtunut ranne ja siltä punaposkiselta, räikeisiin väreihin pukeutuvalta pöydässäsi istuvalta naiselta meni nilkka sijoiltaan. Maria tunnisti kuvauksesta toisen sisaruksista. Jim oli näköään kiinnittänyt huomionsa kuten Maria tämän sisaruksen outoon värimaailmaan. Vastapainona toinen sisaruksista oli pukeutunut aina mustaan. Varmasti joku syy oli värivalintojen taustalla, mahtoiko Juhana olla selvillä. Ehkä toinen oli hiljan jäänyt leskeksi ja toinen yritti piristää tietoisesti tämän näkökenttää omilla värivalinnoillaan. Lopputulos oli joka tapauksessa koominen.

He katselivat merelle turvallisen hiljaisuuden vallitessa. Jim odotti Marian alkavan puhua huolistaan. Tämä ei osannut aloittaa. ”Oletko huomannut, että yleensä samat ihmiset seisovat laivan perässä katsomassa merelle? Peräaalto nousee smaragdinvihreänä vanana pintaan; sen pinta on tuhansien pitsikaulusten kirjoma ja vana ohenee katsoessa horisonttiin. Joskus voi nähdä pitkän käytävän, jota pitkin laiva on edennyt. Pilvet taivaalla tuntuvat ja-kautuneen vanan molemmin puolin; aurinko kuultaa taivaan valoina laivan matkassa. Yöllä erottaa vain laivan lähellä olevan aaltoilevan valkoisen ryöpyn, jonka pimeys nielaisee. A-ringon tilalla roikkuvat nyt tähdet niin alhaalla, että voisit kuvitella korsteenin päältä kurkottaen voivasi ottaa ne yksitellen käteesi.” Tauon jälkeen Jim jatkoi sitkeästi. ”Laivan perässä tunnelma on rauhallinen ja seesteinen, ikään kuin ihmiset tarkkailisivat ulkopuolisina omaa menneisyyttään. Perässä ei ole yllätyksiä, ei yhteentörmäyksen vaaraa, ei tuntemattomia kareja. Näkymä on kuin ihmisen menneisyys; turvallinen, kodikas ja riskitön. Muistelu on vaaratonta. Kaiken, mikä on ollut, on kestänyt.”

Maria pysyi edelleen hiljaa antaen ajatustensa harhailla. Hän ei ymmärtänyt, mihin Jim pyrki.

”Keulassa on erilaista. Yleensä siellä tuulee; keulan halkomien aaltojen pisarat vaahtoavat ilmassa. Vesi lentää kauas molemmille sivustoille. Äänimaailma on erilainen. Tasaiset jysähdykset täyttävät ilman pauhullaan laivan etu-osan iskeytyessä veteen. Keulassa on pakko pitää kiinni kaiteesta tai toisista ihmisistä pysyäkseen pystyssä. Huomio on jatkuvassa veden ja laivan rungon liikkeessä; on ponnisteltava tasapainonsa puolesta. Jokainen uusi aalto koettelee eri lailla. Rohkeimmat ottavat jyrkän etunojan kurkottaen ottamaan mahdollisimman aikaisin ruumillaan vastaan ilmavirran.”

Jim kurtisti kulmiaan kuin odottaen Marian mielipidettä. Tämä pysyi vaiti kuin aihe ei olisi häntä yhtään kiinnostanut. ”Laivan keula on kuin ihmisen tulevaisuus. Et näe aaltojen läpi kuin lyhyen matkan kerrallaan. Kovat ja terävät äänet nostavat pelon pintaan, joudut taistelemaan koko ajan tasapainosi puolesta. Siellä korostuu, että kaikki ihmiset ovat todella samassa veneessä. Laivan perässä seisovien päivän ja lähitulevaisuuden ratkaisee, miltä keulassa näyttää. He ovat kääntäneet selkänsä omalle tulevaisuudelleen.”

Jim joi lasinsa loppuun, katsoi Mariaa ja sanoi töiden ja uuden päivän odottavan. ”On aika mennä keulaan tähystämään,” - hän lisäsi ja poistui ovesta. Maria jäi istumaan lasinsa ääreen merelle tuijottaen. Kummallinen aamutapaaminen. Lähes vieras mies astuu ovesta sisään ilman henkilökohtaisia pyyteitä ja puhuu asioista, joita olet miettinyt, mutta et osannut pukea sanoiksi. Kuin enkeli olisi vieraillut hetken maan päällä tuomassa viestiä Marialle.

Orvokin jälkeensä jättämässä kirjeessä oli ollut samoja ajatuksia kuin Jimin puheissa. Maria avasi kannettavan tietokoneensa, johon oli aikanaan tallentanut kirjeen ja myöhemmin löytämänsä pienen muistivihon sisällön. Orvokki oli tahtonut hänelle viestiä yli ajan rajan jotain itselleen tärkeätä. Lähes vieras nainen, joka ei ollut asettanut rajoituksia testament-tiinsa, vaan luottanut Marian omaan arvostelukykyyn. Nyt Marialle selvisi, miksi eilinen lounas oli jäänyt painamaan hänen mieltään. Isä ei luottanut hänen arvostelukykyynsä sen vertaa kuin lähes vieras Orvokki. Maria löysi Orvokin sanat. ”Kysy, kenen elämää elät; pidä yllä omaa visiota tulevaisuudestasi; jos et ole onnellinen, korjaa olosuhteita; kun antaa, niin saa; rakasta lähimmäistäsi.”

Maria koki olevansa elämänsä käännekohdassa. Onko tämä monissa tarinoissa mainittu sudenhetki, joka hänen on elettävä lävitse Ensimmäinen muistutus vuosia sitten tapahtui samassa hotellissa polkan tahtien soidessa ja samaan aikaspiraaliin kuului Orvokin kirjoittamat sanat hänen opastuksekseen. Jimin puheet laivan perästä ja keulasta - kaikki osia samasta yli ajan ulottuvasta tarinasta. Tämä ei voinut olla sattumaa. Valmistelua oli tapahtunut riittävästi. Oli Marian läpimenon ja päätöksenteon paikka. Hänen oli aika ottaa oma vastuunsa maailmassa. Äiti ei ollut siihen pystynyt, vaan oli elänyt Juhanan elämää. Liisa ei ollut korjannut olosuhteita ja oli menettänyt oman tulevaisuutensa. Vastuu tapahtuneesta oli pohjimmiltaan Liisan, ei Juhanan, joka eli omaa elämäänsä tai ehkä Mamin.

Marian oli määritettävä nyt oma pelinsä ja sen säännöt vastineeksi eiliselle Juhanan avaukselle. Hän ei ollut järjestelyn kohde, jota nopeasti vilautettiin Wilsonille, vaan päätösvaltainen ja vastuullinen toimija. Hänelle oli osoitettu resursseja, joilla voi Jimin vertausta käyttäen luoda laivan keulassa tulevaisuutta. Omaisuus tai sen hoitaminen ei ollut elämä, mutta sillä saattoi luoda elämässä muutoksia haluamaansa suuntaan. Marian pitäisi osoittaa, että hänen oma suuntansa olisi järkevä. Juhanan vastuulla oli valita, tyydyttikö Marian ratkaisu isän tavoitteet. Hän muisti Gandhin sanat: ” Ole muutos, jota haluat.”

Maria ajatteli, että hänen piti laatia Juhanalle vastaehdotus, joka antaisi pohjaa yhteiselle kompromissille siten, että kummankin tavoitteet voisivat riittävästi toteutua. Maria oli aikanaan lukenut kiinalaisen Sun Tzun kirjoittaman Sodankäynnin taito- nimisen kirjan; nyt sen opit nopeasta ja mahdollisimman vähäisiä menetyksistä sisältävästä sodasta olivat tarpeen. Teos oli yleinen ja laajalle levinnyt, että se saattoi
olla laivan hyvin varustetussa kirjastossa. Maria lähti välittömästi katsomaan, jos voisi löytää kirjan ja kerrata sen sisältöä. Jostakin hänen oli aloitettava Juhanan tarjoaman möhkäleen paloittelu ymmärrettävään kokoluokkaan.

Kirjastonhoitaja, intialainen nainen, jonka Maria oli huomannut vapaa-aikanaan lukevan pöytänsä ääressä kirjoja, oli Marian astuessa sisään paneutunut tallentamaan palautettujen kirjojen tietoja tietojärjestelmään. Kirjoja oli pöydällä useita pinoja. Hän keskeytti välittömästi työnsä Marian pysähdyttyä pöydän ääreen. Naisella oli valoisa ja rauhallinen hymy, joka viipyili usein hänen kasvoillaan. Hän piti työstään, tunsi kirjastonsa kirjat perusteellisesti ja osasi suositella kullekin kysyjälle sopivaa lukemista. Kuultuaan Marian pyynnön hän nyökytteli innokkaasti ja tarkisti koneelta tilanteen. ”Kuten muistin, kirjaa on yksi kappale ja se on lainassa. Lainaajan olisi pitänyt palauttaa kirja ennen edellisen
matkaosuuden loppua. Hän on varmaan unohtanut. Soitan asiakkaalle, niin saadaan kirja nopeasti paikalle.”

Puhelu oli lyhyt ja Maria ymmärsi, että vastaaja oli pahoitellut muistamattomuuttaan ja oli lähtenyt välittömästi tuomaan kirjaa kirjastoon.  Ovesta astui tutunoloinen mieshenkilö; tämä oli osallistunut aiemmin samaan keskusteluryhmään kuin Maria ja kommentoinut jotain sen kaltaista, ettei nykyiseen maailmaan kannattanut synnyttää lapsia. Sanat olivat jääneet soimaan Marian korviin. Ne sisälsivät syvää pettymystä maailman tilaan ja avuttomuutta tulevaisuuden suhteen. Mies esitteli itsensä Michaeliksi; arkkienkelin nimen mukaan kastettu, ehti Maria samalla ajatella. Mies oli Mariaa kymmenisen vuotta vanhempi, vähän alle viidenkymmenen. Hänen olemuksensa oli jäntevä; iho punoitti kuin tottumattomana kuumaan aurinkoon. Hänellä oli päällään vaaleanruskeat shortsit ja valkoinen t-paita, yleisin miesten asu päiväaikaan laivan käytävillä.

”Hyvä kirja, jota kannattaa aika ajoin lukea. Vanhat totuudet pysyvät – ihminen on muuttunut vähän kehityksensä aikana. Tai voiko edes puhua kehityksestä?” - Michael jätti ilmaan retorisen kysymyksen. Mariaa ärsytti miehen opettajamainen suhtautuminen. Hän halusi kirjan ilman ylistyspuheita tai velvoitteita ryhtyä kertomaan mielenkiintonsa syitä. Kirjastonhoitaja päätti vastata hänen puolestaan, kun hiljaisuutta oli kes-tänyt riittävästi. ”Se on laivan lainatuimpia kirjoja, ainoastaan Paul Coello ja Harold Robbins ovat kirjailijoina suositumpia.” Mariaa huvitti rinnastus. Mainitut kaksi kirjailijaa olivat toisiinsa nähden kuin yö ja päivä. Michael koki tarpeelliseksi todistella lisää Sun Tzun puolesta. ”Nyt kannattaisi Wall Streetin pörssihuijareille ottaa oma painos kirjasta moraaliseksi ohjenuoraksi, niin loppuisi tämä jatkuva osake-markkinoiden ahneus ja pettäminen. On muotia puhua moraalista, kun kehitys perustuu moraalin puutteeseen.”

Maria oli pysytellyt hiljaa. Michaelin viimeinen kommentti herätti hänen kiinnostuksensa. ”Kuinka hyvin tunnet osakemarkkinat? Yritän   muodostaa itselleni kuvaa, mitä on tapahtunut ja mihin suuntaan tämä talouskriisi on menossa. Onko mielestäsi kyseessä kriisin alku vai loppu?” Michael tarttui häntä oitis tuttavallisesti käsipuolesta ja ohjasi Marian kirjaston sivuhuoneen puolelle, jota käytettiin korttipeleihin ja lehtien lukuun. Tällä hetkellä huone oli tyhjillään; joltain matkustajalta oli yhdelle pöydälle jäänyt kesken suuri tuhannen palan palapeli, jonka aiheena oli kuva Lontoon keskusta; Thamesin yli kulkevat sillat ja taustalla parlamenttitalo. ”Haluatko todella tietää vai kysytkö vain kohteliaisuudesta? Jälkimmäisessä vaihtoehdossa voin poistua.” Maria katsoi Michaelia suoraan silmiin. ”Olen oikeasti kiinnostunut. Teen tämän matkan aikana omassa mittakaavassani isoja päätöksiä ja haluaisin ymmärtää enemmän globaalin talouden tämänhetkisestä tilanteesta.”

Maria alkoi toivoa, että satunnainen tapaaminen antaisi hänelle lisää viisautta. Jimin aamuisten puheiden jälkeen ei hänestä tuntunut kummalliselta, että hänen tielleen osui sopivasti finanssimaailman asiantuntija. Mariasta tuntui kuin joku ripottelisi hänen tielleen valkoisia kiviä kuten sadussa Hannusta ja Kertusta. Michael kertoi olleensa suuren kansainvälisen yrityksen rahoitusjohtaja, mutta vajaa kaksi kuukautta sitten oli ilmennyt, että hän oli tehnyt ratkaisevia virheitä luottaessaan tuttuihin rahastonhoitajiin, jotka olivat paljastuneet kriisin aikana suorastaan rikollisiksi. Heidän vastuuttoman toimintansa mukana moni oli menettänyt pysyvästi eläkerahansa sekä varallisuuden, jonka uskoi olevan riskittömästi tallessa. Hän sai luonnollisesti potkut, joka oli ihan kohtuullista suhteessa tappioihin. Työpaikan menetyksestä Michael ei tuntunut olevan katkera vaan pikemminkin siitä, että nämä samat rahastonhoitajat olivat edelleen vapaana ja kuittasivat mittavia bonuksia ja optioita toimintansa tuloksena.

Mies oli ostanut tämän risteilyn verkkokaupasta pelkästä mielijohteesta tarkoituksenaan selvittää itselleen, mitä hän alkaa tehdä jatkossa elämässään. Yrityksiin hän ei halunnut enää takaisin, mutta yliopistollinen ura tai oma yrittäjyys olivat käypiä vaihtoehtoja. Michael kertoi oppineensa paljon viimeisten kuukausien aikana - enemmän kuin koskaan elämänsä aikana mistään oppikirjoista tai seminaareista. Oli käynnissä modernin markkinatalouden romahdus, mikäli uskoi Michaelin puheita. Paluuta vanhaan ei ollut ja uudesta ei kellään ollut riittävää kuvaa. Siksi hän harkitsi palaamista yliopistomaailmaan tutkimaan uusia liikkeenjohdollisia teorioita ja mahdollisuuksia.

Hän kertoi talousasioiden kehittyneen riippuvuuksiltaan monimutkaisiksi ja hallitsemattomiksi. Pieni pelisääntöjen rikkominen johti helposti kaoottiseen tilaan. Asiantuntijat kutsuivat poikkeamia mustiksi joutseniksi ja yrittivät kehittää teorioita niiden nitistämiseksi. Michaelin mukaan ei ollut oikea aika antaa neuvoja. Kukaan ei tietänyt, mihin kehitys vie. Hän oli ottanut omia rahojaan pois osakkeista ja sijoittanut rahat eräiden valtioiden velkakirjoihin ja eri valuuttoihin. Nyt hän odotti Obaman hallinnon toimenpiteiden vaikutuksia. Mies korosti, etteivät valtiot ja poliitikot pysty korjaamaan tilannetta; korkeintaan viivyttämään kehitystä. Monet teolliset rakenteet olivat vanhentuneita tulevaisuuden tarpeisiin; ympäristökysymykset odottivat ratkaisuja; jatkuvat ilmastomuutosten aiheuttamat katastrofit söivät varallisuutta; sodilla tuhottiin paikallisia voimavaroja; terrorismin uhka nieli rahaa; ruuan hinta oli karkaamassa korkeuksiin; levottomuuksia ja liikehdintää oli syntymässä USA:n ja Euroopan kaduille.

”Ongelmat eivät ratkea sillä, että erilaisin tukitoimin yritetään pitää vanhentuneet työpaikat hengissä pyörittämässä tavaratuotantoa, josta suurin osa ei ole edes tarpeellista”, hän esitti kyynisenä mielipiteenään. Michael ei nähnyt nykytilanteessa muuta toivoa kuin että kehitys vie olosuhteet paljon huonommiksi kuin ne ovat tällä hetkellä. Vasta yhteisen kaikkien etua katsovan arvomaailman mukana, tilanne voi lähteä hitaasti paranemaan. Hän korosti, että nykyinen vallassa oleva sukupolvi oli jättämässä maailmanlaajuisen konkurssipesän tulevien sukupolvien ratkaistavaksi. Hänen mielestään ei ollut oikein synnyttää lapsia tähän maailmaan; paitsi jos nämä olivat päättäneet ennen syntymäänsä tulla pelastamaan maailman, mies hymähti puoliksi pilaillen. ”Uskovathan jotkut joulupukkiinkin”, - hän sanoi lopuksi.

Mariaa hyyti Michaelin pessimismi, jossa valoa ei kajastanut mistään suunnasta. Tämä oli menettänyt sanan toivo omasta sanavalikoimastaan. Mies tarvitsi selvästi lisää etäisyyttä kokemaansa. Oli Michaelin käsitys nykytilanteesta oikeansuuntainen tai ei, niin se antoi Marialle pontta suhtautua Juhanan ehdotukseen positiivisesti. Maailma selvästi tarvitsi uusia lähestymistapoja, uudenlaista omistajuutta ja ongelmia ratkaisevia oivalluksia. Marialla oli omaisuuden avulla mahdollisuus toimia hyvien asioiden puolella maailman hakiessa uutta suuntaa. Hän ymmärsi, ettei yksi ihminen ole kuin vesipisara ja Juhanan ja Orvokin omaisuus hiekkajyvänen, mutta jos samanaikaisesti riittävä määrä muita omistajia pyrki samaan suuntaan, niin yhteinen ponnistus voisi tuottaa tuloksia.

Maria muisti Jimin isoäidin käyttämät sanat ”sydämellä näkee hyvin”. Michaelin sydämessä valot näyttivät tilapäisesti sammuneen, mutta miehelle oli kertynyt paljon osaamista kokemuksistaan. Niistä voisi olla Marialle iloa, kun Michael uhkien sijaan alkoi nähdä mahdollisuuksia. Wilson oli saanut varteenotettavan kilpailijan Marian asiantuntijakaartissa. He sopivat tapaavansa myöhemmin, kun Maria oli ensin lukenut kirjan. Tuolloin he voisivat keskustella lisää kirjan teemoista. Michael sanoi heidän erotessaan yllättäen: ”Meitä valkoisia ritareita tarvitaan pimeinä aikoina”. Marian mielestä Michaelilla oli ritarin miekka hukassa, mutta hänellä itsellään oli mahdollisuus saada omansa Juhanalta.


22

Seuraavat päivät Maria luki kaiken, mitä sai käsiinsä talouselämän tilanteesta ja korjaustoimenpiteistä, joita eri puolella maailmaa oli vireillä. Hallituksilla näytti olevan hyvin erilaisia lähestymistapoja riippuen, oliko valta oikeistolla vai vasemmistolla. Valtiot tuntuivat kilpailevan keskenään, kuka parhaiten selviäisi omasta tilanteestaan välittämättä muista. Yhteistyön puolesta puheenvuoroja käyttivät vain YK:n edustajat.

Maria oli vakioasiakas Davidin tietokonehuoneessa ja saattoi viettää siellä tunteja selaten talouslehtien sivuja. Laivan huimat verkko-yhteyksien veloitukset olivat toissijaisia, kun Maria valmistautui keskusteluun Juhanan kanssa. Hän selasi viimeisimpien business-kirjojen arvostelut, tarkisti, mitä täydennyskoulutusta maailmalla on tarjolla pääomien hallinnasta ja kävi läpi lukuisia ehdotuksia riippumattomilta tutkijoilta, jotka etsivät neuvoja maa-ilmantalouden tervehdyttämiseksi. Yllättävän paljon oli julkisuudessa esillä Michaelin mielipiteiden kannattajia, jotka uskoivat, etteivät vanhat osaamiset enää riittäneet monimutkaisen kokonaisuuden hallintaan, vaan kyse oli talouselämän epäjatkuvuuspistees-tä, joka pakottaisi ihmiskunnan miettimään arvonsa uudelleen.

Maria sai hahmotettua hataran kokonaiskuvan kaoottisesta tilanteesta. Isä ei pääsisi arvostelemaan hänen elävän jossain utopiassa, missä raha kasvaa puussa ja sitä voi jakaa kaikille. Juhanan sukupolven unelma oli romahtamassa ja viemässä mukanaan seuraavien sukupolvien mahdollisuudet nykyiseen elintasoon. Kasvun rajat olivat vastassa. Juhanan syntymän jälkeen maapallon väkimäärä oli lähes kaksinkertaistunut. Maria oli kokenut, kuinka katolisen kirkon ehkäisy- ja aborttikielteisyys lisäsi väestön kasvua Afrikassa. Kyynisesti ajatellen uskonto oli tuhoamassa omalta osaltaan maailmaa.

Lukemisen lomassa Maria antoi Jamesin pitää huolta kunnonkohotuksesta. Hän tottui as-teittain fyysiseen rasitukseen ja sen tarjoamaan mielihyvään. Voimaharjoittelu, venytysohjelmat ja rentoutus vuorottelivat päivän mittaan. James kertoi, että henkilökunnalla oli tapana nimetä matkustajat, jotka olivat pitkään laivalla. Koska virallisia nimiä ei ollut yleisesti tiedossa, niin asiakkaiden nimet muodostuivat ulkoisen olemuksen pohjalta. Ne olivat luonnollisesti henkilöstön yhteisellä kielellä englanniksi. Mariaa kutsuttiin Söpöläiseksi ja Juhana oli tietysti Söpöläisen isä. Tällä matkalla olivat mukana myös herra Tikku, rouva Kukka, rouva Toukka, herra Muisti, rouva Tuho ja herra Leski. Maria arvuutteli, ketä kukin nimi tarkoitti ja aika hyvin hän osui arvioissaan.

Rouva Toukka oli jossain elämänsä vaiheessa laihtunut niin, että ihon nahka oli liian tilava hänen ruumiinsa peitoksi ja valui kerroksina kuin eräällä koirarodulla, jonka nimeä Maria ei muistanut. Uimapuvun tiukat olkaimet saivat nahan roikkumaan suurina ryppäinä.Herra Leski vaelsi koko ajan yksin. Musta-asuinen ja harmaatukkainen keski-ikäinen mies, joka ei osannut tai halunnut luoda sosiaalisia suhteita. Leski istui yksin, hiljaa ja tarkkaili muita. Rouva Kukka ei ulkonäöltään muistuttanut kukkaa, vaan hän oli viehättynyt isokukkaisista asuista. Jopa hänen käsilaukkunsa olivat kukkakoristeita täynnä ja kokonaisuuden huippuna hänen sandaaleitaan peitti sama kuvio. Nimi saattoi kuvata myös ihmisen äänen sävyä tai sen herättämää mielikuvaa. Oli rouva Ihaa, jonka naurun kaikki tunnistivat kaukaa ja hän sai kaikki muut nauramaan mukanaan. Herra Korina oli isovatsainen, kaljupäinen alakannen asukki, joka nukahti kansituoliinsa kirja sylissään ja kuorsasi äänekkäästi koristen. Laivalla vaelsivat myös herra Korva, rouva Punakka, rouva Ryppy ja neiti Imelä. Rouva Okapi oli naisihminen, joka yhdisti shortseihinsa nailoniset polvisukat, joiden kireät reunanauhat jättivät punaiset renkaat jalkojen ympärille.

Maria muisti lukeneensa, että ennen kuin sukunimiä oli käytössä, niin miehille annettiin sotaväessä lisänimi, joka kuvasi hänen olemustaan parhaiten. Näin syntyivät monet ruotsinkieliset nimet, jotka myöhemmin suomennettiin. Laivalla oli käytössä historiassa hyväksi koettu nimenantomenetelmä. Mariasta Söpöläinen ei ollut hassumpi nimi ja huvittavaa oli, että Juhana kantoi hänestä peräisin olevaa lisänimeä. Hän ei olisi innostunut tietäessään olevansa Isä Söpöläinen.

Maria ei ollut valmis keskusteluun Juhanan kanssa. Hän halusi antaa alitajunnalleen aikaa sisäistää uutta maailmaa ja sen käsitteitä. Juhana oli pysytellyt omissa oloissaan meripäivät. Kerran Maria oli nähnyt hänen poistuvan lääkärikeskuksesta, mutta hän ei ollut mennyt kyselemään asiasta sen paremmin. Isä ei ollut hänelle tilivelvollinen. Merenkäynti oli yltynyt ja iso laiva tärisi aallon osuessa siihen sopivasti. Iltaisin käytävillä oli hiljaista. Moni poti merisairautta sängyssään. Portaiden kaiteisiin ilmaantui punaisia muovisia oksennuspusseja. Jim soitti huomaavaisesti Marialle, tarvitsiko hän mahdollisesti ennaltaehkäisevää lääkitystä. Maria oli huomannut yllätyksekseen, ettei hän ollut herkkä meritaudille. Keinuminen tuntui jopa mukavalta. Pieni tasapainotaiteilu portaissa ja kannella kävi kuntovoimistelusta. Oli mukava huomata, että Jim ajatteli hänen vointiaan. Sääli, ettei hänen kanssaan voinut ajatella romanssia. Maria yllättyi ajatuksestaan – oliko Henry painumassa taka-alalle hänen elämässään.

Hän oli päiväkahvilla kuunnellut toisella korvalla pöydässään istuvan rouvan lörpöttelyä. Tämä kertoi olleensa leskenä kuusi vuotta ja elämän olevan ihan kauheata ilman puolisoa. Hän ajatteli miestään joka hetki, ei osannut muuta kuin muistella heidän yhteisiä kokemuksiaan. Kaikki käytännön asiat olivat hänelle mahdottomia. Talo rapistui, puutarha oli villiintynyt, autoa hän ei osannut ajaa ja elämä oli kaikin puolin ikävää. Nainen oli kuin koditon kulkukoira omassa elämässään. Hän täytti Jimin määritelmän laivan perässä seisovasta matkustajasta. Nainen kuulosti samaa levyä soittavalta jukeboksilta. Ihmisestä oli tullut omien ajatustensa vanki.

Honolulu kohosi horisontissa utuisten pilvien keskellä. Ensin näkyi Ohuan korkein tulivuori. Kaupunki aamuvaloineen erottui rantaviivasta korkeine pilvenpiirtäjineen. Satamassa näkyi suuren tummansinisen laivan profiili. Juhana tunnisti Cunardin varustamon värit. Hän oli aikanaan matkustanut Orvokin kanssa yhtiön laivalla, joka oli hiljan myyty hotelliksi Dubaihin. Tämä rannassa oleva Victoria- alus ei mahtunut kulkemaan Panaman kanaalista ja sen reitti kiersi Etelä-Amerikan Tulimaan kautta; Juhana muisti lukeneensa myyntiesitteestä. Hänestä oli vaikea muistaa Orvokin kuolleen. Tämä oli tuntunut energiseltä ja terveeltä, joka oli helppo kuvitella hoitamaan työelämän velvoitteita ikuisesti. Työlle hän oli aikanaan Orvokin menettänyt - ei kenellekään muulle miehelle, hän oli vuosien saatossa myöntänyt itselleen.

