3. Sota-aika Koivistolla

Talvisodan syttymistä oli edeltänyt Koivusaarella jo joukko Neuvostoliiton harhalaukauksia sekä lisääntyvää laivaliikennettä suuntana Leningrad. Koronstadtin tykkien harjoitusammunnat myös kantoivat nukkuvien koivistolaisten uniin. Koko kesän ajan olivat venäläiset lentokoneet kierrelleet rajaseudun yllä lentäen alhaalla ja kuvaten paikkoja. Virallinen selitys oli tosin, että ovat kärsineet kompassivirheestä. Kun siirtomääräys oli tullut ja siviilit poistuneet marraskuun lopussa, tulivat sotilaat saarelle ja linnakkeelle. 

KOIVISTON SOTAVUODET 1939-1944

  Koiviston hyvät liikenneyhteydet tekivät siitä sodan oloissa merkittävän strategisen kohteen. Venäläisten laivaston päätukikohdasta Kronstadtista oli Koivistolle alle 100 km. Koivistolla sijaitsi kolmen rannikkolinnakkeen ketju. Päälinnakkeena oli Saarenpää, jonka aseistuksena oli 6-tykkinen 25 sm:n patteri, 15 sm:n patteri sekä lisäksi keveitä jaoksia, kenttätykkipatteri ja jalkaväkijoukkoja. Talvisodan alkaessa Venäjän keskeisenä tavoitteena oli tuhota Saarenpää linnakkeineen  ja avata tie Koiviston satamaan. Tämä tarkoitti, että koko Koivusaari oli voimakkaiden sotatoimien kohde sekä talvi- että jatkosodassa.

junaraide.jpg

 Venäläiset pommittivat Saarenpään linnaketta päivittäin joulukuun 1939 5.s päivä alkaen. Lisäksi laivasto yritti vaurioittaa linnaketta. Kuvassa suurin venäläinen  sota-alus Koiviston vesillä Marat, johon linnakkeen tykit saivat 19.12 perään osuman. Lehtisaaren laituri, jolta linnaketta huollettiin, oli luonnollinen pommituskohde ja tuolloin on varmaan samalla tuhottu Kanojen koti, koska se oli lähellä rantaviivaa. 

Linnakkeen_10_tykki.JPGMarat_1934.jpg

 

 

 

 

 Tammikuun 1940 jatkuivat ilmahyökkäykset edelleen Koiviston alueelle ja helmikuun alkuun mennessä lähes koko talokanta alkoi olla rikkiammuttu. Helmikuussa 1940 Suomen maajoukkojen joutuessa vetäytymään Mannerheim-linjalta Summan rintaman murruttua, myös Koivisto jätettiin 22.2 ja tykit räjäytettiin. Saarenpään osalta talvisota kesti 2,5 kk. Sotatoimiin  osallistuneille myönnettiin Kuistomitalli Koiviston Risti, joka annettiin niiden maa-, meri- ja ilmarintamalla suoritettujen taisteluitten muistoksi, joilla Koiviston alalohko suojasi ja tuki Kannaksen Armeijan oikeaa sivustaa talvisodassa.

Koiviston_risti.jpgJaatie.jpgSotilaat_jaalla.jpg

  

 

 

 Kanan Mamman veli Aleksanteri Villenpoika Hoikkala  oli hyvänä apuna opastaessaan hevosensa kanssa suomalaiset sotilaat 50 km pitkää jäätietä pitkin Viipurinlahden yli Säkkijärvelle Ristiniemen linnakkeelle. Olivathan kalastajat tottuneet talvikalastuksessa tuntemaan sulariskit ja railopaikat. Venäläiset hiihtivät jo jään yli kohti Lehtiniemeä, kun suomalaisten jälkijoukot tekivät lähtöä Koivusaaresta. Aleksanteri hevosineen jatkoi matkaansa Kustaviin, Turun rannikkoseudulle.

Venäläiset ottivat haltuunsa Koivusaaren samantein ja ryhtyivät valmistelemaan sitä jo seuraavaan puolustussotavaiheeseen kaivamalla poteroita eri puolelle rantaviivaa. Venäläisten sotilaiden alueena Koivusaari pysyi seuraavat kaksi vuotta. 

