Blogin arkisto

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:200238 kpl

Viirupöllön lapset

Torstai 28.5.2009 klo 21:17 - Marita

 

plln_pojat_hesarissa.jpg

 

 

Reino onnistui kuvaamaan kaksi pöllön poikasta metsälehmuksemme oksalla. Kaksi päivää ne istuivat kotioksallaan ja sitten pöllöperhe siirtyi syrjäisempiin maisemiin.

Avainsanat: viirupöllö

Juniori käymässä

Torstai 21.5.2009 klo 9:23 - Marita

 

17052009006.jpg

 Perheen nuoret kävivät Salmiossa ja Junior oli mukana ensimmäistä kertaa; kunnon vauvan tapaan enimmäkseen nukkuen. Ikää on nyt yksi kuukausi.

Samana päivänä myös kaksi viirupöllön poikasta jätti pesänsä ja lähti suureen maailmaan. Ulkorakennuksen pääskynen saapui tänä keväänä yksin; löytäneekö seuraa jää nähtäväksi. Vuokkojen sijaan ovat metsässä tulossa kukkaan kielot ja lemmikit; kumpaakin lajia runsain määrin.

Viirupöllön koti

Lauantai 9.5.2009 klo 11:30 - Marita

Salmion pihapiirin ikivanha lehmus, peräisin varmaan 1870-luvulta, on saanut onttoon runkoonsa uudet asukkaat. Viirupöllö tähyilee kolostaan naapureitaan. Lähelle ei  tosin uskalla mennä valkovuokkoja poimimaan; se on tiukka reviirin valvoja.

Poikasia havaittiin rengastuksen yhteydessä viisi. Tässä yksi rengastaja Timon  sylissä.

 

img_2064-6.jpg

 


 


24280248