Juhana oli odottanut tunnin verran kannella Mariaa. Hänellä oli taskussaan matkan alussa hankitut retkiliput Pearl Harboriin. Juhana muisti lapsuudestaan, kuinka kotona Mami oli kysellyt isältä aamiaisella, onko maailma kokonaan natseilla, kun japanilaiset upottivat USA:n laivaston Hawaijilla. Suomessa oli tuolloin maassa lunta ja ulkona pakkanen. Lehden valokuvat palmuista savupilvien keskellä olivat jääneet hänen lapsenmieleensä. Mariaa ei näkynyt, eikä hän ollut käynyt aamiaisella. Toivottavasti tämä ei ollut unohtanut siirtää kelloaan oikeaan aikaan. Laivalla vallitsi epävarmuus kulloisestakin ajasta, kun piti mennä sovittuun tapaamiseen. Juhana oli niellyt viime päivät pettymystään tyttären suhteen, selvästi äitiinsä tullut tahdoton olento. Hän ei pystynyt ymmärtämään, miksi tämä ei voinut ottaa kantaa testamenttiin. Moni lapsi olisi innoissaan saadessaan haltuunsa jättiomaisuuden. Juhana oli odottanut tiettyä kiitollisuutta ja tunnustusta luottamuksen osoituksesta. Mutta ei, tyttö käyttäytyi kuin olisi saanut rangaistuksen. Naisten logiikkaa, hän tuhisi mielessään.

Juhana oli aikanaan miettinyt muita vaihtoehtoja. Hän olisi voinut ohittaa Marian kokonaan perinnön jaossa, mutta se olisi saattanut synnyttää oikeudenkäynnin testamentin pitävyydestä ja silloin ansaitsivat juristit turhasta. Hänen olisi pitänyt ajatella perintöasiat vuosia sitten ja tehdä järjestelyt hyvissä ajoin. Vuodet olivat vierineet huomaamatta ja tuntui, että hän eläisi vielä kauan. Nyt oli tullut hetki tunnustaa ajan rajallisuus. Hän huomasi tulleensa välinpitämättömäksi. Loppujen lopuksi ei ollut väliä, mitä hänen kuolemansa jälkeen tapahtuisi. Kun hän oli poissa, niin mitä väliä.Juhana ei ollut koskaan ajatellut, mitä kuolema ihmiselle merkitsi. Hän ei uskonut uskontojen väittämään toiveajatteluun. Hän tunsi olevansa kuin videopelin hahmo, jonka joku vieras tuhoaisi lupaa kysymättä - ja pieni poksahdus, niin häntä ei olisi. Ajatus sai Juhanan hymyoöemään. Hän oli elämänsä ajan kokenut, ettei hän ollut isätyyppiä. Avioliitto Orvokin kanssa oli ollut mukava, koska heillä ei ollut lasten aiheuttamia häiriöitä. He pystyivät tekemään, mitä halusivat, saattoivat matkustella ilman esteitä ja kaikki yhteinen aika oli heidän käsissään. Liisan äkillinen odotus oli ollut järkytys. Juhana ei halunnut Marian syntymistä ja asenne oli vaikuttanut läpi hänen elämänsä. Tytär ja tämän perhe pysyivät vieraina. Omaisuus oli menossa vieraisiin, tuntemattomiin käsiin, vaikka hänen lähimmälle ihmisellensä – omaa syytä koko tilanne.

Maria kiipesi häntä vastaan portaissa kuntohoitajan kanssa. He olivat kuumissaan kertoen ravanneensa läpi kaikki portaat ja kerrokset. Tytär huohotti hengästyksissään posket punaisina. Hän sanoi ehtivänsä suihkuun ja he voisivat tavata alhaalla kokoontumissalissa. Tyttö näytti Juhanan silmissä poikkeuksellisen viehättävältä. Hänessä oli spontaanisuutta ja lämpöä, mitä Juhana ei ollut havainnut itsessään, mutta kadehtinut muissa ihmisissä. Onneksi tytär oli saanut geeninsä jostain muualta. Joskus Juhana oli epäillyt, ettei tytär ollut hänen jälkeläisensä. Oman sukunsa tunnuspiirteitä hän ei ollut tässä koskaan havainnut. Pearl Harboriin lähti satamalaiturilta viisi isoa linja-autoa. Retki oli ollut loppuunmyyty ennen laivan lähtöä Southamptonista. Ihmeen paljon ihmiset ovat kiinnostuneet ikivanhoista taisteluista, Maria ajatteli.

Auton kuljettaja esittäytyi Hansiksi; tämän äiti oli Samoalta ja isä Ruotsista Upsalan läheltä. Hans oli viisissäkymmenissä, tukeva ja hy-väntuulinen opas, joka otti ryhmän nopeasti hallintaansa. Mariaa huvitti miehen ulkoinen olemus. Isän puoleisista skandinaavisista geeneistä ei ollut jäänyt häneen jälkeäkään; niin tyypillisen polynesialainen hän oli ulkonäöltään. He ajoivat laivaston nykyisen asuinalueen ohitse pitkin moottoritietä varsinaisen kaupungin ulkopuolelle. Parkkialueella oli riveissä lukuisia autoja, mutta Hans kiivaili, että heillä oli hieno onni. 

”Tänään ei ole pitkiä jonoja – me selviämme tunnin jonotuksella. Sisäänpääsyn jälkeen on aluksi pieni elokuvanäytös sodanaikaisista tapahtumista ja sen jälkeen venematka m/s Arizonan muistomerkille, jonne rungon sisään jäi yli tuhat ruumista sen vaipuessa muutamassa minuutissa ammusvaraston räjähdettyä japanilaisten pommeista. Kyse on samalla myös hautamuistomerkistä, jonne haudataan jatkuvasti sodan veteraaneja,” - Hans valisti laumaansa. Hän kehotti hetkellistä perhettään käyttäytymään asiallisesti ja vaadittavalla hartaudella. Paikalla oli heidän lisäkseen japanilaisia nuoria turisteja. Maria mietti, mitä he mahtoivat ajatella kameroiden takana näkemästään. Pearl Harbor oli heidän vanhempiensa sukupolven taisteluvoitto, mutta sen jäljet johtivat Hiroshimaan ja Nagasakiin. Joka paikassa ylistettiin amerikkalaisten nuorukaisten urhoollisuutta julman hyökkääjän edessä. Japanilaisia lentäjiä oli kuollut kymmenittäin, mutta ainoa muisto heistä oli esittelyelokuvassa kasvot alaspäin vedessä kelluva lentäjä.

Muistomerkillä näkyi monia harmaahiuksisia rullatuolissa istuvia miehiä, joita nuoret paikalliset oppaat kuljettivat. Hans kertoi heidän olevan taistelusta aikanaan selvinneitä laivaston miehiä, jotka joka vuosi vierailivat Arizonan hylyn äärellä. Se mikä Marialle oli historiaa, oli heille elämän yllättäen tarjoama suden hetki, jonka jälkeen mikään ei ollut kuin ennen – vaikutukset olivat kestäneet lähes 70 vuotta. Kymmenen vuoden kuluttua tuskin kukaan heistä kävisi paikalla. Nyt sodan rattaat pyörivät Irakissa, Afganistanissa ja Afrikassa tarjoten elämää mullista-via kokemuksia paikalle osuneille nuorille ihmisille, kunnes hekin painuisivat historiaan.

Juhana oli ollut muistomerkillä hiljaa. Maria oli odottanut häneltä hyvin valmisteltua esitelmää tapahtuneesta, mutta Hans sai hoitaa puhumisen. Heidän palatessaan ryhmän mukana bussille, hän kysyi Marialta, tiesikö tämä toisen isoisänsä kaatuneen Suomen talvisodassa. Maria ei muistanut koskaan kuulleensa mitään mainintaa asiasta. ”Äitisi Liisa ei paljoa puhunut perheestään, mutta veimme itsenäisyyspäivinä kynttilän palamaan hänen isänsä muistoksi Hietaniemen hautausmaalle, johon hänet oli haudattu sankarihautaan. Liisa oli ollut isänsä kuollessa vasta kolmevuotias. Liisan äiti lähti jatkosodan aikana saksalaisen SS-miehen mukaan, ja hänestä ei sen jälkeen kukaan kuullut mitään. Epäiltiin, että laiva, jolla hän lähti Suomesta, ajoi miinaan Itämerellä ennen Saksaan rantautumista ja matkustajat hukkuivat. Äiti oli vienyt ennen lähtöään tyttärensä hoitoon maalle Joensuun lähelle Liisan isän vanhempien luo ja sinne hän jäi.”

Maria oli yllättynyt yksityiskohtien määrästä, jota Juhana tarjosi äidin elämästä keskellä Honolulun moottoritien vilinää. Hän ei ollut koskaan osannut ajatella Liisan vanhempia, kun ei ollut heistä tietoinen. Isoisä oli siis sotasankari. Pikku Henry halusi varmasti kuulla asiasta enemmän. ”Olinko minä mukana, kun kävitte isoisän haudalla? Muistan hämärästi paikan, missä oli paljon lunta, kadut olivat jäisiä ja sinä yritit sytyttää kynttilää, joka ei ottanut palaakseen. Palelin ja odotin, että kaikki olisi ohi ja pääsisin takaisin autoon”, - Maria ajatteli ääneen.

”Luultavasti muistat oikein. Itsenäisyyspäivänä on monasti talvinen ilma. En enää muista haudan sijaintia. Jos asia sinua kiinnostaa, niin saat seurakunnalta tarkemmat tiedot. Sota-arkistosta löytyy tietoja kaatuneista sotilaista ja heidän sodanaikaisista taisteluistaan. Muistaakseni isoisäsi oli kapteeni”, - Juhana puhahti, mutta jatkoi muisteluaan. ”Liisan äidistä ei koskaan puhuttu, paitsi kun Liisa harmitteli, että äiti oli vienyt mukanaan valokuva-albumin, jossa olivat kaikki hänen omat lapsuuskuvansa. Isovanhempien luona ei maalla valokuvia otettu. He kuuluivat johonkin uskonnolliseen suuntaukseen, jossa moni asia oli kielletty. Liisa kertoi, ettei heillä ollut kotonaan edes televisiota.”

Maria yritti painaa mieleensä kaiken, mitä Juhana oli innostunut puhumaan. Hänellä oli monta johtolankaa, joilla voisi tulevaisuudessa selvittää äitinsä taustoja. Isoäidin kohtalo puhutteli Mariaa. Ensin tämä oli jäänyt leskeksi ja joutunut huolehtimaan pienestä tyttärestään yksin. Seuraavan sodan epävarmojen aikojen melskeessä hän oli tehnyt rohkean valinnan ja ollut valmis aloittamaan uuden elämän vieraassa maassa. Hän oli jättänyt Liisan vanhemmilleen haluten varmistaa olosuhteet, joihin oli siirtymässä. Tuhoisa miina vei häneltä mahdollisuudet uuteen
elämään. Samalla orpo Liisa tuli äitinsä hylkäämäksi ja kärsi tästä tunteesta koko lyhyen elämänsä. Koska hänet äiti oli hylännyt, niin hänkin voi hylätä oman tyttärensä. Isoäidin kohtalo oli monin verroin pahempi kuin mitä hänen omansa.

Hans kuului jatkavan kertomistaan Havaijin historiasta. Auto kiersi hautausmaita, kuninkaallisia palatseja ja monia näköalapaikkoja. Saaren entisten kuninkaallisten tavaroita myytiin monta viikkoa julkisessa huutokaupassa viime vuosisadan alussa. Nyt niistä on lähes kolmasosa tavalla tai toisella palautunut takaisin ja on näytteillä eri palatseissa. Maria ajatteli perehtyvänsä myöhemmin saarten historiaan ja joutumiseen USA:n osavaltioksi; tarina ei varmaan ollut kaunis. Hänen ajatuksensa vaelsivat Suomen historiassa ja huomiossa, kuinka vähän hän oli perillä kotimaansa tapahtumista. Ne olivat luoneet kehykset hänen ja hänen lastensa juurille ja koskettivat häntä paljon syvemmältä kuin kaukaisen saaren tapahtumat.

Juhana ehdotti, että he kävisivät kaupungilla syömässä ennen laivaan paluuta. Hän halusi saada kunnon amerikkalaisen pihvin. He ottivat taksin satamasta, ajoivat Waikikin ranta-alueen hotelliin, jossa Juhana tiesi olevan erinomaisen pihviravintolan. Maria, joka vältti syömästä punaista lihaa, löysi listalta kasvisvaihtoehdon sekä jälkiruuaksi ihania paikallisia hedelmiä. Maria odotti Juhanan ottavan puheeksi omaisuusjärjestelyt, mutta tämä jatkoi kevyttä jutustelua ruokatottumuksistaan, hyvistä viineistä ja omista kokkaustaidoistaan. Maria oli ihmeissään seurannut isänsä käyttäytymistä. Muistomerkille noustessa tämä oli tukeutunut kaiteeseen yrittäen pysyä horjumatta. Hans oli tukenut häntä autoon noustessa ja Juhanalla oli ilmastoinnista huolimatta hikipisaroita otsallaan syödessään. Matkan rasitukset alkoivat näkyä, olihan Juhanalla ikää, ajatteli Maria huolissaan.

Juhana kertoili Panaman kanavan jälkeen Pearl Harborin olevan hänelle laivamatkan tärkeimmän kohteen. Hänestä oli sykähdyttävää vierailla oman nuoruutensa kuuluisissa paikoissa. Hän ymmärsi, että Marialle olivat historiaa asiat, jotka hänelle olivat osa elämänkokemusta. Juhana korosti, ettei ollut mikään sotakiivailija, mutta nuoreen mieleen tapahtumat olivat painuneet syvälle. Laiva poikkeaisi myöhemmin Papua New Guineassa Rabatissa, jossa hän aikoi osallistua päivän kiertomatkaan sota-näyttämöllä. Paikkakunta oli ollut Japanin laivaston päätukikohta ja siellä oli edelleen jäljellä suunnaton englantilaisten sotavankien rakentama tunneliverkosto ja paljon taistelujenaikaista kalustoa. Juhana kertoi Rabatin olleen muutama kuukausi aiemmin esillä lehdistössä, kun Japani oli pyytänyt anteeksi sodanaikaisia julmuuksia, jotka olivat kohdistuneet 3000 kiinalaiseen naiseen, jotka oli siirretty sinne sotilaiden viihdykkeeksi.

Laivalle palatessa Maria istui taksissa ajatuksissaan. Sukupolvien väliset erot kasvuolosuhteissa olivat elämän suurta arvontaa. Hänelle oli ollut itsestäänselvyys elää rauhanomaisissa olosuhteissa. Isän sukupolven tarina oli toinen. Toivottavasti omat lapset osuisivat elämään poissa sodan myrskyistä. Laiva irtosi laiturista auringon laskiessa punaisena Tyyneen valtamereen. Orkesteri soitti tanssimusiikkia, ihmiset heiluivat rytmin tahdissa ja viihderyhmä esitti havaijilaisia kansantansseja kaislahameissaan. Matkaajat vilkuttivat naapurilaivoille, huusivat - aloha - aina pyydettäessä ja katsoivat saaren valojen etääntymistä horisonttiin. Tiedossa oli muutama meripäivä ennen ensimmäistä Polynesian alueen saarta Samoaa. James oli varoittanut, että satelliittisignaali on poissa koko matkan ajan Uuteen-Seelantiin saakka, joten Marian ei kannata suunnitella itselleen internetpalveluja vaativia tehtäviä. Maria ihmetteli, miten nykymaailmassa on mahdollista, ettei tietoliikenneyhteyksiä ole joka paikassa, mutta James selvitti kärsivällisesti, ettei ollut kaupallisesti järkevää suunnata kalliita satelliitteja asumattomalle merialueelle.

”Ehkäpä ne saadaan sitten, kun terroristit laukaisevat täällä pimennoissa olevilta laivoiltaan ensimmäiset ohjuksensa”, hän lisäsi kyynisesti. Nähtävästi moni muukin matkustaja oli ihmetellyt huonoa signaalin kattavuutta. Tiedossa oli matkaosuus ilman televisiota, uutisia, internetiä, puhelinta ja tekstiviestejä. Maria tunsi siirtyvänsä virikepaastolle. Hänellä olisi hyvin aikaa miettiä tulevaa keskustelua isänsä kanssa.

23


Sää muuttui lämpöisemmäksi laivan suunnatessa kohti lounasta. Matkaosuudella tulisi olemaan sekä päiväntasaajan että päivälinjan ylitys. Maria leikki ajatuksella, että yhden päivän menetys oli kuin katkos ajassa, aikapoimu, jonka jälkeen voi aloittaa kaiken kuin syntymässä, puhtaalta pöydältä.

Yöllä hän oli nähnyt unta isoäidistään, joka jätti Liisan itkemään tuntemattomaan taloon. Seuraavaksi kasvot muuttuivat Liisaksi, jonka vieressä lattialla itki Maria. Hetken kuluttua hän katsoi itse suoraan Sarahin itkettyneisiin silmiin. Herätessään hänellä oli palava halu soittaa tyttärelleen ja tarkistaa, että tämä oli edelleen olemassa, kunnes hän muisti, että yhteydet eivät olleet käytettävissä. Maria käpertyi sänkyynsä. Hän halusi nukkua, unohtaa kuntosalin, muodolliset ruokailut, espanjan kielen ryhmän ja ohjelmassa olevan musiikkinäytelmän. Kukaan ei huomaisi, jos hän olisi päivän poissa näköpiiristä. Ei häiritä - lappunen oveen Abduhin tiedoksi. Hiiteen isän miljardit, timantit ja kultaharkot. Maria halusi palata takaisin omaan turvalliseen olemattomuuden tilaansa, missä mikään ei tuntunut miltään.

Pyörittyään puoleen päivään vuoteessaan Maria alkoi tuntea olonsa viheliäiseksi. Hän oli unelmamatkalla trooppisilla vesillä täysihoidossa ainoana murheena pitää huolta itsestään. Suurin osa maailman ihmisistä eli tällä hetkellä heikommissa olosuhteissa. Hänen ainoa huolensa oli, miten suhtautua mahdolliseen jättiomaisuuteen. Vastaavaa tilannetta ei elämän aikana tullut kuin muutamalle sadalle maailman yli kuudesta miljardista ihmisestä. Valitsemalla oikein, hän voisi vaikuttaa tuhansien ihmisten elämään. Maria riuhtaisi itsensä ylös ja päätti, että tämä sai olla matkan viimeinen kerta, kun hän yritti paeta todellisuutta. Hänen oli kohdattava oma lohikäärmeensä yksin. Ärsyyntyneenä saamattomuuteensa hän huhki läpi laivan kaikki portaikot ennätysajassa, heitti saunan kiukaalle vadillisen vettä saaden pari englantilaista vanhaa rouvaa pyörtämään itsensä ovelta. Saunomisen jälkeen Maria istui porealtaassa yli puoli tuntia antaen vesi-suihkujen pehmentää lihaksiaan.

Aurinko porotti täysillä tehden laivan kannen tulikuumaksi paljaille jaloille. Kaksi albatrossia lensi jonkin aikaa näköpiirissä. Maria palasi hyttiin-sä kiukkuisen tarmokkaana. Hän otti kannettavansa terassille, pyysi Abduhia hankki-maan suuren kannullisen vihreää jääteetä ja ryhtyi työskentelemään. Ensin hän kirjasi muistiin kaikki yksityiskohdat, mitkä isä oli kertonut äidistä ja hänen suvustaan. Jokaisen faktan alle Maria kirjasi muistiin ne toimenpidemahdollisuudet, jotka olivat käytettävissä lisätietojen hankintaan. Risteilyn loputtua hän käynnistäisi Liisan menneisyyden selvityksen. Juhanan asunnolla saattoi olla tavaroita ja kuvia avioliiton ajoilta, joita tämä ei muistanut. Orvokki oli asunut samassa asunnossa kymmenen vuotta. Juhana oli hänen nuoruudessaan kertonut, että ensimmäinen vaimo otti mukaansa hammasharjansa ja vaatteensa lähtiessään. Tämä oli kaiketi isän tapa kertoa uusille yrittäjille, mitä oli tiedossa, jos ero olisi edessä. Hän ryhtyi laatimaan suunnitelmaa asioista, joihin ryhtyisi Juhanan omaisuuden suhteen, mikäli he pääsisivät yhteisymmärrykseen ehdoista. Maria oli tunnistanut omien tietojensa ja ymmärryksensä vähäisyyden käydessään verkossa läpi talousasioita. Juhana saattoi olla oikeassa, kun ei luottanut häneen omaisuudenhoitoa koskevissa kysymyksissä.

Marian oli kyettävä osoittamaan valmiutensa kehittyä. Hän listasi keskustelupohjan, jossa kertoisi omat näkemyksensä ja ajatuksensa, mutta jättäisi Juhanalle mahdollisuuden tehdä johtopäätökset. Näin Maria välttäisi vastakkaisasettelun hengen; kannatti lukea Michaelilta saatua kir-jaa. Pääasia, että isä ymmärtäisi, ettei hän ollut tulevaisuudessa mikään rikas tyttö rukka, joka harhailisi Paris Hiltonin tapaan maailmalla, vaan kykenevä asiantuntija, joka täydentäisi omia puutteitaan opiskelemalla ja hankkimalla ympärilleen riittävän määrän osaamista. 

Omaisuudenhoidosta tulisi hänen työuransa, mutta vastapainoksi hän halusi täydet valtuudet omiin oikeiksi katsomiinsa ratkaisuihin. Onneksi hänellä oli takanaan kaupallinen koulutus. Se mahdollisti jatko-opinnot, joiden päälle voi erikoistua hallitustyöskentelyyn. Maria arveli hankkeen vievän enintään kolme täysipainoista vuotta. Sen ajan hän tyytyisi Wilsonin tapaan hoitaa omaisuussalkkua. Sitten oli aika suunnata kohteita enemmän hänen oman arvomaailmansa mukaan. Asioihin, missä hän uskoi olevan eniten hyötyä maapallon tulevaisuudelle.

Sveitsin omaisuuden hän jättäisi tuleville sukupolville. Suomessa hän ottaisi käyttöön Juhanan asunnon, tarkistaisi muiden kiinteistöjen käyttötarkoituksen pitäen huolen omaisuuden kohtuullisesta tuotosta sekä pyytäisi metsäomaisuuden hoidon suhteen suunnitelmat sekä nykyisiltä tahoilta että vaihtoehtoisilta luonnonsuojeluarvoa korostavilta yhteisöiltä. Omaisuuden mahdollisesta tuotosta hän halusi  kymmenyksen tulevan omaan käyttöönsä ohjattavaksi saman hyväntekeväisyyssäätiön kautta, kuin missä hoidettiin Orvokin omaisuutta. Hän ymmärsi, että normaalioloissa kyse oli huomattavista rahasummista ja että hänestä tulisi merkittävä tekijä yleishyödyllisissä hankkeissa. Nykyinen talouskriisi saattoi siirtää tuotto-odotukset kauas tulevaisuuteen ja riskeerata omaisuuden arvon pysyvyyden. Se jäi Wilsonin harteille Juhanan osoittamassa hengessä.

Maria ajatteli, että isän mielestä hänen ajatuksensa olivat naurettavia ja lapsellisia, mutta ne olivat parasta, mihin hän tässä vaiheessa kykeni. Jos se ei riitä Juhanalle, niin tehköön mitä haluaa. Maria ajatteli korostaa Orvokin luottaneen hänen kykyihinsä. Olihan isä tuntunut luottaneen Orvokin käsityksiin. Maria lopetti työskentelyn. Ulkona oli pimeätä. Hän pukeutui kevyesti ja ajatteli syödä pikaisesti yläkannen ravintolassa, johon ei tarvinnut pöytävarausta.

Ravintola oli lähes tyhjä. Henkilökunta oli yrittänyt houkutella asiakkaitapitkään erilaisilla teemailloilla. Tänään oli vuorossa espanjalainen tapas-tarjoilu. Buffet-pöydissä oli esillä oliiveja, marinoituja valkosipuleita, äyriäisiä, lihapullia, paellaa ja grillilihoja. Mariaa ihmetytti asiakaskunnan vähäisyys. Laivan matkustajajoukko nautti enemmän valmiista pöytään tarjoilluista annoksista kuin omavalintaisesta ruokailusta. Iltapuvut ja taksidot pysyivät puhtaampina menuravintoloiden puolella. Risteilyn viihdetaiteilijoita söi yksin kukin omissa pöydissään. Maria ei kadehtinut heidän ammattiaan. Pitkät poissaolot merillä haittasivat perhe-elämää. Laivalla oli työaikana kiehdottava satojen ihmisten mielenkiinto omalla osaamisellaan; olla parrasvalojen tähti, mutta muun ajan joutui oleilemaan jouten työpaikalla. Vaihtuvien satamien lumo tuskin kesti kauaa. Moni tuntui viihtyvän hyvin juomien ääressä.

Taivaalla roikkui täysikuu kaikessakomeudessaan. Sen valoisa vana toi meren mainingit näkyviin. Tuuli oli leuto ja vilvoittava. Kannella vallitsivat ihanneolosuhteet Etelämeren tunnelman nauttimiseen. Maria istui muiden tapaan yksin merelle ja pimeyteen tuijottaen. Oli helppo ymmärtää meren viehätys kulkijoilleen. Parhaimmillaan se oli tämän hetken kaltainen; pimeä, pehmeä syli. Marian oli ikävä Henryä. Hän huomasi  kaipaavansa miestään eri tavalla kuin ennen. Suru oli vaihtumassa ikäväksi; se koski sydänalaa ja toi kyyneleet silmiin, mutta oli samalla lempeä hipaisu menneisyydestä. Yksinäisyys oli opittava kestämään myös romanttisina hetkinä, hän tunnisti. Ulkopuolisen silmin Maria oli Söpöläinen, jota jokainen ravintolan mieshenkilö olisi halunnut lohduttaa; saada kauniit, surumieliset silmät hymyämään. Kaikki pitivät hienotunteisesti etäisyyttä. Juhanan levittämä tieto tuoreesta leskeydestä sai heidät vetäytymään ja olemaan häiritsemättä. Maria ymmärsi, että jos hän halusi laivamatkan aikana seuraa, niin hänen olisi tehtävä aloite. Aikanaan niin voisi tapahtua, mutta nyt hän nautti enemmän Henryn ja perhe-elämän muistelemisesta.

24

Aamulla Maria heräsi kapteenin kuulutukseen. Tämä kehotti matkaajia siirtymään kannelle ihailemaan sisääntuloa Samoan Ponga Pongalle. Saari oli risteilykohteiden helmi. Entinen tulivuorialue, jossa viidakko palmuineen oli levinnyt ylimmille kukkuloille. Saaren keskelle kurotti pitkä lahden pohjukka muodostaen syvän sataman. Suuri alus pystyi ajamaan pikkukaupungin laituriin. Marian silmissä kyse ei ollut edes kaupungista. Rantaa pitkin kiersi helminauha pienimuotoista asutusta. Saari kuului USA:lle; se oli sopiva lentotukialusten käyntikohde. Tilanteen huomasi räikeänvärisestä hampurilaisravintolasta, joka poikkesi täysin muista rakennuksista. Laiturilla odotti muutama ikkunalasiton, värikäs linja-auto, joiden oli määrä kuljettaa matkustajia tutustumaan saaren nähtävyyksiin, kuningaskunnan historiaan ja näköalapaikkoihin. Maria ei ollut tehnyt matkavarauksia, vaan oli päättänyt kulkea omin päin saaren kylissä. Hän oli huomannut, että helposti löytyy vapaita takseja tai linja-autoreittejä, joilla sai kulkea oman tahdon mukaan, eikä tarvinnut odotella viidenkymmenen wc-palveluja arvostavan kanssamatkustajan tahdissa. Tosin opastus jäi kehnommaksi, mutta laivalla oli jaossa satamakohtainen moniste, jossa ilmenivät tärkeimmät asiat.

Saarelaiset olivat pystyttäneet pieniä myyntikojuja laiturille; puuesineitä, värikkäitä kankaita ja kotiloista tehtyjä koristeita. Myyjätytöillä oli kauniit kukat korvien takana, ja kaikki hymyilivät ja nauroivat iloissaan. Risteilijän tulo oli heille tärkeä tapahtuma taloudellisesti, mutta he olivat selvästi luonteeltaan ystävällisiä ja iloisia. Maria oppi myöhemmin, että kyse oli onnellisten ihmisten saaresta, jota länsimainen turismi ei ollut onnistunut pilaamaan. Kylän miehet olivat kerääntyneet tarjoamaan omilla autoillaan turisteille kuljetuspalveluja. Maria aikoi neuvotella hinnasta, mutta huomasi Michaelin viittovan tien toisella puolella. Ylittäessään tietä hän havaitsi vilkkaan liikenteen hidastavan ja odottavan, että hän ylittää tien turvallisesti. Maria vilkutteli kiitoksena autoilijoille, jotka huudattivat hänelle äänitorviaan ja vilkuttivat innokkaasti takaisin.
Michael seisoi bussipysäkin siimeksessä pitäen saaren karttaa kädessään. Mies kertoi ennen matkalle lähtöä keränneensä verkosta tietoa satamapaikoista. Näin hän pystyi omin päin kulkemaan vapaasti kohteissa eikä ollut lai-vayhtiön johdateltavissa. Maria oli aiemmin huomannut, että Michaelin luonteenpiirteisiin kuului asioiden kyseenalaistaminen ja epäluuloisuus muiden ehdotuksiin ja ajatuksiin. Olivat varmaan olleet tarpeellisia ominaisuuksia hänen entisessä työssään rahoitusalalla, mutta sopivat huonosti saaren tunnelmaan.