Koiviston takaisinvaltaus tapahtui syksyllä 1941, kun jatkosotaa oli käyty kesäkuun alusta alkaen. Venäläiset mantereen puolella olleet joukot vetäytyivät suomalaisten edetessä Koiviston saarille syyskuun aikana yhteensä 6000 miehen voimin. Venäläiset eivät jääneet odottamaan talvijäitä, vaan jatkoivat vetäytymistä saarilta marraskuun 1941 ensimmäisen päivän sumuisena iltana Koivusaaren ulkorannalta Putronhiekalta, mihin he olivat keränneet kaiken mukaan otettavan tavaran laivoihin lastattavaksi. Ehkä siinä menivät myös Kanojen taloustavarat.  

Putronhiekka2.jpg 

 

Suomalaiset miehittivät saaren jo seuraavana aamuna, joten tässä vaiheessa ei käyty enää keskinäisiä taisteluja. Alkoi saaren miinoituksen purku ja linnakkeen kunnostus sotilaskäyttöön. Kuva Saarenpään Kohon mäeltä takaisin tullessa. Lehtiniemi siintää oikealla.

11794560_1641590019388016_5419627037243226458_o.jpg

 Siviilit pääsivät palaamaan saarille asteittain ja ryhtyivät kunnostamaan raunioita. Kanan Mamma ei enää muuttanut Koivusaareen vaan jäi asumaan Viipuriin. Hän kyllä vieraili Hyttölässä entisessä kotitalossaan veljensä Aleksanterin luona. Vuodet 1942-43 olivat Koivistolla rauhallista aikaa kesään 1944 saakka. Tätä jälleenrakennusaikaa kesti 2 v 8 kk. Sotilaat kunnostivat linnakketta.Liikennettä elvytettiin. Takaisin palanneet ryhtyivät elämään arkeaan mahdollisuuksien mukaan. Satunnaisia ilmahyökkäyksiä tapahtui kuitenkin aika ajoin. Kanan suvun toimet keskittyivät jo tällöin Viipuriin. 

 Kesäkuun 9.nä 1944 alkanut venäläisten suurhyökkäys Kannaksella muutti tilanteen. Maajoukot joutuivat vetäytymään, osa suomalaisista tuli Koiviston saarille. Kesäkuun 11. annettiin asukkaille tavaroiden pakkausmääräys. Tiistaina 13.6 lähti ainoa evakuointijuna Koivistolta. Viipurin ratapihan tultua pommitetuksi viimeiset evakot ja heidän mukanaan karja tulivat kävellen jalan Suomen puolelle.  Puolustusjoukot jäivät saarille ja tykistö toimi aktiivisesti pommittaen ohikulkevia laivoja, hyökkääviä lentokoneita sekä mantereen sotarintamaa.  Vihdoin  23.6.44 Karjalan Kannaksen viimeinen pala, Koiviston saaret siirtyivät venäläisille. Pommituksissa oli pelkästään Saarenpäässä kuollut näinä muutamina päivinä yli 20 sotilasta. Suomalaiset joukot saivat siirtyä rauhassa Ingertilästä veneisiin, jotka veivät heidät ensin Tiurinsaareen ja sieltä seuraavana päivänä Virolahdelle. Tämä osuus jatkosodasta kesti Koivusaaren osalta vain n 10 pv.

Venäläiset merivoimien edustajat olivat ensimmäiset saarelle nousseet joukot.

Puna_armeija_1944.jpg

 

 Siirtokarjalaisten uudelleensijoitus hajotti Koiviston kylien asukkaat. Makslahtelaisia sijoitettiin mm. Perniöön. Saarenpään väki löysi uuden kotipaikkansa myös Länsi-Suomesta; Särkisalosta, Dragfjärdistä, Taalintehtaalta sekä Porvoon ympäristöstä. Kanan suku hajosi Helsinkiin, Turkuun, Lahteen, Kotkaan ja Rautjärvelle.

Siirtolaisasutus.jpg

Seuraavaksi on käsitelty Kanan -suvun sotatietä, linkki

.

24280248