He pysäyttivät ensimmäisen linja-auton, maksoivat dollareilla kertamaksun perille ja siirtyivät istumaan alkuperäisväestön seuraan. Matkalaiset olivat enimmäkseen miehiä. Syy selvisi muutaman pysäkkivälin jälkeen. Rannassa kohosi kalatehdas, saaren ainoa teollinen laitos. Tuoksu oli tyrmäävä helteen keskellä. Rakennuksen ulkopuolella oli rannassa lastausta odottamassa kasa jäähdytyskontteja, johon tonnikala siirtyi työvaiheiden lopuksi. Tehtaan ympärillä näkyi muutama ravintola ja baari. Taloissa ei ollut kuin osaksi seiniä; näin vilvoittava tuuli pääsi puhaltamaan vaivatta läpi työtilojen.

Kylän ulkopuolella oli yksittäisiä taloja, joiden pihassa he huomasivat hautapaasia. Michael oli lukenut, että vanha tapa oli haudata perheen vainajat talon pihamaahan. Näin heidän henkensä oli läsnä suvun tapahtumissa ja saattoi osallistua omalla tavallaan jälkipolvien elämään. Haudat olivat koristetut isoilla kivilaatoilla, joihin oli maalattu haudattujen nimet. Viimeiset pysäkit olivat hiekkarannan läheisyydessä, jossa oleili kulkukoiria ja kanoja. Koirat elivät laumassa ihmisen tuntumassa, mutta erillään. Maria tuli ajatelleeksi, kuinka naurettavaa olisi, jos innokas koiraystävä tulisi tänne perustamaan kulkukoirille hoitokotia ja välittäisi niitä halukkaille kotikoiriksi. Ajatus oli vahvassa ristiriidassa koirien omaehtoisen ja onnellisen tuntuisen elämän kanssa.

He maksoivat paluumatkan takaisin keskustaan, jossa päättivät ottaa toisen auton vastakkaiseen suuntaan. Tämä linja-auto ajoi laivan ohitse ja muutaman kilometrin jälkeen he saapuivat pursiseuran rantaan. Osa matkustajista jäi pois poistuen kohti rantaravintolaa. Saarella oli runsaasti eri uskontokuntojen kirkkoja ja temppeleitä. Kaikki kirkkokunnat olivat pitäneet saaren valloittamista tarpeellisena. Pyhä-töt olivat ainoita kohtuullisenkuntoisia rakennuksia. Mariaa hymyilytti ajatus polynesialaisista, jotka omien luonnonhenkien vastineeksi olivat kokeneet yhteen jumaluuteen uskovien valkoihoisten vyörytyksen. Jokaisella kirkon rakentajalla oli oma jumalansa. Yhteensä niitä oli paljon. Oli lähetyssaarnaajista ollut hyötyäkin; luku- ja kirjoitustaito ja nykyinen koululaitos. Koulujen seinässä oli tärkeänä tieto, oliko opinahjo metodistien vai baptistien rahoittama ja ylläpitämä. Oppilaat käyttivät vanhojen siirtomaiden käytännön mukaan samanvärisiä koulupukuja. Lapset olivat terveitä, puhtaita ja iloisia; kyse ei ollut kehitysmaiden kouluista, joita Maria oli aiemmassa elämässään tottunut näkemään.

Jyrkän mutkan jälkeen heidän silmiensä eteen avautui maailman kaunein maisema. Hiekkarannan ulkopuolella valkoisten tyrskyjen keskel-lä seisoi suuri päänmuotoinen maajärkäle, joka oli yltään kasvien peitossa. He pyysivät kuljettaa jättämään heidät pois mahdollisimman pian – näky oli niin silmiä hivelevä, että sen ääreen piti pysähtyä pitkäksi aikaa. Kuljettaja oli esitellyt nimensä heille matkan alussa – Joko. Hän kertoi saarta kutsuttavan kukkasaareksi ja sen olevan kuvatuin saaren kohteista. He kävelivät rannan vitivalkoisella hiekalla. Merihuuhteli paljaita jalkoja. Kukkasaaren takana näkyi pienempiä vastaavia muodostelmia. Maria antoi maiseman vajota sisäänsä; mitään näin kaunista hän ei muistanut koskaan kokeneensa. Kyyneleet nousivat silmiin kuin haluten osallistua maiseman ihailuun. Kauneuden kyyneleet entisten surun ja ikävän kyynelien lisäksi.

Michael ehdotti, että heidän olisi aika mennä sisälle vilvoittelemaan lähibaariin. Ulkona oli polttavan kuumaa, etteivät he kestäisi sitä pitkään. Tien toisella puolella he näkivät piha-alueen, jossa oli useita autoja parkittuna. Kierrettyään talon taakse muiden kulkijoiden jäljessä he huomasivat tulleensa surutaloon, jonka koko pihamaa oli peitetty kukin ja seppelein. Häkeltyneinä Maria ja Michael kääntyivät takaisin, vaikka ihmiset ystävällisesti viittoivat heitä tulemaan joukkoonsa.

Palveluita ei löytynyt saaren parhaan näköalapaikan läheisyydessä. Turismi oli paikkakunnan prioriteeteissa vähemmän tärkeä kuin kaunis maisema. Maria muisti vierailunsa pyramideille, jotka oli ympäröity hotelli- ja ravintolaslummilla. Täällä oli tilaa hengittää ja olla rauhassa.  Seuraava bussi vei heidät takaisin satamanläheisyyteen, josta he etsivät sopivan lounaspaikan. Michael tunnusti amerikkalaisena kaipaavansa ketsuppia ja sinappia, kun taas Maria herkutteli ajatuksella valkosipulista ja yrteistä. Tien vieressä oli pieni rakennus, jonka tummuneesta seinästä vaivaisesti erottautui ravintolan nimi. Rakennuksen edessä oli pylväiden päällä avoveranta. Parissa pöydässä istui nuoria paikallisia tyttöjä. Sisällä oli vilpoisaa; tiskin takana vanhahko japanilainen mies valmisti grillin ääressä ruoka-annoksia suttuinen esiliina vyötäröllään. Turisteja varten hän oli asetellut seinälle valokuvia, joista oli helppo osoittaa sormella haluamansa annos.

Michael kysyi Marialta, huomasiko hän paikassa mitään erikoista, samalla kun he maistelivat paikallista kylmää olutta. Tämä katseli ympä-rilleen; näki kulmassa olevan television, muovisia kukkia laatikoissa ja paikallisella kielellä olevia mainostauluja. Yhdessä pöydistä istui ruoka-annostaan syömässä punapukuinen nuorehko nainen. Hänellä oli kuvankauniit meikatut kasvot, pitkä musta tukka sekä korkeakorkoiset avokkaat. Hän vaikutti tavallista pidemmältä ja hoikemmalta. Ulkona istuvat tytöt olivat ruumiinrakenteeltaan polynesialaiseen tapaan reheviä. Michael kertoi, että risteilijän miehistö ei ollut aamulla saanut luvattua vapaata, vaan kapteeni oli järjestänyt ylimääräisen tarkastuksen ja henkilökunnan oli pysyttävä laivassa. ”Työtä tekevät tytöt ovat täällä viettämässä yllätyksenä tullutta vapaapäivää, kun vakioasiakkaat eivät päässeet maihin. Et varmaan huomannut pientä ikkunatonta parakkia, joka jäi talon sivuun. Tuo punapukuinen tyttö on poika naisen vaatteissa. Muut tytöt tuntuvat välttelevän hänen seuraansa.”

Maria tunnusti olleensa täysin tietämätön asetelmasta. Hän oli vaivihkaa ihaillut tytöksi luulemansa pojan kauneutta ja tyylikkyyttä sekä hyvää ryhtiä. Nyt hän alkoi seurata ravintolan tapahtumia uudessa valossa. Michael oli oikeassa. Punapukuisessa tytössä oli tiettyä kömpelyyttä. Ulkona istuvat tytöt vilkuilivat uteliaina Michaelin suuntaan; rohkein heistä vilkutti huomatessaan tämän katselevan heitä. Ruoka-annokset olivat herkulliset ja maukkaat. Marian ruokahalu oli kadonnut. Paratiisissa oli käärmeensä. Hänelle tuli mieleen Verushka, joka aikanaan oli työskennellyt ennen löytymistään Bankogin ravintolakaduilla. Hän tunsi itsensä tekopyhäksi. Samankaltaisia paikkoja löytyy maailman joka kulmalta niin kauan kun kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Tytöt eivät olleet alaikäisiä, joten lakia ei tässä rikottu. Transversiittipojan kauniit kasvot kohosivat hänen mieleensä vielä kauan satamasta lähdön jälkeen.

Michael oli osoittautunut mukavaksi päiväseuraksi, vaikka Maria oli aamulla epäröiden lähtenyt tämän matkaan. Synkähkö olemus ja vielä kesken oleva surutyö urakehityksen suhteen olivat saaneet Marian ajattelemaan, ettei hän haluaisi pilata päiväänsä paratiisissa kuunnellen miehen murheita. He päättivät juoda kahvit laivan keulassa seuraten hinaajien työskentelyä. Maria kysyi, oliko viime päivinä talouselämässä tapahtunut mitään erikoista, josta olisi hyvä olla selvillä. Michael kertoi, että juuri nyt tuntuu tapahtuvan paljon kaikenlaista ja häntä oli harmittanut, ettei ollut maissa tietokoneensa ääressä seuraamassa tapahtumia. Obaman hallinto oli alkanut maksaa saamiaan jättisuuria vaalitukia takaisin amerikkalaisille yrityksille. Maria kummasteli, ettei se voinut olla laillista. Michaelin mukaan asiat voidaan hoitaa laillisesti, vaikka ne eivät olisi oikeudenmukaisia.

”Laillisuus ja oikeudenmukaisuus puhumattakaan kohtuudesta viihtyvät harvoin yhdessä”, mies huomautti. ”Valtion hankinnoissa tuotteilta voidaan edellyttää standardeja ja erikoisehtoja, joita etukäteen sovituilla yrityksillä on mahdollista noudattaa. Tällä viikolla julkaistiin esimerkiksi puhelinteollisuutta koskeva turvavaatimus, jolla huolehditaan, etteivät ulkomaiset yritykset pääse samoille kalkkiviivoille. En usko nykyisten elvytyspakettien toimivuuteen. Ne pitävät hengissä kilpailukyvyttömiä yrityksiä, mutta eivät saa näitä uudistumaan. Kaikki valtiot suojelevat maansa työpaikkoja, koska muuten syntyy poliittisia riskejä kansalaisten keskuudessa työttömyyden noustessa.”

Michael oli pääsemässä vauhtiin ja Maria ei ollut varma, halusiko hän päivän kauneuden joukkoon kyynisiä näkemyksiä maailman menosta. Michael oli huomannut, että laivan konemiehet olivat päällystöä lukuun ottamatta korealaisia. ”Mielenkiintoista, että englantilainen varustamo käyttää korealaisia, vaikka filippiiniläiset olisivat edullisempia. Näin ajatellaan pitkän tähtäimen etua. Etelä- Korea on ollut kiinnostunut jättiristeilijöiden rakentamisesta ja on hankkinut telakkaomistuksia Lännestä. Nyt se kouluttaa työvoimaa omille telakoilleen saaden ohessa ilmaista teknologiansiirtoa kilpailijoiltaan. Eurooppalaiset telakat kärsivät tästä pitkällä tähtäyksellä.”

Maria tunnisti olevansa täysin noviisi ja sinisilmäinen yrityselämän asioissa. Hän, joka oli edellisenä päivänä tehdessään ehdotustaan Juhanalle, kuvitellut pystyvänsä huolehtimaan omistajan tehtävistä. Michael oli osoittanut, että asiat ovat paljon monimutkaisempia kokonaisuuksia, kun mitä ymmärtämätön pystyy päälle päin näkemään. Oppimista olisi paljon ja Maria halusi päästä nopeasti alkuun. He seurasivat laivan lähtöä, kunnes hinaajat jättivät äänimerkein jäähyväisensä laivalle. Tämä töräytti omat vastauksensa. Jättiläisen ja kahden kääpiön välinen keskustelu jäi soimaan ilmaan laivan kääntyessä ulkoriuttojen taakse. Pango jäi laskevan auringon säteiden hyväilemäksi.Michael kysäisi, mitä Maria aikoi tehdä illallisen jälkeen. Uima-altailla olisi trooppinen ilta orkesterin soittaessa ja viihdytysryhmän järjestäessä ohjelmaa. Maria tunsi itsensä väsyneeksi. Päivä oli ollut pitkä; hän jättäisi illallisen syömättä ja viettäisi illan lukien. Osittain kyse oli tekosyystä. Maria tunnisti pelkäävänsä Michaelin kanssa kahdenoloa – kaksi yksinäistä ja onnetonta heittäytyy helposti pitämään seuraa toisilleen. Kumpikin pyrkii hoitamaan omia haavojaan toisen kustannuksella. Hänen lähipäivänsä kuluisivat isän kanssa keskusteluihin. Juhana oli aiemmin sanonut, ettei hän aio tulla maihin näillä Etelämeren saarilla. ”Olen purjehtinut täällä, joka satamassa. Ruoka on huonoa, ympäristö epäsiisti ja ilma helvetin kuuma. Luonto on kaunis niiltä osin, mitä ihmi-siltä on jäänyt koskematta.”Maria kuuli isän sanat korvissaan. Valkoisen miehen ylivaltaa ja asennetta Juhanassa riitti.

25

Aamiaispöydässä Juhana kysyi kuin ohimennen, oliko Maria ehtinyt miettiä San Franciscon keskustelun jälkeen omistusasioita. Tytär oli ihmetellyt ajatuksissaan isänsä harmahtavia kasvoja; kelmeää väriä ei rusketus pystynyt peittämään. ”Seuraava satama Lautoka Fijillä on vuorossa huomenna. Voisimme siellä paneutua avoimiin asioihin. Vuokrataan auto ja ajetaan tuntemalleni erinomaiselle ranta-alueelle Nadin ulkopuolella. Lautoka on pahainen satamakylä, jossa ei ole nähtävyyksiä. Nadiin sinun on hankala päätyä itseksesi, mutta uintimatka sen rannoilla on kokemisenarvoinen.” - Juhana rupatteli. Maria tunnisti isän äänessä väsymystä, sovittelua a halua kokea yhdessä jotain samaa kuin heillä oli ollut matkan alkuvaiheessa Karibialla. Aika on todella suhteellista, Maria ajatteli. Kyse oli kolmen viikon aikaerosta, mutta tuntui kuin Karibian kotoisista keskusteluista olisi kulunut vuosia. ”Ehdotuksesi sopii hyvin – kaikilta osin. Olen yrittänyt ymmärtää, mikä olisi minulle loppuelämäni suhteen parasta. Minulla on muutamia ajatuksia, joihin haluaisin keskusteluapua sinulta. Olisiko sinulla tänään aikaa pari tuntia?”, - Maria kysyi.

” Otetaanko kirjaston takana oleva huone käyttöömme? Voimme pyytää sinne pientä tarjoilua, jos aikaa kuluu pitempään. Minulla on omassa hytissäni tavarat epäjärjestyksessä. Tavataanko iltapäiväkahvin aikaan?”- Juhana kysyi ilahtuen tyttärensä tiedustelusta. Maria mietti hytissään, pukisiko päälleen vakioasunsa; T-paidan ja shortsit vai olisiko hän uskottavampi pitkissä housuissa ja jakussa. Hän päätyi jälkimmäisiin. Isä oli tavoiltaan konservatiivinen ja kulki jatkuvasti vaaleanharmaissa hyvin istuvissa housuissa, lyhythihaisessa paidassa ja ruudullisessa kravatissa. Maria otti tietokoneesta näkyviin työstämänsä keskustelupohjan ja luki sen kertaalleen huolella lävitse. Tärkeintä oli muistaa asioiden järjestys ja kuunnella Juhanaa, mutta lopuksi päätyä haluamaansa lopputulokseen. Maria pelkäsi, että kirjaviisaus osoittautuisi kevyeksi Juhanan pitkän kokemuksen vastineena.

Hän istuutui terassille katsomaan merelle. Maisema oli tyhjyydessään lohduttava. Maailma oli näin tarkasteltuna rauhallinen ja harmoninen paikka. Matkan aikana sama rauha oli asteittain kasvanut Marian sisällä. Ahdistus, nopeasti silmiin nousevat kyyneleet ja hikipisarat ohimoilla olivat menneisyyttä. Hän tunsi tervehtyneensä. Hengitys oli tasaista, ajatukset toimivat kirkkaasti ja elämään oli tullut myönteisiä tunteita kaikkea olevaista kohtaan. Isän suhteen Maria oli pehmentänyt ajatuksiaan. Hän oli tunnistanut Juhanan heikkoudet, mutta havahtunut huomaamaan, että oli isä millainen ihminen tahansa, niin Marialle hän oli aina isä. Tyttären asia ei ollut tuomita, arvostella eikä heittää ensimmäistä kiveä.

Juhana pysyi lounaan ajan hytissään. Hän istui terassilla antaen katseensa harhailla ja mietti, kuinka vähän hän tunsi tytärtään. Matkan alkupuolella hän oli epäillyt tämän tulleen äitiinsä; heikkotahtoiseen ja ailahtelevaan Liisaan, johon ei voinut luottaa edes paidan silityksessä. Maria oli kuitenkin toista maata. Laivalla vietettyjen päivien mittaan hänelle oli avautunut toisenlainen tytär. Tällä oli tyylitajua, lujuutta ja omaa tahtoa. Liisa ei olisi koskaan uskaltautunut pyytämään itselleen miettimisaikaa, vaan olisi suostunut Juhanan ehdotukseen, melkeinpä etuajassa.
Maria tuntui nuorelta ja lapsekkaalta, mutta kyse oli enemmän hänen omasta korkeasta iästään. Tytär oli keski-iässä. Samoilla vuosimäärillä Juhana oli ollut enonsa yrityksen toimitusjohtaja. Häneen itseensä oli luotettu ikävuosista huolimatta.

Maria toi jatkuvasti hänen mieleensä Orvokin, vaikka näillä ei ollut mitään sukuyhteyksiä. Ne olivat Orvokin silmät, jotka hän oli vauvana ollut näkevinään tyttäressään. Maria tarkkaili maailmaa samalla tavalla sivusta haluamatta olla keskipisteenä, mutta tytär piti koko ajan langat omissa käsissään. Juhana huokasi ajatellessaan Orvokkia. Tämä oli jättänyt häneen syvän arven. Avioeron herättämä viha ja pettymys oli myöhemmin muuttunut kaipaukseksi. Kun Brita jätti hänet, Juhana oli haaveillut menevänsä uudelleen yhteen Orvokin kanssa. Hän oli valmis antamaan kaiken anteeksi ja aloittamaan alusta. Tuttavien kautta Juhana oli kuullut, että Orvokki eli lapsettomana yhdessä miehensä kanssa, jolla oli oma kellosepänliike. Orvokki työskenteli samassa yrityksessä kuin ollessaan naimisissa hänen kanssaan. Juhana oli kuullut, että entinen vaimo oli menestynyt hyvin; hän oli edustava ja hyvin säilynyt ikäisekseen. Orvokki oli työnsä puolesta paljon ulkomailla ja kelloseppämies seurasi mukana näillä matkoilla.

Vuosien kuluessa Orvokki pysyi päivittäin hänen mielessään, mutta Juhana ei tohtinut koskaan ottaa yhteyttä. Hän kuuli myöhemmin avio-miehen kuolleen ja Orvokin tämän jälkeen jääneen eläkkeelle. Muutaman kerran Juhana oli ollut puhelin kädessä soittamassa, mutta viime tipassa perunut aikeensa kuulleen mielessään Orvokin sanat - ” Mitä sitä tänne enää soittelet, vanha ihminen?” Orvokki oli hänen elämänsä nainen. Nolautumisen pelko esti häntä kertomasta tunteistaan ja ottamasta yhteyttä. Elämän loppuvuodet valuivat tyhjinä ohitse. Hän saattoi syyttää tilanteesta itseään ja omia pelkojaan. Juhana oli kuullut jostain sanonnan, että pelko on rakkauden puutetta, mutta tässä se ei pätenyt - hänellä oli rakkautta.

Marian soitto Orvokin kuolemasta oli ollut helpotus. Nyt ei tarvitsisi päivittäin miettiä, soittaisiko hän vai ei. Orvokin testamentti Marian hyväksi oli Juhanalle täysi mysteeri. Mitä tämä oli ajatellut? Hän ei ollut koskaan kysynyt omaisuuden suuruudesta, mutta tuskin Orvokki palkastaan ja miehensä omaisuudesta paljoa oli jättänyt jälkeensä. Heillä ei ollut omia lapsia. Orvokki oli varmasti kykenemätön saamaan lapsia; siksi heidän avioliittonsa jäi lapsettomaksi. Marian perinnössä saattoi kyse olla eleestä, jolla tämä halusi haudan takaa näpäyttää häntä.

Hän oli varannut Marialle ja itselleen huomisen matkan Nadin ulkopuolelle samaan lomakohteeseen, jossa he olivat Orvokin kanssa lomailleet kauan sitten – vähän avioliiton solmimisen jälkeen. Hänestä loma oli ollut erittäin onnistunut. He olivat nuoria ja rakastuneita. Ne viikot olivat hänen elämänsä onnellisimmat, ja hän halusi jakaa paikan Marian kanssa. Lomakeskus oli ollut Orvokille uusi kokemus. Maisemat olivat ainutlaatuisia; he uivat, kulkivat veneillä autioilla saarilla ja nauttivat hotellin ylellisistä palveluista. Orvokki ei katsellut vieraiden miesten perään, vaan tyytyi hänen seuraansa. Tällä matkalla Mami ei ollut heidän mukanaan – hänestä Etelämeren saaret olivat alkeellisia ja niistä saattoi saada mitä tahansa tauteja.

Juhana toivoi joidenkin unohduksiin painuneiden muistojen nousevan esille paikan päällä. Saattoi olla, että maisemat ja rakennukset olivat vuosikymmenten saatossa muuttuneet, mutta hän toivoi tavoittavansa viimeisinä aikoinaan häivähdyksen menneestä onnestaan. Juhana oli torkahtanut kesken ajatustensa. Laivan tasainen hurina ja keinunta oli hyvää unilääkettä. Hän säpsähti utuiseen näkyyn. Orvokki istui terassin tuolissa samassa puvussa, joka hänellä oli ollut päällään heidän tavatessaan teatterissa ensimmäistä kertaa. Hänen tukkansa hulmusi tuulessa, huulet hymyilivät ja hän ojensi kättään kohti Juhanaa. Kun Juhana yritti tarttua käteen, hän säpsähti hereille.

Kello oli yli Marian kanssa sovitun tapaamisajan. Oli kiirehdittävä, mutta Juhana tunsi olonsa voimattomaksi. Hän halusi kertoa Marialle, että kaikki kuului hänelle ilman ehtoja lukuun ottamatta Britan pientä osuutta. Hän oli korostanut omia vaatimuksiaan vain tarkistaakseen Marian suhtautumisen ja päättäväisyyden. Tyttö oli läpäissyt testin. Juhana oli selvillä, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa; eikä hän itse asiassa halunnutkaan. Hän oli vanha ja liian sairas kiinnostuakseen enää tulevaisuudesta. Juhana tunsi vain kivut, jotka täyttivät tietoisuuden päivin ja öin.

Hän istui sängylleen ja kurkotti kädellään vesilasin vieressä odottavia tabletteja. Hänen hengityksensä ei kulkenut. Juhana sai kiinni puhelimesta ja onnistui naputtelemaan laivan lääkärin numeron. Tämän vastatessa hän kaatui lattialle ja luuri irtosi kädestä. Silmissä pyöri. Hän kuuli syvältä sisältään napsahtelua kuin olisi sammuteltu valoja. Rinnasta kuristi, mutta kipu oli kaukana, ei hänessä. Näkökenttä oli pimeää täynnä. Tätä Juhana oli odottanut koko matkan. Tien loppu. Hänen laivansa koneet olivat pysähtymässä.

26

Maria odotti kirjastossa isäänsä ihmetellen samalla, miten Juhana, joka tunnettiin täsmällisyyden perikuvana, oli myöhässä. Sivupöydällä oli virvokkeita, kahvia termostaatissa sekä hedelmiä, joten tämä oli muistanut tehdä tilavarauksen. Maria yritti kohottaa itseluottamustaan. Tässä tapaamisessa hänellä ei ollut mitään hävittävää. Ennen laivamatkaa hän oli ollut täysin tie-tämätön Juhanan taholta tulevasta perinnöstä. Orvokin jättämä omaisuus oli ollut hänen mittakaavassaan suuri ja mahdollisti kaiken, mitä hän elämässään tulisi tarvitsemaan. Juhanan valtava omaisuusmäärä ei muuttaisi hänen ja lasten yksityiselämää mihinkään, vaan lisäisi Marian huolenaiheita. Raha oli Marialle väline tehdä hyvää. Hän voisi omalta osaltaan toteuttaa sukupolvensa unelmia. Marian oli pakko myöntää, että hän pettyisi, jos ei päätyisi isänsä kanssa sopuisaan lopputulokseen.

Tytärtä hermostutti isän myöhässä olo. Oliko tämä ryhtynyt katuman puheitaan? Hän yritti soittaa Juhanan hyttiin, mutta numero oli varattu. Isä puhui jonkun kanssa, mutta laiva kulki alueella, jossa puhelut eivät kulkeneet laivan ulkopuolisesta maailmasta. Maria kaatoi itselleen kahvia ja katsoi uudestaan muistiinpanojaan tietokoneen ruudulta. Hän näki ikkunan läpi, että Jim tuli käytävällä kirjaston suuntaan. Hänellä oli valkoinen lääkärintakki päällään. Jim oli kertonut, että liikkuminen laivan käytävillä työasussa tuntui luovan matkustajissa turvallisuutta. Maria yritti vilkuttaa, mutta Jim ehti parilla pitkällä askeleella hänen tuolinsa viereen.


”Minulla on sinulle ikävää kerrottavaa. Isäsi ei tule. Häntä siirretään juuri sairastuvalle. Tule, niin lähdemme hänen perässään.” Jim tarttui Marian käsivarresta ja alkoi ohjata häntä nopeasti kohti käytävää. Maria kysyi, mikä Juhanaa vaivasi, mutta Jim harppoi metrejä hänen edellään. He menivät hissillä neljänteen kerrokseen ja sieltä suoraan sairastuvan läpi hoitohuoneeseen. Juhana makasi pöydällä huoneen keskellä elottoman näköisenä. Toinen käsi roikkui peitteen alta pitkin sängyn reunaa. Maria tunnisti ruskean kivisormuksen. Steve oli juuri sulkemassa isän silmiä.

”Eikö teillä ole täällä minkäänlaisia elvytyslaitteita? Tehkää ihmeessä jotakin! Tehän olette lääkäreitä!” - Maria kuuli sanovansa, vaikka ymmärsi, ettei enää ollut aikaa tehdä mitään. Jim otti kiinni Marian käsivarresta ja vei tämän kauemmas. ”Rauhoitu. Isäsi oli vakavasti sairas. Ihme, että  hän jaksoi sinnitellä näin kauan hengissä. Hänellä oli pitkälle kehittynyt munuaissyöpä, joka oli levinnyt etäispesäkkein laajalle. Hän sai hoidoksi kipulääkkeitä, viime aikoina puhdasta morfiinia.” ”Miksi et kertonut minulle mitään?” - Maria kysyi, vaikka tiesi Jimin vastauksen. ”Asia kuului potilasluottamuksen piiriin. Ei minulla ollut oikeutta puhua asiasta sinulle. Isäsi kielsi jyrkästi antamasta sinulle tietoja terveydestään. Minä yritin vihjailla kertomalla, että laivalla kulkee ihmisiä viimeisellä matkallaan, muistathan? ”

Maria ymmärsi Juhanan levottomuuden syyn, kun hän oli tapaillut Jimiä. Isä ei ollut huolissaan hänen miessuhteistaan vaan oman sairautensa paljastumisesta. Marialle levisi häpeän puna poskille, kun hän muisti omat aiheettomat epäilynsä Juhanan suhteen. Jim poistui huoneesta ja palasi mukanaan iso ruskea kirjekuori. ”Isäsi talletti tämän kuoren annettavaksi sinulle, jos matkan aikana hänelle tapahtuisi jotakin. Hän oli hyvin tietoinen tilanteestaan. Sain selvät menettelyohjeet kuoleman varalle. Sinun ei tarvitse huolehtia mistään. Me hoidamme laivayhtiön puolesta kaikki järjestelyt.”

Maria ymmärsi, että hänen oli aika poistua paikalta. Juhana makasi elottomana, ja henkilökunta halusi ryhtyä työhön hänen siirtämisekseen asianomaisiin tiloihin. He eivät halunneet muiden matkustajien lomailun pilaantuvan ruumiin näkemisestä. Kuolema piti siivota pois tästä todellisuudesta. Abduh varmaan siivosi täysillä Juhanan hyttiä saadakseen uudet matkustajat sisään seuraavasta satamasta. Jim tarjosi Marialle rauhoittavia lääkkeitä. Tämä kieltäytyi. Maria tunsi olonsa rauhalliseksi. Kolmas kuolema hänen lähipiirissään alle kahden vuoden sisällä – hän oli tottunut ihmisten poistumiseen tästä todellisuudesta. Henryn kuoltua lääkäriaseman sairaanhoitaja oli lohduttanut häntä, että aivomme on kuin radio, joka on viritetty tietylle aallonpituudelle ja me elämme rajallisesti sen tarjoaman todellisuuden. Kuollessa vaihdamme eri asemalle, johon meidän aivomme eivät pysty saamaan yhteyttä. Asema on yhtä todellinen rinnakkainen maailma kuin omamme. Hän oli puhunut myös pohtineensa, että radiossa kuuluu välillä päällekkäin useampi lähetin. Se vastasi samaa, kun ihmisten kokemukset tuonpuoleisesta.

Mariasta tuntui lohdulliselta ajatella, että kuolemassa ihmiset siirtyvät toiseen maailmaan ja sen pelisääntöihin. Elämä täällä oli näytelmän rooli, josta näyttelijä poistui omaan todellisuuteensa käsikirjoituksen niin päättäessä. Juhana oli lasten ohella hänen ainoa tiedossa oleva  sukulaisensa. Jäljellä ei ollut ketään sukulinjassa hänen ja kuoleman välissä, eturintaman paikka oli hänen. Maria muisti vahvat maalaukset, jotka Waterloon taistelun muistomerkin seiniltä kuvasivat sotajoukkojen rintamalinjoja. Vauhkoontuneet hevosten ilmeet tykkitulen alla. Hän ei aikonut hätääntyä.

Maria lähti kirjekuoren kanssa ulos huoneesta. Hän ei halunnut mennä hyttiinsä, vaan valitsi oleskelupaikakseen rauhallisen klubihuoneen, jos-sa vanhukset istuivat iltaisin drinkin ääressä odotellen juhlavaatteissaan illalliselle menoa. Tänne kokoontuvia asiakkaita henkilökunta kuntosalin Jamesin mukaan kutsui aivokuolleiksi. Klubilla ei ollut musiikkia, vaan siellä istuttiin hiljaisina pöydissä hitaasti ja arvokkaasti juomia maistellen. Kaikki vaelsivat omissa muistoissaan. Salissa oli muutama asiakas syventyneenä kirjoihinsa. Maria tilasi tarjoilijalta suuren tuoremehun jäillä. Hän katsoi kirjekuorta näkemästään ja kuulemastaan turtana. Juhana oli tiennyt koko ajan kuolevansa matkan aikana, mutta ei ollut kertonut sitä hänelle. Matkan suunnittelun yhteydessä hän ei ollut valottanut omia motiivejaan. Entä jos Maria olisi päättänyt olla lähtemättä? Olisiko Juhana lähtenyt yksin viimeiselle matkalleen jättäen tyttärensä tunnonvaivoihin? Hän ei saisi koskaan tietää. Mariaa harmitti oma hidastelunsa. Jos hän olisi ollut aktiivisempi, niin he olisivat ehtineet hoitaa perintöasiat selviksi kuten varmaan Juhana oli ajatellut. Kaikki jäi ilmaan. Juhana ei saanut haluamiaan vastauksia. Mariaa ei harmittanut omaisuus vaan hänen itsensä isälleen aiheuttama pettymys.

Hän oli ollut valmiina arvioimaan Juhanan käyttäytymistä kriittisesti, ymmärtääkseen äitiään Liisaa, mutta Maria ei ollut koko aikana ajatellut Juhanaa omana itsenään, isänään. Kuolemansairas mies viimeisellä matkallaan yhdessä ainoan lapsensa kanssa, jota ei ollut elämänsä aikana paljoa tavannut. Tässä valossa aika olisi tullut käyttää keskinäiseen tutustumiseen sekä lastenlasten elämän kuvailuun. Marialla oli ollut isän järjestämä viimeinen mahdollisuus kuulla tämän kokemuksia ja kertomuksia hänelle tärkeistä asioista. Nyt monet asiat jäisivät ilman vastauksia - lopullisesti. Maria ei voinut kertoa ikävöineensä ja rakastaneensa isäänsä. Isä ei ehtinyt tavata lapsenlapsiaan. He eivät koskaan olleet halanneet toisiaan. Maria nieleskeli kyyneliään alkaen avata kirjekuorta. Päällimmäisenä oli Juhanan käsikirjoittama kahden liuskan kirje. Sen alla oli luettelo nimiä, osoitteita ja puhelinnumeroita. Juhanan käsiala oli suurta ja selkeätä ja helposti luettavissa.

27

Rakas tyttäreni Maria!

Olen kuollut, kun luet tätä. Itseni ovat vaikea kuvitella elämää jälkeeni ja miltä sinusta siinä tilanteessa tuntuu vai tuntuuko miltään. Kirjoitan tätä hytissäni palattuamme lounaalta Wilsonin kanssa. Olin lounaalla sinusta ylpeä. Olit harkitseva, tarkkaileva ja selvästi asiat mieleesi painava. Olen katunut, etten ole päästänyt sinua elämääni aiemmin ja tiedän, että tämän risteilyn jälkeen se ei ole enää mahdollista. Olet isäsi mielestä ihastuttava. Lounaskeskustelumme päätteeksi halusit lisäaikaa perinnön ajattelun suhteen. En halunnut kertoa, ettei sitä ole. Jokainen elossa oleva päiväni on lääketieteellinen saavutus. Olen vain onnellinen, jos en selviä matkan loppuun hengissä; haluan päästä näistä kivuista eroon eikä minulla ole elämässä sinun lisäksi enää mitään tärkeätä. Olen valmis kuolemaan.

Ymmärsit väärin, että asettaisin omia ehtojani tuleville toimillesi. Olit hieman kärkäs tulkitsemaan sanojani, mutta en korjannut tahallani käsitystäsi. Ajattelin sinulle olevan hyväksi pohtia perin pohjin tilannetta. Suuren omaisuuden mukana tulee suuri vastuu ja tiedän, että otat vastuun tosissasi. Hanki itsellesi hyviä neuvonantajia, elä viisaasti ja älä anna omaisuuden pilata loppuelämääsi. Itselleni rahasta tuli ihmissuhteita merkityksellisempi osa elämääni. Nyt valitsisin toisin, jos voisin, mutta elämä ei tarjoa uusintoja. Kerro lapsillesi isoisältä terveisiä.


Oheisessa listassa on tiedot ihmisistä ja heidän vastuistaan elämäni jälkeen. Kaiken pitäisi olla suunniteltu valmiiksi, mutta jos avoimia kohtia on jäänyt, niin menettele kuten pidät hyvänä.


Isäsi

Maria muisti, miten hän aiemmin oli lukenut Orvokin kuolemanjälkeistä kirjettä itselleen. Onko niin, että ihmisen on helpompi kirjallisesti viestiä viimeiset toiveensa ja ajatuksensa? Isä olisi voinut halutessaan tehdä sen henkilökohtaisesti. Ihminen pelkää satuttavansa läheisiään ja itseään puhuessaan kasvokkain tunteistaan ja kuolemastaan. Kirjeitse ei tarvinnut kohdata itkua, tuskaa ja toivottomuutta yhdessä – ehkä kuoleman työstäminen on helpompaa yksin; näin joka tapauksessa Juhanan tapauksessa. Tulevaisuuden ihmiset kertonevat vastaavat asiat verkossa Facebookin statuksena tai tekstiviestillä, ajatteli Maria. Hän ei osannut dramaattisesti surra Juhanaa; he olivat toisilleen vieraita. Maria oli pettynyt itseensä ja omaan käytökseensä kuolevan isän tyttärenä. Syvällä sisimmässään hän tunsi itsensä entistä yksinäisemmäksi.

Aamulla Maria heräsi puhelimen ääneen. Hän vastasi puoliunessa ja kuuli soiton olevan vastaanotosta. Laiturilla oleva autonkuljettaja oli pyytänyt henkilökuntaa tiedustelemaan, koska hänen asiakkaansa tulisivat. Vastaanoton mies oli soittanut Juhanan numeroon, mutta tämä ei ollut vastannut. Marialla meni vähän aikaa ymmärtää, mistä oli kysymys. Ensimmäinen ajatus oli sekaannus puhelinnumerossa, mutta sitten hän muisti isänsä puhuneen yhteisestä matkasta saarella. Juhanan varaukset olivat edelleen voimassa. Mariaa ei kiinnostanut ajatella matkan tekoa yksin vieraaseen paikkaan, mutta samanaikaisesti hän murehti, että kuljettajalta jäisi päivän ansio saamatta ilman häntä. Hän pyysi kuljettajaa odottamaan puoli tuntia ja soitti Jimille kysyäkseen tämän tilannetta. Jim kertoi olevansa työvuorossa, mutta Steve pystyisi hyvin hoitamaan hänen osuutensa. Hän lähtisi mielellään Marian seuraksi. Hän oli tunnistavinaan Jimin äänestä velvollisuudentuntoa; olihan Juhana ollut hänen potilaansa.

Maria pakkasi aurinkovoiteen, uimapuvun ja pyyhkeen mukaansa; käväisi kahvilassa nopealla aamupalalla ja tapasi Jimin turvatarkastuksen edessä. Noustessaan maihin he kuuntelivat hetken laiturilla esiintyvää paikallisen poliisiorkesterin esitystä. Tummat miehet, osin kaislahameissa, varustettuina rummuin ja torvisoittimin, marssivat muodostelmissa musiikin tahdissa. Katsojat seisoivat ympärillä taputtaen rytmin tahdissa. Kaikilla tuntui olevan hauskaa. Maria muisti Juhanan tilanteen – oliko isä nyt tyytyväinen? Oli väärin, ettei ihmisillä ollut elämänsä aikana avaimia käytössään ymmärtää kuolemaa ja sen sisältöä. Tulisiko Juhana heidän mukaansa yhteiselle rantamatkalle näky-mättömänä henkenä? Oliko hänestä yksilönä jäljellä mitään?

Joku tiedemies oli kertonut televisiossa, että he olivat onnistuneet punnitsemaan ihmisen sielun painon. Toisessa yhteydessä oli esillä, että 97 % ihmisen dna:sta on tuntematonta ”kieltä” ja loput 3 % ovat aktiivinen ihmisen käyttämä osuus. Sama suhde tuntui vallitsevan universumin tunnetun ja tuntemattoman materian ja energian kesken. Näitä kysymyksiä Maria oli pohtinut Henryn kuoleman jälkeen. Hän oli odottanut mieheltään viestejä, tuntemuksia, sattumia, mutta mitään ei ollut tapahtunut, ei edes unissa. Oli tyydyttävä täydellisen tietämättömyyden tilaan radioasemateorioista huolimatta. Katsojien joukosta he tavoittivat Pelen, joka osoittautui kookkaaksi hymyileväksi intialaisperäiseksi mieheksi. Hän otti kummankin karhumaiseen syleilyynsä, toivotti tervetulleeksi Lautakaan, kotikaupunkiinsa ja töni heitä edellään kohti taksiaan.

Auto oli musta, parhaat päivänsä jo kauan sitten kokenut Chevrolet. Takaistuimen jousitukset olivat pehmenneet muhkuraisiksi kokkareiksi. Auton kaartaessa rantatietä pitkin kohti Nadia he heiluivat hervottomina puolelta toiselle. Tie oli surkeassa kunnossa. Pele kertoi kuukausi sitten vallinneesta poikkeuksellisesta tulvasta, joka oli peittänyt alleen kaiken Nadissa kahden metrin korkeudelta. ”En tiedä, ovatko kaikki kaupat auki tavaroiden kastuttua. On hyvien alennusmyyntien aika. Ilmastonmuutos pitää hinnat alhaalla,” - Pele lisäsi hymähtäen. Maria oli kuullut matkan aikana useaan otteeseen ihmisten puhuvan ilmaston lämpenemisen vaikutuksista. Tyynen meren keskellä huoli oli todellinen. Auto poikkesi rannalle johtavalle polulle tunnin ajon jälkeen. Ilmastointilaite rämisi viimeisillään. Pele kertoi tilauksen sisältävän noudon viiden tunnin kuluttua laivalle, mutta jos nuoripari tarvitsee häntä aiemmin, niin hän jättää varalta käyntikorttinsa, jossa oli kännykkänumero. Pele kertoi ajavansa syömään Nadissa asuvan isänsä luokse.

Maria antoi Pelen pitää luulonsa hänen ja Jimin yhteiseen elämään, vaikka ajatus häntä huvitti. Isä oli ajatellut heidän kuljeksivan seurus-telumielessä yhdessä; tai hän ei voinut tietää, mitä Juhana oli uskonut. Käveltyään polkua pitkin he saapuivat pienelle harjulle, josta tie kiertyi alaspäin rantaa kohti. Rinteessä sijaitsi matala pitkä rakennus, jonka edessä solisi laaja kukkien ympäröimä suihkuallas. Altaan reunalla kurotteli vettä keltamusta variksenkokoinen lintu. Pääoven molemmin puolin kasvoi reheviä, kukkivia pensaita. Rakennuksen ympärillä levisi hienosti hoidettu puistoalue ja takaa häämötti pienten yksityistalojen rivistö.

He astuivat tukahduttavasta ulkoilmasta sisään avoaulaan, jossa polynesialaiseen tapaan pitkät naruilla toisiinsa sidotut puunrungot kannat-tivat ylhäällä olevaa lehvistä tehtyä katosta. Sisällä oli viileää ja raikasta. Aulassa oli lukuisia pieniä suihkualtaita sekä upottavia istuimia, jotka muodostivat suurten sisäkasvien välissä keskusteluryhmiä. Takaosassa olevan pöydän äärestä nousi pitkään kukikkaaseen asuun pukeutunut keski-ikäinen nainen tullen hymyillen heitä vastaan. ”Olemme odottaneet teitä! Toivottavasti matkanne sujui mukavasti Pelen kyydissä”, hän kysyi katsoen Jimin suuntaan olettaen tämän olevan asiakas. ”Olemme valmistelleet kaiken, kuten pyysitte etukäteen. Oliko kyseessä painovirhe, kun kerroitte kirjeessä käyneenne täällä vaimonne kanssa 1960-luvun alussa. Tosin hotelli oli tuolloin olemassa isovanhempieni hoitamana.”

Maria kiirehti vastaamaan, että tilauksen oli tehnyt hänen isänsä, joka oli estynyt tulemasta. Nähtävästi isä oli vieraillut täällä aiemmin elämässään. Hän ehti nopeasti päätellä, että Juhana oli mainittuna ajankohtana naimisissa Orvokin kanssa. He olivat olleet täällä yhdessä lomalla. ”Tehdään kaikki isäni antamien ohjeiden mukaan. Ne ovat varmasti hyvät”, - Maria täydensi. Nainen ohjasi vieraansa takahuoneisiin. Siellä sijaitsi suuri sisäallas, jonka reunoja kiersivät pitkät pöydät, joille oli valkean pyyhkeen päälle aseteltu kauniita orkideaa muistuttavia kukan oksia. Pöydät oli erotettu toisistaan korkeilla bambusermeillä. Paikalle tuli kaksi nuorta tyttöä pitkissä kietaisuhameissa kantaen mukanaan tarjottimia, joille oli asetettu pieniä pulloja ja purkkeja. Nainen, joka oli esitellyt itsensä Elisabethiksi, tarjosi vierailleen suuret lasilliset papaijamehua jäillä.

Juhana oli tilannut paikallisen hieronnan, jossa imeytetään ihoon erilaisia kookos- ja manteliöljyjä pehmittäen samalla lihaksia. Maria makasi täysin rentona tytön sivellessä pehmein liikkein hänen ihoaan. Öljyjen tuoksu oli huumaava. Marialla tuli kyyneleet silmiin, kun hän ajatteli tämän olevan isän viimeisen tervehdyksen itselleen. Juhanassa oli tyyliä ja hän oli ymmärtänyt, mistä naiset pitivät! Samalla Maria lähetti terveisiä Mamille tässä kohdin hyvästä kasvatuksesta. Tunnin hieronnan jälkeen, jossa Maria tunsi jokaisen pienen ihosopukkansa virkistyneen, heidät ohjattiin aamutakeissa takaovesta ulos rantaviivalle. Suuren valkoisen varjon alla olevalle pöydälle oli katettu valmiiksi hedelmiä ja mehuja. Rantaviivaa jatkui molemmille puolille; he olivat lahden pohjukassa, josta ei näkynyt muita rakennuksia. Merellä näkyi muutamia pieniä saaria. Rannalla ei heidän lisäkseen ollut ketään. Kaukana liikkui pari nopeata moottorivenettä keula kohti ulkomerta.

Elisabeth tuli kysymään, mitä ja koska he haluaisivat syödä ja juoda. Hän oli ajatellut, että heillä on alussa hyvää aikaa uida meressä, ottaa aurinkoa ja kävellä pitkin rantaviivaa, mutta hän haluaisi etukäteen tietää, minkälaista lounasta he haluaisivat nauttia ja milloin. Maria katsoi kysyvästi Jimiin, joka sanoi kaiken tässä paratiisissa sopivan hänelle. ”Mitä itse ehdotat? En tunne paikallisia ruokalajeja ja mielellämme haluaisimme nauttia niistä. Mutta kerro ensin, mikä on tämän paikan historia ja mitä oikein teette?” Maria käänsi kysymyksen Elisabethille.
”Isoisäni perusti tämän pienen täysihoitolan sodan loputtua 1940-luvulla. Isovanhemmilla oli periaatteena, että tästä kehittyy maanpäällinen paratiisi, jossa vakioasiakkaat käyvät vuosittain lepäämässä ja keräämässä voimia. Aluksi asiakkaat tulivat lähinnä Australiasta ja amerikkalaisista tukikohdista, mutta vähitellen eurooppalaiset löysivät tänne tiensä. Koskaan emme ole mainostaneet missään. Olemme aina panostaneet laatuun ja hyvään oloon,” - Elisabeth kertoi hymyillen.

”Olemme saneeraamassa huoneistoja ja sen vuoksi emme voi ottaa yöpyviä asiakkaita. Tulvien takia monet asiakkaat pelästyivät ja peruuttivat tilauksensa, vaikka korkea vesi rajoittui jokien vaikutuspiirissä oleviin paikkoihin. Saimme sopivan syyn toteuttaa kauan vireillä olleen korjaussuunnitelman.” - nainen jatkoi onnellisen näköisenä. Maria ihmetteli, kuinka kaikki heidän näkemänsä ihmiset saaren satamassa ja matkalla olivat tuntuneet aidosti onnellisilta. Nauravia kasvoja, vilkutuksia ja hyvänolon tunteita. Sama taika oli saattanut painua isän mieleen, kun hän halusi palata tänne uudestaan. ”Elämme hoitolan päivävierailla ja osa henkilökunnasta on lähetetty pois. Siksi ruokatarjoilumme on vajavaista, mutta saamme teille hyvän lounaan aikaiseksi. Ehdottaisin grillattua kalaa erilaisten salaattien kanssa. Terveellistä perusruokaa! ”
”Meille sopii syödä kevyesti ja käyttää rannalla oloaika lepäilyyn. Selviämme hyvin pari tuntia pelkillä hedelmillä,” - Maria selitti molempien puolesta.

Jim otti reppunsa ja sanoi lähtevänsä uimaan kauemmas, kun on reilusti rantaviivaa käytettävissä. Maria ymmärsi, että mies halusi kohteliaasti jättää hänet omaan rauhaansa. He saattoivat kumpikin uida alastomina rauhassa omilla alueillaan. Elisabeth oli kertonut, että merivesi oli näillä kohdin kristallinkirkasta, kalat erottuivat selvästi eikä haiuhkaa ollut. Alueen ainoa haitta olivat käärmeet, jotka eksyivät rannalle ilta-aikaan, mutta ne eivät keskipäivän kuumuudessa liikkuneet. Maria jäi istumaan aurinkotuoliinsa valkoisen varjon alle. Hän ajatteli isää ja Orvokkia näissä maisemissa. Koska Juhana oli halunnut tulla tänne viimeisinä aikoinaan, oli syytä olettaa hänen olleen täällä onnellinen. Jokaisella on oma käsityksensä paratiisista; tämä oli isän kokemus taivaasta maan päällä. Marian mieltä lämmitti, että Juhana oli tahtonut hänet mukaansa tänne jakamaan omat muistonsa. Jos isä olisi ollut tänään elossa, niin he istuisivat tässä rannalla kahden ja isä kertoisi hänelle muistoistaan aikaisemmalta käynniltään.

Orvokki oli ollut Juhanan elämän nainen. Ei pelkkä paikan henki olisi saanut häntä tulemaan takaisin vuosikymmenien jälkeen. Maria käveli rantaveteen pudottaen kylpytakkinsa ennen vesirajaa. Hiekka oli valkoista ja hienoa. Rannassa kävi pieni maininki, joka ei hai-tannut uimista. Merivesi oli trooppisen lämmintä ja suolaista. Maria ui rantaviivan suuntaisesti poispäin Jimistä, joka näytti kroolaavan vauhdikkaasti kohti merta. Hän oli hyvä uimari verrattuna Mariaan, joka jäi pulikoimaan rantavedessä. Maria uiskenteli hitaasti nautiskellen. Vesi tuntui samettisilta hieronnan jäljiltä pehmeänä olevalle iholle. Koko maailma tuntui asettuneen tarjottimelle hänen ympärilleen. Värit olivat kirkkaina läsnä. Lintujen äänet kuuluivat heleinä pensaikosta. Heinäsirkat sirittivät. Ei riitasointuja täydellisen harmonian keskellä. Pienet kalat näykkivät hänen varpaitaan kuvitellen niiden olevan ravintoa. Kaukaa siinsivät saaren sisäosaa peittävät siniset vuoret.

Nämä olivat Juhanan järjestämät hautajaiset tyttärelleen. Isä oli tahtonut muistettavan itseään tämän paikan kautta. Juhana oli halunnut muistuttaa, että maailma on pohjimmiltaan kaunis, hyvä ja yltäkylläinen. Tämän kokemiseksi ei tarvinnut valtavia omaisuuksia, osakkeita ja timantteja. Riitti, että ihminen antoi ympärillään olevan kauneuden koskettaa itseään. Pohjimmiltaan luonnollinen ja yksinkertainen on kaunista, Maria pohti. Piti säilyttää oma herkkyytensä valita tapahtumat, ihmiset ja asiat hyvyyden, totuuden ja kauneuden näkökulmasta. Niin taisi aikanaan Aristoteles opettaa.

Maria nousi vedestä toivoen, että voisi jäädä sinne loppuiäkseen. Auringon paahde aristi olkapäitä. Hän otti kylpytakin ylleen ja palasi hakemaan kassista aurinkovoiteen. Parempi olla varovainen kuin antaa ihon ärsyyntyä. Marian nahka oli arka palamaan ja hän oli elämässään joutunut välttämään liiallista aurinkoa. Henry oli tässä suhteessa ollut samanlainen. He olivat naureskelleet, että maapallon eteläiset asuinseudut olivat heille täysin sopimattomia ja he hakeutuivat vapaaehtoisesti niihin koko ajan. Maria istuutui aurinkovarjon alle katselemaan merelle. Jimistä näkyi pieni kohouma vedessä. Hän ei tiennyt, pitäisikö huolestua, mutta ajatteli, ettei kyse ole hänen lapsestaan, vaan aikuisesta miehestä, jonka oli tunnettava omat rajansa.

Hän sulki silmänsä, kuunteli maininkien kohinaa ja havahtui pöydälle laskeutuneeseen mustavalkoiseen lintuun, joka katseli häntä kuin kysel-len, missä päivittäinen ateria viipyi. Maria oli menettänyt ajan tajun, mutta nähdessään Elisabethin kantavan ulos tarjotinta, oli arvioitavissa, että aika paratiisissa oli lopuillaan. Elisabeth oli siirtänyt katoksen alle uuden pöydän, johon hän kattoi lounastarjoilun; salaatit ja jääveden. Hän viittoili kiirehtivästi Jimille, joka edelleen ui vedessä. Tämä kääntyi tulemaan kohti rannalle jättämäänsä reppua ja vaatemyttyä. Maria huuhteli itsensä talon lähellä olevassa suihkussa ja vaihtoi takaisin omat vaatteensa; valkoiset pellavashortsit ja mustan t-paidan.

Pöytään oli katettu herkullisen värinen kokonaisuus. Salaateissa oli melonia, mangoa ja papaijaa. Jäävesiastiassa oli pullo chileläistä valkoviiniä. Jimin tullessa Elisabeth oli ehtinyt takaisin kantaen isoa lautasta, jossa oli kuhaa muistuttava suuri kokonainen kala sitruunoilla koristeltuna. He söivät vaitonaisina. Hetkeen sopi paremmin hiljaisuus kuin puheen hälinä. Ainoat äänet kantautuivat metsän linnuista sekä meren kohinasta. Taivaalle oli ripottautunut jo muutamia pilvenhattaroita. ”Oletko ajatellut, mitä teet, kun isäsi on kuollut? Hän sopi kanssamme kaikista yksityiskohdista. Hänen ruumiinsa kuljetetaan Sydneyihin, jossa viranomaisten huolehdittua byrokratiasta isäsi purjehtijakumppanit ripottavat hänen tuhkansa mereen. Meillä on yhteystiedot pursiseuraan, joka hoitaa jatkojärjestelyt. Jäljellejääneet tavarat laivayhtiö lähettää isäsi Floridan osoitteeseen. Minulla on pieni laatikko henkilökohtaisia tavaroita kuten lompakko, kello ja sormuksia, jotka annan myöhemmin sinulle. Hän toivoi, että kuolemasta ei aiheudu ylimääräistä vaivaa, vaan voit jatkaa matkaasi haluamallasi tavalla”, - Jim puhui ammatillinen sävy äänessään. Maria ei ollut ehtinyt ajatella isänsä kuoleman aiheuttamia käytännön kysymyksiä. Alun perin hänen tarkoituksensa oli ollut jatkaa risteilyä Hong Kongiin, mutta nyt kaikki piti miettiä uudestaan. Hän ei halunnut pilata aikaansa paratiisissa miettimällä muuttunutta tilannetta, mutta seuraavina päivinä oli tehtävä uudet ratkaisut.

Aterian jälkeen Elisabeth esitteli heille hoitolaansa. Hän oli löytänyt isoisänsä kortistosta tiedot Juhanan käynnistä. Tämä oli ollut paikalla kaksi viikkoa vuonna 1962. Silloin alueella oli ollut kolme taloa, joista nyt oli jäljellä yksi ja sen käyttötarkoitus oli toimia ulkovarastona rannan kalusteille. Tuolloin Nadin ympäristössä ei kohonnut amerikkalaisten omistamia hotellialueita golfkenttineen, vaan rannan hotellit olivat pieniä perhemajoituksia. Nyt näistä jäljellä on vain tämä Elisabethin perheen omistama pieni hotellialue. Pele odotti heitä suihkulähteen äärellä juoden jääteetä. Maria tiedusteli hoitolan maksuista, mutta sai kuulla Juhanan maksaneen kaiken kuljetuksineen etukäteen. Pele halusi välttämättä ajaa heidät Nadin kaupungin keskustan kautta voidakseen näyttää, kuinka korkealle tulvavedet olivat kohonneet. Hän yritti ehdottaa serkkunsa kauppaa tuliaisostoksia ajatellen, mutta Jim ja Maria saivat nauraen hänet luo-pumaan aikeistaan. Jim ilmoitti, että hänellä oli ennestään Fijiltä ostettu tropiikkipaita.

Saavuttuaan laivalle he menivät ylimmälle kannelle seuraamaan lähtövalmisteluja. Kapteeni ja perämies olivat paikallaan keulan sivutasanteella katsomassa köysien irrotusta. Poliisisoittokunta tahditti risteilijän lähtöä satamasta. Kaikki orkesterin jäsenet vilkuttivat iloisesti musiikin tauottua. Heidän takanaan he näkivät Pelen huitovan ja hyppivän huomattuaan molemmat kannella. Laivan perässä tiskijukka herätteli matkustajien kiitoslaulua hienosta päivästä. Tähdet tuikkivat kirkkaasti. Pimeä tuli varhain. Telma oli kertonut lapsena Marialle sadun, minkä mukaan jokaisella ihmisellä oli taivaalla oma tähtensä. Nyt Juhanan tähden tilalla oli tyhjä paikka.

Maria ajatteli, että ensimmäinen päivä ilman isää oli mennyt mukavasti. Hän ei ollut tuntenut surua tai ikävää. Jim oli varmaan ihmetellyt hänen kovasydämisyyttään, mutta mies ei tuntenut heidän taustojaan. Maria oli elänyt ilman Juhanaa lähes koko elämänsä. Nyt hän oli tyytyväinen, kun oli lähtenyt tälle ensimmäiselle ja viimeiseksi osoittautuneelle yhteiselle matkalle. Hän oli oppinut ymmärtämään isäänsä aikaisempaa pa-remmin, saanut lisävalaistusta äiti Liisan elämään ja ohessa joutunut perehtymään Juhanan valtavaan omaisuuteen. Omaisuus oli nyt hänen, Maria tajusi ja tunsi vihlaisun vatsassaan. Hän tiesi stressaavansa vatsahermoilla; nyt niille tuli töitä.

Illalla Maria meni päivälliselle heidän pöytäänsä. Muu seurue oli paikalla ja hovimestari oli kertonut heille Juhanan äkillisestä kuolemasta. Molemmat sisarukset näyttivät pyyhkivän kyyneleitään. Marian tullessa kaikki nousivat seisomaan ja esittivät osanottonsa. Juhanan kohdalla ei ollut tuolia, mutta henkilökunta oli huomaavaisesti asettanut lautasen paikalle pienen kukkalaitteen. Mariaa hymyilytti ajatus, että kuolinpäivää
juhlittaisiin laivalla samalla tavoin kuin hää- ja syntymäpäiviä. Pöytään tuotaisiin tässä tapauksessa rypäs valkoisia ja mustia ilmapalloja; tarjoilijat virittäisivät hovimestarin johdolla virren ja keittiöstä kannettaisiin mustavalkoinen täytekakku, josta jokainen leikkaisi sopivaksi katsomansa palasen. Seurueen jäsenet tuntuivat paneutuvan tavallista perusteellisemmin ruokalistan lukemiseen. Toinen sisaruksista rykäisi ja ehdotti, että he pitäisivät minuutin hiljaisen hetken Juhanan muistolle. Kaikki nousivat seisomaan tuijottaen kaukaisuuteen. Muista pöydistä luotiin ihmetteleviä katseita heidän suuntaansa. Istuessaan takaisin pöytään seurue kuin yhteisellä päätöksellä ryhtyi keskustelemaan päivän vaikutelmista ja tekemisistä. Juhana oli lakannut lopullisesti olemasta heidän todellisuudessaan. Oltiin lomalla ja ikävät asiat oli hyvä unohtaa nopeasti. Asiantila sopi Marialle paremmin kuin hyvin.

Illallisen loputtua Maria törmäsi kävelykannella Jimiin, jolla oli pieni pahvinen laatikko kainalossaan. ”Arvasin tavoittavani sinut täältä. Otin isäsi tavarat tähän laatikkoon. Kaiken muun hoidamme ohjeiden mukaan. Kiitokset rentouttavasta päivästä. Olin varautunut toimimaan olkapäänäsi, mutta et tarvinnut tukea. Jos tulevaisuudessa tunnet toisin, niin ota yhteyttä. Minun kainalooni voit vaaratta käpertyä,” - Jim lohkaisi. Viimeinen lause oli tarkoitettu keventämään tunnelmaa, mutta Maria oli aistivinaan äänensävystä pientä surua ja kaihoa. Elämä Steven kanssa ei välttämättä ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta harvoin niin oli oikeassa elämässä kenenkään kohdalla hetkellisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Maria kiipesi aurinkokannelle, jossa tiesi illalla olevan vain muutaman tähtien katselijan. Hän näki Orionin roikkuvan taivaalla yläpuolellaan ja muisti Juhanan tarinat tähtitaivaan ihmeistä. Tämä oli alkumatkasta kerännyt tapansa mukaan ympärilleen pienen joukkion, jolle kertoi ja näytti taivaan ilmiöitä. Juhana oli osoittanut Orionin ja Siriuksen sekä Andromedan sumun, jonka kertoi olevan linnunradan lähimmän galaksin eikä tähtiryhmän kuten Maria oli luullut. Juhana oli hankkinut runsaasti tietoja galaksien määrästä, etäisyyksistä ja antiikin jumaltarustoista. Marialle oli jäänyt mieleen, että galakseja tiedetään olevan saman verran, kun on tähtiä omassa linnunradassamme. Avaruus on enimmäkseen täynnä tyhjää. Isä oli kertonut monimutkaisia asioita pimeästä materiasta ja energiasta ja kiteyttänyt, että tiede ymmärtää vasta alle 5 % maailmankaikkeuden olemuksesta.

Isän puheet saivat hänet tähyämään avaruuden syvyyteen. Hän erotti planeetoista Marsin, jonka valo oli lievästi punertavaa. Venus näkyi horisontin yläpuolella auringon laskun suunnassa. Taivaankappaleet olivat näkyneet samanlaisina koko ihmiskunnan olemassaoloajan. Ajatus lohdutti Mariaa - tähdet pysyivät, vaikka ihmiset vaihtuivat. Hän istui kansituoliin, jonka oli siirtänyt seinään kiinnitetyn lampun alle ja avasi laatikon. Maria muisti, kuinka oli vuosi sitten avannut Orvokin Sveitsin tallelokeroon jättämän rasian, jossa oli ollut lähinnä papereita, joiden valossa Herman oli ollut Orvokin elämän mies. Tämän muistoja hän oli säilyttänyt loppuun saakka. Isästä Orvokki ei ollut maininnut mitään.

Juhana tavarat olivat tavanomaisia miehelle kuuluvia esineitä. Musta nahkalompakko, jonka sisällä tukku dollareita, pari luottokorttia, muutamia jäsenkortteja, ajokortti sekä pieni tuhruinen valokuva, jossa Maria istui rattaissa Liisan työntäessä niitä nauraen ylös mäkeä. Maria katsoi kulunutta kuvaa pitkän aikaa. Hän ei ollut koskaan nähnyt kuvaa äidistään yhdessä itsensä kanssa. Isä oli ollut kameran toisella puolella. Kuva oli jähmettynyt kertomaan pienen perheen onnellista hetkeä kauan sitten. Tilanteesta oli hengissä vain Maria, jolla ei kuvaan liittyen ollut mitään muistoja. Itku pyrki syvältä Marian sisältä pintaan, ikävä lapsuutta, kotia, vanhempia - itseään onnellisena, nauravana lapsena.

Lompakon lisäksi laatikossa oli avainnippu, jossa oli viisi erilaista avainta, kasa Juhanan omia käyntikortteja pienessä ruskeassa nahkakote-lossa, kultainen Rolex - rannekello, jonka Henry Junior saisi aikanaan lahjaksi sekä ruskea-kivinen sormus. Maria yritti erottaa, oliko sormuksessa kaiverruksia, mutta sisäpinta oli sileä kullan leimoja lukuun ottamatta.


Vähäinen on ihmisen maallisen omaisuuden ydinosa, jota hän kantaa mukanaan. Maria ajatteli omaa käsilaukkuaan; lompakko pakollisine papereineen sekä lasten valokuvineen. Hän päätti korjauttaa pienen valokuvan ja suurentaa sen seinälleen. Se oli hänen lapsuutensa paras muisto, ellei isän jäämistöstä löytyisi lisää häntä koskevia tavaroita. Maria oli ajatellut, että Brita oli hävittänyt kaiken äitiin ja häneen itseensä liittyvän, mutta tämä valokuva oli selviytynyt isän säilössä hävitysuhista. Hän ei ollut ymmärtänyt isän ja Britan avioliittoa. Telma oli sanonut nenäänsä nyrpistäen avioliiton olevan irvikuvan oikeasta liitosta ja Britan tehneen elämänsä kaupan. Koska Juhana oli halunnut jättää Britalle rahaa testamentissaan, niin Maria saisi varmaan tulevaisuudessa selville, mistä heidän liitossaan oikeasti oli ollut kysymys. Mariaa väsytti. Päivä oli ollut pitkä ja vaiherikas. Viimeinen päivä hänen elämässään, jonka hän eli isänsä suunnitelmien mukaisesti. Maria päätti siirtää seuraavaan päivään pohteen omasta tulevaisuudestaan. Hän pudotti isänsä sormuksen sisältävän laatikon reelingin yli mereen. Valkoinen rasia katosi pimeyteen ennen osumistaan veden pintaan. Maria oli haudannut Juhanan.

28

Maria heräsi aamulla ennen seitsemää, keitti hytissään itselleen teeveden ja istuutui terassille katsomaan auringon nousua. Meri oli täynnä pieniä, valkoisia vaahtopäitä, jotka eivät pystyneet häiritsemään laivan kulkua. Joka suunnassa näkyi vain vettä; ei maata, saaria tai muita aluksia. Maria oli koko matkan ihmetellyt, kuinka tyhjää merillä oli. Ei vastaantulevaa liikennettä, muita aluksia tai taivaalla näkyviä lentokoneita. Kuin maailmassa ei olisi ollut muuta kuin meri ja tämä risteilijä ihmisineen. Maailman taloudelliset ja sotilaalliset kriisit tapahtuivat toisessa todellisuudessa; siellä missä Wilson ja Hiltunen hoitivat hänen asioitaan.

Oli aika palata loppuelämän asioihin. Maria mietti laivamatkansa jatkoa. Hänellä ei ollut mitään syytä pysyä tässä eläkeläisten kultalammikossa, mutta ei ollut järkevää välittömästi keskeyttää matkaa hankalien kulkuyhteyksien takia. Hänellä ei ollut tulenpalavaa kiirettä. Sidney oli sopiva paikka vaihtaa risteilijä lentokoneeseen. Maria päätti jäädä pois samassa satamassa kuin isänsä. Hän voisi lentää New Yorkiin tapaamaan Wilsonia ja jatkaa tarkistamaan Floridan tilanteen. Toinen vaihtoehto oli mennä Lontooseen; käydä tapaamassa lapsia ja Henryn vanhempia. Kolmas mahdollisuus oli palata Suomeen, muuttaa entiseen kotiin ja tarkistaa Hiltusen kanssa Juhanan asiat.

Maria havahtui, että hänen oli välittömästi informoitava eri tahoja Juhanan kuolemasta. Samalla selviäisi, oliko akuuttia tarvetta hänen läsnäoloonsa eri paikoissa. Silmittömästi hänen ei kannattanut rynnätä pitkin maapalloa. Hän ilmoittaisi laivayhtiölle jäävänsä pois Sidneyssä. Matkaa oli yli viikko jäljellä. Laiva pysähtyisi muutamalla saarella ja Uudessa-Seelannissa. Maria voisi hoitaa vielä kuntoaan rauhassa ja nauttia matkasta. Maria ajatteli pyytää Michaelia perehdyttämään hänet tilanteeseen osakemarkkinoilla sekä opastamaan, miten hankkia finanssitietoa in-ternetin avulla. Hän voisi selvittää Michaelin mielipiteen Wilsonin edustaman yrityksen toiminnasta.

David ehtisi viikossa käydä hänen kanssaan läpi oleellisimmat asiat tietokoneen käytössä ja opastaa Mariaa hankkimaan sopivan uuden lait-teiston, jota olisi helppo kuljettaa matkoilla mukana. James puolestaan voisi laatia hänelle sopivan kunto-ohjelman, jota hän voisi noudattaa jatkuvasti olosuhteista huolimatta; matkoilla ja kotona. Maria ei tuntenut enää epätietoisuutta tulevaisuutensa suhteen. Hän halusi ryhtyä päätoimiseksi omaisuutensa hoitajaksi ja osaavaksi sellaiseksi. Tarkoituksena oli kasvattaa omaisuutta ja saada se tuottamaan. Hän kaivoi esille muistiinpanonsa, jotka vasta muutama päivä aiemmin oli tehnyt Juhanaa varten. Niiden sisältö oli jäänyt käyttämättä alkuperäisessä tarkoituksessaan, mutta ne muodostivat pohjan, minkä perusteella Maria ryhtyisi toimimaan.

Kuntosalilla ei ollut aamulla yhtään ihmistä. Maria meni suoraan juoksumatolle ja pisti mp3-kuulokkeet korviinsa. Oli niin aikaista, ettei James ollut tullut työpaikalleen. Maria muisti pojan aamuvarhain vetävän vanhusten hitaasti etenevää kävelyjoukkoa ylhäällä aurinkokannella ja huutelevan aina välillä: ”Nyt tytöt ja pojat otetaan toisiamme käsistä kiinni ja tehdään syvä kumarrus auringolle”. Maria oli nähnyt, kuinka kaikki tottelivat kehotusta ja käänsivät kasvonsa kohti aurinkoa taipuen tervehdykseen syvään kumartaen. Vanhusjoukolla oli laivan logolla varustetut aurinkolipat päässä; shortsit, jotka paljastivat monien arpiset, valkeat sääret; kuntosalin logolla varustettu vaaleansininen paita sekä muodikkaasti pieni varustamon logolla varustettu juomapullo kädessä. Joukkio vaelsi päivittäin jonossa Jamesin perässä; yleensä aamuisin, jolloin ilma oli siedettävän viileä.


Keskipäivällä kukaan ei jaksanut huhkia liikkeellä paitsi uima-altaissa, joissa matkustajat seisoivat paikallaan seurustellen, ellei merenkäynti ollut niin kova, että aaltojen pauhu esti puheen kuulemisen. Tällöin rohkeimmat antoivat aaltojen paiskia itseään altaan laidalta toiselle. James oli pidetty ryhmän vetäjä. Hän kertasi rohkaisuja, kehuja ja kierrosten lukumääriä. Välillä hän hiljensi tahtia, jos näki joukon muodostuvan liian pitkäksi. Ryhmän etupää pysähtyi katsomaan merelle, olisiko lentokala tai delfiini vilahtanut läheisyydessä – näin häntäpää tavoitti muut, eikä kenenkään tarvinnut kokea huonommuutta.

James oli kertonut aiemmin Marialle kuulleensa, kuinka merirosvovesillä papat ottavat armeijanaikaiset kiikarinsa ja siirtyvät polvihousuissaan päivystämään kansille estääkseen mahdollisen hyökkäyksen. Kapteenin puheet laivayhtiön akustisista turvavälineistä eivät heitä rauhoittaneet.  Näin James omalta osaltaan kuntoutti heitä kestämään myöhemmin kohdattavat haasteet. Maria siirtyi juoksumatolta punnerrusten pariin. Hän oli huomannut käsivoimiensa olevan surkeat ja näki silmiensä edessä tulevaisuuden, missä hänen olkavarsistaan roikkuivat löysät, valkeat rasvapahkurat. Maria puri hammasta; hän ymmärsi, että ihminen yrittää välttää viimeiseen saakka sitä, minkä tarpeessa on. James oli varannut hänen käyttöönsä sopivat harjoittelupainot ja sanonut niiden nopeuttavan voimien kehitystä merkittävästi.

Poika ilahtui nähdessään Marian painojen kimpussa. Henkilökunnan keskuudessa oli nopeasti levinnyt tieto Söpöläisen isän kuolemasta. Marian mielestä kaikki vastaantulijat tuntuivat miettivän, miten näyttäisivät mahdollisimman myötätuntoisilta. Laivan valokuvaamon henkilökunta oli oma-aloitteisesti lähettänyt Marialle hyttiin kehystetyn valokuvan, jossa Juhana ja hän olivat samassa kuvassa Panaman kanavalla.James ei yrittänyt mitään, vaan kohteli häntä kuin mitään ei olisi tapahtunut. ” Oletko lisännyt painoja vai ovatko ne samat kuin aloittaessasi? Sinua ei ole näkynyt täällä pariin päivään. Kunnon koheneminen edellyttää jokapäiväistä ponnistelua. Vapaapäivät eivät siihen suunnitelmaan sovi,”  James hymyili valloittavasti yrittäessään kovistella Mariaa.

Tämä kertoi jättävänsä laivan viikon kuluttua ja heidän pitäisi saada valmiiksi kunto -ohjelma, jota hän haluaisi noudattaa vapaaehtoisesti ilman ulkoista painostusta. Liikkeitä tulee olla mahdollista tehdä silloinkin, kun apuvälineitä ei ole paikalla; sekä matkapäivinä että kotipäivinä. Lisäksi hän tarvitsi mittariston, jonka avulla pystyy seuraamaan edistymistään. ”Mikään ei ole niin tylsää kuin hypätä korkeutta ilman rimaa”, - Maria korosti Jamesille ajatuksiaan. Saunassa Maria luonnosteli mielessään listan kaikista henkilöistä, joille hänen on ilmoitettava Juhanan kuolemasta. Sähköposti olisi sopivin väline, koska sen yhteydessä ei tarvinnut ajatella aikaeroja. Yritysten osoitteet hän löytäisi verkon avulla ja Juhanan kirjeen yhteydessä oli joitakin yhteystietoja. Laivayhtiö oli varmaankin huolehtinut vakuutusyhtiön informoinnin, mutta hänen oli varmistettava, että kaikki oli asianmukaisesti hoidettu. Laiva oli Fijiltä lähdön jälkeen päässyt tietoliikenneyhteyksien piiriin, joten asialle ei pitäisi olla esteitä.

Internethuoneessa hän avasi ensimmäiseksi oman sähköpostinsa. Viestejä lapsilta; Verushkalta kysely, tulisiko hän matkallaan Sri Lankaan; Edithin tyttäreltä viesti koskien Hermania. Maria avasi sen innostuksella. Tytär kertoi saaneensa selville, että Pierrellä tai samannimisellä mieshenkilöllä oli Facebook-tili. Marian kannattaisi yrittää tavoittaa tätä ensin naamakirjan kautta ennekuin ryhtyisi laajempiin toimiin. David oli sopivasti vapaana ja Maria varasi hänet käyttöönsä. Hän pyysi tätä avaamaan itselleen fb-tilin ja neuvomaan, miten hän sitä käyttäisi. Davis hymyili hämillisenä. ” Ei siinä ole mitään neuvottavaa, mikään ei ole sen helpompaa. Tärkeintä on tehdä alussa asetukset oikein ja suojata omat tietonsa ulkopuolisilta; sen jälkeen on vain haettava omia ystäviään ja tuttaviaan esille ja lähetettävä heille kaveripyyntö, ”- hän selitti nopeasti.

He löysivät Sarahin ja Henry Juniorin tiedot ja lähettivät näille kaveripyynnön. Maria ei ollut varma, oliko hyvä idea äidin ryhtyä kaveriksi. Se saattaisi häiritä heidän avoimuttaan viestiessään kaveripiirissä. David väitti olevan hyväksi, että nuoret oppivat säätelemään, mitä verkossa itsestään kertovat. Maria löysi hakurilla muutaman kouluaikaisen ystävättären sekä pari kehitysprojekteissa työskennellyttä työtoveria. Lisäksi David itse, Jim ja Steve omistivat tilin. David sanoi tämän muodostavan hyvän aloituskokonaisuuden Marian virtuaalielämälle.

”Kun he hyväksyvät kaveripyyntösi, niin heidän sivunsa avautuvat sinulle ja voit opetella kokeneiden käyttäjien sivuilta, mitä kaikkia mahdol- lisuuksia sinulla on. Voit liittyä erilaisiin ryhmiin, klubeihin, uutishuoneisiin tai keskustelupiireihin. Muutamassa päivässä olet kokenut käyttäjä,” - David yritti rohkaista. Maria pyysi häntä hakemaan Pierren tietoja. He saivat esille nimen Ranskasta, mutta sen kohdalla ei ollut kuvaa eikä esittelytietoja. ”Kaveri on tarkka yksityisyydestään ja hän on pistänyt asetuksiinsa, että tiedot ovat näkyvissä vain hyväksytyille kavereille. Sinä et voi muuta, kun lähettää hänelle sähköpostimaisen kyselyn, kertoa asiasi ja ottaa riskin, että kyse ei ole oikeasta henkilöstä.”

Maria päätti sorvata lyhyen kysymyksen. ” Etsin henkilöä, joka on tuntenut Herman Velezin tämän eläessä tai tietää hänen arkistoistaan. Minulla on hallussani valokuvia, jotka ovat hänen kirjassaan. Tutkin valokuvat ottaneen henkilön historiaa ja tässä yhteydessä puuttuu pala  tämän elämästä. Olen pahoillani, jos häiritsin turhaan, mutta muuten vastausta odottaen,” - Maria sorvasi kyselyksi. David varoitti, että voi mennä aikaa, ennen kuin mies vastaa fb-kyselyyn. Monet käyttävät sivustoa harvoin eivätkä ole hänen itsensä kaltaisia narkomaaneja. Maria katseli verkosta lehtien uutissivut ja siirtyi suoraan taloussivuille. Maailmanmeno ei näyttänyt hyvältä; työpaikkojen vähennyksiä, huonoja tuloksia, johtajien potkuja, mellakoita. Laiva tuntui elävän omaa prinsessa Ruususen untaan irrallaan reaalimaailmasta.

Hän lähetti sähköpostit liittyen Juhanan kuolemaan ja pyysi ottamaan itseensä yhteyttä, jos ilmenee tarpeita käytännön järjestelyissä. Samalla hän kertoi omat tiedossa olevat aikataulunsa. Seuraavaksi oli laivan purserin vuoro, joka sai järjestellä hänen poistumisensa laivalta Sydneyssä. Vastaanottotiskillä oli pitkä jono, jonka ensimmäisenä seisoi Marian usein näkemä vanha pienikokoinen rouva. Tämän hyttiavaimessa magneettijuova oli lopettanut toimintansa. Tiskin takana istuvalla intialaisella mieshenkilöllä tuntui olevan vaikeata saada itseään ymmärretyksi rouvalle. Nainen tuntui olevan täysin kuuro tai häneltä oli jäänyt kuulolaite hyttiin. Vanhus alkoi turhautua nuoren miehen kysymyksiin, joita ei kuullut.

”Minä olen 97-vuotias. Kyllä teidän nuori miehenne on osattava korjata avaimeni, kun minä osaan tuommoista lappusta käyttää. Nuorena ei tarvinnut huolehtia avaimista. Kyllä miehet veivät oikeaan sänkyyn, mutta vanhana se on itse yritettävä,” - nainen kuulutti kova-äänisesti katsellen muiden matkustajien puoleen ja selitti heille: ”Hyvänä aamuna on todettava peilin edessä, että sainpa itseltäni viime yönä; ei sitä tosin usein tapahdu. Lapsista ei tarvitse huolehtia, ovat tallessa seniorkodeissa, mutta lastenlapset yrittävät estää laivamatkailuni. Kolmekymmentä vuotta olen risteillyt, viimeiset kymmenen ilman aviomiestäni. On se ihme, etteivät saa yhtä avainta toimimaan, kun minä saan itseni vielä liikkeelle.”

Nuori mies lopetti posket punaisina yrityksensä keskustella ja poistui takahuoneeseen ohjelmoimaan kortin uudestaan. Hän oli halunnut tietää, oliko rouvalla laukussa tavara, joka vahingoitti kortin magneettijuovaa, mutta huomasi tilanteen mahdottomuuden. Maria ihaili näiden laivalla olevien vanhojen naisten sitkeyttä; matkustivat yksinään jäätyään leskeksi, mutta osasivat järjestää asiansa. Tämän rouvan hän oli nähnyt mukana Pearl Harborin bussikierroksella kulkien Hansin vanavedessä ketterästi. Hän ei ollut kuullut opastuksista mitään, mutta ei ollut antanut sen häiritä itseään.

Maria kertoi vuorollaan suunnitelmansa poistua laivasta ja pyysi järjestämään paperit valmiiksi. Laivan matkatoimiston palveluja hän ei tar-vinnut. Maria oli ehtinyt ajatella, ettei hän ollut käynyt aiemmin elämässään Australiassa ja voisi liikkua siellä turistina, mikäli kukaan ei asettanut hänelle aikataulupaineita. Hän muisti sisämaassa olevan Uluru kallion, aboriginaalien pyhän vuoren, jonka he olivat Henryn kanssa päättäneet nähdä sitten, kun heillä olisi aikaa matkustella yhdessä. Heitä oli kiinnostanut panteistinen usko uniajasta, joka oli ollut olemassa ennen fyysistä maailmaa. Yhteinen matka jäi toiveajatteluksi, mutta Maria voisi tehdä sen yksin eräänlaisena pyhiinvaelluksena miehensä muistolle.

Michael istui keulabaarissa olutlasin äärellä, kun Maria yritti ovella paikallistaa hänet muiden matkustajien joukosta. Hän oli huomannut miehen usein aiemmin istuvan samassa paikassa katsoen merelle ja poltellen Juhanan tapaan pientä sikaria. Maria ei tupakoinut, eikä sen takia viihtynyt keulabaarin tiloissa. Hän meni suoraan Michaelin pöytään kysyen, olisiko tällä hetki aikaa keskustelulle. Maria oli päättänyt, ettei hän toistaiseksi puhu ulkopuolisille perimästään omaisuudesta tai sen suuruudesta. Ei edes lapsille tai Henryn vanhemmille; muita läheisiä hänellä ei ollut. Hän koki, että asian sisäistäminen oli hänellä itsellään vielä kesken. Mariasta tuntui, ettei paljasta koskaan kenellekään omaisuuden kokoa. Kaikki olivat tottuneet ajatukseen, että Orvokin perintö takasi hänelle kohtuullisen toimeentulon - se tieto sai riittää. Juhanan omaisuudesta ei hänen tietojensa mukaan kellään, ehkä Britaa lukuun ottamatta, ollut mitään käsitystä.

Michael katsoi häntä kysyvästi. ”Sinua ei ole näkynyt moneen päivään. Oletko ollut merisairas kuten moni muu on päivällispöydässä kertonut? Öisin on ollut aikamoinen merenkäynti.” ”En ole kärsinyt matkapahoinvoinnista Olen nähnyt monen pitävän ranteissaan akupunktionauhoja, joiden he ovat kertoneet estävän sairastumistaan pahoinvointiin. Ostin itselleni samanlaiset laivan kaupasta. Minulla on ollut muita kiireitä. Isäni kuoli hyttiinsä pari päivää sitten ja tilanteen selvittely on vienyt aikaani,” - Maria yritti selittää kevyesti. Michael näytti aidosti kauhistuneelta kuullessaan uutisen. ”Olen todella pahoillani. Unohda kysymykseni. Vanhempien kuolema on vaikea asia kohdata. Tiedän sen kokemuksesta. Molemmat vanhempani kuolivat kolme vuotta sitten ja päivittäin ajattelen, mitä he nyt tekisivät tai sanoisivat. Olen huomannut, että ajattelen heitä useammin kuin heidän ollessaan elossa.”

Maria päätti valaista omaa isäsuhdettaan. ”Älä välitä. Emme olleet isäni kanssa läheisiä. Edellisen kerran olimme tavanneet yli kymmenen vuotta sitten. Hän oli aikamoinen erakko ja ei pitänyt yhteyksiä kehenkään. Opin tuntemaan häntä pikkaisen tällä matkalla, mutta koska olen hänen ainoa jälkeläisensä, tiedän joutuvani perimään hänen omaisuuttaan ja jatkossa hoitamaan asioita, joihin en ole kykenevä. Olen päättänyt keskeyttää risteilyn Sydneyssä, mutta haluaisin sitä ennen käyttää hyväkseni asiantuntemustasi.” Michael nyökkäsi myötätunnosta ja kysyi, jos Maria halusi juoda jotakin. Hän tilasi heille valkoviinilasilliset ja kohotti maljan Marian tulevalle elämälle.

”Kaikkea hyvää sinulle! Olet nuori, viehättävä ja viisas; kyllä sinä selviät kaikissa tilanteissa!” Sanottuaan maljapuheensa Michael punehtui  poskiltaan ikään kuin huomaten jälkikäteen sanoneensa jotakin sopimatonta tai ajatelleensa ääneen omat tuntemuksensa. Hän vetäytyi nopeasti keskustelusta ja odotti, että Maria jatkaisi puhetta. Tämä oli vaivaantunut Michaelin sanoista. Hän aavisteli miehen olevan ihastunut itseensä, eikä halunnut herättää tässä mitään toiveita. Michael oli liian kyyninen ollakseen Marian mieleen muuten kuin työasioissa. Molemmat maistelivat viiniä hiljaisuuden vallitessa. Michael aloitti yllättäen puheen: - ”Kun kerroin sinulle menettäneeni työpaikkani, siinä ei ollut kaikki. Olen menettänyt myös perheeni; vaimoni ja kolme poikaani. Kuultuaan työpaikkani menetyksestä vaimoni haukkui minut suorasanaisesti nahjukseksi ja ilmoitti, ettei halunnut olla kanssani missään tekemisissä. Hän matkusti ystävättärensä luo Manhattanille. Pojat asuvat koulujen yhteydessä; kaksi käy lukiota ja vanhin on aloittanut juuri yliopiston,” - luetteli Michael ajatuksissaan.

Mies katseli merelle ja tuntui unohtavan Marian läsnäolon. Hän ei ollut tähän mennessä puhunut asiasta kenellekään ulkopuoliselle. Vasta laivamatkan aikana hän oli myöntänyt lopullisesti asian laidan itselleen; avannut useaan kertaan ruskean kirjekuoren ja lukenut läpi ilmoituksen sisällön. Joka kerta lukeminen nosti hänen sisällään epätoivon ja kauhun. Hän näki edessään poikiensa kasvot, muisti lukuisat yhteiset hetket perheen seurassa; hiihtolomat, purjehdusretket, jalkapallomatsit ja yhteiset koti-illat. Michael oli ollut täysin tietämätön puolisonsa aikeista. Vaimo ei ollut sanonut hänelle koskaan yhtään valittavaa sanaa. Pamin lähtö oli ollut hänelle täydellinen yllätys.

Michael jatkoi ääneen kertomustaan. ”Viikon kuluttua Pamin lähdöstä sain kirjeen lakiasiaintoimistolta. Ilmoittivat vaimoni hakevan avioeroa ja vaativan itselleen ja pojille Greenwichissä olevaa taloamme sekä huomattavaa kertakorvausta ja jatkuvia elatusmaksuja. Mielestäni olimme viettäneet normaalia, menestyvien ihmisten perhe-elämää. Vaimollani oli kaksi apulaista, osa-aikainen kokki sekä täydellinen vapaus käyttää luottokorttiani. Hän tuntui viihtyvän juhlien järjestämisessä, ostosretkistään ystävättäriensä kanssa sekä huolehtiessaan poikien hyvinvoinnista.” Michael tuntui painuvan hartioista kasaan puhuessaan.

Maria ymmärsi, että ei ollut oikea aika hänen kertoa pulmistaan. Mies halusi keventää omaa taakkaansa. Tämä oli koko matkan ajan miettinyt, mitä oli tapahtunut hänen ja vaimon välillä, missä hän oli menetellyt väärin ja mitä hänen olisi pitänyt tehdä toisin. Michael kuului selvästi helposti syyllistyvien ihmisluokkaan, jotka etsivät ongelmatilanteissa viimeiseen asti syytä itsestään. Maria ajatteli, että miehellä oli vaimo, joka piti ensiarvoisen tärkeänä valita Sachsilla Versagen ja Diorin kenkien välillä, suunnitella ystävättärien kanssa yhteisiä lomapäiviä Karibialla ja esitti huolehtivaa poikien äitiä korostaen miehensä jatkuvaa poissaoloa. Nyt kaikki oli vaarassa ja vaimo oli stressaantunut omasta kasvojen menetyksestään ystäviensä suhteen sekä vaarasta joutua pois Greenwichin asukkaiden kutsulistoilta.

Maria istui hiljaa odottaen Michaelin jatkavan kertomustaan. Tämä pysyi vaiti katsoen horisonttiin ja puristaen rystyset valkoisina lasiaan.  ”Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia suoriutua hänen vaatimuksistaan. Ne ovat toiselta planeetalta. Pam ei ole valmis sovittelemaan, ainakaan vielä. Olen yrittänyt soittaa, mutta hän sulkee puhelimen kuultuaan ääneni. Pojat eivät ole vastanneet soittopyyntöihini.” - mies jatkoi ääni väristen. Kun sain tiedon työpaikan menetyksestä, niin ajattelin, että selviämme takaiskusta hyvin. Tiedän, että voin jatkaa työtäni yliopistouran ohella konsulttina. Monet ystäväni ostavat palvelujani. Olin ajatellut kirjoittaa kirjan talouselämän mätäpesäkkeistä omien kokemusteni valossa. Uskon, että olisimme voineet säilyttää suurimman osan aikaisemmasta elintasostamme.” Michael tuntui miettivän rationaalisia mahdollisuuksia ansaita riittävästi varmistaakseen perheensä kulutustarpeet. Maria ihmetteli miehistä ajatustapaa. Työpaikan menetys saattoi olla vaimolle tekosyy saada avioero. Tämä oli rakastunut johonkin toiseen tai halusi oman vapautensa vaihtoehtona huonoksi kokemalleen avioliitolle. Pojat olivat isoja ja ikävystynyt vaimo oli alkanut suunnitella loppuelämäänsä, Maria ajatteli sanomatta mitään ääneen.

”Pamilla on hyvä juristi ja he tulevat pitämään loppuun saakka kiinni vaatimuksistaan. Minulla ei ole mahdollisuuksia selviytyä korvaussummista. Olen loppuelämäni velkakierteessä ja menetän kaiken, mitä omistan. Olen mielestäni ollut hyvä perheenisä ja tämä tilanne ei ole kohtuullinen eikä oikeudenmukainen. Voin tietysti yrittää oman juristin avulla neuvotella ehdot paremmiksi, mutta kaikkien mielestä minä petin perheeni menettäessäni työpaikkani. En voi vaatia ketään pojista itselleni, koska he ovat olleet enemmän kiintyneitä äitiinsä ja viihtyneet keskenään yhdessä. Minä olen perheemme ulkopuolinen jäsen, joka kulutti elämänsä rahdaten dollareita muiden käyttöön.”

Michaelin oli vaikea lopettaa katkeraa tilitystään. Maria huomasi, etteivät asiat olleet asettuneet hänellä järkeväksi kokonaisuudeksi, vaan hän eli syytösten ja itseinhon tunnekuohuissa. Työpaikan ja perheen samanaikainen menetys oli taittanut hänen elämänuskonsa. Toipuminen tulisi viemään pitkän ajan. Maria tunnisti, että hän oli vuodessa selvinnyt Henryn menetyksestä kohtuullisen hyvin. Michaelilla oli pitkä tie kuljettavana. Hän päätti olla puhumatta omista kokemuksistaan; ne eivät miestä auttaisi. Kuolema on helpompi tapa menettää rakastamansa ihminen kuinm että tämä haluaa poistua paikalta ja jatkaa elämäänsä muissa olosuhteissa. Surun lisäksi joutuu kokemaan oman  huonommuutensa ja hyljätyksi tulemisen tunteet.

Molemmat istuivat pitkään hiljaa. Tarjoilija kierteli pöydän läheisyydessä, mutta ei tohtinut keskeyttää heitä. Maria näki kyyneliä miehen poskilla. Hän tuntui unohtaneen täysin, missä oli. Marian teki mieli poistua, mutta se tuntui sopimattomalta.”Joudun ottamaan yhteyttä isäni  omaisuudenhoitajaan. Satutko tuntemaan tätä yritystä, ” - Maria päätti kylmästi keskeyttää hiljaisuuden vaihtamalla keskustelunaihetta. Hän ojensi Wilsonin käyntikortin Michaelin eteen pöydälle. Tämä yskäisi, veti syvään henkeä ja tarttui korttiin. Samalla hän terästi ryhtiään ja tuntui olevan kiitollinen Marian tarjoamasta aihepiirin muutoksesta.

”En ole käyttänyt heidän palvelujaan. Yritys on liian pieni entisen työnantajani tarpeisiin ja erikoistunut henkilöasiakkaisiin. Olen nähnyt heistä arviointeja talouselämän lehdissä. Muistikuvani ovat myönteisiä. He ovat perinteisiä ja varovaisia, mutta näinä aikoina se on hyve. Yrityksellä on pitkäaikaisia asiakassuhteita. Kovin suurta omaisuutta en jättäisi heidän hoitoonsa, mutta sinun tarpeisiisi he riittänevät.” - mies sanoi helpottuneena. ”Olen kuullut, että he olivat aktiivisia Madoffin rahastojen kohdalla, joten tappioita on tiedossa heidänkin asiakkailleen. Jos sinun ei verojen takia tarvitse myydä isältäsi perittyä omaisuutta, niin pitäydy jonkin aikaa aktiivisista toimista.” Puhumalla tuntemistaan asioista Michael selvästi löysi tasapainonsa. Hän hymyili kysyessään Marialta, halusiko tämä syödä illallisen yhdessä. Maria tunsi itsensä vaivautuneeksi. Hän pelkäsi Michaelin myöhemmin jatkavan omien vaikeuksiensa läpikäyntiä.

”Olen ajatellut jättää illalla syömättä. Täällä laivalla tulee syödyksi liian usein ja liian paljon. Yritän keskittyä asioideni läpikäyntiin. Joudun järjestämään isäni tavaroita ja tekemään omia matkajärjestelyjä. Toivottavasti saat ajan mukana asiasi järjestykseen. Kyllä elämä yleensä palaa urilleen. Jos ei vanhoille, niin sitten uusille. Minulla on siitä kokemusta. Jos emme enää näe, niin kiitokset sinulle neuvoista. Minulla on yhteystietosi, jos tulevaisuudessa nousee esille uusia tarpeita.” Maria jätti Michaelin istumaan juomalasinsa ääreen. Hän halusi poistua paikalta peläten, että mies löytäisi tekosyyn tavata hänet ennen laivan tuloa satamaan. Hän ei tahtonut ryhtyä miehen muusaksi tai uskotuksi. Marialla oli riittävästi selviämistä omissa paineissaan. Hän jaksoi kantaa vain oman taakkansa.

29

Maria tarkasteli porraskäytävän seinämaalauksia. Ne olivat yhtä kirkkaat kuin hänen lapsuudessaan. Hissin veräjän ääni oli tuttu. Katon pieni pyöreä kristallikupu heitti valonsäteet seinän peilipintoihin, joista hän oli alle kouluikäisenä laskenut niiden lukumäärää. Toisen asuinkerroksen ovessa oli sama nimi kuin Marian nuoruudessa. Se oli kuulunut tuolloin merikapteenille, jota Maria ei koskaan ollut nähnyt. Oven kohdalla hän oli juossut nopeasti peläten tuntemattoman käden tavoittavan hänet postiluukusta. Sama tuttu töksähdys hissin pysähtyessä ylimpään  kerrokseen. Tasanteella oli kaksi ovea, jotka molemmat johtivat Juhanan asuntoon. Aiemmin toista ovea oli käyttänyt Telma, jonka huone oli ollut oven takana olevan pikkueteisen vieressä.

Maria kaivoi esille Hiltuselta saamansa avainnipun ja aukaisi pääoven. Lattia oven edustalla oli täynnä mainospostia. Hiltunen oli kertonut toimistonsa sihteerin käyvän paikalla kerran kuussa tarkistamassa, että kaikki on järjestyksessä. Viime käynnillään, joka oli jäänyt viimeiseksi, Juhana oli ehdottanut vartiointijärjestelmän asentamista huoneistoon, mutta Hiltunen ei ollut ehtinyt ryhtyä toimeen. Maria aavisteli, ettei hänen ja miehen yhteistyö tulisi olemaan pitkäaikaista.

Huonekalut oli peitetty lakanoin. Kalusteet näyttivät olevan Britan hankkimia. Tämä oli avioliittonsa alussa ilmoittanut, että ei muuta aikaisempien vaimojen tavaroiden sekaan, vaan haluaa omanlaisensa kodin. Maria muisti, kuinka muuttoliikkeen miehet olivat tyhjentäneet Liisan aikaiset kalusteet kaikkialta muualta paitsi Marian omasta huoneesta. Hän ajatteli, että tuskin ne olivat olleet Liisan hankintoja, vaan peräisin Orvokin ja Juhanan avioliitosta. Hän muisti hämärästi kukalliset tuolit ja ison, upottavan sohvan, jotka Telma oli viime tipassa pelastanut poistolavalta sisarelleen. Britan hankinnat olivat olleet aikanaan moderneja; sisustusarkkitehdin valitsemia rumiluksia. Telma oli tuhissut nousukkaasta, joka teki entisen, viihtyisän kodin kylmäksi edustustilaksi, jossa ei uskaltanut istua mihinkään, kun pelkäsi sotkevansa hienot vaaleat pinnat.

Maria oli valmis yhtymään Telman mielipiteeseen. Kalusteet eivät sopineet tänne. Ne olivat modernin tilan matalia ratkaisuja. Huoneisto oli vanhassa talossa ja huoneet olivat korkeita. Olohuoneessa oli pyöreä erkkeri. Ikkunat avautuivat puistoon, jonka puiden välistä näkyi merelle. Olohuoneessa oli keltavihreä kaakeliuuni viime vuosisadan alusta. Lattioita peitti hyväkuntoinen vanha parketti. Maria muisti kotihipat, jotka hän oli järjestänyt luokkatovereilleen nuoruudessaan. Tytöillä oli ollut jalassaan korkeat metallikorkoiset piikkarit, jotka tanssin aikana olivat painaneet syviä reikiä olohuoneen lattiaan. Juhanan ja Britan kotiin tullessa lattia oli ollut kuin tahkojuusto. Brita nosti hirmuisen metelin, uhkasi häntä koulukodilla ja soitti heti hiontamiehet paikalle. Britassa oli voimaa, hymähti Maria ajatuksissaan. Silloin ei naurattanut.

Maria päätti tehdä huoneistossa täyden uudistuksen. Väliseiniä poistamalla saisi sisään lisää valoa ja maalaamalla katot ja seinät valkoiseksi, tila muuttuisi avaraksi. Sisällä oli nykykunnossa pimeää ja koppimaista. Hän yllättyi, kuinka nopeasti mieli asettautui tähän tilaan. Se tuntui välittömästi kodilta. Hän oli kuulevinaan Telman tossujen pehmeän, rahisevan äänen ja haistoi Juhanan partaveden tuoksun eteisessä. Äiti Liisasta tila ei tuonut muistoja mieleen, ainakaan vielä. Ulko-oven vieressä olevasta tapetista hän erotti jäljet hiuslakasta, kun oli kokeillut Britan purkeista sopivaa. Tämä oli luonnollisesti kannellut Juhanalle huonosti kasvatetusta tyttärestä, joka kävi varkaissa hänen tavaroillaan. Keittiön pikkuparvekkeen hän ottaisi käyttöön. Hän muisti Telman kattamat kesäaamiaiset, jolloin he kahdestaan söivät ulkona paahtoleipää samalla seuraten laivaliikennettä. Parvekkeen ovessa oli Telman ripustamat pitsiverhot ja avotilassa pieni valkoinen metallipöytä kahdella tuolilla. Keittiö oli Telman valtakunta, johon Brita ei sisustussuunnitelmineen päässyt iskemään.

Keittiö kelpasi Marialle. Marmoriset ikkunalaudat; pöydän päällä katosta riippuva lyijylasiovinen astiakaappi ja pieni vanha talonpoikaispöytä kuuluivat kaikki hänen nuoruuteensa. Keittiökoneet ja kaapinovien värit vaihtamalla syntyisi kodikas tila. Juhanan makuuhuone oli pimeä; punaiset samettiset verhot roikkuivat ikkunan edessä. Isä oli asunut täällä muutaman viikon ennen lähtöään risteilylle. Sängyn päällä näkyi ylimääräisiä vaatteita, komeroissa oli muutama vaatekappale. Hyllyt olivat tyhjiä. Juhana ei ollut Floridassa asumisen aikana käynyt useinkaan kodissaan. Asunnon tyhjentäminen ei tuottaisi Marialle ongelmia.

Viimeiseksi hän avasi oven omaan huoneeseensa. Aikanaan siellä oli ollut hänen messinkipäinen sänkynsä, jonka päällä roikkui pitsikatos. Seinillä oli ollut Voguen kansikuvia messinkikehyksissä. Komeroissa oli ollut peiliovet ja lattialla puinen keinuhevonen, jonka Mami oli saanut mukaansa omasta kotikartanostaan. Nyt huone oli tyhjä; ei huonekaluja, kaappeja, verhoja - ei mitään. Miksi Juhana oli hävittänyt kaikki hänen tavaransa tai mihin hän oli ne pistänyt? Maria tiesi, ettei hänellä ollut oikeutta odottaa, että isä olisi säilönyt vuosikausia hänen nuoruudessansa jälkeensä jättämiä tavaroita, mutta täysin tyhjä huone oli poikkeus kaikesta muusta. Tästä tulisi hänen vierashuoneensa, jossa Henry Junior ja Sarah voisivat yöpyä käydessään Suomessa. Asunnosta tulisi tukikohta lapsille, jos he haluavat. Hän voisi pyytää nämä seuraavalla lomalla käymään ja sisustamaan huoneen tarpeidensa mukaan.

Maria soitti kännykällään operaattorille, jonka automaattivaihde pyysi painelemaan erilaisia numeroita, jotta he voisivat palvella mahdollisimman hyvin. Musiikkipimputuksen jälkeen automaattiääni kertoi jonotusajan olevan yli 20 minuuttia, mutta heihin voi olla yhteydessä myös Internetin kautta. Maria puhisi kiukustuneena, että laajakaistayhteyttä hän tässä oli hankkimassa, jotta pääsisi tähän verkkoon.Hän mietti hetken, miten pystysi hankkimaan itselleen teleyhteydet ja päätti pistäytyä lähimmässä liikkeessä. Mariaa ihmetytti, kuinka monien palvelujen hankkiminen oli tehty nykyaikana vaikeaksi. Hän oli kuvitellut, että yritys, missä ostaminen oli tehty mahdollisimman helpoksi, menestyy. Maria ajatteli huvittuneena tarkistaa, olisiko hänellä kyseisen teleyrityksen osakkeita; joutivat mennä. Hän muisti, että heillä oli ullakkokomero, jonka
avain saattoi olla nipussa eteisen pöydällä. Juhana oli mahdollisesti siirtänyt hänen tavaransa ullakolle. Hän ei keksinyt suoranaista syytä, miksi isä olisi hävittänyt hänen tavaransa, ellei sitten Brita ollut ehtinyt tehdä sitä jostain oikusta.

Etsiessään avainta Maria katseli itseään peilistä. Aikanaan sama peili on katsonut häntä läpi lapsuuden ja nuoruuden. Jos peilillä olisi muisti, niin hän voisi selata näppäimillä läpi kaikki sen pinnasta katsoneet kasvot; Orvokin, Liisan, Telman, Britan ja Juhanan. He kaikki kuuluivat tähän asuntoon. Se oli ollut heidän kotinsa ja oudolla tavalla oli sitä edelleen. Maria ajatteli, että hän kerää peilin lähelle joukon entisten asukkaiden valokuvia katsomaan menneisyydestä nykyhetkeä – Britan hän tässä yhteydessä unohtaisi. Vintillä oli heidän verkkokomeronsa lukittuna. Monet vanhat talot olivat ottaneet ullakot asumiskäyttöön, mutta tässä taloyhtiössä näin ei ollut. Komerossa oli muovilaatikoita, jotka oli huolella suljettu. Lähin valopiste oli sammunut ja Marian oli vaikea erottaa laatikoiden sisältöä. Hän päätti käydä läpi tavarat myöhemmin; mitään huonekalujen kokoista sieltä ei erottunut. Hän ajatteli kysyä isännöitsijältä luotettavaa tahoa, joka ottaisi huolekseen asunnon tyhjennyksen ja kunnostuksen. Vähäiset henkilökohtaiset tavarat hän voisi tulla keräämään roskapusseihin. Laatikoissa ja hyllyissä näytti olevan normaaleja pikkutavaroita ja papereita. Hän suunnitteli pääsevänsä muutaman kuukauden kuluttua muuttamaan pysyvään kotiinsa.

Tärkeintä oli, että Maria tunsi palanneensa juurilleen; sinne minne hän kuului. Hänellä oli oma henkilökohtainen tukikohta ensimmäistä kertaa elämässään. Hän päätti myöhemmin etsiskellä vanhojen tavaroiden liikkeestä kirjo-tatyötä, missä lukisi ” oma koti, kullan kallis”. Sellainen oli ollut Telman sängyn takana seinällä. Kadun kulmassa oli sama antikvariaatti ja toisella puolella pieni kahvila, josta Maria muisti usein käyneensä ostamassa hyvät kahvipullat Telmalle. Pankkikonttori oli kadonnut ja sen tilalla oli arkkitehtitoimisto. Pankkiautomaatti oli jäänyt palvelemaan asiakkaita. Maria käveli läheiselle raitiovaunupysäkille. Hän oli palanut kotikulmilleen.

30

Maria oli ollut kaksi viikkoa Suomessa ja asiat alkoivat järjestyä. Juhanan testamentin valvonta oli edennyt päätellen siitä, että eräänä iltana Brita soitti hänen kännykkäänsä. Hän oli esittänyt muodolliset valittelunsa Juhanan kuolemasta, mutta oli nopeasti siirtynyt varsinaiseen asiaansa.

”Juristi ei kertonut, paljonko Juhana jätti minulle. Saan tiedon vasta testamentin lukutilaisuudessa. Onko sinulla asiasta tietoa? Oikeus ja kohtuus on, että minä olen isäsi pääperijä. Ei hän koskaan sinusta välittänyt, koska et halunnut olla kanssamme tekemisissä. Juhana lupasi avioeromme yhteydessä hyvittää kaikki kärsimykseni kuolemansa jälkeen. Nyt tarvitsen rahaa. Olen kahden tyttären yksinhuoltaja. Nykyinen aviomieheni on sairaseläkkeellä, eikä asu enää kanssamme. Kyllähän sinä tiedät, kuinka kalliiksi tyttäret tulevat! Jos haluat, voin toki tulla auttamaan sinua Suomeen Juhanan jäämistön käsittelyssä. Minulla on siellä paljon omia, arvokkaita tavaroita, jotka voin samalla pakata mukaani. Minkkiturkkiani olen kaivannut moneen otteeseen.”

Brita ei ollut kysynyt mitään Mariasta, eikä tämän elämästä muutenkaan. Tämän oli kohtuutonta olettaa, että jätettyään Juhanan hänellä olisi täydet oikeudet kaikkiin jäljellä oleviin tavaroihin. Maria huomasi Britan herättäneen hänen sisällään saman hädän, kun aikanaan hänen ollessaan pikkutyttö. Nyt ei ollut Telmaa apuna. Maria mietti, miten helpoimmin karistaisi Britan elämästään. Hän ei ollut nähnyt Juhanan asunnolla mitään Britaan liittyvää, ellei vintin laatikoissa sitten ollut tämän tavaroita. ”En usko, että tarvitsen apuasi. Olen käynyt entisessä kodissani enkä nähnyt siellä mitään sinulle kuuluvaa. Komeroissa oli ainoastaan Juhanan omia vaatteita. Hän on saattanut lahjoittaa sinun tavarasi Pelastusarmeijalle. Vintillä näin muutaman muovilaatikon, joita en tarkistanut. Uskoakseni sinulla ei avioeron jälkeen ole mitään lainmukaista osuutta täällä oleviin tavaroihin.”

Brita ei ollut helposti nujerrettavissa, vaan alkoi nyyhkyttää puhelimessa. ”Minä olen aina pitänyt sinua kylmäsydämisenä ihmisenä. Nyt näen, kuinka oikeassa olen ollut. Isäsi oli hyvä ihminen. Minä rakastin häntä. Meillä oli hyvä avioliitto. Minä odotin isäsi lasta. Lastenhuoneen kalusteet olin katsonut valmiiksi. Ei ollut minun syyni, että odotus päättyi keskenmenoon. Se olisi ollut poika. Muutimme tapahtuneen jälkeen Floridaan. Juhana ei koskaan pystynyt unohtamaan poikaansa. Hän ei halunnut uusia lapsia, jottei niille kävisi yhtä huonosti. Minä halusin lapsia ja jätin isäsi. On ihan oikein, että hän muistaa syntymättömän lapsensa äitiä testamentissaan. Ne laatikot siellä vintillä ovat Juhanan vanhempien jäämistöä. Veimme ne sinne, kun emme tienneet, mihin pistäisimme. Et sinä niistä mitään arvokasta löydä, ovat vain vanhoja kirjeitä ja papereita.”

Maria oli neuvoton Britan puhetulvan edessä. ”Minä en valitettavasti pysty olemaan sinulle avuksi. Toivottavasti testamentti vastaa odotuksiisi. Kuten sanoin, en tarvitse sinulta apua. Juristini kautta voit hoitaa mahdolliset asiasi.” Brita oli hetken hiljaa ja odotti Marian jatkavan puhettaan. Tämä oli katkaisemassa puhelua, kun kuuli Britan viimeiseksi kivahtavan. ” Jos Juhana jätti sinulle jotakin, niin tulen kyllä hakemaan juristini kanssa testamentin purkamista. Juhana ei koskaan uskonut, että olet hänen tyttärensä. Sanoi aina, että äitisi oli ollut uskoton hänelle. Kaikki kuuluu minulle, älä koske tavaroihini.”

Maria mietti hetken Britan sanoja, mutta rauhoittui muistaessaan, mitä Juhana oli puhunut. Hän oli varma, ettei isän järjestelyissä löytyisi Britan mentävää aukkoa. Tämä tuntui vihaavan häntä kaikkien näiden vuosien jälkeen. Elämä oli kohdellut Britaa kovin käsin, ja hän oli katkeroitunut ja pettynyt ihmisiin. Maria päätti, ettei antaisi Britan pilata omaa oloaan. Oli ollut mielenkiintoista kuulla Britan keskenmenosta. Marialla ei ollut mitään mahdollisuuksia tarkistaa asiaa, mutta väite tuntui istuvan palapeliin. Kyse saattoi toisaalta olla Britan halusta vahvistaa asemiaan tes-tamenttitaistelussa, mutta Maria ajatteli omaa huonettaan ilman kalusteita. Brita oli tyhjentänyt sen tulevaa lastaan varten, mutta ei ollut ehtinyt hankkia uusia kalusteita tilalle. Marian oli helppo kuvitella, ettei Juhana ollut koskaan käynyt huoneessa tapahtuneen jälkeen. Hänellä olisi ollut pikkuveli, jos kaikki olisi mennyt toisin.

Maria oli ollut matkan jälkeen kiireinen. Hän ei ollut ehtinyt kuin harvoin tarkistaa sähköpostiaan. Siellä oli viesti Wilsonilta muutoksista si-joituksissa, testamentin valvojan lähettämiä aikatauluja sekä lasten lyhyitä viestejä kouluasioista. Hän oli unohtanut laivalla Facebookin kautta Pierrelle lähettämänsä kyselyn. Hänen oli vaikea kirjoittautua sisään, kun David ei ollut enää auttamassa. Maria löysi käsilaukustaan kirjautumisohjeet ja katsoi etusivunsa. Hänelle oli tullut kolme viestiä. Yksi oli Sarahilta, joka kertoi olevansa iloinen, kun äiti oli siirtynyt historiasta nykyaikaan. Tarkoitti varmaan tietokoneen aktiivista käyttöä. Toinen oli Davidilta, joka lähetti tietoja laite- ja ohjelmistoko-koonpanosta, jota hän suositteli Marian käyttöön. Kolmas viesti oli Pierreltä. Se oli pitkä ja koukeroinen ja Maria keskittyi kouluranskallaan lukemaan sitä huolella.

31

Kiitokset kysymyksestänne!


Olen iloinen, että käännyitte puoleeni. Olen sama henkilö, joka on julkaissut kysymyksenne kohteena olevan henkilön kirjoista tutkimuksia. Hänen kuolemansa jälkeen olen vastannut hänen kirjallisen jäämistönsä hoidosta ja asun hänen entisessä kodissaan Carcassonessa. Hän testamenttasi omaisuutensa säätiölle, jonka tehtävänä on löytää uutta tutkimustietoa keskiaikaisesta ajattelusta. Hänellä ei ollut omaa perhettä ja olimme hyvin läheisiä. Hän ehdotti jo eläessään, että ottaisin hoitooni hänen arvokkaan työnsä jatkamisen. Luonnollisesti olen vasta oman tutkimusurani alussa enkä hänen veroisensa ja arvoisensa asiantuntija. En tiedä kyseisen kirjan valokuvista mitään. Niistä ei ole ollut mainintoja sen paremmin kustantajalla kuin hänen omissa arkistoissaan. Ne ovat tulleet kirjaan kuin tyhjästä. Näin ollen ne saattavat hyvin olla jonkun ulkopuolisen ottamia. Hän ei koskaan puhunut minulle kenestäkään ulkomaalaisesta henkilöstä, enkä voi olla avuksi varmistaakseni mitenkään tuttavanne osuutta asiassa. Pyrin vielä tarkistamaan, löytyykö hänen henkilökohtaisista arkistoistaan mitään, jonka voisin liittää kysymäänne asiaan. Jos löydän jotain, niin otan yhteyttä. Liitän alle yhteystietoni, koska olen hyvin satunnainen Facebookin käyttäjä. Ystävällisin terveisin….


Maria oli pettynyt kirjeen varovaiseen sävyyn. Pierre koki hänen lähestymisensä turhaksi vaivannäöksi. Tämä oli halunnut korostaa olevansa Hermannin läheinen ystävä; ikään kuin hän olisi ollut mustasukkainen pelkästä ajatuksesta, että Hermanilla olisi voinut olla muita ihmissuhteita hänen tietämättään. Jospa heillä oli suhde ja Herman piti enemmän miehistä kuin naisista Orvokin tietämättä. Maria huomasi Jimin tapaamisen avartaneen hänen tulkintojaan ihmissuhteista. Marialla ei ollut mahdollisuuksia varmistaa asiaa ja hän päätti jättää toistaiseksi Hermannin kohtalon auki. Orvokin tuhkauurnan hän oli päättänyt viedä Etelä-Ranskaan Montsègurin rinteille heti, kun saisi järjestettyä itselleen muu-taman päivän vapaata aikaa. Hermannin kodin sijainti paikan lähellä vahvisti jollain salaperäisellä tavalla Orvokin tärkeyttä miehen elämässä.

Marialla oli kädet täynnä monenlaisia käytännön asioita. Orvokin säätiön tilanne oli käytävä läpi ja mietittävä, voisiko hän yhdistää Juhanan Suomen omistukset ja säätiön asiat samojen henkilöiden hoitoon. Juhanan testamentin vahvistaminen oli kesken, mutta asunnon remontin suunnittelun hän voisi käynnistää. Floridan tilanne piti selvittää. Marian piti löytää sopiva koulutusvaihtoehto yritysten hallinnon ja rahoituksen maailmasta. Juhana oli kehottanut häntä valitsemaan itselleen hyviä neuvonantajia ja hän ei tiennyt, miten asiaa voisi lähestyä. Talouskriisin huononevat uutiset saivat hänet huolestuneena miettimään, pitäisikö hänen reagoida vai luottaisiko hän nykyisiin asioiden hoitajiin. Hän muisti Juhanan sanoneen, että silloin pitää ostaa, kun hinnat ovat romahtaneet. Maria oli päättänyt jatkaa laivalla hyvin alkanutta oman kunnon hoitoa. Uuden asuinpaikan läheisyydessä oli yksityinen kuntosali, josta hän neuvotteli henkilökohtaisen valmentajan itselleen; paikallisen Jamesin - Tapsan, jonka tehtävänä oli huolehtia hänen itsekuristaan. Hän muisti, että Brita oli lähtenyt kuntohoitajansa matkaan jättäessään Juhanan. Tapsa oli vielä nuorukainen, eikä muodostanut tässä suhteessa riskiä.


32

Maria ajoi vuokra-autolla Toulouisen lentokentältä kohti hotellia, josta oli varannut huoneen. Majatalo sijaitsi maaseudulla vanhassa pappilassa, joka oli muutettu pieneksi perhehotelliksi. Internetin kuvissa paikka näytti viehättävältä. Maria oli varannut huoneen kolmeksi yöksi. Hänestä tuntui mukavammalta asua perheenomaisissa olosuhteissa kuin isossa tähditetyssä hotellissa keskellä kaupunkia.

Auto kulki pitkin kiemurtelevaa kylätietä lavendelin peittämien peltojen lävitse. Ympärillä näkyi viini istutuksia, hevoslaumoja ja vanhoja köynnösten peittämiä kivimuureja, joiden takana vilahteli kukkien ympäröimiä pihapiirejä. Hän löysi helposti kartan avulla oikean kylän, mutta ei nähnyt hotellia muistuttavaa rakennusta. Hän pysähtyi kylän avoinna olevan leipomon kohdalle, josta tuli ulos nuori tyttö kantaen patonkeja. Maria näytti tälle paperia, jossa oli majapaikan osoite. Tyttö kehotti häntä ajamaan kylän lävitse ja jatkamaan hautausmaan ohitse. Kivimuurin loputtua alkaisi viinitarha, jonka takana tulisi näkyviin tornirakennus.

Maria löysi ohjeiden mukaan vaivatta perille. Hänet otti vastaan perheen emäntä, joka kertoi hänen olevan ainoan vieraan, koska tähän aikaan vuodesta ei seudulla liikkunut matkailijoita kuten myöhemmin kesällä ja etenkin viininkorjuun aikaan. Hän oli pahoillaan, ettei voinut tarjota täydellisiä ravintolapalveluja, mutta Carcassonneen oli vain 20 kilometrin ajo-matka ja sieltä löytyi erinomaisia ruokapaikkoja. Aamiainen järjestyisi talon puolesta samoin kuin muutkin ateriat, mikäli hän tyytyisi perheen omiin ruokavalintoihin. Marian huone oli tornin ylimmässä kerroksessa. Sieltä näkyi kauas laaksoon ja sen takana olevan vuoren rinteille. Maisema oli kuin suoraan satukirjasta. Maria ajatteli, että oli helppo kuvitella ikkunan näköalan pysyneen samanlaisena muutaman sadan vuoden ajan. Kaukana laaksossa kulkevat autot olivat ainoa muistutus nykyajasta.

Maria tunsi näkymän salpaavan hänen hengityksensä. Se oli ainutlaatuisen kaunis ja rikkomaton. Viiniköynnösten lehdet olivat kevään vihreät; puutarhassa kukkivat orvokit. Maria tunsi olevansa kuin Prinsessa Ruusunen linnassaan. Portaita ylös valkoisella hevosella ratsastava ritari puuttui. Hän joutuisi varmaan loppuelämänsä tyytymään pelkkiin hevosiin, Maria hymähti ajatusta. Mariasta tuntui jollain naurettavalta matkustaa tänne yhden tuhkauurnan takia. Hän ei osannut ikkunasta hahmottaa, missä päin Orvokin vuori sijaitsi. Ajomatkan aikana oli näkynyt lukuisia erikokoisia vuoria ja kyliä. Etelä-Ranska oli näillä kohdin vuorien ja laaksojen muodostama jättikivikko, jonka elintaso oli muuta Ranskaa alhaisempi. Maria muisti Hermanin kirjan maininneen, että tuhat vuotta sitten tilanne oli päinvastainen. Sivistys ja vauraus asuivat näillä alueilla.

Maria tuskaili, ettei tehtävä olisi helppo. Jos vuori löytyisi, niin miten hän kuvitteli kiipeävänsä sen huipulle tuntemattomassa maastossa. Huipulle tuskin johti suora asfalttitie. Orvokki ja Herman olivat päässeet sinne tavalla tai toisella. Hermanista Maria muisti Pierren. Tämä asui
lähistöllä. Hän ei ollut kuullut miehestä ensimmäisen viestin jälkeen sanaakaan. Maria oli vastannut ja kiittänyt tiedoista ja kertonut odottavansa innolla, jos tämä löytäisi valokuviin liittyvää aineistoa. Hänellä oli matkalla mukanaan kopio Pierren ensimmäisestä viestistä. Siitä löytyivät miehen yhteystiedot. Mariaa harmitti soittaminen tuntemattomalle miehelle. Tämän kirjallinen vastaus oli ollut vaivautuneen tuntuinen, jopa vihamielinen. Hän koki epämiellyttävästi olevansa häiriöksi. Pierre voisi olla hänelle suureksi hyödyksi tuntiessaan alueen. Maria empi, mutta päätti kokeilla, vastaisiko mies hänelle lähettämäänsä puhelinnumeroon.

Naisääni vastasi puhelimeen. Maria tiedusteli Pierreä ja nainen kertoi tämän palaavan toimistolle tunnin kuluttua. Maria selitti olevansa pikaisesti käymässä seudulla ja haluaisi mielellään tavata Pierren, jos mahdollista. Hänen asiansa koski säätiön arkistoa. Samalla Maria jätti nimensä ja kännykkänumeronsa sekä hotellin nimen, jossa asui. Hän suuntasi pihalle ja poikkesi autollaan kylään, jonka läpi oli tullessaan ajanut. Leipomon ohella hän erotti talojen seasta pienen ruokakaupan. Hän osti hedelmiä ja mehuja. Niiden ja leipomon tuoreiden croissanttien avulla Maria uskoi selviävänsä iltaan saakka.

Hän päätti kierrellä autolla lähiseutuja ja katsella omin päin maisemia, kun puhelin soi. ”Kuulin teidän soittaneen. Miten voin olla avuksi? Minulla ei ole lisätietoja aiemmin kysymistänne valokuvista.” - miehen ääni oli matala ja töykeäntuntuinen. Maria manasi mielessään, ettei oikeasti ollut kyse valokuvista vaan Orvokin ja Hermanin yhteisestä elämästä. ”Olen täällä suorittamassa tehtävää, jota varten tarvitsisin avukseni paikallista tuntemusta. Arvostaisin, jos teillä olisi aikaa pari tuntia kanssani.” Puhelimessa vallitsi pitkähkö hiljaisuus kuin Pierre olisi etsinyt sopivaa tekosyytä kieltäytyä tehtävästä. ”Olen loppupäivän varattuna, mutta huomenna lounasaikaan voisimme tavata. Hotellinne on lähellä asuinpaikkaani ja sihteerini voi valmistaa meille sopivaa syötävää. Katsotaan, miten voin olla avuksi. He osaavat hotellissa neuvoa ajoreitin tänne, kun kerrotte menevänne Herman Velezin entiseen kotiin. Kaikki paikkakunnalla tunsivat hänet. Odotan tapaavani teidät täällä klo 13.00 ”

Maria tunsi edistyneensä. Huomenna hän olisi hoitanut tehtävänsä ja hänelle jäisi sen jälkeen päivä aikaa kierrellä ympäristöä. Tänään oli aikaa nauttia kylvystä omassa tornissa katsellen ympärillä olevia viinitarhoja ja lukien mukana olevaa liikkeenjohdollista kirjaa. Hän oli tottunut yksinäisiin iltoihin. Marialla oli aikaa muistella Henryä ja ajatella lapsiaan. Viime viikkojen touhu oli pitänyt hänen ajatuksensa kiinni työssä. Oli aika rentoutua.Aamulla hän heräsi koputukseen. Talon emäntä kantoi tarjotinta, jossa höyrysi kahvi ja pieni aamupala. Hän avasi ikkunaluukut ulos puutarhaan ja asetti tarjottimen ikkunan edessä olevalle marmoripöydälle. ” Ulkona on ihana kevätpäivä; paljon lämpöisempi kuin normaalisti tähän aikaan. Linnut ovat innostuneet laulamaan kesän odotuksessa. Meillä on ollut tähän asti poikkeuksellisen viileä sää. Haluatteko tulla päivällä syömään kanssamme? ”- nainen rupatteli tarkastellen samalla Marian ilmettä. Maria kertoi menevänsä lounaalle Carcassonnen suuntaan. Hän näytti paperilla olevaa osoitetta. ”Tämä tila on 15 minuutin ajomatkan päässä. Seuraatte ensin tienviittoja ja samalla kun kaupungin kivimuuri tulee näkyviin, käännytte oikealle suuren tammen jälkeen ja pikkutie vie kivisen kaksikerroksisen talon eteen. Muita taloja ei ole lähistöllä, joten löydätte rakennuksen helposti. Kertokaa minulta terveisiä Pierrelle ja Sophielle. En ole nähnyt heitä moneen kuukauteen.”

Nainen ei malttanut olla kyselemättä tarkemmin Marian syitä oleskella paikkakunnalla. ”Oletteko opiskelija vai tutkija? Heillä on säätiössä Ranskan paras kataarien historiaa käsittelevä kirjasto. Herman Velez teki mittavan elämäntyön kerätessään yhteen paikkaan eri arkistoihin hautautuneet paperit. Nämä seudut ovat olleet kataarien asuttamia, ja ajattelussamme on edelleen jälkiä heidän vanhoista uskomuksistaan. Melkein kaikki kirkkomme on omistettu Maria Magdalenalle,” - hän lopuksi lisäsi. Maria selitti lyhyesti olevansa liikkeellä ystävänsä asioissa ja päätti olla kyselemättä lisätietoja, jottei emäntä intoutuisi jatkamaan tiedustelujaan. Hän ei ollut koskaan pitänyt asioidensa jakamisesta vieraiden ihmisten kesken. Maria pukeutui farkkuihin, valkoiseen paitapuseroon ja vaaleanruskeaan nahkajakkuun. Jalkaansa hän pujotti maastoon sopivat matalat kävelykengät, vaikka oli viime aikoina viehättynyt korkeakorkoisista avokkais-ta. Hän purki matkalaukusta muovipussin sisälle asettamansa Orvokin tuhkauurnan ja pisti sen huolellisesti kevyeen selkäreppuun. Olkalaukkuunsa hän otti Orvokin valokuvat sekä Hermannin kirjan; kuin todisteiksi Pierrelle olevansa oikealla asialla.

Hän ei tiennyt, mitä odottaa loppupäivältä, mutta päätti etsiä autollaan matkan varrelta suuremman kylän, josta voisi löytyä kukkakauppa. Maria ajoi laakson tietä pitkin ja näki oman asuintorninsa kaukaa pellon takana. Muutaman kilometrin kuluttua tie kääntyi jyrkästi joen tuntumasta ja mutkan takana hänen eteensä kohosi tuttu vuoren profiili. Montsègur oli kaukana monen kummun takana, mutta ulottui suurimpana ja jyrkimpänä vihreän maiseman yläpuolelle. Orvokin vuori oli ollut lähempänä, kun Maria oli osannut ajatella. Hän ei tarvitsisi Pierreä oppaaksi. Marialla oli aikaa ja hän pysäytti auton ottaakseen kamerallaan kuvia maisemasta. Ympäristö oli kaunis. Joen kohina kuului puiden lomasta. Kosteikossa asui pikkulintuja, jotka pyrähtivät lentoon Marian lähestyessä. Kukkivat köynnöskasvit ja muratit kiipeilivät pitkin vanhojen lehtipuiden runkoja. Puiden varjossa viihtyi sinikukkaisia pensaita ja keltaisia, suuria kukkia. Kevät oli puhjennut vehreänä ja raikkaana.

33

Kukkakauppa sijaitsi tien vieressä pienen kahvilan yhteydessä. Omistaja kertoi, että autoilijat poikkesivat ottamaan vuoresta valokuvia, osta-maan matkamuistoja ja jotkut halusivat viedä oman kukkavihkonsa kataarien muistoksi raunioille. Maria löysi vaivatta Hermannin talon. Ympärillä oli paikalliseen tapaan vanha kiviaita ja talon edessä solisi pieni suihkulähde, jossa vesi pursusi läpi pyöreäksi torniksi asetettujen kivien. Kosteus oli saanut tornin kasvamaan pieniä sammalkasveja, jotka hauskasti pehmensivät kivien kovaa pintaa. Oven oikealla puolella oli pöytäryhmä, johon oli katettu aterimet kahdelle. Häntä selvästi odotettiin.

Oven avasi Pierre. Mies oli nelikymmenvuotias, hoikka ja kapeakasvoinen. Hänen tukkansa oli tumman kiharainen kehystäen kasvoja tuuheana ja samalla pehmentäen kasvojen terävyyttä, nenän ja leuan kotkamaista linjaa. Pierrellä oli yllään vihreät samettihousut ja ruskea lyhythihainen paita. Hän oli olemukseltaan nuorekas ja huoleton; aivan erilainen kuin Maria oli odottanut viestin ja puhelun perusteella. Hän tunnisti omien ennakkoasenteidensa olleen turhia. Pierre vaikutti mukavalta. ” Hienoa, kun otit yhteyttä! Täällä käy harvoin kukaan muu kuin joku opiskelijoistani. Mennään ensi sisälle tervehtimään Sophieta.” Pierre oli Marian nähtyään siirtynyt sinuttelemaan tätä. He kulkivat hämärän aulan läpi suureen huoneeseen. Maria jäi kukkakimppu kädessään tuijottamaan hämmästyneenä takkauunin yläpuolella olevaa suurta kuvakudosta; tyttö ja yksisarvinen hevonen; sama gobeliini kuin Orvokin kodin makuuhuoneen seinällä. Täällä kuva oli monta kertaa kookkaampi ja erivärinen. Orvokin kuvakudos oli siniturkoosi, kun tämä puolestaan vaihteli oranssin ja okran maanläheisissä väreissä. Pierre huomasi hänen hämmentyneen katseensa ja ryhtyi selittämään kyseessä olevan vanhan keskiaikaisen mallin mukaan kudotusta flaamilaisesta gobeliinista. Monet keskiaikaiset aiheet olivat alun perin peräisin näiltä seuduilta.

Nuori nainen tuli sisään talon takahuoneesta korjaten käsin pitkiä hiuksiaan. ”Saanko esitellä sisareni Sophien, jonka kanssa puhuit puhelimessa. Hän on luonani tämän vuoden valmistellen omaa väitöskirjaansa ja toimien sihteerinäni. Sophie uhkaa lähteä ensi kuun alussa. En ole riittävän haastavaa seuraa. ”- Pierre kiusoitteli sisartaan. Sophie tarttui hymyillen Marian tarjoamaan kukkavihkoon. Tämä oli ostanut kukkakaupasta nipun sinisiä orvokkeja. Häntä huvitti kukkien osuvuus tilanteeseen; Orvokkeja Orvokilta Hermannin kodille. Pierre pyysi Mariaa istumaan takan edessä oleviin upottaviin nahkaisiin nojatuoleihin. Tämä antoi katseensa kiertää asuntoa; korkeita ja ylöspäin kapenevia lyijylasi ikkunoita, yläkertaan vievää jykevää, kivistä avoportaikkoa, kirjoja täynnä olevia tammisia hyllyjä, takan reunalle asetettuja lukuisia, lasisia paperipainoja ja katosta laskeutuvaa suurta taottua kynttelikköä.

Huoneen toisessa päässä oli suuri pyöreä pöytä, jota kiersi 12 korkeaselkäistä tuolia. Sen yläpuolella avautuva kattoikkuna laski sisään auringon muodostaman valokartion, josta säteet levisivät huoneen eri puolille paljastaen kaikki yksityiskohdat. Huoneen kauneus ja harmonisuus saivat kyyneleet Marian silmiin. Huoneen mittasuhteet ja moninaiset erikoisuudet tuntuivat kätkevän sisäänsä maailmankaikkeuden matemaattisine kaavoineen. Kaikella oli syy ja seuraus ja kaikki vuorovaikutti toisiinsa. Mariasta tuntui, että hän katsoi Orvokin, ei Hermanin kotia. Orvokin huoneen pieni kuvakudos oli salainen ovi, josta ajatusten silta johti tähän tilaan suuren kudoksen kautta. Maisemassa näkyvä vuori imeytyi peilin kautta takaisin Orvokille, jonka asunnossa se asettui raameissa olevaan valokuvaan. Huone oli karu, koska Orvokin elämän kauneus oli täällä kuten myös ajatukset.

Pierre oli seurannut hiljaa, kun Marian katse kiersi huoneen yksityiskohtia. Joku opiskelijoista oli kertonut kuulevansa tilassa kaukaisen hymnin soinnun. Joku toinen oli kertonut nähneensä kahden valkoisen kyyhkysen laskeutuneen kattoikkunasta pöydälle seistessaan portaikon yläosassa, mutta näky oli hetkessä kadonnut tai muuttunut kirkkaaksi auringon valoksi. Pierre oli kuullut välillä huoneessa musiikin soivan tietäen samalla, että se oli mahdotonta. ”Anteeksi, että olen poissa tolaltani. Tämä sali sokaisi minut. Suomessa Helsingissä on huone, jonka seinällä on sama kuvakudos; vuori, joka näkyy sivuikkunasta, on siellä valokuvassa. Huoneen pöydällä oli tämän talon entisen isännän Hermanin kirjoittama kirja, ja pöytälaatikosta löysin kirjaan kuuluvat valokuvat.” - Maria ryöpsäytti kerralla taustat läsnäoloonsa. ”Löysin myöhemmin muistiinpanovihkon, johon oli kirjattu kahden viikon ajalta noin 30 vuotta aikaisempia tapahtumia tällä alueella sekä valokuva Hermanista pikkuautoon nojaten. Olen täällä mukanani tuhkauurna, jonka uskon kuuluvan tähän ympäristöön paremmin kuin Suomeen.”

Maria oli voimakkaasti liikuttunut, vaikka hän yritti peittää mielialansa vastapäätä istuvalta mieheltä. Hän ymmärsi, ettei ollut täysin jokapäiväistä, että ovesta astuu sisään vieras ihminen, joka kuljettaa mukanaan tuhkauurnaa ja katselee ympärilleen vedet silmistä vuotaen.  Pierre aloitti rauhallisella äänellä: ”Tiesin varautua, kun näin kädessäsi sinisen orvokkikimpun. Hermanin tahto oli, että vuokran sijasta säätiö, siis tällä hetkellä minä, vien kerran kuukaudessa hänen haudalleen sinisistä orvokeista tehdyn kimpun, aina kun niitä on saatavilla. Päivämäärä on määrätty; kuukauden 24.s päivä. Se on tänään.”

Pierre veti henkeä ja hänen äänessään kuulsi liikutus: ”Uskon, että kukkasi on tarkoitettu Hermanin haudalle. Välillä on turha taistella irrationaalisia asioita vastaan. Niin vain on. Jollain tasolla tämä kaikki muodostaa järkevän kokonaisuuden, vaikka me emme sitä ymmärrä - liian monta sattumaa selitettäväksi järjen avulla.”

Maria muisti, että Orvokki oli syntynyt jouluaattona; siis 24.s päivä. Maria kertoi sen Pierrelle, joka nyökkäsi tyytyväisenä kuullessaan yksityiskohdan, joka sopi palapeliin. ”Siinä näet. Joku asia, minkä olisi pitänyt tapahtua, on jäänyt kesken ja toteuttaa itsensä loppuun omalla tavallaan. Kun kaikki palaset ovat tulleet osaksi alkuperäistä suunnitelmaa, jännitteet laukeavat ja harmonia palaa. Näin elämä toimii,” - mies tuntui kuittaavan itsestäänselvyytenä kummalliset yhteensattumat.

”Jos sinulle sopii, niin menemme nyt syömään ja sen jälkeen Hermannin haudalle viemään kukat, jotka toit,” - hän jatkoi ja auttoi Marian ylös upottavasta tuolista. Sophie odotti heitä ulkona. Hän oli kattanut valkoliinaiselle pöydälle vihreän salaatin, tuoretta leipää ja karahvin punaviiniä. Istuimet olivat puiden varjossa ja auringonsäteet leikittelivät latvuksissa. Kaukana kiekui kukko ja tieltä kuului koiran laiskaa haukuntaa. Maria katseli Pierren sisarta tarkemmin. Tämä oli kietaissut vaalean pitkän tukkansa kehäksi pään ympärille. Hänellä oli yllään valkoinen pitkä kaapu, jonka alta näkyivät samanväriset housut, joiden lahkeisiin oli kirjailtu kukkia. Kaulassaan hänellä riippui kääty, minkä keskellä oli punainen neliömäinen risti; samanmallinen, joita Maria oli nähnyt Henryn kotikylässä vanhoilla haudoilla. Kelttiläinen kääty. Sophiessa oli sisäistä säteilyä kuten myös Pierressä. Heidän kanssaan oli helppo ja hyvä olla. Tuntui, että he kaikki kolme olivat tuttuja aikojen takaa.

Maria kysyi Sophielta, mistä aiheesta tämä valmisteli väitöskirjaa ajatellen omia tarpeellisia lisäopintojaan yritystaloudesta. ”Väitökseni koskee vertaisyhteisöjen muodostumista nykyteknologioita hyödyntäen. Kysymys on uusista ratkaisumalleista yhteisöjen ja yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa. Uskon, että tähän asti olemme käyttäneet yksilöiden kannalta tekniikkaa vajavaisesti ja ymmärtämättä kaikkia uusia mahdollisuuksia. Herman oli kiinnostunut tasavertaisesti toimivien ihmisyhteisöjen mahdollisuuksista eli elämästä, jossa kaikilla on sama ihmisarvo sukupuoleen, ikään tai vaurauteen katsomatta. Elämän pitäisi olla kaikille reilu mukaan lukien eläimet ja muu luonto,” - Sophie yritti selittää omaa työtään ja sen pohjalla olevia arvoja.

Maria tunnisti Sophien peilaavan hänen omia ajatuksiaan ja uskomuksiaan. Juhana olisi ollut valmis toteamaan tyttären joutuneen kommunistikolhoosin vieraaksi, Maria muisti äkkiä. Pierre liittyi keskusteluun: ”Olemme säätiön rahoilla hankkineet tähän kylään kaikille tietokoneen ohjelmineen sekä vanhemmalle väelle koulutuksen. Kehitämme yhteisiä arkisia palveluja ja Sophie tutkii niiden vaikutuksia ihmisten toimiin. Hän on avannut meille kaikille facebook-tilin ja sen avulla kokeilemme ryhmäpohjaisia toimintamuotoja. Olen ollut passiivinen muuttamaan omia tottumuksiani, mutta Sophie pitää minut kurissa”. ”Yhdistelemme kuljetuksia kyliltä kaupunkiin, vaihdamme palveluja ja tavaroita, annamme vinkkejä kuulemistamme asioista ja pidämme nuorille avointa kyselypalstaa. Uskomme ruohonjuuritason kehitykseen. Meille pieni on kaunista. Anteeksi, että innostuimme näin keskittymään omiin tekemisiimme. Sinä olet vieraamme – kerro, mitä itse teet. Toistaiseksi emme tiedä sinusta muuta kuin että tupsahdat pihallemme autossa tuhkauurna takapenkillä ja orvokkeja kädessäsi,” - Pierre lopetti nauraen.

Maria mietti, mitä hän haluaisi kertoa. Menneisyys ei kiinnostanut edes häntä ja kaikki muu oli vasta alkamassa. ”Olen vaiheessa, jossa tarkastelen loppuelämääni tyhjältä pöydältä. Minulla on kaksi lasta, jotka eivät asu luonani; olen ollut vuoden leskenä; isäni kuoli muutama viikko sitten ja minulla on suunnitelmia jatko-opinnoiksi. Olen aloittanut uuden kotini remontin. Lentolippuni takaisin on ylihuomenna. Kiinnekohtani pähkinänkuoressa,” - Maria onnistui kiteyttämään elämänsä tilan.

Kaikki istuivat tovin hiljaa antaen luonnon äänille etusijan. Maria muisti laukussaan olevat Orvokin valokuvat ja kirjan. Hän otti ne esille; samoin Hermania esittävän valokuvan ja muistivihkon. ”Nämä tavarat kuuluvat menneisyyteen, eivät itselleni. Kyseessä ovat isäni ensimmäisen vaimon asunnosta löytämäni paperit. Ne tulivat eteeni perinnönjaon yhteydessä hänen kuoltuaan vuosi sitten ja herättivät uteliaisuuteni. Asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi miettiessäni, mihin sijoittaisin hänen tuhkansa. Kuvien ja muistiinpanojen perusteella päätin viedä ne kirjan kannessa olevan vuoren huipulle”, - Maria kertasi ääneen ajatuksiaan.

Pierre ja Sophie selasivat tavaroita nyökytellen. Mies nousi pöydästä ja meni sisälle. Hänellä oli takaisin tullessaan mukanaan nahkakantinen, ruskea vihko. ”En ole varma, liittyykö tämä asiaan, mutta se sisältää englanninkielistä tekstiä. Ensin ajattelin sen olevan Hermannin kesken jääneen kirjeen, mutta se näyttää enemmän muistiinpanoilta. Kyse voi olla yrityksestä kirjoittaa romaani tai novelli. Herman kokeili usein rajojaan,” - Pierre täsmensi vihkon sisältöä ja jatkoi: ”Herman Velez oli kummisetäni ja isäni paras ystävä. Hänen mentorointinsa kautta kiinnostuin samoista asioista ja ohjauduin myöhemmin niitä tutkimaan. Tämän talon olisin perinyt joka tapauksessa. Hermannilla ei ollut kuol-lessaan sukulaisia elossa.”

Maria katseli vihkoa. Sen kannet olivat kuluneet. Sisällä olevat sivut oli kirjoitettu pienellä tasaisella käsialalla. Osin välissä oli tyhjää kuin odottaen täydennystä ja osin seassa oli keskeneräisiä lauseita kuin hakien sisältöä. Missään ei näkynyt päivämääriä tai nimiä. ”Voit ottaa kirjoitukset mukaasi ja tarkistaa myöhemmin, löydätkö jotain mielenkiintoista. Minun englannin kieleni ei ole niin hyvä, että olisin ymmärtänyt asiayhteyttä. Lähdetäänkö käymään Hermannin haudalla ennen kuin tulee pimeä? Auringonlaskun aikaan siellä on kauneinta. Ota uurna autosta mukaasi. Uskon tietäväni sille oikean paikan. Hae sinä Sophie Marian tuoma kukkanippu.” Pierre jakoi tehtäviä. He kävelivät talon takapihan kautta alas rinnettä, joka vietti samalle joelle, jonka ääreen Maria oli tullessaan pysähtynyt. Täällä ei näkynyt maantietä, vaan pieni metsikkö, jonka reunalla erottui kivipaasi. Kiven vieressä oli tyhjä metallinen takorautainen penkki, jonka lähellä kohosi ikivanha tammi kurottaen osin paljaita oksiaan kohti korkeuksia.

34


Maria ei ollut koskaan nähnyt niin kookasta puuta. Herman oli haudattu vertauskuvallisesti elämän puun juurelle. ”Tammi on pyhä puu monissa muinaisissa uskonnoissa,” - lisäsi Pierre kuin jatkona hänen ajatuksiinsa. ”Tuolla penkillä Herman kävi täällä ollessaan illalla istumassa ja katsomassa auringonlaskua. Hän sanoi sen olevan lempinäköalansa maailmassa; pysyneen lähes samana vuorten syntymisen jälkeen. Ihmisen jäljen saattoi nähdä vain vuoren huipun muinaisissa raunioissa.” Pierre jatkoi kertomustaan. ”Herman kertoi vuosia ennen kuolemaansa haluavansa tulla haudatuksi tälle samalle paikalle ja hän oli järjestänyt tarvittavat lupa-asiat valmiiksi. Myöhemmin kävi ilmi, että Herman oli tilannut oman tuhkauurnansa ja valinnut kiven, jonka halusi haudan pysyväksi muistomerkiksi. Kivi on siirretty tänne luvan kanssa Montsègurin raunioilta”.

”Emme ole koskaan istuneet penkillä Hermanin kuoleman jälkeen; tyhjä istuin ilman isäntää kuuluu osana tähän muistomerkkiin,” Pierre muistutti. He ryhmittyivät hautakiven ympärille. Vieressä kohosi mustan metallijalan varassa hopeoitu pallo, jonka juurella oli pieni kivinen syvennys kukka - astialle. Pierre avasi pallon sivussa olevan salvan ja nosti puolikkaan pinnasta ylös. Kannen sisäpuoli oli kaiverrettu täyteen pieniä koloja, joihin oli upotettu vuorikristalleja. Maria ymmärsi kristallien kuvaavan tähtitaivaan kuvioita; tarkemmin ajatellen linnunra-taamme. Hän muisti Juhanan aiemmin kertoman vanhan kiinalaisen tarinan linnunradan sillasta Joutsenen tähtikuvion lähellä, jolla ne rakastavaiset tapaavat, jotka eivät pystyneet toteuttamaan rakkauttaan maan päällä. Oliko Herman lukenut saman tarinan? Merkillinen kohtauspaikka Juhanan ja Hermannin maailmassa.

Metallipallon sisällä lepäsi kuin tyhjiössä kelluen toinen kullanvärinen pallo, jonka pintaa peittivät pituus- ja leveysasteet – maapallo. Pinnassa oli pieni kohouma, josta painamalla Pierre veti esiin vivun, jolla avautui kapea aukko pitkin pallon pintaa. Pierre kertoi kohouman olevan mahdollisimman tarkkaan valittu paikan koordinaatiston mukaan. Herman oli halunnut oman kulkuaukon maan sisälle täsmällisesti tähän  kohtaan. Pierre otti Marian repusta ottaman uurnaan ja katsoi kysyvästi tämän kasvoihin. Kukaan ei tohtinut sanoa sanaakaan. Luonto oli hiljaa, auringon viime säteet tuikkivat Montsègurin takana ja vieno veden solina kuului puiden lomasta. Maria nyökkäsi ja Pierre ruuvasi uurnan kannen auki kaataen pölyävän sisällön varovasti sisään pallon aukosta.

Orvokki oli palannut Hermannin luo. He eivät tienneet, mikä nämä oli aikanaan erottanut, mutta tästä eteenpäin he olivat tässä maailmassa yhdessä. Maria sijoitti siniset orvokit maljaan, johon Sophie oli hakenut veden joesta. Tehtävä oli suoritettu. Mariasta tuntui, että Orvokki oli tullut kaipaamaansa kotiin. Oikea paikka oli täällä, ei vuoren huipun kylmissä tuulissa. Syvä rauha valtasi kaikkien mielen. Maria huomasi kirjaimia pallon ulkokuoressa ja katsoi kysyvästi Pierreen. ”Ulkopallon ympäri on kaiverrettu latinaksi sanat: usko, toivo, rakkaus. Uurnapallon sisälle näkymättömiin on kaiverrettu samoin latinaksi: rakkaus voittaa kaiken. Herman oli yksityiskohtien mies.”

He viipyivät paikalla lumoutuneena maisemaan. Ohut usva kohosi vähitellen pitkin peltoa. Udun läpi heitä kohti lähestyi valkoinen hevonen. Pierre sanoi Pegasoksen olevan tänään myöhässä. Hevonen oli ollut varsa Hermannin eläessä ja tottunut tämän, joka iltaisiin käynteihin penkillä. Hermannilla oli aina ollut makupala hevosen varalle mukanaan. Pierre löysi taskunsa pohjalta Pegasoksen odottaman sokerin. Sophie sanoi Marialle: ”Herman ja Orvokki lähettivät sinulle kiitokseksi valkoisen hevosen. Nyt puuttuu vain ritari; pidä silmäsi auki.”

He lähtivät kävelemään takaisin talolle hiljaisuuden vallitessa. Pegasos jäi seisomaan kivipaaden lähelle höristellen korviaan ja kuunnellen ympäristön ääniä. Usva peitti sen jalat ja kauempaa katsoen hevonen tuntui kelluvan valkoisen pilven keskellä. Saavuttuaan talolle Sophie siirtyi keittiöön pistämään kahviautomaatin päälle. Pierre otti esiin kahvikupit ja konjakkilasit. ”Voit jäädä luoksemme yöksi. Voimme soittaa hotellin emännälle, etteivät turhaan huolehdi. Meillä on yksi tutkijan huone valmiina odottamassa vierastaan.” Maria empi. Hän halusi omaan rauhaansa kaiken kokemansa jälkeen. Maria tahtoi kiivaasti päästä tutkimaan Hermannin muistiinpanoja. ”Ajan mielelläni kahvin jälkeen hotelliin. Matka ei ole pitkä. Mutta jos teille sopii, voin huomenna illalla tulla takaisin ja palauttaa samalla nahkakantisen vihkon. Nyt minusta tuntuu, että olen kokenut riittävästi sattumia yhdelle päivälle. Haluan rauhassa tunnustella kokemaani.”

He joivat kahvin ja Pierre kaatoi jokaiselle pienet konjakit. ”Malja rakastavaisten muistolle! En hetkeäkään epäile, ettemmekö tehneet oikein. Herman oli mielestäni hivenen surullinen elämässään. Uskon, että tänään palautimme hänelle ilon takaisin. ” Maria muisti Orvokin ankean asunnon ja tyhjyyden tunteen, jonka oli siellä kohdannut. Oli helppo uskoa saman pätevän tämän kohdalla. Pierre kertoi Hermannin rakastaneen musiikkia. Hänellä oli hyvin valikoitu, laaja kokoelma, joka oli ryhmitelty musiikin vaikutusten mukaan. Herman uskoi, että jokaisella sävelkululla oli vastineensa ihmisen solujen dna:ssa. Musiikki muutti hetkellisesti ihmisen tapaa olla olemassa; gregoriaaninen laulu auttoi meditoimaan; Mozart ja Haydn olivat hyviä keskittymisessä ja muistamisessa ja jazz oli inspiroivaa. Talossa oli soinut jatkuvasti musiikki, kun Herman oli valveilla. Hän oli tehnyt kokeita kasveilla eri rytmien vaikutuksista. Jopa hämähäkit kutoivat Hermanin mukaan erilaisia verkkoja musiikkivalintojen mukaan. Hän oli innostunut kokeilemaan luettuaan tutkimuksesta, jossa hämähäkkeihin oli kokeiltu erilaisia kemikaaleja ja verrattu niiden vaikutuksia kudotun verkon rakenteeseen. Tulokset olivat olleet hämmentäviä. Kahvi sai verkon rakenteen omituiseksi, mutta vahvojen huumeiden vaikutukset olivat järkyttäviä.

Pierre katsoi kysyvästi Mariaa. ” Kuuntele tätä ja kerro, oletko kuullut sen ennen ja missä yhteydessä?” Maria muisti välittömästi kuullessaan Billie Hollidayn laulavan ”the Man I love…he build a little home, meant for two…” Levy oli ainoa, joka oli löytynyt Orvokin asunnosta. Se oli ollut valmiina cd-soittimen sisällä. Maria ymmärsi, että sama levy oli soinut tässä tilassa Hermanin lohtuna, osana heidän yhteistä menneisyyttään. Heidän loppuelämänsä tapahtui eri paikoissa, mutta elämän sisällön he salaperäisellä tavalla jakoivat keskenään.

Ulkona oli kirkas tähtitaivas, kun Maria lähti ajamaan takaisin torniinsa. Tyhjän tuhkauurnan hän oli jättänyt Pierrelle, joka sanoi löytävänsä sille sopivan paikan. Palattuaan huoneeseensa hän tunsi itsensä syvästi väsyneeksi. Nopean suihkun jälkeen Maria kävi nukkumaan jaksamatta edes katsoa muistiinpanovihkoa. Se sai odottaa aamua. Hänellä olisi koko päivä aikaa selvittää sen sisältö. Maria päätti ajaa seuraavana päivänä Montsègurin kautta ja katsoa, onnistuisiko omin avuin kiipeämään vuorelle nähdäkseen maiseman, joka aikoinaan oli tehnyt suuren vaikutuksen Orvokkiin. Yöllä hän heräsi uneen, missä erottuivat vain suuret silmät, joista valui yksi kyynel - tunteeseen liittyi onni, ei suru. Orvokki kävi kuittaamassa Marian vaivannäön.


35


Maria heräsi aamulla varhain. Tulossa olisi kaunis alkukesän päivä. Suihkun jälkeen hän käveli alakertaan katsomaan löytäisikö itselleen syötävää. Aulan pikkupöydälle oli katettu valmiiksi mehulasi, tuore tuoksuva croissant ja termostaatissa oleva kahvi. Hänestä pidettiin näkymättömästi hyvää huolta. Hän käynnisti huoneessaan tietokoneensa ja avasi odotellessaan Hermannin vihkon. Oli parasta kirjoittaa kaikki sanat suoraan englanniksi koneelle ja sen jälkeen hänellä olisi kaikki maailman aika yrittää ymmärtää sisältö. Hermanin käsiala oli pienikokoista, mutta selvää. Hän oli elämässään kirjoittanut paljon käsin.

"Olen vanha mies suhteessa maapallon aikaan ja vanha sielu suhteessa kaikkeuteen ja samalla nuori rakkaudessani sinuun. Kaikkina näinä vuosina en ole löytänyt sanoja kuvaamaan tunteitani. Sanat ja niiden yhdistelmät ovat kuluneita ja käytettyjä. Sanojen takana on toinen todellisuus; alati muotoaan muuttavat ajatukset. Kaoottinen, luova, jatkuvasti muuttuva mieleni tila. Sen sopukoissa elää suhteeni sinuun, yhteinen värähtelymme. En pysty sanoin sitä kuvaamaan, mutta se on minussa.

Rakkaus on kaikki ja kaikessa ja sen mukana minä olen sinussa ja sinä olet minussa."

Kirjoitus loppui muutamaan kysymysmerkkiin ja kahteen tyhjään sivuun. Ja uusi alku.

"Sanat antavat odottaa edelleen itseään, mutta elämä virtaa eteenpäin. Täytin eilen 65 vuotta. Neljännesvuosisata on kulunut hetkestä, kun käänsin sinulle selkäni. Tiesin, ettemme enää tapaa, mutta en kertonut sitä sinulle. Jätin sinut odottamaan ja ehkä odotat edelleen....

Olen muistanut sinua. Olen katunut ja samalla en ole katunut. Tein oman kohtaloni mukaan. Valinta oli minulle pakko. Se oli tapahtunut kauan aikaisemmin ennen kuin tutustuin sinuun. Aika kanssasi oli oma valintani, oikea elämäni. Muutamat viikonloput, yhteiset yöt ja viimeiset lomaviikot olivat ainoa kokemukseni oikeasta elämästä; yhteydestä toiseen ihmiseen; minkälaiseksi miehen ja naisen suhde on tarkoitettu. Minulta se on ollut kielletty valan voimin.

En kertonut, koska en uskonut sinun pystyvän ymmärtämään. Olemme eri kulttuurien lapsia. Minä olen syvästi katolisen perheen ainoa miespuolinen jälkeläinen. Äitini Sara oli rukoillut vuosikausia Neitsyt Mariaa saadakseen pojan kahden tyttären jälkeen. Äitini oli luvannut Neitsyelle, että poika palvelisi Jumalaa omalla elämällään. Äitini oli 45 vuoden ikäinen, kun hänen rukoukseensa vihdoin vastattiin. Minä synnyin. Hän ei synnytyksen jälkeen enää tervehtynyt, vaan kuoli viiden vuoden kuluttua. Kuolinvuoteellaan tunnustaessaan papillemme syntinsä hän lupasi ainoan poikansa Jumalan soturiksi.

Ymmärrän, että sinun on vaikea luterilaisena ymmärtää, kuinka vakavasti me suhtaudumme valoihin. Olin Jumalan luvattu. Kaikki kasvatukseni isovanhempieni toimesta tähtäsi papilliselle uralle. He näkivät minussa aikanaan Vatikaanin käytäviä kävelevän kardinaalin. Kävin luostarikoulua, etenin dominikaanisen luostarilaitoksen koulutusjärjestelmän mukaisesti ja annoin munkin valani tultuani täysi-ikäiseksi. Kirkko katsoi kykyjeni olevan paremmin käytössä, kun valitsen luostarin sijaan tavallisen elämän ja opiskelen asioita, jotka ovat tarpeen kirkon taloudenpidolle. Edustin Vatikaanin pankin omistajaintressiä silloin, kun tapasimme Lontoossa. Et uskoisi, jos tietäisit, kuinka moninaiset ovat kirkkoni taloudelliset kytkennät ja olen ollut niitä rakentamassa.

Sukupuoliasioissa kirkko on kaksinaamainen; ollut aina. Ei ole sattumaa, että munkki – ja nunnaluostarit ovat sijainneet lähekkäin ja papeilla on ollut pysyviä taloudenhoitajia. Pedofilia on samoin ollut sallittua katolisissa piireissä. Jouduin sen kohteeksi ollessani luostarikoulussa. Kirkko on sisällään suvainnut tilapäiset suhteet. Minulla on elämässäni ollut naisia, satunnaisia yövierailijoita. Olin tavatessamme tottunut etsimään itselleni matkoillani naisseuraa. En ollut koskaan tavannut ketään, joka säväytti läpi koko olemassaoloni, muutti läsnäolollaan oman värähtelyni. Ei ollut oikein sinua kohtaan pitää suhdettamme jatkuvasti epämääräisten tapaamisten varassa. En halunnut jatkaa niin. Mietin usein, että jos saamme lapsen kaikesta huolimatta, mitä sitten tapahtuu. Olisin munkkina joutunut hylkäämään sekä sinut että lapseni. Erotessamme valintani tuntui ainoalta oikealta. Vuosien vieriessä en ole ollut enää varma."

Taas tyhjiä sivuja. Ehkä Herman jätti tilaa, jos myöhemmin löytäisi asialle parempia tulkintoja.

"Korvasin sinut työlläni. Suuntasin sen entistä vahvemmin naisen väheksyttyyn rooliin kirkon ajattelussa. Olin päättänyt uudistaa katolista uskontoa sisältäpäin. Tein tieteellistä työtä tutkimalla uskon muuttumista suhteessa naiseen. Olin mukana vaikuttamassa, että Vatikaani pyysi anteeksi aikaisempien vuosisatojen noitavainoja, joiden kohteena etenkin naiset olivat. Olen pyrkinyt saamaan aikaiseksi keskustelua selibaatista, pedofiliasta, naispappeudesta ja ehkäisyn tarpeellisuudesta, mutta vanhojen rakenteiden uudistaminen on hidasta. Kirkon sisällä on runsaasti vastavoimia - muistathan puheeni mustista ritareista.

Olen yrittänyt pelastaa muut, kun en itseäni ja sinua pystynyt pelastamaan. Rakensin unelmiemme kodin eläkepäiviksi. Olen viettänyt siellä parhaat vuoteni. Sinä olet läsnä joka päivä. Olemme nukkuneet yhdessä, syöneet herkullisen aamiaisen valkoisten pitsiverhojen katveessa, kuunnelleet musiikkiamme ja lukeneet toisillemme ääneen. Kaikki asioita, joita yhdessä kuvittelimme osaksi seuraavaa elämäämme. Minä en pystynyt odottamaan, vaan toteutin ajatuksemme täällä maan päällä. Välillä olet ollut niin konkreettisesti läsnä, että olen vieraiden ihmetykseksi puhunut ääneen kanssasi. Makuuhuoneemme ikkunasta avautuu näköala Montsègurille, jossa edelleen voin kuvitella meidät istumassa raunioon nojaten puhuen elämästä ja kuolemasta. Olen tuonut sinut elämääni tämän rakennuksen kautta. (Tosin piispani mielestä tämä on liian korskea munkkikammio!)"

Runsaasti tyhjiä sivuja ja nähtävästi pari poistemmattua lehteä.

"En arcadia ergo sum."

Latinankielinen lause oli yksin omalla sivullaan. Sen alla oli muutamia hajanaisia lukusarjoja kuin kokeiluja ja yrityksiä löytää vastine kirjaimien ja numeroiden välille.

"Rakastin Jumalaa enemmän kuin sinua. Luulin sen olevan oikein. Miksi en ymmärtänyt, että rakastamalla sinua rakastan parhaiten myös Jumalaa – olemassaoloamme, valoa. Elämä on häivähdys ja hetken kipinä häviten olemattomaan. Häivähdys kokea rakkaus."

Loput sivut olivat tyhjiä. Hermannin arvoitus oli ratkennut. Hän oli munkki, joka oli tehnyt valan elää selibaatissa. Äidin poika, jolle oli lastattu rajoitteita elämän suhteen. Poika, joka sai henkensä äitinsä hengen vastineeksi ja maksoi takaisin velkansa uskollaan. Pierre ja Sophie olivat tienneet Hermanin uskosta. Heille asia oli itsestään selvä. Munkki, joka oli vetäytynyt pois maallisten asioiden keskeltä tekemään uskonnollista työtään maaseudun rauhaan. Kun Pierre kertoi Hermannin olleen mentorinsa ja oppi-isänsä, tarkoittiko se, että myös hän oli munkki ja säätiö oli hengellinen yhteisö?

Maria muisti Sophien kaulassa roikkuvan oudon kelttiläistyylisen ristin. He eivät olleet puhuneet mitään perheestään. Maria ajatteli, ettei asia kuulunut hänelle ja päätti olla ottamatta sitä myöhemmin puheeksi. Hän muisteli kyyneleet silmissä Hermannin tuhkauurnan sanoja: usko, toivo, rakkaus. Ne osuivat kohdalleen. Hermanilla oli usko, Orvokille hän oli antanut toivon, mutta yhdessä he olisivat olleet rakkaus.


Uurnan sisimmässä oli nyt heidän molempien tuhkat ja yhteisyyttä ympäröivät sanat: rakkaus voittaa kaiken. Niin oli hyvä!

Maria havaitsi kellon olevan iltapäivässä lopetettuaan kirjoitustyönsä. Hän oli edelleen yöpaidassa. Maria vaihtoi päälleen maastovaatteet ja muisti, että hänellä oli mukanaan Orvokin vihko repussaan ja muutamia valokuvia. Tämä oli kirjeessään vaatinut niitä hävitettäviksi. Alkuperäinen tarkoitus oli ollut repiä ne Montsègurin huipulla tuulen vietäväksi. Nyt hänestä tuntui, että Orvokin paperit kuuluivat Hermanin vihkon väliin, jolloin ne pääsisivät Orvokin oikeaan kotiin.

Vuorelle vievän kapean ja mutkaisen tien varressa oli ajoneuvoille laajennettu pysähdyspaikka. Siellä oli kymmeniä autoja ja muutama paikallaan oleva asuntovaunu. Marialla ei tulisi olemaan mitään vaikeutta löytää huipulle. Tieltä näkyi laaksossa olevan kylän talojen savut. Karjaa oli laitumella. Kylän sivussa oli hautausmaa. Vuorella kulkijoilla oli karttoja ja kirjoja käsissään. Maria tajusi, että kyse oli samasta vuoresta, joka oli noussut kuuluisuuteen Dan Brownin kirjan Da Vinci koodi kautta; kataarien viimeinen puolustuspaikka, jonka valloittamisen jälkeen katolisen kirkon joukot olivat polttaneet heidät kuoliaaksi.

Maria kulki ylös tallaantunutta polkua. Orvokin aikana yli 30 vuotta sitten paikka oli ollut syrjäinen ja hiljainen. Herman oli omilla tutkimuksillaan vaikuttanut seudun julkisuuteen. 1200-luvulta oleva linnan raunio ympäröi vuoren huippua. Maria kiersi rauniota löytääkseen paikan, joka näkysi Hermannin penkille; tämä oli luultavasti huolella valinnut hautapaikkansa näköalan. Muurin aukosta Maria löysi alueen, josta hän näki kaukana alhaalla olevat maisemat. Ruohikossa oli muutama sileä kivi, joiden päällä saattoi istua. Pellolla näkyi pieni valkoinen pilkku, Pegasos. Tarkkaan katsoen erottui Hermanin koti eli näillä kohdin Orvokki ja Herman olivat yhdessä puhuneet elämästään.

Maria istuutui muurin kupeeseen. Hänellä oli kyyneleet silmissä. Tällä kohdalla oli Orvokki kokenut oman elämänsä tärkeimmät hetket. Jos paikoilla olisi oma henki, niin tämä hengitti Hermanin ja Orvokin värähtelyjen tahdissa. Ketään muita ei näkynyt lähietäisyydellä. Joka puolella kohosi vuoria ja kumpareita, joiden väliin jäi vehreitä laaksoja. Kauempana olevat peltoaukiot näkyivät sinertävän usvan läpi. Hermanin laakso värähteli kuin suuri luonnon sinfonia. Kaksi haukkaa kierteli rauhallisesti Pegasoksen yläpuolella.

Maria mietti Pierreä ja Sophieta. He jatkoivat Hermanin työtä pyrkien luomaan hyvyyttä ja toisista välittämistä ihmisten keskelle. Heillä oli tehtävä, johon he uskoivat. Mariasta tuntui, että Orvokin kautta hänestä oli tullut osa tuota tehtävää. Tämä ei olisi hänen viimeinen vierailunsa. Elämä oli avannut hänelle monta porttia. Ensin menetyksiä, sitten Juhanan omaisuuden ja nyt tämän uuden ympäristön ihmisineen. Maailma oli täältä katsoen kaunis ja harmoninen. Luonto, ihmiset ja eläimet hengittivät samaan tahtiin toisiaan kunnioittaen. Ihminen oli osa kokonaisuutta, ei sen isäntä. Mariasta tuntui, että ihmisten suvussa oli särö, joka rikkoi maapallon elämän tasapainon. Maailmasta oli tullut yksipuolisesti ryöstön ja ahneuden kohde sekä ihmisten välisen kilpailun väline.

Marialla oli syntynyt toivo paremmasta huomisesta, pahuuden kierteen katkaisemisesta. Ymmärrys, että mitään ei tapahdu ilman tietoisia valintoja. Hänelle oli annettu resurssit tehdä hyvää ja Maria tiesi sisimmässään, että hän osaisi lunastaa Orvokin ja Juhanan odotukset. Hän lähti laskeutumaan vuorelta palatakseen Pierren ja Sophien luo. Heidän ja Hermanin ajattelussa olivat avaimet Marian tulevaisuuteen. Tulevaisuus vaati muutosta nykyhetkeltä. Yksilöiden itsekkyydestä oli aika siirtyä kohti kokonaisuuden etua. Yritystoiminnan tehtävänä oli toteuttaa ihmisyhteisön tarpeita tasapainossa luonnon resurssien kanssa. Maria ymmärsi, ettei ideaalinen maailma syntyisi hetkessä, mutta hänen tehtävänsä oli edistää sen toteutumista Juhanan ja Orvokin omaisuudella.


Orvokki oli ohjannut hänet tänne omien ajatustensa kotiin. Hän oli kirjoittanut jälkeensä jättämässä paperissa Marialle: Elä rakkautta, etsi totuutta.

Täällä Hermanin kodissa elettiin Orvokin toivomusta. Tämä oli se oikea perintö, jonka Orvokki oli hänelle jättänyt.

***



24280248